Päivälleen 10 vuotta sitten tapasin sinut. Oli nuorten taideleirin alkuinfo, jossa minä ja ystäväni olimme hämmentyneinä, mutta innoissamme. Emme tunteneet ketään. Järjestäjät kehottivat löytämään huoneesta jonkun, jota ei ole koskaan tavannut. Ystäväsi tuli minun luokseni. Onneksi juttu ei luistanut oman parisi kanssa ja liityit seuraamme.
You had me at hello.
Sinä olit hymyilevä hippi pellavahousuissa, minä hiphop-tyttö liian suurissa vaatteissa. Olit hämmentävä ja valloittava. Erilainen kuin kukaan muu koskaan tapaamani.
Tiesin heti, että jos vain huolisit minut, sinusta tulisi minun mieheni. Meni muutama vuosi, ennen kuin ymmärsin, että huolit.
-Henriikka
<3 :')
Oon onnellinen, että saan vanheta tän kaverin vierellä :-)
Ihana postaus ja ihanat kuvat ❤️
Voi kiitos Lotta. Ihana kuulla.
Mä en aiemmin uskonut siihen, että voi tietää toisen olevan Se Oikea…paitsi sillä hetkellä, kun tiesin. Kaikki vaan loksahti kohdilleen vaikken tiennyt tyypistä paljon mitään ja olin tavannutkin hänet ekaa kertaa vasta paria tuntia aikaisemmin. Rauha. Se varmaan kuvaa tunnetta parhaiten.
Onnea ja rakkautta teille, roppakaupalla <3
Rauha kuulostaa kyllä hyvältä tuohon tilanteeseen. Kiitos kovasti ja onnea ja rakkautta myös teille.
Omaa elämänrakkautta yhä etsivänä ja kerta toisensa jälkeen takkiin saavana, on toisinaan vaikea olla onnellinen niiden puolesta joiden rakkaus kukoistaa. Siksi hämmennyn itsekin, että vaikken tunne sua, en liion Jannea, mutta blogiasi vuosia seuranneena (ja aikanaan teidän hääjutun kautta blogiin päätyneenä) en voi kuin hymyillä tätä postaustakin lukiessani. Vaikutatte niin aidon onnellisilta ja toisillenne sopivilta. Jokainen yhteiskuvanne huokuu sellaista rakkautta jonka itsekin toivon vielä löytäväni.
Toivottavasti saatte pitää toisianne kädestä elämänne loppuun saakkaa, olette söpöjä.
Mikä ihana kommentti. Meinasi tulla itku tätä lukiessa. Kiitos ihan superpaljon.
Toivottavasti myös sä saat lähitulevaisuudessa pitää kädestä kiinni jonkun sellaisen aarteen kanssa kuin Janne on ollut mulle.
Mahtavat kuvat!! <3
Suuuuurkiitos sulle. Maisemat on täällä reissussa ollut kyllä vertaansa vailla.
Siitä asti, kun aloit bloggaamaan täysipäiväisesti, olen harmitellut blogin sisällön muuttumista. Kaupallisia yhteistöitä tuon tuosta ja sisältö mielestäni höttöä ja pullamössöä. En löydä enää samaistumispintaa. Sepostukset hyvästä leivästä tai astioista tai matkoista jäävät lukematta.
Kaipaan tavallisuutta, aitoutta ja sitä, että ylimääräistä glamouria ei maalata sinne, missä sitä ei oikeasti ole. Mielestäni blogisi oli ennen enempi sellainen. Tässä postauksessa oli juuri sitä aitoa ja rehellistä tunnetta, eikä turhanpäiväistä hypetystä jostain turhanpäiväisestä.
En halua pahoittaa mieltäsi tällä viestillä, vaan antaa rehellistä palautetta. En tiedä, oletko itse huomannut sisällössä suurta muutosta? Ymmärrän, että jos bloggaamisella aikoo elää, on pakko kaupallistua. Se toki muuttaa automaattisesti sisältöä tiettyyn suuntaan… No, tästä huolimatta käyn edelleen blogissasi säännöllisesti katsomassa, josko tänne olisi ilmaantunut tämän postauksen kaltaisia elämän makuisia aitoja postauksia. Onhan tämä ollut suosikkiblogini jo vuosia. :)
Hello! Vastaankin heti tähän, kun otan nämä aina niin tiukasti analyysiin ja sydämen päälle.
Ensiksikin kiitos tosi kivasti kirjoitetusta kritiikistä. Sellaista on aina mukava saada. Oikeita argumentteja ja pohdintaa. Lisäksi ihan spesiaalia, että se tulee joltain, joka on oikeasti seurannut pitkään.
Kyllä ymmärrän kritiikin ja sun pointit. Muutama vuosi, saati kuusi vuotta, sitten elämäni oli kovin erilaista kuin nyt. Lukijoita oli paljon vähemmän, eikä bloggaajan ollut silloin vielä niin kovasti ”suurennuslasin” alla. Oli paljon helpompi kertoa elämästä, tunteista yms. niin sanotusti aidommin. Nykyään pelottaa enemmän julkaista henkilökohtaista. Kaikenmaailman palstoilla ruoditaan jo nyt riittävästi minunkin elämääni. :)
Totta kai haluaisin kuitenkin säilyttää aitouden! Jos minulle maksettaisi tällaisista jutuista, ottaisin sen toki mielelläni vastaan. Mutta sellaista konseptia en ole vielä saanut kehiteltyä. Lisäksi koen kyllä, että monista yritysyhteistyöjutuista on lukijallekin tosi paljon hyötyä. Osa lukijoista kokee sellaisen varmasti kielteisenä, mutta oon itse päättänyt lähteä sille linjalle, eikä oo kaduttanut.
Ja lisäksi sanot tuosta täyspäiväisestä bloggaamisesta. Teen yrityksen kautta tosi paljon muutakin kuin bloggaan. Käytännössä samaa hommaa kuin ennen viestintätoimistossa. Nyt vain olen itse vastuussa kaikesta ja päätän työaikana. On tietysti ymmärrettävää, että siihen on monen paljon vaikeampi samaistua, mutta toisaalta haluan itse olla edesauttamassa sellaisen uuden työkulttuurin ja uusien työpaikkojen muodostumisen Suomeen. Sääli jos yrittäjäksi jääminen on näyttäytynyt jotenkin selkeänä rajana blogin laadussa. Se tekee tietysti surulliseksi. Mun pitää varmasti miettiä miten voisi saada takaisin vaikka pienenkin palan sitä vanhaa meininkiä, jos se oli kerran hyvä.
Mutta tuota yhtä lausetta jäin vielä pohtimaan: ”että ylimääräistä glamouria ei maalata sinne, missä sitä ei oikeasti ole.” Tiedätkö, kun tän blogin idea on aina ollut löytää sitä ylimääräistä glamouria sieltä kaiken tavallisuuden keskeltä. Se on kantava voima itselleni elämässä. Joten tulen kyllä kaivamaan sitä jatkossakin just sieltä, missä sitä ei periaatteessa yhtään ole.
Olipahan soperrus. Toivottavasti tämä auttoi vähän hahmottamaan omaa kantaa koko muuttuvassa, kreisissä, mutta niin kauniissa maailmassa.
Voih ihanaa?Mä niin toivon että mun ”nyt kplahti” mieheni tarinasta tulee tälläinen.Takana vasta kuukausi!
Siis nyt kolahti
Pidetään peukkuja teille ja teidän tarinalle! Kuukausi muuttuu nopeasti vuosiksi, kun on hyvä olla.
Koska sanat ovat vaikeita, tässä kuva <3
<3!
Nämä kuvat ovat todella ihania kuten koko postauskin <3
Kiitos paljon :-)
Kylläpä alkoi hymyilyttää <3
Nämä kuvat ovat muuten ihan täysi kymppi!
Hihhii, kiitos ihanasta kommentista. Se alkoi hymyilyttää!