Vastauksia osa 2: Tavat ja mieltymykset


Tykkäätkö delfiineistä?

Tykkään delfiineistä. Ne on kauniita ja lempeitä.

Söpöin eläin?

TIIKERI! Ja pidän myös linnuista. Pienistä ja sievistä. Ja flamingoista, mutta ne nyt ei ole varsinaisesti söpöjä.


Lempinumero?

Hahah kaikki yhtä vähän ja paljon. 8 on visuaalisesti kaunis. Jannen puhelinnumero on myös kiva. Pienenä tykkäsin soitella myös pilapuheluita OMO-infon numeroon.


Kaks ihaninta kirjaa?


Tosi vaikea kysymys. Mutta jos kyse on nimenomaan ihanasta, niin ehkä Pieni Runokirja -150 suomalaista klassikkoa (Petri Vaittinen, Gummerus) ja Tuhat loistavaa aurinkoa.

Paras kesätekeminen?


Katukoris, ympäriämpäri pyöräily, torilta vihannesten ynnä muiden shoppailu, älyttömät överipiknikit, Suomi-matkailu

Paras kirja, jonka olet lukenut?


Siis en kyllä osaa nostaa yhtä yli muiden.

Mitä urheilulajia mieluiten harrastaisit?



Tällä hetkellä aikuisbaletti kuulostaa hyvältä ja kiinnostavalta, vaikka oonkin aina enemmän ollut vauhdikkaiden juttujen perään. Olisi mahtava löytää sellainen isompi porukka, jonka kanssa pelata kaiken mailman pallo- ja joukkuepelejä.

Yksi maa, johon haluaisit ylitse kaikkien muiden maiden matkustaa?


Islanti.


Kadehditko? Jos, niin mitä/minkälaisia asioita?


Toisinaan kadehdin, onneksi nykyisin aika vähän. Kadehdin ihmisiä, jotka tarttuvat tuumasta toimeen heti ja jotka systemaattisesti tavoittelevat haaveitaan (siitäkin huolimatta, etten edes välttämättä haluisi itse olla yhtään enemmän sellainen). Toisaalta kadehdin joskus myös ihmisiä, jotka osavat ottaa elämäntilanteet rauhassa ja ajatuksella vastaan, ja uskaltavat nauttia niistä. Sellaiset ihmiset ovat tyytyväisiä siihen mitä elämä on antanut ja osaavat olla rauhassa.


Teetkö päätökset enemmän tunteella vai järjellä?

Hmmm, olen kyllä tunneihminen, mutta usein tunnemylläköiden jälkeen otan päätökset uudestaan käsittelyyn ja toimin järjellä. Pienissä päätöksissä tunne voi viedä voiton, vrt. Leivos vastaan kaalikääryle?

Mihin kaupunkiin muuttaisit ulkomailla, jos saisit valita?



Tällä hetkellä voisin kuvitella löytäväni itseni Kööpenhaminasta tai New Yorkista.

Kuka on lempi raamatunhenkilösi? Miksi?



Pietari. Se on niin ailahteleva ja inhimillinen, mutta kuitenkin sellainen fiilistelijä.

Mitä sinä pelkäät?

Kauhuelokuvia, turvattomuudentunnetta.

Miten pidät huolta itsestäsi, syötkö terveellisesti, kuntoiletko?

Suoraan sanoen pidän vähän liian vähän itsestäni huolta, mutta pyrin mahdollisimman puhtaan ruokavalion ja herkuttelun sopivaan tasapainoon. Sen lisäksi juoksulenkit kuuluvat arkeen. Toivottavasti saan itseäni niskasta kiinni ja terveellisemmät elämäntavat kunnolla täytäntöön.

Harrastatko jotain liikuntaa vai onko tääkin geeneistä, et hyvä kroppa vaikkei liikkuis paljoo? 

Heinäkuussa juoksin noin 30 juoksulenkkiä, sen jälkeen lenkkejä on ollut kolme. Tällä viikolla olen kuitenkin taas motivoitunut ja tehnyt itselleni syksyn juoksuohjelman. Katsotaan mihin se johtaa.

Lapsuudessani ja nuoruudessani urheilu oli kaikki kaikessa: kävin liikuntaluokat, pelasin koripalloa, telinevoimistelin, tanssin ja juoksin. Tälläinen urheilullinen elämäntapa on siis jäänyt jossain määrin takaraivoon, vaikka se katkoileekin vähän huolestuttavan usein.

Mitä geeneihin tulee, sieltä on kyllä tullut lihasta, mistä voin olla ihan iloinen.


Oon saanu sellasen kuvan, että elätte aika hektistä elämää, mikä auttaa jaksamaan kiireiden keskellä? 

Elämäni on hektistä, mutta suuri osa kaikesta tekemisestä on erittäin mieluista. Se on hyvä lähtökohta jaksamiselle. Sen lisäksi pyrin pitkiin yöuniin ja aloittamaan ja lopettamaan päivän rauhassa.

Pidätkö koirista? Ja jos pidät ja voisit ottaa koiran niin millaisen koiran ottaisit?

Mitenhän tähän nyt vastaisi diplomaattisesti (sillä tiedän ystävieni ja perheeni kikattelevan ruudun takana)? Pidän koirista, mutta en yksinkertaisesti aivan ymmärrä niitä. En osaa lässöttää niille, emmekä oikein puhu aina samaa kieltä. Yritän joskus lähestyä niitä, mutta tunnen oloni typeräksi, kun kaikki muut ovat karvaturrin kanssa jo kolmannessa taivaassa ja minä puhun niille kuin ihmiselle: “Terve Musti. Miten menee? Onks ollu hyvä päivä?” Koirat ovat mukavia ja liputan niiden puolesta, mutta omaa koiraa tuskin hankkisin.


Mikä on sun lemppari elokuva ja tv-ohjelma?

Elokuvista varmaan The Cider House Rules ja tv-ohjelmista jyrää Gilmoren tytöt, kaikessa kliseisyydessään. Elokuvia katson paljonpaljon, mutta tv:tä surkean vähän.

Entä lempikirjailija?

Aivan liian vaikea kysymys, skippaan suosiolla.

Lempiulkomaa?

Olen Afrikan mantereella käynyt Etiopiassa ja Tansaniassa, ja ne ovat kyllä jääneet kaikista matkoista kaikkein tiukimmin mieleen. Tanska ja Ruotsi ovat kestosuosikkeja. Pohjoismaat ylipäänsä on sitä aluetta, josta tuskin haluan pitkäksi aikaa poistua. 


Ootko jo ihan pro lonkkaroinnissa? 

Oon ihan basic, kauppamatkat sujuu rattoisasti. Tavoitteet eivät ole kovin korkealla.

Lempinäyttelijä?



Noo Morgan Freeman vakuuttaa aina, Maryl Streep on ihana, ja Carey Mulligan ja Michelle Williams on uskomattomia.

Mikä on salainen hyveesi?



Oon hyvä ostamaan lahjoja! Ja rakastan sitä aivan kamalasti.

Mitkä kolme paikkaa näyttäisit Helsingistä ummikkoystävällesi?



Arabianrannan merinäkymät ja vanhan kaupungin, Punavuoren pikkukadut ja Johan & Nyströmin kahvilan Katajanokalla.

Suomen Kuvalehti, Seura vai National Geographic?

National Geographic. Mieletön.

Mikä on pahin fobiasi?



Onko minulla fobioita? Ei tietääkseni. Ehkä ne ovat niin syvällä sisimmässäni ja persoonassani, etten pysty erottamaan niitä itsestäni.

Millainen paikka Jyväskylä mielestäsi on?


Leppoisa! Olen aina kuvaillut sitä lämminhenkiseksi keskieurooppalaiseksi kaupungiksi, jossa ihmiset ovat mukavia ja kaduilla tulee aina vastaan tuttuja.

Mitä mieltä olet vanhoillislestadiolaisista?


Apua! Mikä kysymys! Suhtaudun heihin positiivisesti, joskin tarkoitukseni ei ole lajitella heitä mihinkään purkkiin.

Mikä saa sinut suuttumaan?


Valittaminen ja kyynisyys. Lähtökohtaisen pessimistinen asenne. Ja se, jos epäonnistun. Viimeisestä pitäisi päästä eroon, ensimmäisille suutun jatkossakin mielelläni.

Minne piilotat räkäpallosi?

Hyi saasta! Ei tälläisista asioista kuulu puhua ääneen, saati kirjoittaa julkisesti. Maahan? Nenään?

Lempivuodenaika?

Syksy. Oi syksy!

Lempparilehti?

Frankie! Olivia, Trendi, Costume, Vogue, Glorian Koti, Mondo. 

Millaista musiikkia kuuntelet? Mainitse suosikko bändejäsi/artisteja?

Pääosin folkkia ja indietä. Esimerkiksi The Ting Tings, The Do.

Paheesi? Esim. Kynsien pureskelu, liika herkuttelu?

Mennä pienten mielihalujen mukaan toisinaan liikaakin, esimerkiksi isot irtokarkkipussit, leivokset, kakut, hultiton shoppailu ja lenkin jättäminen väliin.


Arki rutinoituu helposti ja sitä tuleekin päivästä toiseen suoritettua samalla tavalla, hampaiden harjaus, aamukahvi/tee jne.

 Mikä on lempihetkesi arjen tiimellyksessä (josta et mielellään luopuisi)?


En luopuisi pitkistä aamuista, en sitten millään. Syödään Jannen kanssa aina yhdessä aamupalaa ja siinä kahvikupposen äärellä on maailma sopivasti pysähtynyt ja elämä hyppysissä.


Minkä värinen tiskiharja sulla on käytössä tällä hetkellä?


Öhmhmh. Mulla ei ole tiskiharjaa käytössä, meillä on tiskikone. Mutta on meillä yksi punainen kaapissa, jos joskus tarvitsee.

Tykkäätkö siivoamisesta?

En voi väittää pitäväni. Järjestelystä pidän kyllä ja siitä, että on siistiä.


Kumpi leffaan vai teatteriin?

Eihän näistä voi valita, ovat molemmat korvaamattomia! Elokuvat ovat hintapolitiikaltaan tähän elämäntilanteeseen sopivampia, mutta teatterikäynnit ovat aina sellaista juhlaa. Väliajalla tietysti kahvia ja pullaa.

Missä seurakunnassa käyt? Käytkö aktiivisesti? Mitä voisit suositella sieltä päin? Tai ootko kokenu jonku noista erityisen mukavaks paikaks nuorelle?

En käy missään seurakunnassa tällä hetkellä, joten en voi mitään suositellakaan. Mieluusti kävisin jossain, mutta en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa. Helsingissä ainakin tarjontaa olisi.


Mitä ottaisit autiolle saarelle?

Jannen, tietty. 




Jos saisit kolme toivomusta niin mitkä ne olis?



Maailmanrauhaa, onnellisuutta joka kolkkaan ja tälläistä Fjällrävenin reppua.


Saatko kasvit pysymään hengissä?

Kröhöm. En niin kovin hyvin, koska unohdan aina kastella. Saimme häälahjaksi rahapuun, ja kaikki sanoivat että sitä sä et kyllä voi tappaa. Olin paniikissa asian kanssa, kastelin puuta liikaa ja se homehtui.

Puolustukseksi kuitenkin kerrottakoon, että leikkokukat saan säilymään pitkään.


Paras tapa viettää vapaapäivää?

Ei kannata nukkua liian pitkään, jotta voi velloa tietoisesti sängyssä ja vaatia aamupalaa vuoteeseen ja lukea aikakauslehtiä. Sen jälkeen kahvihetki ystävän kanssa ja jonkun suunnitelman toteuttaminen, mitä on pitkään miettinyt, muttei ole koskaan saanut tehdyksi. Illalla leffailta ja kotitekoinen ruoka.


Parhaat paikat/asiat Helsingissä?


Kahvilat
– Johan & Nyström
– Espresso Edge
– Taikalamppu
– Good life coffee

Näiden lisäksi eri kaupunginosat ovat keskenään niin erilaisia ja ihania. Aktiiviset kaupunginosayhdistykset ovat myös Helsingin helmiä. 

Millaisista ihmisistä et pidä?

Valittavista, kyynisistä, lähtöasetelmiltaan ja –asenteiltaan pessimistisistä. Ihmisistä jotka luulevat toisten menestyksen olevan heiltä itseltään pois.

Mitä pitää tehdä silloin, kun tuntuu siltä että koko maailma kaatuu niskaan ja kaikki ärsyttää?



Luulen, että ainoa oikea tapa on tanssia sekopäisesti. Toinen varma tapa on sikiöasento ja nyyhkytys (tai vaihtoehtoisesti kunnon vollotus). Mulle toimii nämä. 


Lempi lautapelit top3?

– Carcassonne 

– Alias 
– Jatsi 

Kerro kolme asiaa, joita et ole koskaan tehnyt, mutta mitä luulet useiden muiden tehneen? 
1.
2.
3.
En yksinkertaisesti keksinyt viimeiseen vastausta. Mutta mulla on vielä yksi vastausjuttu jäljellä ja palaan tuohon viimeiseen kysymykseen siinä. Ensimmäiset vastaukset löytyy täältä.
Kauniita unia.
-Henriikka
Ensimmäinen kuva: Aleksander Lazarevski
Kuudes kuva: Emmi Tissari
Kategoriat: random 16 kommenttia

Vastauksia osa 2: Tavat ja mieltymykset

16 kommenttia

  • Mandy sanoo:

    Repesin tolle kasvienkastelulle xD Minä onnistuin tappamaan kaktuksen ;)

  • Alisa sanoo:

    oot vaan niin aito ja ihana!!

  • Anonymous sanoo:

    Hei yks kyssäri lisää!
    Oon tässä juuri siirtämässä kuvia puhelimesta koneelle ja niitähän oli muutama kertynyt….. Ja koneellakin on jo valmiiksi kuvia _muutama_
    Kysynkin että miten sä oot järjestäny sun sähköiset valokuvat? Säästätkö kaikki kuvat vai poistatko kylmästi ne jotka ei blogiin päädy? Vai mitkä on sun vinkit kuvien säilömiseen/poistamiseen?
    :)

    Rosa

    • Henriikka sanoo:

      Heippa, mielenkiintoinen kysymys. Itse toimin näin:

      – otan kuvat
      – siirrän koneelle kansioihin blogipostauksittain
      – valitsen kuvat juttuihin ja poistan kaikki muuta (ellei jostain syystä ole muutamaa kuvaa jotka haluan säästää valittujen lisäksi)
      – muokkaan kuvat ja teen niistä kopiot, jotka pienennän blogia varten
      – poistan myöhemmin pienemmät kopiokuvat, jotta jäljelle jää vain suuret alkuperäiset muokatut
      – kansiot ovat kuukausittain koneellani ja välillä siirrän ulkoiselle kuvalevylle turvaan kansioita, jos koneeni alkaa täyttyä.

      Toivottavasti tämä auttoi!

    • Anonymous sanoo:

      Okei kiitos :) Kuulostaa ihanan järjestelmälliseltä.
      Mäkin oon nyt päätymässä siihen tekniikkaan että pakko vaan poistaa heti huonot kuvat kun siirtää niitä, koska ei sitä tuu myöhemmin sitte välttämättä tehneeksi ja huomaa yhtäkkiä että läpikäytäviä kuvia ois useita tuhansia -.-

    • Henriikka sanoo:

      Jep, itselläni ei ainakaan toimisi se, etten poistaisi kuvia heti. Tsemppiä kaikkeen kuvajärjestelyyn!

  • Anonymous sanoo:

    Oot valtavan valloittava, ihastuttava ja inspiroiva tyyppi, nostan hattua ja lähetän lentopusuja :-*

    • Henriikka sanoo:

      No mutta nappasin lentopusut ilmasta näpsäkällä kädenliikkeellä. Kiitos ja syvä kumarrus, ihana kuulla moinen lause.

  • Laurs sanoo:

    Nauran tolle Jyväskylässä aina vastaan tulee tuttuja -jutulle, koska se on niin totta :)

    • Henriikka sanoo:

      Se on kyllä niin totta. Minäkin asuin siellä vain vuoden, mikä tarkoittaa ettei tuttuja niin kovasti ollut, mutta silti niitä aina puski joka tuutista. Etenkin kompassilla.

  • Anonymous sanoo:

    Kiitos jälleen kerran ihanasta blogista! :)

  • Anonymous sanoo:

    oot ihan paras!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *