Tänään on Suomen Ladun järjestämä Nuku yö ulkona -tapahtuma. Piti olla keikkumassa kahden puun välissä jossain ihanassa riippumatossa, valmistautua yöhön tunnelmallisella laavulla, paistaa maissintähkää nuotion lämmössä ja haaveilla, mitä marjoja aamupuuroon tiputtelisi. Piti nauttia metsähotellin tunnelmasta, raikkaasta ulkoilmasta ja yhteisöllisyyden tunteesta, kun niin moni muukin uinuu ulkosalla. Sen sijaan olen kotona ja aivastelen, tuhisen ja hohkaan kuin patteri. Pidän oman Nuku yö sisällä -tapahtuman.

Tosiasioita, jotka pitävät edelleen paikkansa, mutta jotka olin unohtanut:

Kun opiskelee tai käy töissä paikassa, jossa on reilusti ihmisiä koolla, tarttumisvaara on melkoinen. Enkä minä kovinkaan usein onnistu olemaan se, joka jää flunssatta, vaikka uskonkin joka kerta maagisiin taikavoimiini selvitä tuikiterveenä. Jostain syystä luulen aina, ettei minun tarvitse syödä niitä vitamiineja ja pitää flunssakautena itsestäni vähän parempaa huolta (tai olla nukkumatta hiukset märkänä laavulla.)

Luulen myös, että toisin kuin muut, minä paranen helposti rasvalla ja sokerilla. Tänäänkin ravitsin itseni suklaamarengilla ja lime-mango- sekä appelsiini-suklaakakulla. Äsken tein pitsatilauksen. Hups.

Vasta sairasvuoteella muistan aina, miten huono sairastaja olen. Näen edessäni tyhjiä päiviä, jolloin en voi lähteä mihinkään tai tavata ketään, mutta jolloin voin huoltaa kaikki nahkakenkäni, käydä läpi kirpputoritavarata, askarrella unelmakartan ja vastata jokaiseen rästimailiin viimeisen viiden vuoden ajalta. ”Anteeksi, että on kestänyt. Olen ollut viime vuodet vähän normaalia kiireisempi…” Ja kun sitten saan äidiltä viestin, että levätäkin pitäisi, tiedän sen todeksi, mutta yritän siirtää sen mielessä taka-alalle. Totteleminenhan tarkoittaisi tehottomuutta ja on juuri hyvä, kuumeinen höyry päällä.

Lisäksi muistan aina vasta flunssaisena, miten ihanalta inkivääri ja tee tuntuvat kipeään kurkkuun kulahtaessaan. Muistan myös, että kuivakaappiemme kätköstä löytyy mielettömät, kauan sitten vanhaksi menneet, teevalikoimat. Osassa on vielä jäljellä häivähdys jostain kaukaisesta maustakin. Täyttä arpapeliä tulvahtaako suuhun mustaherukan, sitruunan vai elähtäneen, pölyisen teepussin maku.

Mutta olen ylpeä flunssani ajankohdasta, sillä on kerrassaan hienoa optimointia sairastaa viikonloppuna, ettei tarvitse missata koulutunteja, sieniretkiä, aamu-uinteja. Saati niitä kaikkia ulkona nukuttavia öitä, jotka taas ensi viikolla odottavat. Ehkä Suomen Latu antaa minulle anteeksi kotoiluni, jos lupaan taas ensi viikolla pyrkiä makuupussi kainalossa ulos yöhön yksin. Tai kaksin. Tai parinkymmenen muun kanssa.

Internetin ihmemaailmasta on sitä paitsi löytynyt erinomainen syy sairastaa. Voi katsoa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja läpi KANSAN KASVOT -instagramtilin nerokkaita taideteosvideoinstallaatioita. Tavoitteenani on vanheta niin leppoisasti, että joskus olen vielä jonkun nasevan kommenttini kanssa yhden klipin pääosassa.

Lepoa flunssaisille, erityiskauniita unia ulkona nukkuville.

-Henriikka

Ps. On häirinnyt niin monta viikkoa, että pakko myös kertoa, että vahingossa poistin jonkun seuraajan ihanan insta-direct-viestin loppukesästä. Viesti oli minun ja Jannen yhteiskuvaan ja pitkästä selvitystyöstä huolimatta en löydä lähettäjää mistään. Joten tiedä, ja tietäkää kaikki, etten tarkoituksella jätä vastaamatta ihanaan viestiin. Tai vähemmän ihanaankaan, jos se on asiallinen.