kategoria

urheilu

Itsensä ylittämisestä, onnistumisen tunteesta
Tänä helatorstaina ylitin itseni. Osallistuin Espoon Bodom-järven polkujuoksukisoihin, Bodom Trailille. Juostava matka oli vain 6 km, mutta metsässä kantoja ja kiviä väistellessä matkan raskaus on asvalttijuoksuun verrattuna huomattavasti kovempaa. Maasto oli upeaa järvimaisemaa, metsää ja kalliota. Koska paineensietokykyni on tapahtuma- ja kilpailutilanteissa olematon, päätin lähteä kiertämään reitin rennosti hölkäten. Huomasin kuitenkin äkkiä päivän kunnon olevan hyvä,Lue lisää
Koko perhe surffisimulaattorissa
Pääsiäinen oli ja meni, vaan vasta nyt pääsen jakamaan teille erään herkkuhetken pyhiltä. Vietimme viikonloppulomaa perheeni luona ja tapana on ollut, että päämme menoksi on saatettu järjestää vaikka mitä: joskus vaellusta, joskus pilkkikisaa. Tänä vuonna tuli käsky ottaa uima-asu mukaan. Ajattelin heti vuokrattua savusaunaa järven rannalta tai vaihtoehtoisesti jotain kotitekoista extreme-triathlonia. Yllätys oli kuitenkin aikamoinen:Lue lisää
Rantarunko 2015: kevään urheilukuulumisia
Urheiluasiaa! Uusin villitykseni on polkujuoksu. Tarkemmin sanottuna juoksu mättäissä, metsissä ja mutelikoissa, kivien ja kantojen välissä. Kirjoitin viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä jojoilevan urheilijan elämäntyylistäni. Sain korvaattoman hyviä vinkkejä aiheeseen liittyen ja ilokseni voin todeta: motivaatio on ollut luonani jo usean kuukauden ajan. Lähestulkoon niistä hetkistä, kun noita kommentteja luin. Oivalsin alkuvuodesta useamman asian koskienLue lisää
Ohjattua kehonhuoltoa kotona (ja lukijoille ilmainen Yoogaia-kokeilujakso)
yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia Tekisikö mieli joogata, tehdä Pilatesta tai rentoutumisharjoituksia, mutta salille lähteminen on hankalaa? Tai vaihtoehtoisesti erillisten kehonhuoltotuntien aikatauluttaminen tuntuu haastavalta? Ehkä raha on este? (haha, tulipa tahattomasti mainosmainen alku) Tunnistan itseni vahvasti. Käyn treenamassa salilla muutaman kerran viikossa, mutta punttailun jälkeen ei tee mieli jäädä venyttelemään tai syvähengittelemään. Pakkaan mieluummin kamaniLue lisää
I’d rather be snowboarding
Tänään ensimmäistä kertaa mäessä tänä talvena. Mikä fiilis, aivan huikea. Reilu tunnin ajomatka Helsingistä Messilään ei tuntunut missään, kun tiesi pääsevänsä rinteeseen. En kuulu niihin harrastajiin, jotka oikeasti ovat päivittäin rinteessä talvikautena, mutta muutamat laskupäivät joka talvi ovat niitä pakkasajan hittipäiviä. Myös kaikenmaailman reilit ja temput jäivät pitkälti teiniaikaan, nautin silkasta laskemisesta. Ja komeista hissipojista.Lue lisää
Kuinka saada itsensä liikkeelle joulun jälkeen?
Hävettää. En ole urheillut kahteen kuukauteen kunnolla. Inhoan sellaista jojoilua, mutta edustan sitä itse – en painon suhteen vaan urheiluaktiivisuuteni suhteen. Viime talven ja kevään juoksin adidasheimossa. Treenejä kertyi neljästi viidesti viikossa helmikuun alusta kesäkuulle saakka. Kesän lomailin. Muka juoksentelin vähän, mutta en mitään kunnollista. Kutsuttakoon kesää armolliseksi taantumaksi. Syyskuun alussa tartuin itseäni kauluksista ja raahasinLue lisää
Takaisin Islantiin: parahin reissutakki
Islannissa ollaan taas, laavasta muodostuneitten vuorten katveessa. Aiheena ei kuitenkaan ole Islanti sinänsä, vaan mukana matkassa ollut oranssipinkki takki, joka suojasi tuulelta ja lumisateelta niin hyvin kuin vain takki voi suojata: Kyseessä on Haglöfsin Chute II Q (saatu blogin kautta). Meidän perheessä on aina harrastettu paljon talviurheilua. Olimme joka vuosi ainakin kerran laskureissulla olIessani muksu jaLue lisää
Saliamatöörin uudet avaukset
Olin pitkään ajatellut, ettei urheilu kuulu tähän blogiin. Sitten tajusin, ettei se kuulu tähän blogiin, koska se ei enää kuulu tähän elämään. Urheilu jäi useammaksi vuodeksi vakan alle ja oli muutaman vuoden jäljellä enää katutanssin muodossa, jonka jälkeen ei pariin vuoteen juuri ollenkaan missään muodossa. Sitten tuli viime talvi+kevät ja juoksukoulu. Tajusin kaivanneeni treeniä, hyvinvointia jaLue lisää
Treeneissä jäänmurtajalla
Olipa päivä. Huh huh. Minun on yksinkertaisesti pakko laittaa jakoon kuvia tästä aamupäivästä. Muutamia kuvia tiputinkin jo Instagramiin (@aamukahvilla), mutta nyt pesee lisää. Armeijahenkeä, asennetta, sisua. Rakkauteni jäänmurtajiin leimahti viime kesänä. Rakkauteni urheiluun nousi taas pintaan tänä keväänä juoksun myötä. Nyt oli treeni ja jäänmurtaja samassa tiiviissä paketissa nimeltä Sisu-Bootcamp. Homman pohjalla oli siis ReebokinLue lisää
Kuinka oppia rakastamaan juoksua?
Olen yrittänyt aloittaa kirjoittamisen vaikka kuinka monesti. Ei tästä tule mitään. Aihe, josta on niin paljon sanottavaa, mutta ei kuitenkaan yhtään mitään. Jos vaikka aloitan kertomalla, että hain joskus pimeän viime talven heikkona hetkenä mukaan juoksukouluun. Olin seurannut saman promoporukan, adidasheimon, touhuja edellisen ja ensimmäisen juoksukoulun yhteydessä ja kiehutellut päässäni ajatusta hakemisesta. Olen entinen urheilija.Lue lisää
Supping all the time
Jotkut asiat vaan yhtäkkiä rantautuvat ja jäävät katukuvaan. Tässä tapauksessa todella rantautuvat, eivätkä oikeastaan ole kaduilla vaan vesireiteillä. Yhtäkkiä tuli SUP, suppaus, supping, supittelu ja villitsi kansan. Tiedättehän lajin, jossa porukka on vastoin kaikkia sääntöjä kääntynyt surffilaudalle seisomaan katse eteenpäin? Ja kaiken lisäksi mukana on mela. Se on SUP ja se on nyt POP, joten täytyihänLue lisää
Ensimmäinen puolimaraton ooo-hooi!
Ensimmäinen puolimaraton takana. On se kummallista, mihin ihminen pystyy. Ennen helmikuuta en ollut koskaan kiskaissut yli kymppiä ja nyt sitä tarjoillaan hauista 21 kilsan jälkeen. Hyvä meno. Kyseessä oli eilen ensi kertaa järjestetty Helsinki Half Marathon, joka päätti samalla myös adidasheimo-juoksukoulun, jonka parissa olen häärännyt helmikuusta lähtien. Ajaksi kirjattiin lopulta 2:07, johon olin varsin tyytyväinen.Lue lisää
Mukaan Adidasheimoon!
Yes, sir. I’m in. Olen mukana Adidaksen 30 hengen juoksutiimissä, tavoitteena kesäkuussa juostava puolimaraton. Miten tähän päädyttiin? Siitä en ole aivan varma. Miltä nyt tuntuu? Jännittävältä, mutta erittäin hyvältä. En todellakaan ole mikään fitness-muija. Enkä elämäntapaherkkulakkoilija. Tai urheilupyllyposettaja. Tai salihullu. Tai mikään vastaava. Mutta juoksemisesta pidän ja rakastan luontoa. Haluan pitää itseni ”hyvinvoivana” tavalla taiLue lisää