kategoria

Helsinki

Ihana, ihana iltatuokio
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Siinä missä kesä on ollut kylmin aikoihin, on se ollut myös yksi kauneimmista. Vesisade on tehnyt sen, että kesäkuun vihreä on vielä tavanomaistakin vihreämpää. Sellaista absurdia neonvihreää, jota ei melkein pysty katsomaan niin, ettei silmiin sattuisi. Viime torstaina olimme ystäväporukan kanssa piknikillä. Voitteko uskoa, että aivan tuurilla samana aamuna FacebookiinLue lisää
Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen
Eikä pitänyt tietää Mitä huomenna Mitä ylihuomenna Kun kadut oli meidän Minä olin pennitön rahamies Halusin olla vapaa Mutta en halunnut yksin olla Ei se ole se huimaus Jota tunsit leijaillessasi Kaupungin halki Vappuaattona huusit: Uusi sukupolvi tulee! Eikä ne sanat jotka Takertuivat kurkkuun Kun roikuit ihmisissä ja Haaveissa niin kuin Juoppo pullossa Sillä ihmisilläLue lisää
Tunnetko Sibeliuksen suosikkipaikan?
Kaupallinen yhteistyö: Ravintola Kappeli Kun lähtee ulkomaille, ympäristöä tulee tarkkailtua ylitarkasti. On ihana huomata arkkitehtuuriset yksityiskohdat, kaupunkilaisten vaatetuksen ominaispiirteet, torilla kerjäävät pulut ja korttia pelaavat herrasmiehet. Myös jokaiseen ravintolaan ja kahvilaan tulee kiinnitettyä ihan eri tavalla huomiota, ehkä kurkattua jopa sisään. Sitten on huvittavaa ymmärtää, ettei omien kotikulmien ravintolatarjonnasta tiedä puoltakaan. Vaikka kuinka väittää itseäänLue lisää
Hyvää huomenta ja aamiaista kaikille!
kaupallinen yhteistyö: Scandic Hotels & Asennemedia Aloitimme eilen aamumme poikkeuksellisen koreasti: aamiaista ei kattanutkaan pöydän ääreen tuttuun tapaan Janne, vaan suuntasimme yhdessä Töölöön, Scandic Park Helsinkiin, valmiin aamupalan ääreen. Nykyään yhteiset, kymppiin kestävät arkiaamut ovat todella kortilla, ja siksi aamu tuntuikin tärkeältä jo ilman aamiaishuumaa. Scandic on uudistanut aamiaiskonseptiaan, minkä takia olimme kokeilemassa juuri heidänLue lisää
Suoraa puhetta ja pyörtyilyä
Sain tänään spontaania, ihanaa lounasseuraa. Aamukympiltä puhelimeen tupsahti viesti. ”Ootko kiireinen, lounas? Meen just luomen poistoon, pelottaa.” Puoli kahdeltatoista Kalevankadun Gran Delicatossa oli vastassa Dorit, joka miltei pyörtyi syliini. Hän oli jo pötkötellyt aikansa lääkärinvastaanotolla massiiviselta tuntuneen leikkauksen jälkeen, mutta hieman heitti siltikin. Tilasimme mozzarella-salaatit ja kävimme pöytään. Nauratti kamalasti toisen huojuminen, vaikkei tietenkään saisi.Lue lisää
7 keinoa rakastua kotiseutuunsa
Kaupallinen yhteistyö: momondo Rakastan kotikulmiani ja kotikaupunkiani Helsinkiä. Toisaalta rakkauteni ulottuu vahvasti myös Kainuun mökkimaisemiin ja kaikkiin luonnonkolkkiin, joilla retkilläni pääsen. Luontoonhan löytää onneksi helposti pääkaupunkiseudullakin. Löydän uusista asuinkaupungeista usein nopeasti suosikkipaikkani, vaikka se vaatiikin melkoisesti empiiristä tutkimusta. Momondolla on käynnissä maailmanlaajuinen Welcome to My World -Instagram-kilpailu, jonka ideana on avata kaikille rakkauttaan omaan kotiseutuun.Lue lisää
Holtittoman päivän ostoksia
Me täällä toimituksessa pistimme lauantaina vähän ranttaliksi, kun kiersimme Helsinkiä ja samaa tahtia kukkaronnyörejä auki. Toimituksen jalat olivat viiden tunnin rupeaman jälkeen niin tohjona, että seuraavat viisi tuntia meni sohvalla. Onneksi seurana oli sisar. Hän oli muutaman yön piipahduksella Helsingissä ja sohvasurffasi meillä sen aikaa. Päätimme antaa kevään viedä ja kiertää holtittomasti Punavuoren putiikkeja jaLue lisää
Iloni ja suruni keltaisessa sadetakissa
Kirjoitin ensimmäisessä Rajala Ambassador -valokuvauskilpailun kirjoituksessani, että toivon kilpailun myötä pääseväni kliseistä. Vedän sanani heti takaisin, sillä minähän pidän kliseistä! On yksi klisee, joka on taatusti suosikkini: keltaiset sadetakit. Toisen kierrokseen haasteet kulkevat seuraavilla otsikoilla: Nauru & pitkä valotusaika. Koska vanha second hand -takkini on ollut tavaramerkkini pitkään, päätin ottaa sen elementiksi molempiin kuviin. JosLue lisää
Minttukaakao
Uusia asioita elämässä: viettää koko perjantaipäivä niin, että on pukeutuneena aluskerrastoon. Eikä ihan mihin tahansa kerrastoon, vaan aniliininpunaiseen. Eiliselle oli vain yksi lukkoonlyöty suunnitelma: ulkoilla. Ihan sama missä, ihan sama mitä tehden, kunhan vain pääsisi valoisan aikaan puhaltamaan höyryä pakkaseen ja ihailemaan kimmeltävää hankea. Ai, en ollut ainoa? Tiedän. Koko Kaivopuiston rantakin oli täynnä niinLue lisää
Ruokajuhlaa sydänystävien kesken (+illallisarvonta)
Yhteistyössä Raflaamo & Asennemedia Naurattaa vähän tietää, että moni teistä tunnistaa jo kuvista ystävämme Alinan ja Juuson. Yhtä moni ei ehkä tiedäkään, että heidän elämäänsä ilmaantui Siperian matkamme jälkeen aivan ihana (yli-ihana) pieni ihminen. Vauva-arki on pitänyt ystävämme kiireisinä – tai vähintään vauvanmuotoisessa kuplassa. Joulukuun lopussa saimme kuitenkin tilaisuuden juhlia aikuisporukalla ystävyyttämme hyvän, pitkän illallisenLue lisää
Kotona, kotona, oi kotona
Palasimme tänään kotiin. Isoveikka ajoi meidät silkasta ystävällisyydestä parin tunnin matkan kotiovelle saakka. Olin niin valmis kellahtamaan omalle sohvalle, hakemaan lähikuppilasta lounassalaatin. Sääli sinänsä, lähikuppila viettää vielä joululomaansa ja täten vuohenjuustosalaatti jäi saamatta. Kävelimme kuitenkin toiseen paikkaan ja haimme kahvit vielä kolmannesta. Myyjä hymyili tuttua, leveää hymyään ojentaessaan kahvin, ja tunsin olevani taas kotona. MitenLue lisää
Sanattoman ylpeä Helsingistä
Tänään ja eilen minut on vallannut ihan uudenlainen ylpeys kotikaupungistani Helsingistä. Suomesta olen osannut olla aina ylpeä, mutta eilen ja tänään kaupunkia kiertäessäni ylpeyteni kohdistui nimenomaan Helsinkiin. Tuntuu, että niin moni asia on mennyt jättiaskeleilla eteenpäin. On kahvilaa, kauppoja aktiviteetteja ja nähtävyyksiä. On seuroja, kerhoja, iltamia ja aamuseminaareja. Ruokakulttuuri on täysin eri luokkaa kuin 2010Lue lisää
Helsingin kruununprinsessan aamu-uinti
Täytin eilen vuosia. Päivä oli niin onnellinen, ja nyt kotimme on täpötäynnä kukkia. Olin ajatellut lähteä Ateenaan, mutta jäinkin kotiin. Eikä kaduttanut lainkaan. Olin kotona koko päivän, ja reilu 30 ystävää kävi päivän mittaan kakulla – eikä ihan tavallisella kakulla, vaan maailman kauneimmalla sellaisella. Ennen kakkukuvia kuitenkin muutama kuva tältä aamulta. Janne oli luvannut järjestääLue lisää
Kahden hengen pikkujoulut
Olen ennenkin todennut, että jos alkaa kutsua jotain jo ensimmäille kerralla ”perinteiseksi”, niin on suurempi mahdollisuus saada se toistumaan tulevaisuudessakin. Tänä viikonloppuna vietämme Idan kanssa perinteisiä kahden hengen pikkujouluja, joita vietimme ensi kerran viime vuonna. Nämä kuvat ovat viime vuodelta, kun kippistelimme ja söimme raakakakkua Halossa, illastimme The Cockissa ja yövyimme Lilla Robertsissa. Teimme vainLue lisää
Kahvitalo ja olohuone Aleksanterinkadulla: Paulig-kulma
Yhteistyössä Paulig & Asennemedia Helsinkiä hellitään ihkauudella olohuoneella. Aleksanterinkadulle maanantaina avattu Paulig kulma tuo kaupungin keskelle niin kahvia, kahvidrinkkejä, lounassalaatteja, viiniä, raakakakkuja kuin päänkokoisia korvapuustejakin. Olen seurannut mielenkiinnolla kuluneiden kuukausien remonttia. Kluuvin kauppakeskuksen kahteen kerrokseen avattua kahvitaloa valmisteltiin pitkään. Kävelen katua pitkin melko usein ja olen näin pystynyt kuikuilemaan ikkunoista sisälle. Kuikuilu vaihtui eilen vierailuksi,Lue lisää
Putiikkivinkki Punavuoreen: Lokal
Jos asut Helsingin ulkopuolella, suosittelen syysretkeä Helsinkiin. Jos on mahdollista tulla arkipäivänä, se on vielä viikonloppuakin parempi vaihtoehto, mutta eivät lauantaitkaan ole hassumpia kaupunkikierrokselle. Ja yhtä lailla Helsingissä asuville suosittelen päätöntä harhailua Punavuoressa. Syö lounasta paikassa, jossa et ole koskaan käynyt, ihaile taidetta pikkuriikkisissä gallerioissa ja uskaltaudu ostoksille sisäpihoille katoaviin pikkuputiikkeihin. Yksi lempipaikoistani on Lokal.Lue lisää
Pikkusisko maailman tuuliin
Sain rakkaan pikkusiskoni Helsinkiin kolme vuotta sitten syksyllä. Niin kuin koko kevään pääsykoeruljanssin, myös ensimmäisen Helsinki-viikon hän asui meidän luonamme. Kun oikea muutto oli tehty, omaan ensimmäiseen asuntoonsa jäi pieni, eksynyt tyllerö. Tyllerö ja Janne kävivät vielä yhdessä kaupassa, jotta kaappiin saataisiin ruokaa ja perustarvikkeita, eikä ensimmäinen ilta tuntuisi niin yksinäiseltä. Kolmessa vuodessa pienestä siskostaLue lisää
Kerrankin voi oikeasti sanoa ”intiaanikesä”
Enhän ole aivan väärässä, jos väitän eilistä intiaanikesäpäiväksi?  Kävelin illalla kymmenen jälkeen Töölöstä kotiin ilman takkia ja parin kilometrin matkalla meinasi tulla jo liian lämmin. Olin unohtanut koko Taiteiden yön, ja ihmisiä vilisteli siellä sun täällä. Minulla oli kädessäni lahjaksi saatu parin litran viinitonkka mukana, kuin suloinen käsilaukku, ja näytin varmasti siltä, että olisin suuntaamassaLue lisää
Kesää talteen suuriin säiliöihin
Maanantaina join kesän ensimmäiset kahvit Cafe Regatassa. Miksi en löytänyt sinne aiemmin? Maaliskuun lopussa yritin, mutta puoti oli silloin kiinni, eikä maaliskuuta ehkä olisi kesäksi lasketukaan. Käytin myös yli vuosi sitten valmistujaislahjaksi saamani lahkakortin. SUP Regatan työntekijä naureskeli, kun toin edelliskesäisen lahjakortin kanssa nöyränä kyselemään, vieläkö sillä pääsisi melomaan. Luuli, että saavuimme kaukaakin, kun oliLue lisää
Elokuun rippeitä ja glitteriä: videoterveiset Flowsta
Janne tässä moi! En nyt malta pitää näppejäni erossa tästä Henriikan blogista. Selvästi nautin valokeilassa paistattelusta. Kun kerran makean makuun pääsee, on vaikea irrottaa. Oli asiaakin: sen lisäksi, että nappailin Flowssa valokuvia, kuvasin myös hieman videota. Päätin editoida saadusta materiaalista pienen fiilispätkän, sillä usein tämänkaltaisten tapahtumien tunnelmaan pääsee helpommin liikkuvan kuvan välityksellä. Vloggaajaa minusta eiLue lisää