kategoria

vauva

Reilu kuukausi laskettuun aikaan
Vauvan laskettuun aikaan on pian kuukausi jäljellä. Se tuntuu ihanalta. Ne pienet varpaat ja kaikki uusi ja ihmeellinen. Se uskomaton ajatus, että sieltä se vauva saapuu maailmaan kohdustani ja ryömii reaktiona rinnalle. Se, kun hän katsoo ensimmäisen kerran. Se, että hän ylipäänsä on pian hän, eikä se. Tuntuu ihmeelliseltä ajatella miltä hän näyttää. Onko hänLue lisää
Kaksi viikkoa yrittäjän äitiyslomaan
Aivan absurdia. Aloitan kahden viikon päästä äitiysloman. Olimme päättäneet puolison kanssa, että jatkan äitiyslomasta suoraan vanhempainvapaaseen, jonka voisi käyttää meistä kumpi tahansa. Tuntui aivan päättömän hullulta, että hakemuksessa luki, että haen lomaa tammikuuhun 2022 saakka. Mitä ihmettä? Myöhemmin saadussa päätöksessä luki sama päivämäärä. Ihan kohta sitten lomaillaan. Tai no, lomaillaan ja lomaillaan, mutta ei ainakaanLue lisää
Ensimmäiset hankinnat vauvalle Wauva Kaupasta
Kaupallinen yhteistyö: Wauva Kauppa Tiistai oli jännittävä päivä. Ajoimme Tampereelle Wauva Kauppaan hankkimaan vauvallemme ensimmäisiä selkeitä hankintoja. Olimme kyllä ostaneet jo kirpputoreilta jonkun verran vaatteita, ja ystävät ovat myös ihanasti antaneet omien lapsiensa vanhoja tarvikkeita sekä äitiys- ja lastenvaatteita kiertoon, mutta esimerkiksi vaunut ja turvakaukalo uupuivat kokonaan. Muutaman isomman hankinnan olimme päättäneet tehdä suosiolla uutena,Lue lisää