Onneksi en ole enää teini

Löydän itseni aina toisinaan muistelemasta kaiholla teini-ikää – erityisesti sitä, kun olin 15-vuotias. Ympärillä oli hyvää haippia, sopivasti käsittämättömän turhaa ja samalla ihanaa draamaa, ja muutaman vuoden päässä, jossain kaukana Kouvolasta, maailma odotti minua. Juuri minua, tietenkin.

Minulla oli sateenkaaren väriset sukkahousut, sotkuinen tukka, eikä koskaan meikkiä. Tanssin niin paljon, ettei muuta urheilua tarvinnut, ja mielipiteeni olivat mustaa ja valkoista, tulta ja tappuraa. Tai siis niin luulin, sillä oikeastihan ne olivat silkkaa styroksihöttöä.

Tänään kaivoin ulkoiselta kovalevyltä vanhoja teinikuvia. En päässyt edes niihin 15-vuotiskuviin, sillä alkoi pyörryttää jo aiemmin. Luojan kiitos, en ole enää 19-vuotias.

Kuvat nostattivat sellaisia tunnesekaisia nostalgiakuohuja esiin, että piti kyyristyä, ettei huku aaltojen alle. Kuvien avulla pystyi sukeltamaan vanhoihin, sateenkaaren väristen teiniaivojen ajatuksiin ja kuvissa näkyvien, suurten egolasien taakse. Kyllä nykyisin on paljon helpompaa.

Näissä kuvissa olemme Jannen kanssa pitämässä suomenkielistä, viikottaista radio-ohjelmaa Ruotsin kaupungissa nimeltä Skövde. Asuimme siellä muutaman kuukauden minun ollessa 19, Jannen ollessa 20. On tammikuu ja olimme seurustelleet reilu puoli vuotta, enkä malttanut enää odottaa milloin Janne kosii, vaikka kuluneesta puolesta vuodesta olin ollut kolme kuukautta Etiopiassakin. Voi aikoja. Voi silloista varmuuttani kaikesta, mihin ryhdyin.

Väkevimmät teinivuodet olivat jo takana, Jannehan ei ikänsä puolesta ollut enää teini lainkaan. Mutta muistan kyllä miten monet lapsen ajatukset kolkuttelivat edelleen takaraivossa. Kaikki oli edessä ja se maailma vihdoin avautunut kaikelle, mikä minua oli odottanut. Juuri minua.

Viimeisestä kuvasta näkee, että Jannella oli kova tarve saada intin jälkeen nuttura takaisin paikalleen. Hiusgeelin käytössä on vielä toivomisen varaa. Itse olin kyninyt oman irokeesi-takapiiska-kampaukseni piiska-osion pois ja jäljellä oli lyhyt peikkopää.

Onneksi en ole enää teini. Onneksi en ole enää 19-vuotias. Mutta ihanaa, että teiniaikani on sellaista, jota voi harhaisina hetkinä muistella kaiholla. Ihanaa, että elämässä on vaiheita, jotka voi jättää tyytyväisinä taakseen. Ja että kussakin vaiheessa elämästä voi nauttia täysillä.

-Henriikka

Kategoriat: elämä, janne, nostalgia Avainsanat: , 2 kommenttia

Onneksi en ole enää teini

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *