Rakkaudesta jäänmurtajiin.

Olen mieleltäni sellainen tyttömäinen tyttö. Olen läheisyysriippuvainen, keskeyttelen toisia ihmisiä, nauran omille jutuilleni. Olen nähnyt Amélien sata kertaa, eikä riitä. Fiilistelen rakkautta noin niinku ihan ylipäänsä. Ja innostun asioista, joihin kaikki muutkin tytöt yhtäkkiä ihastuu: avaruuskuosiin, yksisarvisiin, macaron-leivoksiin, cup cakeihin, cake popseihin, pöllöihin, vanhoihin karttoihin, karuselleihin, hattaraan ja vanhoihin puuvuoristoratoihin. Tiedättehän nyt, näitä romanttisia asioita, jotka saavat pään pyörälle. Ny minulla on kuitenkin uusi ihastus, uusi fiilistelyn aihe: jäänmurtajat.



Yhtäkkinen rakkauteni syttyi aimo liekkiinsä, kun olimme Jannen kanssa seikkailemassa Helsingin satamassa keikkuvien jäänmurtajien seassa. My Lost Uncle kutsui juhlimaan uuden audiovisuaalisen vaatetuskonseptinsa lanseerausta jäänmurtaja Urholle, ja kun seikkailu kutsui, niin toki me vastattiin. Jäänmurtaja on lähtökohtaisesti jännittävä ja romanttinen asia, ja Janne on myös. Miksipä en jakaisi aurinkoista kesäpäivää Urhon ja Jannen kanssa?

Ennen satamaan rynnistämistä dyykkasimme vielä Katajanokan roskalavalta uusia, käsintehtyjä puukoreja. Kävelimme sattumalta ohi ja kurkkasimme lootaan. Viidestä korista kaksi päätyimme meille, kaksi ystäville ja yksi ohikävelleelle pulsulle, joka ilahtui omastaan ikihyvin.


Urho oli kiinnostava, kuin myös My Lost Uncle. Merkin takana ovat vaatesuunnittelija Jani Maunula ja graafinen suunnittelija Antti Meriluoto. Brändit herättävät aina erilailla kiinnostusta, jos sen ympärille on rakennettu tarina. Tässä tapauksessa tarina on poikkeuksellisen lumoava. Ideologia perustuu tositarinaan Kokkolasta New Yorkiin matkalla olleesta 32-vuotiaasta Andreas Maunulasta, toisen merkin suunnittelijan sedästä, joka katosi Atlantilla 21.6.1979. Neljä vuotta katoamisen jälkeen vastaanotettu kaunis postikortti kertoi: ”Olen Elossa”. My Lost Uncle kertoo ”Andreaksen kohtaaman arvaamattoman ja mysteerisen todellisuuden inspiroivan konseptin audiovisuaalista ympäristöä ja vaatetustuotteita.” Voitte vain kuvitella, kuinka monta iltaa olen pohtinut, missä tuo kadonnut setä on tällä hetkellä.
Suunnittelijat ovat saaneet vapaat kädet toteuttaa unelmiaan ja he ovat tehneet sen tyylikkäästi. Ainakaan vielä en heidän tuotteitaan kuitenkaan pysty ihan arkipukeutumiseeni tuomaan: liikkeelle kun lähdettiin iholta, miesten boksereista.
ne pelkästään tukevat ansaintalogiikkaa ja sen erinäistä markkinointia.
Iltapäivän tunnit kuluivat auringossa. Elämän absurdeihin hetkiin on aina huvittavaa herätä: istun jäänmurtajan kannella, popsin lihapullia ja elektroninen musa pauhaa taustalla minkä jaksaa. 
– Ja luullakseni teidän ei ole vaikea uskoa, että tämä visiitti sai meidät suunnittelemaan merimatkaa jäämurtajan kyydissä. Aiotaan tarjoutua tarjoilijoiksi tai turisteiksi. Tai ehkä vain livahdamme jäniksinä laivaan. Suunnitelmaan ei tosin kuulu katoaminen. Ei edes siinä tapauksessa, että tietäisimme jonkun vaatemerkin inspiroituvan siitä.
Rakkaudesta jäänmurtajiin. Rakkaudesta Helsinkiin. 
Rakkaudesta Janneen, seikkailuihin, mielikuvituksellisiin lanseeraustilaisuuksiin, mukaviin merimiehiin, poseeraamiseen helikopterikannella, Adidas Gazelleihin, lihapulliin ja nakkeihin ja kadonneisiin, mutta onnellisiin sukulaisiin.
-Henriikka

18 kommenttia

  1. ida 17.6.2013

    tulipa hyvä fiilis ja ikävä helsinkiä.

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Helsinki-ikävä on tuttu olotila, jos asuu muualla. Kiitos kovasti.

      Vastaa
  2. ouska. 17.6.2013

    Siun blogi tekee miut onnelliseksi. On kovin inspiroivaa tätä lukea. :)

    Vastaa
  3. siljapulla 18.6.2013

    ihana

    Vastaa
  4. Anonymous 18.6.2013

    Kuten joku jo kommentoikin niin tää blogi tekee onnelliseksi. Ihan mieletöntä jälleen kerran. Oivoi. Koska olen itsekin paatunut romantikko ja lisäksi vielä loputtoman utelias, niin olisi ihanaa kuulla teidän, siis sinun ja Jannen, rakkaustarinasta enemmänkin. Esim kuinka tapasitte ja oliko rakkautta ensisilmäyksellä,
    kosinta ja sitä rataa. Höysteeksi tietenkin kuvia teistä matkanne varrelta. vaikka ei ehkä ihan sun blogin konseptiin meniskään, mutta onhan kyse sentään rakkaudesta ja mun mielestä tän blogin koko ydin on rakkaus, milloin mitäkin kohtaan. Toki ymmärrän jos koet(te) aiheen liian henkilökohtaiseksi jaettavaksi tänne bittiavaruuteen mutta täällä silti yksi toiveikas:)

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      UIJUI! Ensiksi kiitos ja toiseksi kauhistus. Enhän minä nyt kai sentään meidän rakkaustarinasta kirjoita. Sitä aina toivotaan, aina joudun tuottamaan pettymyksen. Se tuntuu kivalta asialta pitää itsellään ja läheisillään. Ettet aivan jäisi tiedottomaksi, niin tässä tiivistys:

      – tapasimme Ryttylässä taideleirillä 2007, break dance -pajassa.
      – aloimme seurustella 2009, viikkoa ennen ylioppilasjuhliani
      – menimme kihloihin siitä vuoden päästä, soutuveneessä
      – menimme naimisiin siitä vuoden päästä, maailman parhaiden ihmisten ympäröimänä, maailman ihanimmissa häissä.

      Hih. Ymmärrän kyllä, tuo olisi oikeasti ihana aihe, mutta se jääköön kuitenkin kansalta salaisuudeksi. Toki voisin julkaista jonkun kuvakollaasin? Olisko se mitään verrattuna koko tarinaan?

      Vastaa
    • Anonymous 30.6.2013

      kuvakollaasia kehiin siis!!!;):):): t. eri ano

      Vastaa
    • Henriikka 4.7.2013

      Pyyntönne on kuultu, rakkahan anot! yritän toteuttaa toiveenne hiih :—)

      Vastaa
  5. Anonymous 18.6.2013

    Oi, ihana postaus. Piristi kyllä harmaata päivää ;) Sulla on mielettömän ihana kirjoitustyyli. Kuvat ovat myös upeita.♥ Ja ihana asu, taas kerran. Popot näköjään pääsivät heti käyttöön ;) Nuo aurinkolasit ovat upeat, mistä olet ostanut ne?

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Popot todellakin pääsivät käyttöön, pakkohan niitä on ulkoiluttaa. Ja kiitos kovin kivasta kommentista. New Yorkista löytyivät aurinkolasit, Coney Islandin huvipuiston rantakojusta.

      Vastaa
  6. Aada 19.6.2013

    Kaunista niin kaunista. Tämä postaus sai mut ikävöimään mun omaa merimiestäni, joka lähti viime viikolla seilaamaan maailman merille. Lohduttaa tosin se tieto, että pian taas näemme. <3 (Ja kädet ristissä toivon, ettei herra tee minkääntason katoamista!)

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      On vaikea kuvitella, että jollain on aivan oikeasti merimies. Että niin ei ole ainaostaan romanttisissa runoissa. Ja ettei oikeassa elämässä se aivan yhtä romanttista olekaan. Tsemppiä odotukseen, tiedän osan tunteestasi.

      T. Muusikon vaimo

      Vastaa
    • Aada 23.6.2013

      Vaikealta se minustakin joskus tuntuu. Ei tähän koskaan totu, mutta asian kanssa oppii elämään. :)

      Ja onneksemme on kekisitty puhelimet, internetyhteydet, skypet ja kaikenmoiset viestintävälineet, tällöin ei mitkään välimatkat tunnu niin pitkiltä.

      Kiitos.

      Vastaa
  7. Anonymous 19.6.2013

    Täs pitää tietää et Urho ja Otso ei oo kovin hyviä jäänmurtajia :DD

    Vastaa
    • Henriikka 20.6.2013

      Oivoi, sehän on täysin epäolennaista. Sillä nuohan ovat hyviä nimiä ja eihän murtajat ollut edes liikkeessä. Sopivat siis romanttisiin kuvitelmiini mitä parhaimmin.

      Vastaa
  8. […] jäänmurtajiin leimahti viime kesänä. Rakkauteni urheiluun nousi taas pintaan tänä keväänä juoksun myötä. Nyt oli treeni ja […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.