Mitä Marokosta kannattaa ostaa astioiden lisäksi?

_MG_1295 kopio

Marokon matkakertomukset ja -kuvat odottavat läppärin työpöydällä. Jos tehdään julkinen sopimus, että kirjoitan ensimmäisen ensi viikon aikana? Deal?

Palaan nyt kuitenkin takaisin tuliaisiin. Ostamistani astioista kirjoitin jo aiemmin, ja miten paljon olemmekaan niitä käyttäneet! Etenkin metalliset tarjottimet ovat olleet käytössä koko ajan. Tuntuu ihanalta kattaa aamukahvit kauniille tarjottimella ja hienostella aamutakki päällä sohvan reunalla.

Mutta ostin minä muutakin kuin astioita. Moniin reissuihin verraten oikeastaan aika paljon kaikenlaista. Pyrin miettimään, mille asioille olisi oikeasti käyttöä ja millaisten ostosten kautta muistaisin ihanan reissun myöhemmin.

_MG_1294 kopio

Ensimmäisessä kuvassa on valkoinen villapipo, pienenpieni korurasia, kirjailtu clutch ja kummitytölle tuliaisena pikkuruiset haaremihousut. Marokossa myydään yllättävän paljon villatuotteita. Ne ovat hyviä ja edullisia, mutta laadusta kannattaa olla tarkka ja tingata taas kerran reilusti. Korurasian sain kaupan päällisenä eräältä myyjältä: ”Nyt kun oli niin kohtelias asiakas, niin saat valita täältä kaupasta ihan minkä vain pienen muiston!”

Villan lisäksi nahka jyrää Marokossa. Jos tsekkaa ostoksensa kunnolla, voi saada todella halvalla todella hyvää. Nahkatöppöset ovat kuumaa kamaa. Itse ostin useammat niin piha- kuin kotikäyttöönkin. Punakirjavia kenkiä Janne vastusti viimeiseen asti, mutta suostui lopulta kaivamaan käteistä taskustaan vajaa 10 euroa maksavia kenkiä varten.

_MG_1305 kopio

Pyyhkeet, pyyhkeet, pyyhkeet! Älä osta huumassa ensimmäiseltä. Näitä on koko Marokko täynnä. Ylläolevan kuvan pyyhkeiden hinnat olivat 3–8 euroa. Kiinnitä huomiota laatuun: viimeistelyyn, kankaan tuntuun, väriin. Tuliaisten osto on aikamoista arpapeliä, mutta tarkalla tsekkauksella selviät monesta hutiostoksesta.

_MG_1279 kopio

Ylläolevan kuvan vaalea nahkalaukku on viimeisen päälle kaunis ja laadukas. Kääntelin ja vääntelin sitä viimeiseen saakka ja tinkasin tehokkaasti. Aluksi 45 euron hintaiseksi määritelty laukku lähtikin lopulta noin 15 eurolla. Olisin saanut varmaan halvemmallakin, mutta maksan tuon hinnan laatulaukusta ilolla.

Marrakechissä olisi ollut myös upeita nahkareppuja, isompia viikonloppulaukkuja ja vaikka minkälaisia nahkakenkiä. Jätin ne kaikki tällä kertaa sellaisia enemmän tarvitseville.

_MG_1284 kopio_MG_1275 kopio

Ja vihoviimeisenä rakas kolmen eukon olkihattuni! Miten rasittavaa voikaan olla tuollaisen kotiin kantaminen? Käsimatkatavaroiden jatkeena kulkeva olkihattu oli ihan hauska juttu ensimmäiselle vaihdolle saakka, mutta jo toisen vaihdon, saati Helsingin kohdalla alkoi jo tympiä. Repikää tämä hemmetin hattu!

Nyt hyrisen kuitenkin tyytyväisenä, kun kannoin sen mukanani. Lomapäivät, hattukelit, täältä tullaan!

Mitä olisin kantanut mukanani Marokosta, jos matkalaukkuni olisi ollut pohjaton?

Muutaman villamaton,
suuren, metallisen valaisimen,
kauniin villaviltin,
lisää pyyhkeitä,
mausteita, viikunoita, taateleita ja muita paikallisherkkuja,
lisää astioita: esimerkiksi antiikkisen teepannun,
pöytäliinan, päiväpeitteen,
villaa, kashmiria ja kaikenlaista luonnollisista materiaaleista valmistettua.

Olen kuitenkin iloinen lentolaukun rajatusta kilomäärästä. Joskus on hyvä vain ihastella asioita nuuskamuikkustyyliin.

-Henriikka

Mitä Marokosta kannattaa ostaa? Astioita!

_MG_0046 kopio

En halua missään tapauksessa kotimme muuttuvan sellaiseksi tavaraläjäksi, jossa on kymmenittäin Afrikasta kannettuja puisia elefantteja, korurasia pullollaan Aasian rannoilta kerättyjä kiviä ja joka hyllynreuna matkamuistoja täynnä. En tahdo kantaa matkoiltani kotiin mitään, joka ei sovi arkeen ja kotimme miljööseen.

Pidän kuitenkin siitä, että reissuilta voi tuoda mukanaan tuliaisia, jotka ujuttautuvat saumattomasti muuhun elämään ja muistuttavat samalla hyvistä hetkistä matkoilla. Marokosta kannoin mukanani muun muassa teetä, pyyhkeitä ja astioita.

Kirjoitan muista tuliaisista myöhemmin, mutta nyt keskitytään astioihin, Marokon ylpeyksiin.

_MG_0059 kopio

Et voi kulkea Marrekechin Medinan katuja näkemättä astioita. Niitä on kasoittain, tuhansittain, miljoonittain pienillä sokkelokujilla ja voin vain kuvitella, kuinka paljon minulta jäi näkemättä. Näyttävimpiä lautasia ja kulhoja roikutetaan seinällä, pienemmät ovat riveissä ja kasoissa hyllyillä ja maassa, osa kadulla saakka.

Paras paikka suorittaa ostoksia Marrakechissa on Medina ja sen vieressä sijaitseva Mellah. Djemaa el-Fna -aukiolta alkavat souk-markkinakojut ovat varsin hyvä paikka kuluttaa roposiaan.

Kannattaa huomioida, että myös laadutonta tavaraa liikkuu paljon. Ystävämme ostivat mielettömän kauniin astian Marokon tuliaiseksi, mutta se päästi väriä heti ensimmäisen vesipesun yhteydessä. Myös maalausjäljissä on paljon eroa. Ensimmäisestä kojusta ei välttämättä kannata hamstrata, vaan tutkia hetki ja tehdä päätöksiä myöhemmin. Kaikkea ei voi tietenkään tietää etukäteen, mutta kannattaa pyrkiä tarkistamaan tuotteet kunnolla.

_MG_0095 kopio _MG_0086 kopio

Tingi pois ainakin puolet, luultavasti enemmän. Mitä sinnikkäämpi olet ja mitä enemmän ostat, sitä halvemmalla saat. Joissain paikoissa on kiinteät hinnat, mutta sellainen on harvinaista.

Löysimme itse mukavan paikan ja mukavat myyjät, jotka olivat valmiita neuvottelemaan hinnoista ja olivat niin avuliaita, että ostimme mielellämme juuri heiltä. Ylläolevista suuremmista kulhoista maksoimme noin viisi euroa, alla olevista pienistä kipoista 1–2 euroa. Ensimmäisen kuvan lautaset olivat 2–3 euroa.

Kun olimme tehneet ostoksemme, sain vielä yllätykseksi valita kaupasta minkä tahansa pienen asian lahjaksi. Ihanaa! Valitsin pienen korurasian.

_MG_0072 kopio

Astioita olisi ollut vaikka minkävärisiä. Pyrimme itse pysymään melko hillityissä väreissä ja tarkassa kuviossa, sillä boheemeimmat ja räiskyvimmät astiat jäisivät varmasti keittiössämme huomiotta.

Keraamisten astioiden lisäksi ihastuin ikihyviksi antiikkisiin tarjottimiin. Tarjolla oli sekä uusia että vanhoja metalliastioita, joista ne vanhat, painavammat ja laadukkaammat ovat ehdottomasti kauniimpia.

Valtavasta kultaisesta tarjottimesta pyydettiin aluksi 80 euroa, mutta sain tingittyä sen noin 15 euroon. Pienemmät olivat molemmat alle 10 euroa.

_MG_0124 kopio_MG_0119 kopio

Nämä ovat kaikki sellaisia astioita, joille tulee varmasti käyttöä. Se tuntuu kivalta. Etenkin tarjottimista on ollut meillä vähän pulaakin ja nyt on ihana nostaa kahvikupit kaunille, vanhalle hopeatarjottimelle.

Ja astioista puheenollen, koti- ja sisustusjutut ovat vihdoin edenneet! Ruokapöydättä olemme vieläkin, mutta löysimme mieluiset vaatekaapit ja sängyn teettämällä. Vaatekaappeja tullaan huomenna kasaamaan, ja saamme vihdoin kaikki pahvilaatikot pois nurkista. Sänky tulee toukokuun alkupuolella ja pääsemme lattiatasosta ihanaan valkoiseen puusänkyyn. Lupaan kertoa tarkemmin näistäkin, kunhan asiat asettuvat.

Ihanaa iltaa, nautitaan auringosta.

-Henriikka

Ps. Ja iik! Jännittävä päivä. Menen ensi kertaa kokeilemaan treenejä yli 2,5 kuukauden tauon jälkeen.

Aitoa hamamia

_MG_3956 kopio

Ei ole varmaan kaikkien ylistyskirjoitusten vuoksi päässyt unohtumaan, että olin syyskuussa Turkissa. Pääasiassa pyörimme purjeveneessä ja lenkkarit jalassa vaellusreitillä, mutta matkaohjelmaan mahtui myös muutama hätäinen kaupan ohitus. Nämä tilaisuudet oli käytettävä vikkelästi hyväkseen.

Ehkä vähissä ostoshetkissä oli hyvätkin puolensa: joka puolella myytäviin hamam-tuotteisiin ei ehtinyt kyllästyä. Hamamhan tarkoittaa turkkilaista saunaa ja hamam-kulttuuria henkivät tuotteet ovat yleistyneet lähiaikoina myös täällä meillä pohjoisessa. Pyyhkeet, kylpytakit ja muut tekstiilituotteet ovat olleet viimeistä huutoa jo jonkin aikaa ja sisustuslehdet ja -putiikit ovat täyttyneet hamamista.

_MG_3968 kopio

Ostin itsekin hamam-tuliaisia: kaksi kylpytakkia (toinen vähän toista pienempi), kylpypyyhkeitä ja käsi- ja keittiöpyyhkeitä. Kylpytakeilla oli hintaa sellaiset 8 euroa kappale, vaikka ne ostettiin aikamoisesta turistikaupasta. Hyvälaatuisia, isokokoisia pyyhkeitä sai herkästi kolmella eurolla ja käsipyyhkeitä eurolla kipale. Toki hinta vaihteli melkoisesti myyjästä ja myyntipaikasta riippuen.

Näin jälkiviisana tietysti mietin, ”oi olisinpa ostanut kaikille samalla joululahjat”, vaan en ostanut. Keskityin huomattavan paljon enemmän mereen, horisonttiin sekä verisiin ja punaisiin kuihin kuin systemaattiseen shoping-shoppailuun.

_MG_3985 kopio_MG_3989 kopio

Viimeisenä päivänä osa seurueestamme koki reissullamme turkkilaisen saunan salat (pesijättären vahvat kädet jne.). Itse valitsin yön kannella ja ylimääräisen purjehdusreissun. Ei kaduta lainkaan, mutta joskus tulevaisuudessa haluan sen aidon hamaminkin kokea.

Hamam. Se kuulostaa niin kivalta sanalta suussa.

Hamam hamam.
Kuin toivottaisi rauhaa.

-Henriikka