Turkkilainen aamiainen

Joskus asioista, etenkin ruoista, tulee kertaheitolla parempia yksinkertaisesti siitä syystä, että nimeen heittää jonkun maan etuliitteeksi. Kokeillaan vaikka:

Pannukakku –> Marokkolainen pannukakku
Kanapata –> Chileläinen kanapata
Kalasoppa –> Irlantilainen kalasoppa
Appelsiinimehu –> Andalusialainen appelsiinimehu

Myöntäkää pois, kyllä toimii, vaikka heitinkin maat ja ruoat sattumanvaraisesti päästäni.

Samanhenkisen ruoka-asian äärellä olimme myös perjantaina, kun suunnittelimme viikonloppuleirimme menua. Mietimme lauantain aamiaista ja muistin, miten paljon nautin aamiaishetkistä syyskuun Turkin matkalla. Ehdotin turkkilaista aamiaista, vaikka en muistanut tarkalleen, mitä sellainen piti sisällään.

Hetken googlettelun jälkeen löysin ihanan kuvan, jonka pohjalta aloin heittää ruokatarvikkeita ostoskoriin: kurkkua, tomaattia, pinaatti, siemeniä, hunajaa, oliiveja, viikunoita… Meni yllättävän kauan huomata eräs seikka kuvasta: Kappas! Sehän olikin oma kuvani. Kuinka kätevää onkaan, jos voi inspiroitua tahattomasti omasta kuvastaan.

Nappasin ostosten joukkoon muutaman palan juustoa, muistin sen syksyltä aamiaisen herkkuna. Jätimme leivät ja munakkaat pois ja perinteisen turkkilaisen jugurtin tilalta otimme arpapelillä Alpron Go On -kasvipohjaista rahkajugurttiuutuutta. Täytyyä kehua ihan huippuhyväksi, täydeksi yllättäjäksi (ihan ilman mitään mainosrahoja). 

Koko kattauksen kruunasi sopiviksi kypsyneet luumut ja satokausikalenterissa tällä hetkellä keikkuva mango. Se on niin ihanissa alennuksissa melkein joka ruokakaupassa.

Mutta arvatkaa, mikä tuo todellisen luksus-tunteen? Kuorittu kurkku. Oikein nauroimme, miten se tuntuukaan ylevältä. Kahvi keitettiin juuri jauhetuista pavuista ja jäähdyteltiin lauantaiaamuun sopivaksi.

Söimme kuorittuja kurkunpaloja kuningattarina. Tämä ei ollutkaan mikä tahansa aamiainen, vaan turkkilainen aamiainen. Kyllähän se kuulostaa paljon tavallista hienommalta, eikö vaan?

-Henriikka

Turkkilainen aamiainen

2 kommenttia

  • Kun mihin tahansa asiaan liitää jonkun eksoottisen elementin, se tuntuu olevan heti tuplasti kiinnostavampi. Varmasti tulee myös aika, jolloin se tyypillinen ja nyt niin tylsä onkin taas oikein cool :). Ja hei, hienon turkkilaisen aamiaisen olet väsännyt. Se melkein jo näyttääkin aika autenttiselta, melkein kuin Finiken satamassa konsanaan. Nam!

    • Henriikka sanoo:

      No jep, eksoottisuus on kuumaa kamaa. Pitää vaan muistaa fiilistellä myös ihan tavallista arkimeininkiä, ettei mene ihan vaan pelkäksi eksoottisuuten hamuamiseksi tämä homma.

      Jesss, Finiken satama olikin inspiraatiolähteenä. Taidettiin onnistua ihan kelvollisesti :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *