Puhelu, johon olisi ehdottomasti pitänyt vastata

Elämä yllättää, elämä naurattaa. Eilen istuin rauhallisissa, rentoutuneissa tunnelmissa italialaisessa bed&breakfast-huoneessamme. Lämmin tuuli lepatti valkoisia pellavaverhoja mukavasti ja tuuletin kääntyili reittiänsä niin, että jäin aina odottamaan, milloin saan viileän, puhaltavan palkintoni.

Tein läppärillä hommiani (kirjoitin huomisen blogijuttua siitä, mitä pitää ottaa huomioon, kun lähtee ensimmäistä kertaa luontoon yöksi), kun yhtäkkiä ruutuun lävähtää ikkuna, että Ellen soittaa Facebook-puhelua. Vaikka tunnemmekin, emme kovin hyvin ja aloitan pienen panikoinnin. Miksi ihmeessä hän soittaa? Pitääkö minun vastata?

Ellen soittaa Facebook-puhelun. Perjantai klo 11:51.

Henriikka: APUA! oon alasti. Tuleeko heti näkyviin kamera? Tää on mulle täysin uusi konsepti! Anteeks. *naurunaamoja

Ellen: *itkunauruemojeita ja sydän

Et vastannut henkilön Ellen puheluun. Perjantai 11:51.

Henriikka: Soititko vahingossa? panikoin. *naurunaama

Ellen: Mä istun riipparissa ja laulan Edelweiss uikkareissa, ja tää yhtäkkiä näyttää että videopuhelu henkilölle Henriikka Simojoki. Tää ei ollu edes taskupuhelu vaan peppupuhelu, ku mun puhelin oli mun alla. *itkunauruemojeita

Henriikka: Hahahahha mä istun ilmastoimattomassa hotellihuoneessa pelkissä pikkuhousuissa ja yhtäkkiä Ellen soittaa! Vieläpä pepullaan!

Ellen: Mä ehdin panikoida, että kuulit mun haikeaa laulua. *itkunauruemojeita

Henriikka: Nauran katketakseni. Tämä on verraton keskustelu!

Ellen: Sama!!! Mä kuolen naurun. Mä kyl arvostan sua, että olit vastaamassa sielä heti tähän mun puheluun. Olisin varmaan ite kauhistuksissa painanu punasta.

Henriikka: Mä punnitsin vaihtoehtoja. Odotin kuitenkin noin 10 sekuntia, joiden aikana ehdin miettiä, että ootkohan vaihtanut työpaikkaa ja ehkä ehdotat jotain yhteistyötä. Yleensä se on syy, miksi sellaiset ei-niin-tutut somekaverit yhtäkkisesti lähestyy yllättävän tuttavallisestikin. Lisäksi ehdin ajatella, että sä oot kyllä rento. Ettei sua varmaan haittais, vaikka mulla olis hiki, eikä meikkiä tai vaatteita. Sit ehdin vielä vetää pienen kriisin, että mitäs väliä miltä mä näytän ja eikö mulla sittenkään oo hyvä itsetunto, vaikka väitän itselleni niin.

Ellen: AHAHAHAHA. Siis mä menin paniikkiin että soitatko sää mulle vai mitä ja sit tajusin, että mä soitan ja luulin että se puhelu on käynnissä ja te ootte saanu hyvät naurut, ku mä oikeen hartaasti etsin vibratoa ja laulan Edelweiss, eikä siitä oo ku vasta tunti ku heräsin. Että miten mä selitän tän. Kaiken. *itkunauruemojeita

Henriikka: Nyt vain niin paljon toivon, että olisin vastannut.

Ellen: Onneks tällaista sattuu. Jää sopivan kummallinen fiilis jatkaa päivää. Eniten naurattaa, että molemmat oli niin pihalla ja tosissaan ja ilman vaatteita.

Henriikka: Ihan kuin teinileffojen seksikohtauksissa!

Ellen: Ihanaaaaaaa päivää teille kaikesta huolimatta. *itkunauruemojeita

Taaskaan ei olisi pitänyt harkita. Olisi pitänyt vain vastata. Voi taivas, miten paljon haluisin kuulla sen hartaan Alppitähden.

On kyllä hauskaa, että somen kautta aina välillä muistaa, miten paljon maailmassa on lopulta omankaltaisia ihmisiä, joihin saattaa vielä joskus ennättää tutustua kunnolla.

-Henriikka

Kategoriat: elämä, huumori 6 kommenttia

Puhelu, johon olisi ehdottomasti pitänyt vastata

6 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.