Vuokrasin oman aurinkopaneelin!

Kaupallinen yhteistyö: Helen & Asennemedia Advertisement

Olen vuokrannut oman aurinkopaneelin! Siis kyllä. Se on Messukeskuksen katolla, ja minä jopa nimesin sen. Aurinkopaneelini tottelee nimeä ”Riemupaneeli”.

Mistä hommassa on oikein kyse? Yritän tässä nyt laittaa itseäni likoon ilmastotalkoissa ja eritoten ottaa kantaa uusiutuvan energian puolesta: haluan välittää viestiä, että yksilötasollakin voi vaikuttaa, ja tehdä valintani näkyvästi, jotta muutkin ympärillä innostuisivat.

Toivon myös, että tekin harkitsisitte samaa. Nelisen euroa kuussa voi käyttää huomattavan paljon tyhmemminkin, ja kuka nyt ei haluaisi vuokrata aurinkopaneelia? Aurinkoenergia olkoon uusi Curly Girl, joka sekoittaa kansan mielen mukavasti ja tyhjentää kauppojen hyllyt. Nyt kun videovuokraamot alkavat olla kuolleita, voi tilalle perustaa aurinkopaneelivuokraamoita.

Ympäristöystävällinen sähkösopimus on yksi suurimmista ekoteoista

Matkustamisen ja ruokailun ilmastovaikutuksista puhutaan mediassa aivan tosi paljon. Aiheet ovat olleet pinnalla jo parisen vuotta ja toivottavasti pysyvätkin siellä. Kaipaisin kuitenkin erityisfokusta myös asumisen ilmastovaikutuksiin: Suomen kaltaisessa kylmässä maassa lämmitys ja sähköntuotto vievät valtavia ilmastoresursseja. Kotien lisäksi sähköä viedään vapaa-ajan asunnoille ja mökeille, ja esimerkiksi sympaattinen mökkielo on saanut olla aika rauhassa suurennuslasin sivussa.

Ympäristöystävälliseen, uusiutuvaan sähkösopimukseen ja sähkömuotoon vaihtaminen on yksi eniten vaikuttavista yksilöteoista, ja kaiken lisäksi aivan tosi yksinkertaista. Itsellänikin meni ihan nolon kauan, että sain vain hoidettua asian alta pois. Usein, niin kuin itsellänikin, tämäkin paljon vaikuttava mutta helposti hoidettava asia on vain kuluttajan laiskuudesta kiinni. Ei jakseta selvittää, miten sopimuksen saisi vaihdettua parempaan. Tee se heti, ei ole vaikeaa.

Nyt olemme eläneet jo jonkun aikaa vihreällä sähkösopimuksella. Tämä aurinkopaneeli tuo nyt vielä vähän ekstraa pakkaan: nimikkopaneeli lisää ympäristösähköasiakkaan aurinkosähkön osuutta, sillä nimikkopaneelin vuokratessaan asiakas saa jatkossa aurinkosähköä kahdesta aurinkovoimalasta. Miksi olla vaaleanvihreä, jos voi olla metsänvihreä?

Aurinkoenergiasta ja vihreästä sähköstä

Yhden aurinkopaneelin vuosituotanto, 280 kWh, kattaa noin 14 % tyypillisen kerrostalokaksionsähkönkulutuksesta. Samalla määrällä sähköä keittäisi 1473 kahvipannullista, pesisi 363 koneellista pyykkiä ja katsoisi 2800 tuntia telkkaria.

Aurinkopaneeleista on helppo pitää: ne ovat äänettömiä ja päästöttömiä palasia. Meidän Kuhmon kesämökkimme kaikki sähkö tuotetaan aurinkoenergialla, ja välillä olen harmitellut sitä, etten voi tehdä samaa kerrostalokodissani. Helenin vuokrapaneeleilla kuka tahansa voi ottaa käyttöönsä aurinkoenergiaa, asuinpaikasta tai -muodosta huolimatta.

On totta, että aurinkopaneeleiden valmistukseen ja sen raaka-aineisiin käytettävät resurssit vievät paljon luonnonvaroja. Asioita tulisikin käsitellä aina useammasta kulmasta kuin vain siitä ilmeisimmästä. Aurinkopaneelit tuottavat sähköä kuitenkin ainakin 25 vuoden ajan, ja sen valmistukseen käytettävät resurssit kompensoidaan noin kolmessa vuodessa. Näin ollen paneeleita ei kannatakaan valmistaa turhaan, käyttöä vaille, muuten koko homma kostautuu itseään vastaan.

Helen on luvannut rakentaa lisää aurinkovoimaa niin kauan kuin vuokraajia riittää, joten toistan vielä, nyt sassiin nimikoimaan aurinkovoimaloiden paneeleja ja vaihtamaan normaaleja sähkösopimuksia vihreisiin.

Aurinkopaneelin vuokraaminen käytännössä

Oma Riemupaneelini porskuttelee Messukeskuksen paneeleiden keskellä numerolla 998. Liitin sinne myös hienon kuvankin (hahahahahaha), jonka pääsette näkemään etsimällä oikean numeron. Toki vuokraaminen olisi onnistunut myös ihan kuvatta tai täysin anonyyminakin.

Paneelin vuokrahinta on 4,40€ kuukaudessa. Niitä voi vuokrata yhden tai useampia, ja vuokrahinta maksetaan sähkölaskun yhteydessä. Vuokraaminen ei vie aikaa kuin muutaman minuutin.

Vuokraan siis oman paneelini jo ennalta vihreän sopimuksen oheen ja paneelin tuotto myös kompensoidaan sähkölaskussani. Aivan koko paneelin vuokrahintaa se ei kompensoi, mutta jonkun verran kuitenkin (keskimäärin noin euron kuukaudessa per paneeli). Paneelin voi vuokrata yhtä lailla minkä tahansa Helenin sähkösopimuksen oheen.

Messukeskuksen aurinkovoimala ei ole vielä valmis, mutta tulevat tämän kesän aikana valmiiksi. Yhteensä siitä tulee 1589 paneelin aurinkovoimala, mutta myöhemmin niitä olisi tavoitteena lisätä.

Omasta mielestäni aika erikoinen fakta on, että Etelä-Suomen potentiaali aurinkosähkön tuottajana on about samanlainen kuin Pohjois-Saksan! Ylipäänsä Suomen potentiaali on monessa asiassa paljon isompi kuin luullaan, ja samalla tavalla näen myös ihmisen yksilövaikutuksen monessa asiassa paljon suurempana kuin jonkun yksittäisen ”Kiina-kuitenkin..”-argumentin latelijat väittävät. Kannattaa tietysti miettiä, kuinka haluaa vaikuttaa ja miten oman vaikutuksen saisi kasvamaan ja kertautumaan, mutta on pötypuhetta, etteikö ihan jokaisella olisi vaikutusta.

Mieluummin paljon pieniä steppejä useammilta ihmisiltä, kuin kaikki parin ihmisen hartioille – ja sama pätee myös yritysmaailmaan.

Itse otin taas pienen askeleen eteenpäin tällaisella julkisella kannanotolla aurinkoenergian puolesta. Riemupaneelini pääsee pian tositoimiin, kun paneelit valmistuvat, ja minä taas voin ryhtyä miettimään, miten ottaisin seuraavan pienen tai vähän suuremman askeleen eteenpäin.

Nyt voinkin aasinsilloitta lopettaa kirjoitukseni niin, kuin lopetan lähes kaikki sähköpostini: Aurinkoa!

-Henriikka

Kuvat: Ida Hanhiniemi / 365 days with Ida (oma edit)

2 kommenttia

  1. Tämä on kyllä ihan mahtavaa. On todella lohdullista, että yksilötasolla pystyy vaikuttamaan yhä enemmän ja että kuluttajille annetaan tällaisia mahdollisuuksia.

    Vastaa
  2. Avatar Hanna 26.6.2019

    Kiitos kun jaksat ottaa asiosta selvää ja kertoa niistä meille muillekkin :) Mulla ei ollut mitään tietoa näistä vuokrattavista aurinkopaneeleista, luulenpa että täältä tulee yksi uusi vuokraaja.

    Meillä on rivitalo talonyhtiössä aurinkopaneelit, mutta ne eivät ole osakaskohtaisia vaan auringon tuottamalla sähköllä sähköyhtiö kompensoi laskuja jotka tulevat talonyhtiön yleisten valojen käytöstä. Olisi ollut huippua jos jokaisella olisi voinut olla ns. omat paneelit katolla, mutta se ei kuulemma ollut vielä mahdollista. Mutta olen kyllä jo tähänkin tyytyväinen, että edes talonyhtiön sähkö tuotetaan aurinkoenergialla. Nyt kun vielä itse vaihdan sähköyhtiötä ja vuokraan paneelin, niin voin olla hiukan tyytyväinen itseeni, että on jotakin ilmastoasialle tehnyt.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.