Muistan, kun olin pieni, ja äiti tuli joskus talvella lumia puistellen sisälle ja totesi: ”ulkona oli niin uskomattoman kaunista, että minulla oli olo, että tähän voisi jäädä ja kuolla.” Katsoin järkyttyneenä, silmät lautasen kokoisina enkä ymmärtänyt.
Nyt ymmärrän. Tämä ympäröivä maailma on luminen paratiisi. Voi katsokaa mitä sinisen, harmaan ja valkoisen sävyjä! En välitä edes, että naamani on vitivalkoinen ja huutaa aurinkoa, sillä ihailen lumista luomakuntaa ja kylmästä hytiseviä puita.
Ennakkovaroituksena teille, jotka ette talvesta tykkää: Paratiisi voi hyvinkin olla juuri tällainen.
Lumen vuoksi kenkien pohjien alla tapahtuva natina on lähes ainoaa natinaa, jota kestän. Se on sellaista toiveikaista pakkassään natinaa, joka takaa kauniit maisemat ja punaiset posket.
Olisi niin paljon kerrottavaa ja kuitenkaan ei mitään. Haluaisin hehkuttaa kosmetologia, jolla olen käynyt nyt vuoden päivät. Hän on niin lempeä ja taitava. Mutta en ole saanut otettua vielä arvoistansa kuvitusmateriaalia. Haluaisin hehkuttaa myös sitä, että lähden lauantaina Ahvenanmaalle. Olen käynyt siellä varmaan kymmenenesti kesällä, mutta talvinen ja harmaa Åland kutkuttaa. Mitähän vielä? Voi kuulkaa, niin paljon kaikenlaista. Huomenna kirjoitan kirjojen Netflixistä, pysykääpä langoilla.
Nyt teetä ja sympatiaa.
-Henriikka
