Näin vuonna 2005 elokuvan nimeltä Elizabethtown. Luultavasti katsoin sen, koska ihailin Legolasia niin kovasti ja toista pääosaa esitti häntä kaukaisesti muistuttava Orlando Bloom.
Oli syy mikä tahansa, leffa vaikutti minuun syvästi. Näin jälkeen päin se vähän naurattaa, sillä minä toden teolla huokailin sille lentokonerakastumiselle, elokuvan yölliselle monen tunnin puhelulle ja suunnilleen kaikelle muullekin. Toisaalta, huokailisin varmaan yhtä lailla, jos elokuva ilmestyisi nyt kymmenen vuotta myöhemmin.
Eräs elokuvan yksityiskohta jäi kuitenkin eritoten mieleeni: punainen pipo. Sen näkemisestä saakka punaiset pipot ovat olleet itselleni lievä fetissi. Olen metsästänyt täydellistä punaista pipsaa ja joutunut jo useamman kerran pettymään. Ehkä kuvissa näkyvä, syksyllä ostettu kashmir-pipo on nyt se Elizabettown-pipo kymppivuoden kunniaksi?
Punaista on myös käsissä, kun sujautin uudet joululahjaksi saadut nahkarukkaset käsiini. Kuvat eivät tee oikeutta kälyltä saadulle lahjalle, mutta käsineet ovat huippukauniit, nahkaiset ja ohuet.
Sininen ruutupaita jäi lumilautakypärän ja päällä olevan merimiestakin rinnalla ainoiksi joulun ale-ostoksiksi (no, olihan sitä jo siinäkin enemmän kuin tarpeeksi). Ruutupaita roikkui Dressmannin rekissä -70% alennuksessa ja ajattelin, että tuskin miehet loukkaantuvat, jos minä ostan yhden heidän paidoistaan. Farmari-/merimiestyylillä tammikuuhun.
Mutta hei, vaateasioista urheiluun: kiitos kaikille urheiluvinkkejänsä jakaneille! Olen viettänyt aikaa kommenttien parissa ja jutellut asiasta monen tyypin kanssa. Olen tsekkaillut tarjontaa bootcampeista, tankotanssitunneista, akrobatiasta, seinäkiipeilystä ja vaikka mistä muusta.
Tästä lisää myöhemmin, olen vielä analyysivaiheessa. Joka tapauksessa olin tänään salilla ensi kertaa marraskuun alun jälkeen ja vaikka notkahdus kunnossa oli selkeä, istuessani treenin jälkeen saunassa fiilis oli erittäin hyvä.
Muutama lomapäivä jäljellä. Ehtii vaikka mitä.
– Henriikka
pipo/COS, ruutupaita/Dressmann, kengät/second hand, laukku & takki/& other stories, farkut/Levi’s, rukkaset & korvikset/joululahjoja
oot muuten eka, jonka olen kuullu nähneet kyseisen leffan, tuntu että ainaki oman maailmani tyypit missas sen aikoinaan ihan täysin. ite olen kattonu elizabethtownin useampaanki kertaan (taitaa itse asiassa löytyä jostain tuolta hyllyn uumenistaki) ja muistan, että minua aina jotenki suuresti ärsytti kyseinen leffa ja se, miten se tuntu minusta ihan liian lennokkaalta. toisaalta olen vasta viime vuosina alkanu päästä eroon siitä tyhmästä ”iha pöljä leffa, eihä tällasta tapahu oikeassa elämässä” -ajattelusta ja tajunnu, että just siksihän leffat onki niin nerokkaita, just siksihän niitä onki kiva kattoa. kun ne ei kerro minun pyykkivuorosta tai maanantaiaamun kahvikatastrofista.
rukkaset on muuten oikein superit.
Kiitos sinulle, Tiina.
Kirjoitat fiksuja – kukapa jaksaisi katsella ihan tuikitavallista arkea tvstä, kun sitä voi elää itse. Elokuvat on minun mielestäni tarkoitettu aivan muuhun :-)
Söpö pipo ja kaunis asu! Snyggt.
Alkoi vähän hymyilyttää toisen kuvan taustalla oleva tyttölauma, jolla kaikilla on take away -mukit käsissään.
Tsihi, totta! En ollut itse edes huomannut. Mainiota.
Kiitos kovasti.
Elizabethtown on aivan ihana elokuva, pystyn niin samastumaan fiiliksiisi siitä! Yöllinen puhelu, hulluttelu hautausmaalla, roadtrip, valokuvat ilman kameraa, viimeiset katseet ah. Minulla on myös leffan soundtrack, joka on aivan loistava. Kappas olenpa myös joskus kirjoittanut leffasta oikeen blogiini asti http://neverlandkatja.blogspot.fi/2013/01/movie-monday-74-voimaelokuva.html .
Ihana asu ja punainen pipo on juuri oikeanlainen, Elizabethtown-vibat välittyy!
Jess, onnistuin siis. Hih.
Kiitän ja kumarran.
Mä rakastan sun sanoja. Pikkarit ja pipsa. Ahaha, voi Henu. <3
Paju <3