Just a bad day, not a bad life

valas

Joskus vaikka kaikkensa yrittää, niin ei tule mitään. Tänään on ollut surkea aamu. Olo on ollut kuin kuvan pigviinillä: hanakka yritys ja hieno lento, mutta tulevaisuus ei näytä valoisalta.

Oikeasti ei mitään suurta ja kummallista, vain perus kehno päivä. Kello herätti kuudelta, ja heti silmät avattuani aivoni ovat olleet täydessä sumussa. Olin ajatellut hipsiä mahdollisimman pian töihin, jotta kerrankin ehtisin aloittaa työt ennen kahdeksaa enkä menettäisi päivän parhaita työtuntejani. Lähdinkin ennen seitsemää, mutta sporapysäkillä tajusin, että unohdin jättää yökylässä olevalle Idalle avaimen. Juoksin sen 500 metriä kotiin ja takaisin viemään avaimen odottamaan heräävää ystävää. Sen jälkeen kipitin takaisin pysäkille. Hyppäsin sporaan ja tajusin heti, että unohdin läppärin kotiin. Selasin muutamassa sekuntissa läpi vaihtoehdot, jotka minulla olisi työpäivälle ilman läppäriä. Totesin, että pakko lähteä hakemaan. Hyppäsin seuraavalla pysäkillä, otin kotiin päin vievän ratikan ja juoksin pysäkiltä hakemaan läppäriä.

Kun vihdoin olin oikeassa liikennevälineessä, läppäri kainalossa ja töihin matkalla, tajusin unohtaneeni vielä urheilukamat kotiin. Duunipäivän jälkeen pitäisi päästä juoksutiimin kanssa sporttailemaan Nuuksion metsiin. Laitoin apean viestin autuaana nukkuvalle ystävälle, että kun joskus heräät prinsessaunestasi, niin tuopa minulle keskustaan urheilutissarit, sykemittari ja muuta mukavaa.

Toimistolla olin ensimmäisenä, onneksi, sillä hyväntuulisuus ei huokunut minusta erityisen pitkälle. Ehdin vetää muutaman hengenvedon syvälle keuhkoihin. Jos henkeä voisi vetää väärään kurkkuun, niin olisin varmasti tehnyt niin. Kirosin pari päivää sitten työpisteelleni vaihdettua sähköpöytää, koska en voinut rojahtaa tuoliin epäergonomisesti, vaan jouduin seisomaan ihanan terveellisesti työpisteelläni. Saatoin keittää kapinapäissäni liian tummaa kahvia ja hakea muutaman minuutin työskentelyn jälkeen naapurikahvilasta liian vihreää smoothieta.

Ja sitten taas, kun ottaa silmän käteen ja katsoo ulkopuolisena koko aamua, päivää ja tilanteita: ehkä olen kuitenkin kuin tuo kuvan valas (katsokaa nyt miten iloinen se on!)Vaikka välillä saattaa olla vilu jäävedessä polskiessa, niin melkein kaikki tuodaan tarjottimella suoraan eteen ja elämä on kaikkinensa hyvää.

It’s just a bad day, just a bad life.

– Henriikka

Kuva: Imgur

Kategoriat: elämä Avainsanat: , , , 8 kommenttia

Just a bad day, not a bad life

8 kommenttia

  • essi sanoo:

    Mulla myös on ollut tänään pingviinipäivä. Ihan kauhea. Kiitos, tämä piristi juuri oikeana päivänä! :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos sinulle, kun kommentoit. Pingviinipäivät taitavat välillä olla väistämättömiä ja ehkäpä ihan tarpeellisiakin. Muistaa sitten taas jatkossa arvostaa niitä muita päiviä enemmän.

  • Tuuvetti sanoo:

    Yääääk, pelkään miekkavalaita yli kaiken! Aina jos näen painajaista niin siinä esiintyy miekkavalas… Pelkkä kuva sai jo semmosen kauhunpuistatuksen! Toivottavasti toi ei tuu ens yönä mun uniin! :D

    • Henriikka sanoo:

      Haha, olen pahoillani. Tarkoitus ei ollut tuottaa kenellekään mielipahaa tai painajaisia. Toivottavasti selvisit pelkällä säikähdyksellä.

  • Wooster sanoo:

    Selvästi kuulut niihin ihmisiin, joilla pitäisi olla sihteeri. Tai henkilökohtainen palvelija. Miksi Jeeves vain nukkui?

  • Liisa sanoo:

    Itse näin tuon pingiivinikuvan ensin niin, että kaverit ovat työntäneet yhden jengistään! ha!

    • Henriikka sanoo:

      Hui, ei kai ne nyt sentään niin inhottavia ole. Taisivat vaan tulla reunalle surkuttelemaan huono-onnista kaveriaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *