Rakkaudesta jäänmurtajiin.

Olen mieleltäni sellainen tyttömäinen tyttö. Olen läheisyysriippuvainen, keskeyttelen toisia ihmisiä, nauran omille jutuilleni. Olen nähnyt Amélien sata kertaa, eikä riitä. Fiilistelen rakkautta noin niinku ihan ylipäänsä. Ja innostun asioista, joihin kaikki muutkin tytöt yhtäkkiä ihastuu: avaruuskuosiin, yksisarvisiin, macaron-leivoksiin, cup cakeihin, cake popseihin, pöllöihin, vanhoihin karttoihin, karuselleihin, hattaraan ja vanhoihin puuvuoristoratoihin. Tiedättehän nyt, näitä romanttisia asioita, jotka saavat pään pyörälle. Ny minulla on kuitenkin uusi ihastus, uusi fiilistelyn aihe: jäänmurtajat.



Yhtäkkinen rakkauteni syttyi aimo liekkiinsä, kun olimme Jannen kanssa seikkailemassa Helsingin satamassa keikkuvien jäänmurtajien seassa. My Lost Uncle kutsui juhlimaan uuden audiovisuaalisen vaatetuskonseptinsa lanseerausta jäänmurtaja Urholle, ja kun seikkailu kutsui, niin toki me vastattiin. Jäänmurtaja on lähtökohtaisesti jännittävä ja romanttinen asia, ja Janne on myös. Miksipä en jakaisi aurinkoista kesäpäivää Urhon ja Jannen kanssa?

Ennen satamaan rynnistämistä dyykkasimme vielä Katajanokan roskalavalta uusia, käsintehtyjä puukoreja. Kävelimme sattumalta ohi ja kurkkasimme lootaan. Viidestä korista kaksi päätyimme meille, kaksi ystäville ja yksi ohikävelleelle pulsulle, joka ilahtui omastaan ikihyvin.


Urho oli kiinnostava, kuin myös My Lost Uncle. Merkin takana ovat vaatesuunnittelija Jani Maunula ja graafinen suunnittelija Antti Meriluoto. Brändit herättävät aina erilailla kiinnostusta, jos sen ympärille on rakennettu tarina. Tässä tapauksessa tarina on poikkeuksellisen lumoava. Ideologia perustuu tositarinaan Kokkolasta New Yorkiin matkalla olleesta 32-vuotiaasta Andreas Maunulasta, toisen merkin suunnittelijan sedästä, joka katosi Atlantilla 21.6.1979. Neljä vuotta katoamisen jälkeen vastaanotettu kaunis postikortti kertoi: ”Olen Elossa”. My Lost Uncle kertoo ”Andreaksen kohtaaman arvaamattoman ja mysteerisen todellisuuden inspiroivan konseptin audiovisuaalista ympäristöä ja vaatetustuotteita.” Voitte vain kuvitella, kuinka monta iltaa olen pohtinut, missä tuo kadonnut setä on tällä hetkellä.
Suunnittelijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa unelmiaan ja he ovat tehneet sen tyylikkäästi. Ainakaan vielä en heidän tuotteitaan kuitenkaan pysty ihan arkipukeutumiseeni tuomaan: liikkeelle kun lähdettiin iholta, miesten boksereista.
ne pelkästään tukevat ansaintalogiikkaa ja sen erinäistä markkinointia.
Iltapäivän tunnit kuluivat auringossa. Elämän absurdeihin hetkiin on aina huvittavaa herätä: istun jäänmurtajan kannella, popsin lihapullia ja elektroninen musa pauhaa taustalla minkä jaksaa. 
– Ja luullakseni teidän ei ole vaikea uskoa, että tämä visiitti sai meidät suunnittelemaan merimatkaa jäämurtajan kyydissä. Aiotaan tarjoutua tarjoilijoiksi tai turisteiksi. Tai ehkä vain livahdamme jäniksinä laivaan. Suunnitelmaan ei tosin kuulu katoaminen. Ei edes siinä tapauksessa, että tietäisimme jonkun vaatemerkin inspiroituvan siitä.
Rakkaudesta jäänmurtajiin. Rakkaudesta Helsinkiin. 
Rakkaudesta Janneen, seikkailuihin, mielikuvituksellisiin lanseeraustilaisuuksiin, mukaviin merimiehiin, poseeraamiseen helikopterikannella, Adidas Gazelleihin, lihapulliin ja nakkeihin ja kadonneisiin, mutta onnellisiin sukulaisiin.
-Henriikka
Kategoriat: elämä, Helsinki 17 kommenttia

Rakkaudesta jäänmurtajiin.

17 kommenttia

  • ida sanoo:

    tulipa hyvä fiilis ja ikävä helsinkiä.

  • ouska. sanoo:

    Siun blogi tekee miut onnelliseksi. On kovin inspiroivaa tätä lukea. :)

  • Anonymous sanoo:

    Kuten joku jo kommentoikin niin tää blogi tekee onnelliseksi. Ihan mieletöntä jälleen kerran. Oivoi. Koska olen itsekin paatunut romantikko ja lisäksi vielä loputtoman utelias, niin olisi ihanaa kuulla teidän, siis sinun ja Jannen, rakkaustarinasta enemmänkin. Esim kuinka tapasitte ja oliko rakkautta ensisilmäyksellä,
    kosinta ja sitä rataa. Höysteeksi tietenkin kuvia teistä matkanne varrelta. vaikka ei ehkä ihan sun blogin konseptiin meniskään, mutta onhan kyse sentään rakkaudesta ja mun mielestä tän blogin koko ydin on rakkaus, milloin mitäkin kohtaan. Toki ymmärrän jos koet(te) aiheen liian henkilökohtaiseksi jaettavaksi tänne bittiavaruuteen mutta täällä silti yksi toiveikas:)

    • Henriikka sanoo:

      UIJUI! Ensiksi kiitos ja toiseksi kauhistus. Enhän minä nyt kai sentään meidän rakkaustarinasta kirjoita. Sitä aina toivotaan, aina joudun tuottamaan pettymyksen. Se tuntuu kivalta asialta pitää itsellään ja läheisillään. Ettet aivan jäisi tiedottomaksi, niin tässä tiivistys:

      – tapasimme Ryttylässä taideleirillä 2007, break dance -pajassa.
      – aloimme seurustella 2009, viikkoa ennen ylioppilasjuhliani
      – menimme kihloihin siitä vuoden päästä, soutuveneessä
      – menimme naimisiin siitä vuoden päästä, maailman parhaiden ihmisten ympäröimänä, maailman ihanimmissa häissä.

      Hih. Ymmärrän kyllä, tuo olisi oikeasti ihana aihe, mutta se jääköön kuitenkin kansalta salaisuudeksi. Toki voisin julkaista jonkun kuvakollaasin? Olisko se mitään verrattuna koko tarinaan?

    • Anonymous sanoo:

      kuvakollaasia kehiin siis!!!;):):): t. eri ano

    • Henriikka sanoo:

      Pyyntönne on kuultu, rakkahan anot! yritän toteuttaa toiveenne hiih :—)

  • Anonymous sanoo:

    Oi, ihana postaus. Piristi kyllä harmaata päivää ;) Sulla on mielettömän ihana kirjoitustyyli. Kuvat ovat myös upeita.♥ Ja ihana asu, taas kerran. Popot näköjään pääsivät heti käyttöön ;) Nuo aurinkolasit ovat upeat, mistä olet ostanut ne?

    • Henriikka sanoo:

      Popot todellakin pääsivät käyttöön, pakkohan niitä on ulkoiluttaa. Ja kiitos kovin kivasta kommentista. New Yorkista löytyivät aurinkolasit, Coney Islandin huvipuiston rantakojusta.

  • Aada sanoo:

    Kaunista niin kaunista. Tämä postaus sai mut ikävöimään mun omaa merimiestäni, joka lähti viime viikolla seilaamaan maailman merille. Lohduttaa tosin se tieto, että pian taas näemme. <3 (Ja kädet ristissä toivon, ettei herra tee minkääntason katoamista!)

    • Henriikka sanoo:

      On vaikea kuvitella, että jollain on aivan oikeasti merimies. Että niin ei ole ainaostaan romanttisissa runoissa. Ja ettei oikeassa elämässä se aivan yhtä romanttista olekaan. Tsemppiä odotukseen, tiedän osan tunteestasi.

      T. Muusikon vaimo

    • Aada sanoo:

      Vaikealta se minustakin joskus tuntuu. Ei tähän koskaan totu, mutta asian kanssa oppii elämään. :)

      Ja onneksemme on kekisitty puhelimet, internetyhteydet, skypet ja kaikenmoiset viestintävälineet, tällöin ei mitkään välimatkat tunnu niin pitkiltä.

      Kiitos.

  • Anonymous sanoo:

    Täs pitää tietää et Urho ja Otso ei oo kovin hyviä jäänmurtajia :DD

    • Henriikka sanoo:

      Oivoi, sehän on täysin epäolennaista. Sillä nuohan ovat hyviä nimiä ja eihän murtajat ollut edes liikkeessä. Sopivat siis romanttisiin kuvitelmiini mitä parhaimmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *