Oli lupaava tammikuun päivä.

Siivosimme Jannen kanssa alkaneen vuoden kunniaksi vaatekaappeja. Osa vaatteista siirtyi kierrätykseen, osa Jannen kaapista minun kaappini ja toisinpäin. Pari puhkikulutettuakin löytyi. Joistain tuli niin mieleen ystäväni, että säästin muutaman heille. Siivoilin ja tarkastelin vaatekaappini sisältöä, kunnes jälleen kerran tajusin:

H: ”Mulla on niin lapsellisia vaatteita. Multa puuttuu sellaiset perusvaatteet.”
J: ”Sä sanot vuodesta toiseen, että sulta puuttuu ’ne vaatekaapin peruspilarit’.
H: ”Koska se on totta!”
J: ”No miksi sä sit ostit just ton sun päällä olevan LIIVIN?!?”

Keskustelua seurasi armoton, yhteinen naurunremakka. Minulla oli päällä syksyllä second hand -kaupasta ostettu neuleliivini. Se tuntui hyvältä alulta vuodella 2019. En todellakaan tiedä, miksi kiinnyin kaupassa tuohon kamalaan liiviin, mutta minulle se on ylivertainen, taikavoimainen diskoliivi.

Mutta tuo Jannen kommentti ei ollut mitään, kun jakaessani hauskan keskustelumme perhe-WhatsAppiin yhtäkkiä äitini täräyttää: ”Noloin liivi ikinä -kilpailun voittaja.”

—

Vuosi 2019 on minun ja diskoliivin. Peruspilareiden aika on sitten myöhemmin.

-Henriikka