Värittömät kulmakarvat, kyllä vai ei?

_MG_0248 copy

Luonnonvaalea, luonnonhaalea. Minulla on kasvonpiirteiden sijasta tabula rasa, tyhjä taulu (Tabula rasa (latinaa), suom. tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy ”pää täysin tyhjänä”, ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. -Wikipedia). Tiedän, ettei sillä ehkä vaaleita piirteitä tarkoiteta, vaan aivan muuta, mutta joskus tuntuu kuin se olisi kirjoitettu ulkomuodostani.

Luonnolliset kulmakarvani näkyvät parhaiten kesällä, kun päivittyneen naaman seasta pilkottaa muutama valkoinen hajakarva. Käytän kuitenkin ympäri vuoden kulmakynää ja koen, etten näytä itseltäni ilman kulmia. Kasvot eivät tunnu olevan tasapainossa ilman viivoja silmien päällä. Väritän suht haaleasti, aika kylmällä sävyllä, pyrkien säilyttämään luonnollisuuden. Toisinaan kestovärjään kotikonstein. Muutama vuotta sitten elin hetken vähän liian vahvan pakkelikerroksen alla hiustenvärjäyksestä johtuneen tottumattomuuden vuoksi (jälkeen päin vähän nolottaa) ja nykyisin olen hyvin tarkka siitä, etten ylittäisi luonnollisuuden rajoja.

_MG_0242 copy

Värittömissä kulmissa minua ei kuitenkaan nää. Mitä itse olette mieltä? Miltä kuvat näyttävät? Huomatteeko edes eroa? Mielestäni näytän vähän harmaalta ja haalealta, joskin siihen vaikuttaa myös talven tuoma ihonsävy. Värittömät kulmakarvat, kyllä vai ei?

Pari vuotta sitten catwalkeilla nähtiin paljon vaaleiksi värjättyjä kulmakarvoja. Näissä tapauksissa kulmat olivat kuitenkin usein tuuheat ja runsaat, minun tapauksessani ei tällaisesta ilmiöstä puhuta. Mitä luultavimmin jatkan siis totuttuun tapaan, hillityillä mutta värjätyillä kulmilla.

Uusi viikko laitettu käytiin. Hyvä tästäkin tulee.

– Henriikka

Kategoriat: kosmetiikka 32 kommenttia

Värittömät kulmakarvat, kyllä vai ei?

32 kommenttia

  • Kerttuli sanoo:

    Näyttää tosi hyvältä noinkin! Sun kirkkaat silmät ja ihanan heleä iho pääsevät keskiöön!

  • Karo sanoo:

    Minusta näyttää tosi paljon paremmalta noin, ilman mitään! Ehdottomasti kivan luonnollisen lopputulos! Ja itelläni on kyllä vielä onnettomampi tilanne vieläkin läpinäkyvämmät kulmakarvat ja ripset omaavana :D Mielestäni sulla näkyy aivan selkeesti vaaleanruskeana sävynä missä kulmakarvat menee!

    • Henriikka sanoo:

      Hei Karo, kiitos rehellisestä kommentista. Mua aina jotenkin jännittää olla ilman kulmakynää. En oikein tiedä, mistä se johtuu. Mutta kiva kuulla, jos ei oikeasti ole mitään jännitettävää.

  • Naava sanoo:

    Minusta näytät raikkaalta ja puhtaalta tuossa kuvassa :) Eli kannatan luonnollisuutta.

  • Kaisa sanoo:

    Itsekin käytän aina meikatessa vaaleaa ja luonnollista kulmakynää ja koen etten näytä itseltäni ilman kynällä sävytettyjä kulmakarvoja. Mun kulmat kun ovat luonostaan myös vähän harvat. Tästä syystä olen varmaan tottunut sullakin kynällä värjättyihin kulmiin ja näytät tapaani vähän hailealta ilman. Vaikka et näytä hullumalta värittömillä kulmillakaan, niin peukutan kulmakynän käytölle!

    • Henriikka sanoo:

      Huh, hyvä kuulla näinkin päin. Etten aivan hakoteillä ole, vaikka välillä kulmakynää käyttelisinkin.

      Tsemppiä meille ja meidän haaleille hapsille, hihi.

  • blaablaa sanoo:

    Ehdottomasti kyllä!! Paljon raikkaampi ilme, piirretyt kulmat erottaa kuitenkin aina ”ei-niin-luonnollisiksi”.

    • Henriikka sanoo:

      No ehdottomasti pitääkin sitten alkaa enemmän olla ilman kulmia! Luonnollisuutta mäkin kyllä kannatan. Tässä asiassa olen ollut ehkä liian ujo ja varovainen.

  • katja sanoo:

    Go for it! Ihanat vaaleat kulmat, aivan kuin joku Stockholm-tjej konsanaan. Antaisin mitä vain, jos olisi joko tai, nyt on hyvin harvat semitummat kulmat. Yksi karva siellä ja toinen täällä. Kärsin kulmakarvakomplekseista.

  • Hanna sanoo:

    Nää on hyvät ja luonnolliset! Jotenkin niistä piirretyistä näkee, että ne on piirretyt. Uskon että hetken totuttelun jälkeen nämä alkais tuntumaan ihan passelilta, vaikka aluksi voi olo olla outo :)

    • Henriikka sanoo:

      Toi on kyllä aivan totta. Vieläkään en ole oikein uskaltanut lähteä tälle linjalle, mutta varmasti nyt, kun kesä lähenee, niin meikki vähenee (mikä loppusointu!).

      Kiitos Hanna, että kommentoit.

  • amamba sanoo:

    Meikittä paras!

  • Mira sanoo:

    Mun mielestä sulle sopii sekä nämä luonnolliset kulmat että piirretyt. Aina välillä tulee ihailtua miten kauniisti osaat meikata sun kulmat! :> Ite tyydyn omiin luonnollisiin super vaaleisiin kulmiin, koska satunnaisista yrityksistä huolimatta en oo oppinut piirtämään niitä millään välineillä ja oudot tummat viivat silmien päällä näyttää, noh, oudoilta. :D

    • Emmi sanoo:

      Yhdyn täysin tähän kommenttiin; sekä tyhjä naamataulu että vähän maalatumpi versio näyttävät kivoilta, koska osaat meikata kulmasi niin hyvin! Minäkin tyydyn omiin näkymättömiin kulmiini sekä arjessa että juhlassa, lähinnä juurikin laiskuus- ja osaamattomuussyistä. Tosin olen jo niin tottunut tälläiseen minimalistiseen naamaan, etten välttämättä omaksuisi tummempia kulmia omikseni vaikka ne kuinka kauniisti meikattaisiinkin. :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos Mira mainioista sanoistasi. Ehkä mä en ota tässä joko-tai-linjaa, vaan hyödynnän molempia tapoja :-)

  • Ansku sanoo:

    Jos kuvissa ei ole väritystä kulmilla, niin täytyy sanoa että yllättävän hyvältä näyttää! Mitä suotta värjäämään jos ne kulmat näinkin hyvin erottuu. Toisaalta suoraan edestäpäin otettu kuva saattaisi havainnollista a vähän paremmin.

    http://www.peaceandstyle.fi

    • Henriikka sanoo:

      Tackkk Ansku. Omaan silmään nämä näyttävät niin pieniltä ja olemattomilta ruikuilta… Mutta hyvä, jos eivät muiden!

  • Marjaana sanoo:

    Mä oon lähes kaikissa tapauksissa ollut aina sitä mieltä että ihmiselle yleensä sopii parhaiten se väri mikä luonnostaan on, oli kyse hiuksista tai kulmakarvoista. Luonto hoitaa kyllä homman! Harvemmin esim törmää tapauksiin joissa erittäin tummahiuksinen olisi vaalentanut hiukset tai blondi vetänyt mustaksi ja lopputulos olisi ollut omaa väriä parempi, tai edes lähellekkään yhtä hyvä :D Poikkeuksia toki löytyy!

    • Henriikka sanoo:

      Viisas nainen! Kiitoksia hyvästä kommentista. Luonto on kyllä yleensä hoitanut hommansa kotiin, vaikka minäkin olen yrittänyt sitä vastaan kovasti taistella joillain alueilla.

  • Tuuvis sanoo:

    Musta olet kaunis kummilla kulmilla vain! Minulla on aika tummat kulmakarvat mutta en silti niin kauheasti niistä välitä niin olen ratkaissut asian kulmiin asti ulottuvalla otsatukalla.>:)

  • rita sanoo:

    Olet ehkä maailman kaunein nainen meikeittä! Itse en meikkaa ollenkaan… Sinunkaan ei tarvitse, olet niin kaunis!!!

    • Henriikka sanoo:

      Ohoh, no nyt tuli kyllä aikamoinen kehu. Kiitos aivan hurjan paljon. Meikittä oleminen on aika vapauttavaa aika ajoin, mutta täytyy myöntää, että kyllä mä silti esimerkiksi työpäivinä kallistun sinne meikkien puolelle…

  • Alina sanoo:

    Vitsit sä oot kaunis ! Siis ehdottomasti toimii tää kulmattomuuskin! Siinä korostuu musta eri tavalla sun kasvonpirteet ja etenkin sun ihanat sinisilmät. Mix it up once in a while. Sit myös tykkään yhdistelmästä et ei paljoo silmäneikkii ja sit joku mehevä huulipuna. Siinä säilyy raikkaat silmät mutta ei kuitenkaan oo ihan harmaa hiiri! Ps. Hrmaus on niin in ! Pidä toi ! Pusu.

  • Elisa sanoo:

    Musta haaleanvaaleat kulmat on just ihanat, jotenkin todella editorial-tyyliset! :)

    Oma kulmakarvatyylini vaihtelee testattavan tuotteen mukaan. Useimmiten tartun uudehkoon Sensain kynääni, koska se nyt vaan on fiksu ja nopee. Julmempaa ja terävämpää jälkeä tulee Anastasian geelivärillä ja pehmeintä lookkia tavoittelen Make Up Storen kulmakarvatriolla. Pahimmillaan pelkät kulmat ottavat aamurutiinista vartin ja tuotteita voi kulua neljää eri sävyä. Pitäisikin tehdä kulmakarvoista oma postauksensa, niin tarkka musta on niiden suhteen tullut :D

    • Henriikka sanoo:

      Toihan kuulostaa hyvältä idealta. Toteuttamisen arvoinen minun mielestäni.

      Kiitos Elisa kommentistasi. Editorial-tyylinen kuulostaa aika hyvältä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *