Kaikki vuodesta 2015

hypyt-3-kopio

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Presentoin. Luennoin. Hyppäsin sillalta. Purjehdin. Kävin Turkissa, Venäjällä, Botswanassa, Mongoliassa ja Kiinassa. Tein takaperinvoltin veteen. Telttailin marraskuussa.

2. Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

Olin unohtanut jo lupaukset tähän mennessä, mutta lunttasin ne blogista:

– Yllätän ystäviäni enemmän – en yllättänyt.
– Kokeilen uusia urheilulajeja – kokeilin!
– Juon reilummin vettä – join!
– Siivoan ahkerammin – en todella siivonnut.
– Vietän enemmän aikaa ulkona ja luonnossa – vietin! yes!
– Olen läsnä – olin vähemmän kuin koskaan läsnä, mutta tämä onkin ikihaave. Yritän taas tänä vuonna.

_MG_0595 2 kopio

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Voi tuli kyllä, moniakin. Ja sain tutustua kasvavaan kummityttöön koko ajan paremmin, se tuntui miltei uudelta ihmiseltä.

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

Menetin rakkaan vaarin vuoden viime hetkillä. Onneksi hän eli hyvän ja pitkän, yli 90-vuotisen elämän.

5. Missä maissa vierailit?

Ruotsi, Viro, Venäjä, Botswana, Turkki, Mongolia, Kiina.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Aikaa. Liikaa aikaa. Sellaista aikaa, että tulee tylsää. En ehtinyt tylsistyä edes Transsiperian junassa, neljä yötä oli liian vähän.

_MG_0384 kopio

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

20.4. Aloitin uudessa työpaikassa, viestintäkonsulttina.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Edellämainittu tuntemattomaan hyppääminen ja vakituisen työpaikan saaminen.

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Minä itse. Olin huonompi ystävä kuin koskaan ennen. Sellainen, jollaisesta itse ärsyyntyisin.

10. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Epäilyttävän monta pientä flunssaa ja kuumetautia. Reväytin myös rintalihaksen ja vatsalihakset. Ei siis todellakaan mitään elämää suurempaa.

_MG_0938 kopio

11. Mikä oli paras ostoksesi?

Asunto. Huh! Ensimmäinen ikioma koti. En kadu tippaakaan.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

En juurikaan pöyristynyt. Mutta ihmiset, jotka haluavat tahallisesti lannistaa toisia tai kivuta omassa kunnianhimossaan ylemmäs toisia talloen, pöyristyttävät aina. Vihastuttavat. Surettavat, säälittävät ja itkettävät.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Ruokaan ja matkoihin. Etenkin jälkimmäiseen upotan mielelläni kaikki ”ylimääräiset” rahani. Ruoan myötä saa usein ostettua myös ihania hetkiä ystävien kanssa. Olen siis panostanut hetkiin ja elämyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

No ihan kaikesta. Aina. Mutta esimerkiksi polkujuoksusta, treeneistä TFW Helsingillä, seinäkiipeilystä, purjehduksesta, puolukoista, minimalistisista koruista, luistelusta ja ystävämummoista. Asennemediasta uutena blogiagentuurinani.

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Pelle Positiivarin ”Turkissa, Turkissa”.

16. Viime kauteen verrattuna, oletko

– Onnellisempi vai onnettomampi: Onnellisempi.
– Laihempi vai lihavampi: Samoissa on menty varmaan kymmenen vuotta parin kilon heitoilla.
– Rikkaampi vai köyhempi: Toisaalta rikkaampi, mutta asuntolainan vuoksi toisaalta hyvin paljon köyhempi.

11029830_10155442212530727_2056228633_o copy

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Olisi ollut hyvä ja kiva olla vielä enemmän ulkona. Yksin ja ystävien kanssa.

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Hmmm ei tule samantien mitään mieleen, mikä lienee positiivinen asia. Valittaa voisi aina vähemmän. Ehkä olisin voinut monessa kohtaa tsempata vielä vähän pidempään, pelätä vähemmän ja lannistua hitaammin.

19. Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulu meni perheen kanssa perinteisin menoin, juhannuksena olimme Transsiperian reissulla tietämättöminä mistään juhannusmenoista.

20. Rakastuitko kauden aikana?

Aina uudestaan ja uudestaan siihen samaan tuttuun.

_MG_1580 kopio

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Modern Family nauratti, luonto-ohjelmat vaikuttivat.

22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Ei ole tapana vihata. Inhoan itseäni enemmän, mutta siitäkin aion pyrkiä eroon tässä pian, kunhan ehdin.

_MG_0573 kopio

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Tove Janssonin Kesäkirja oli kiva. En tosin muista nyt kaikkia, joten voi olla ettei se ole se ihan kaikista paras kuitenkaan.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Gregory Alan Isakov. Pori Jazzit, jos ne voi laskea kokonaiseksi löydöksi. Meillä oli niin kivaa.

_MG_0279 2

25. Mitä halusit ja sait?

Ihan hävettävän paljon. Ikimuistoisia matkoja, vakituisen työn, ammatin ja tutkinnon, oman yrityksen, oman kodin ja neljännen aviovuoden.

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Lisää aikaa. Nimenomaan vapaa-aikaa.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Aivan liian vaikeita kysymyksiä! Luulen, että pitäisin Miekkailijasta, mutta en ole ehtinyt vielä nähdä sitä.

 

_MG_0944 kopio

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Täytin joulukuussa 25 ja syntymäpäiväni oli usean viikon festivaalit yllätysjuhlineen, illallisineen ja konsertteineen hahah. Mutta itse juhlapäivänä söin ihanaa aamiaista, olin töissä, Cafe Kokossa syömässä raakakakkua, Kaislassa glögillä ja Finnkinossa katsomassa Inside Out. Illalla kirjoitin blogia ja Janne teki meille ihanat salaatit.

29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Järjetön jossittelijan kysymys. En alennu vastaamaan.

_MG_0629 copy

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Se ei ole ollut elämäni keskiössä viime vuonna, vaikka mieluusti panostan kun aikaa ja energiaa on. Vaatteiden hankintatahti on laantunut, kiintymyssuhde vaatteisiin vahvistunut.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Janne. Pakahduttavan kaunis maailma.

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

Olen vähän huono fanittamaan ja himoitsemaan julkimoita, mutta kiinnyn helposti tuntemattomiinkin ihmisiin, jotka tuntuvat olevan intohimoisia elämää kohtaan.

_MG_2423 kopio

33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Ranskan kenkämarssi

34. Ketä kaipasit?

Ystävää Oulussa. Ystävää Botswanassa. Perhettä, joka on ripoteltu ympäri Suomea. Kotia reissuillani.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

TFW Helsingin valmentajat innostivat todella monena aamuna ja iltana niin urheiluasioissa kuin ihan muilla elämän osa-alueilla. Yhden naisen yrityksen, Innastuksen, Innan paikoitellen pelottavakin energia ja sinnikkyys teki vaikutuksen. Turkin matka toi kaksi kourallista upeita ihmisiä elämään. Suunto-Salomon-polkujuoksuprojektin takia sain tutustua moniin kivoihin. Lie kuinka monta unohdan. Ainiin! Asennemedian blogiporukka on vertaansa vailla.

Nyt tiedän! Parhaat tapaamani ihmiset ovat meiltä töistä. Sain superkivat uudet työkaverit, joista olen kiitollinen.

36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Marraskuun lopun yllätyssyntymäpäivät ja 40 vierasta yllättivät minut aivan täysin. Kaikki tuli täysin puun takaa.

Onneksi myös moni muu tietää minun rakastavan yllätyksiä. Ja että yllätyn helposti. Sain yllättyä monesti, monesti, monesti. Yllätysten suuruus vaihteli lähikaupasta tuodusta ässäarvasta aina yllätysmatkoihin saakka.

_MG_1203 (kopio) kopio

37. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

– Rakasta itseäsi enemmän, ole armollisempi.
– Vietä enemmän aikaa ystävien kanssa, panosta heihin, ole heille armollisempi.
– Ole enemmän luonnossa, mitä vain sitten teetkin siellä turhanpäisestä haahuilusta aina harkittuun seikkailuun.
-Venyttele, huolla kehoa. Ravitse ja rakasta sitä.
-Hanki enemmän aikaa. Priorisoi.

-Henriikka

ensimmäinen kuva: Emmi-Liia Sjöholm

Kategoriat: elämä Avainsanat: , 14 kommenttia

Kaikki vuodesta 2015

14 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *