15.5.2019

Reissu, joka muutti elämäni

–

matkustus, nostalgia, outdoor, perheTags: jotunheim, lapsuuskuva, norja

Kesälomareissu Norjaan vuonna 1991. Se oli hieno reissu se.

Vaikka olin tietysti ollut demokratian hengessä päättämässä kohteeksi Norjan Jotunheimenin kansallispuiston, en sillä kertaa vastannut reittisuunnitelmista, enkä oikeastaan juuri mistään muustakaan valmisteluista. Sain ottaa rennosti ja sukeltaa tunnelmaan.

Osasin kerrankin olla stressaamatta. Otin nokoset, kun teki mieli. En yrittänyt haukata liian suurta palaa kakkua kerralla. Jälkikäteen olen miettinyt, olikohan Galdhöpiggenin 2496 metrin huiputus välttämättä järkevin ratkaisu, mutta mukana olleet vanhempani pitivät päänsä reittisuunnitelman kanssa. (Kuva alla.)

Tämä reissu muutti elämäni. Kipinä kansallispuistoihin, kohiseviin vesiputouksiin, uniikkien pohjoismaiden kauneuteen ja luontoon jäi. Olin viikon matkan jälkeen muuttunut mimmi.

Joitain vuosia reissun jälkeen, noin 12 vuotta tarkalleen, haaveilin Teneriffasta ja muista ihanista hiekkarantakohteista, joissa käyneet ystävät tulivat takaisin nenä söpösti karrelle palaneena ja herttaiset pikkuletit sinne tänne sojottaen. Ajattelin silloin, että Teneriffan on oltava paratiisi.

Nyt, aika tarkalleen 28 vuoden vuoden jälkeen, koen suurta kiitollisuutta, että olen saanut lomailla juuri tällaisissa maisemissa. Koskien kuohuessa, vuorten ympäröidessä, purojen solistessa ja karhujen jossain kaukaa lempeästi muristessa. Takapaksista löytyi aina monenmonta kerroseväsleipää sekä haitarikurkkua ja vanhempien syliin sai aina kavuta, jos ei nähnyt tai jos väsytti.

Nämä retkethän tekivät minusta minun; vähän sellaisen, noh, metsäisen.

-Henriikka

18.9.2016

Norjan Geiranger (tiivistetysti)

–

kaverit, matkustus, outdoorTags: autolla norjaan, autolla norjan geirangerille, camping alue, geiranger, hintataso, norja, vuono

Kun syksy viilentää ilmaa ja pimentää illat, voi muistella vielä kerran kesäistä Norjanmatkaa. Muutenhan reissusta on jo melkoisen perusteellisesti raapustettu reitin ja erinäisten aktiviteettien suhteen (melonta, pyöräily), mutta itse kohdetta, Geirangerin vuonoa ja samannimistä kylää, en ole vielä ehtinyt esitellä.

Geiranger on mystinen, 250 asukkaan pikku kylä. Se sijaitsee ikään kuin salaisessa laaksossa vuorten ja vuonon välissä. Täysin salainen paikka ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä kesällä kyläläiset saavat riemukseen ja riesakseen yli 300 000 turistia. Ei siis ihme, että koko kylä pysyy elossa matkailun avulla. Siinä missä kylän ainoa ruokakauppa on talvikaudella auki kymmenestä neljään, palvelee se kesällä aamukahdeksasta yömyöhään.

Kylään pääsee vain kahta reittiä: vuorten yli tai vuonoa pitkin. Suurin osa kylän vierailijoista saapuu vesiteitse: Geiranger on koko Norjan kolmanneksi vilkkain risteilysatama, ja veden ääressä istuessa saa ihailla tulevia ja lähteviä laivoja.

Me roadtrippaajat kuljimme kuitenkin maitse. Sisämaasta ajaessa tie kohosi ensin kymmenien kilometrien ajan, kunnes se yhtäkkiä vaihtui jyrkäksi, alas kylään laskevaksi serpentiiniksi. Vaikka olin tietysti nähnyt paikan lukuisissa valokuvissa, mikään ei vedä vertoja sille, kun maisemat kokee itse paikan päällä.

Geirangerin nähtävyystarjonnasta löytyy muutama museo, todella kauniille paikalle rakennettu vanha kirkko sekä mukava kävelykatu ravintoloineen, kahviloineen ja putiikkeineen. Kävelykadulla on aivan ihana pieni suklaapuoti, jossa hörpimme herkullisia keskikesän kaakaoita. Pääasiallinen turistikohde on tietysti itse vuono ja sitä ympäröivä luonto, joka on kieltämättä aivan käsittämätön. Siinä missä itse kylä viheriöi, vain vähän korkeammalta löytyy vuoristojärvi ja lumihuippuiset vuoret.

Vuoriston korkeimpaan kohtaan, Dalsnippaan, pääsee ajamaan autolla pietä tietullimaksua vastaan. Reissu on hintansa väärti, sillä todella jyrkän ajon päätteeksi aukeavat maisemat ovat päätä huimaavat. Sieltä on otettu tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva. Valitse kuitenkin aurinkoinen päivä, pilvet saattaisivat vähän laimentaa katselukokemusta.

Me vietimme Geirangerilla juhannusta. Lienee helppo arvata, että jos koko muu reissu on yhtä poutaa, juhannusaattona sataa. Suunniteltu kynttilä-illallinen tähtitaivaan alla vaihtui sateen myötävaikutuksesta hernariksi, muttei se oikeastaan laskenut tunnelmaa. Pääruoka nautiskeltiin leirintäalueen pienessä keittiössä, jonka jälkeen jälkiruokaviinit ja -suklaat (ja popcornit!) matkatovereidemme teltassa.

Tunnelma oli tiivis mutta lämmin! Hyvät jussit jne.

Yöpyjille Geirangerilla on useita leirintäalueita, joista saa melko todennäköisesti paikan teltalle tai asuntovaunulle. Meidän leirintäalueemme sijaitsi lähes täydellisellä paikalla vuonon välittömässä läheisyydessä. Kun aamuaurinko alkoi lämmittää nukkuvaa telttaa, avasimme teltan oven ja heräsimme kliseisen kauniiseen näköalaan.

Hintaa mukavuudelle tuli noin 30€ kahdelta teltalta ja yhdeltä autolta per yö, eli ei nyt mikään aivan kohtuuton korvaus. Samaiset leirintäalueet vuokraavat myös mökkejä, minkä lisäksi kylässä on lukuisia hotelleja vaativampien vierailijoiden unitarpeiden täyttämiseen. Niiden hintoja emme lähteneet edes tarkistamaan.

Hintataso oli muutenkin vankkaa Norja-laatua, eli jonkin verran Suomea kalliimpi. Hintoja ei kannata silti säikähtää, sillä kylä on niistä huolimatta vierailun arvoinen. Säästäväisen matkaajan kannattaa järjestää rahapolitiikka niin, että esimerkiksi ruokatarpeet on kannettu itse mukana – kylässä kävely ja maisemien ihailu kun ei maksa mitään. Toisaalta, ei 10-20€ hyvästä lounaasta välttämättä ole liikaa, eikä Norjassa ole niin ylivertaisen kallista kuin monesti huhutaan.

Olisikohan tämä Norjafiilistely nyt tässä. Tuskin, mutta juuri nyt tuntuu siltä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos vastaava reissu kutkuttaa.

Seuraava tiedossaoleva telttailureissu häämöttää lokakuussa. Suuntana on rakas Suomi ja Repoveden kansallispuisto. Seikkailukerhon metkuja, tietenkin.

Kauniita unia.

-Henriikka

6.9.2016

Maastopyöräilyä Norjan Geirangerissa

–

matkustus, urheiluTags: geiranger, geiranger adventure biking, geirangerin vuono, maastopyörä, mountain biking, norja, pyöräily norjan vuoristossa, pyörävuokraus

Nappaan teidät hetkeksi takaisin lähes kolmen kuukauden takaiseen Norjanmatkaan. On vielä niin paljon hienoja juttuja kertomatta ja valokuvia jakamatta siitäkin kiekasta, että henkeä ahdistaa. Mutta eikö näin hiljalleen jakaminen olekin ihan sopivaa? Pääsee aina uudestaan parin minuutin mittaisille reissuille. Ei sillä, että kaikkea tarvitsisi aina jakaakaan.

Janosimme kaiken autoilun vastapainoksi reissulle kunnon fyysistä tekemistä, jota Suomessa ei pääsisi kokemaan (melontaretkestämme kirjoitin jo aiemmin). Minä ja Janne päätimme kuitenkin seikkailla hieman myös kaksipyöräisten päällä, joten Googleen kirjoitettiin ”Geiranger mountain biking” (sanavalintani kuulostaa siltä kuin yksipyöräiset olisivat vaihtoehtona). Lopputuloksena vuokrasimme Geiranger Adventure -nimisestä yrityksestä menopelit ja kyydit vuonoa ympäröivien vuorten huipulle.

Oikeastaan emme tienneet, mitä alamäkipyöräily tulisi pitämään sisällään. Tietysti mielikuvissa ajoimme jo jyrkkiä hiekkapolkuja, väistelimme männiköitä ja hypimme puronuomien yli. Ihan sellaisesta ei ollut kyse, muttei todellisuus ollut erilaisuudesta huolimatta sen huonompi.

Ylhäällä pilvien yläpuolella saimme hienot maastofillarit alle, kypärät päähän ja eteemme pitkän asfalttitien kohti kylää. Kuvat hippasen hämäävät. Oikeasti laskimme lähes pelkkää asfalttitietä ja pidimme turvaliivejä päällä. Turvaliivit ja asfaltti vaihtui välillä off-roadiin omalla vastuulla, kun tahdoimme vähän irrotella tai ikuistaa henkeäsalpaavia maisemia.

Vaaran ja vauhdin tuntua oli siinäkin: pyörä kiihtyy todella pian sellaisiin nopeuksiin, että jarruja tarvitsee reitin varrella polkimia enemmän. Vaikka olemme luonteiltamme suht vähän pelkääviä, nousi syke välillä ihan kunnolla. Olimme tietysti allekirjoittaneet vastuuvapauslomakkeet, koska vauhti, tiukat mutkat, korkeat pudotukset ja vastaan harvakseltaan nousevat autot tekivät mäenlaskusta oikeasti jännittävää.

Noin puolentoista tunnin ajon ja valokuvaustaukojen jälkeen olimme takaisin tukikohdassa. Kaloreita tuskin kului kovin montaa alamäkeä kiitäessä, mutta maisemat olivat uskomattomia, ja vauhdintuntu niin upeaa, että suu levisi kovassakin vauhdissa väkisin virneeseen. Hintaa setillä oli 60 euroa, mutta pyöriä olisi saanut kyllä käyttää pidempäänkin kuin alamäen ajan.

Alhaalla leirissä odotti valmis hernerokka ja juhannusaaton juhlinta. Ja koska juhannuksesta on kyse, niin sille päivälle sattui tietysti reissun ainoa sadepäivä. Vettä tuli kaatamalla koko illan ja söimme uuden satsin hernekeittoa vielä illalliseksikin.

-Henriikka

Ps. Ulkoilusta ja retkistä puheen ollen: olimme eilen Nuuksiossa kaveriporukalla työpäivän jälkeen. Mieletön after-work-adventure, sienisaalis ja kotiin juuri ennen pimeää. Menkää ihmiset metsään. Se ei ihan oikeasti vaadi paljon. Mekin unohdimme kaiken muun paitsi kahvin ja silti pärjäsimme.

6.7.2016

Mikä oli Norjassa parasta?

–

matkustusTags: autolla norjaan, kuinka matkustaa norjaan autolla, norja, norway

Parasta oli kaikki kauniit laivat, jotka tööttäsivät lähtiessään satamasta.

Parasta oli, kun kömpi telttaan nukkumaan, eikä tarvinnut laittaa herätyskelloa päälle. Ja kun sade hakkasi täysillä teltan kattoon, mutta ei kastellut yhtään.

Parasta oli, kun pitkän ajomatkan jälkeen oli vihdoin edessä valmis illallinen ja kaikki ruoka tuntui maistuvan taivaalliselta.

Parasta oli, kun laitoimme skumppapullon mereen viilenemään, emmekä tajunneet, miten nopeasti vuorovesi nousee. Palasimme puolen tunnin päästä noutamaan pulloa ja kahlasimme rantavedessä toiset puolituntia pulloa etsien. Ei löytynyt. Nauratti, itketti. Hyvästi kympin skumppa.

Parasta oli, kun seuraavana aamuna aamulenkillä kävin varmuudeksi tarkistamassa rannan. Vesi oli laskenut, ja siellä se pullo pötkötti.

Parasta oli, kun ei voinut koskaan tarkalleen aavistaa, millaiset maisemat seuraavan mutkan takaa aukeaa.

Parasta oli, kun autossa oli aikaa ajatella niin pohjamutia myöten, ettei kotona koskaan uskaltaisi.

Parasta oli kaikki lukemattomat jäätelöt, kymmenet popsitut karkkipussit.

Parasta oli, kun huoltoasemilla oli kaikkea uutta ja jännää, mitä ei Suomesta löydä. Ja kun huoltoasemat olivat niin siistejä ja huoltoasemakahvi hyvää.

Parasta oli pärjätä mahdollisimman pitkälle ruotsalaisena. Ja jäädä jossain vaiheessa kiinni, kun sekaan tuli liian vaikeita sanoja, liian nopeita lauseita.

Parasta oli, kun aurinko laski ja oli silti aivan valoisaa. Sitä nukahti valossa ja heräsi valossa. Teltan näki pystyttää kevyesti ja hampaita harjatessa oli kauniin harmaansinistä.

Parasta oli kaivaa jatsinopat taskusta ja pelata. ”Ykkösillä heitetty jatsi on jatsien jatsi”, väittivät.

Parasta oli, kun kotiintulomatkalla menimme laivan saaristolaisbuffettiin, joka maksoi yli 2o euroa, vaikka piti elää vähällä. Söimme mätiä, äyriäisiä, kakkuja ja salaatteja niin paljon, että napa pompahti paikaltaan.

Parasta oli hyvänyönsuukko makuupussissa, kun koko vuono peittyi pilviin, ja kun mukana oli keltainen sadetakki kaiken pahan varalta.

-Henriikka

30.6.2016

Onnistuneen Norjanmatkan ABC

–

matkustusTags: autolla geirangerille, geiranger, kuinka matkustaa norjaan autolla, norja, norjan troadtrip, trondheim, vaasan lautta, vuono, wasaline

Sitä helposti unohtaa, että Norja on pohjoisin naapurimaamme. Se oli itse asiassa ennen viime viikkoista matkaamme viimeinen naapurimaa, jossa en ollut aikuisiällä käynyt. Matkaa suunnitellessa määränpään ja reitin tuli siten antaa mahdollisimman kattava kuva tuosta uskomattoman kauniista vuonojen, viikinkien ja murtomaahiihtokuninkaiden maasta. Aikaa meillä oli 6 yötä, noin viikon verran.

Hienoja paikkoja Norjassa on tuhatpäin. Meidän matkamme suunnittelupöydällä oli määränpäävaihtoehtoina viimeiseen asti kalastajakylien pohjoiset Lofootit ja eteläisemmän Norjan jylhä Geiranger-vuono. Kuten olen jo paljastanut, päädyimme jälkimmäiseen, vaikka sen suurempaa syytä valinnalle ei ollutkaan. Lofootit säilyvät ehdottomasti korkealla tulevien reissujen bucket listalla. Mulla on aavistus, että päädytään sinne viimeistään ensi vuoden aikana.

Reittimme alkoi Wasalinen lauttakyydillä Vaasasta Uumajaan, josta jatkoimme ensimmäisen yön jälkeen täyttä vauhtia kohti länttä ja 640 kilometrin takana häämöttävää Trondheimia. Geiranger on sen verran etelässä, että reitti olisi voinut alkaa myös laivamatkalla Helsingistä Tukholmaan, mutta paljon kehuttu Trondheim sai katseemme suuntaamaan pohjoisempaan väylään.

Trondheimista oli otettu myös ne aiemmin julkaisemani siltakuvat. Kaupunkiin olisi mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa, niin kiinnostavalta ja omaleimaiselta se vaikutti. Täytyypä palata – sinnekin.

Trondheimissa nukutun yön jälkeen käänsimme kurssin etelään. Geirangeria kohti vievä tie on upea: kuuden tunnin aikana ajoimme vehreässä muumilaaksossa, sormustenherramaisen karussa erämaassa, lumivuoristen huippujen ympäröimän hyisen järven rannalla ja lopulta serpentiinitiellä alas pieneen kylään.

Näimme Norjan reissun aikana kaksi hirveä, poron, jäniksiä ja muita elukoita. Löysinpä punkinkin lanteiltani jalat sojottaen. Noh, se oli jo elämäni kolmas, joten en panikoinut itseäni kuoliaaksi.

Geirangerista kirjoitan aivan oman kirjoituksen kuvineen, joten en analysoi määränpäätä tässä sen enempää.

Paluumatkalla varioimme reittiä sen verran, että skippasimme Trondheimin ja hurautimme suorempaa tietä Ruotsia kohti. Kestoltaan matka oli lähes yhtä pitkä, mutta vaihtelu virkistää. Keski-Ruotsin mökkitunnelma muistutti aivan Suomen pienkylien kesää: huoltoasemia ja iltapäivälehtiä, jäätelötötteröitä ja itikoita. Ja tietysti vanhoja patuja vaihtamassa kuulumisia kyläkaupan portailla ja kauhistelemassa farkuissani ammottavia polvireikiä.

Pisin ajopäivä oli 12-tuntinen ja ajoimme muutenkin paljon lyhyessä ajassa. Rakastan itse kököttää auton takapenkillä, kirjoittaa päiväkirjaa, lukea ja ihailla maisemia. Joku istumista inhoava olisi saattanut pitää tahtiamme liian nopeana. Jos rauhallista lomaa olisi kaivannut, ideaalikesto matkalle olisi ollut 1–2 päivää enemmän, joista molemmat olisi voinut viettää perillä Geirangerissa tai vaihtoehtoisesti toisen vaikka matkalla Trondheimissa ja toisen perillä.

Lähdimme itse Helsingistä tiistaina ja ajoimme Tampereen kautta Vaasaan. Palasimme maanantai-iltana. Kovin paljon lyhyempään aikaan reissua ei saa puristettua, ellei ole kovin innokas ajaja.

Matkamme tiivistetysti:

ti: Helsinki-Tampere-Vaasa-Uumaja
ke: Uumaja-Trondheim
to: Trondheim-Geiranger
pe: Geiranger
la: Geiranger–Alvdal
su: Alvdal–Uumaja
ma: Uumaja-Vaasa-Tampere-Helsinki

Teltta oli kotimme ja linnamme matkan jokaisena yönä. Telttapaikka sai myös vaihtua lähes joka päivä, sillä vain perillä Geirangerissa vietimme kaksi yötä peräkkäin.

Vaikka määränpää oli selvä, kovin tarkkoja sijainteja yöpymiselle emme olleet miettineet. Ainoastaan leirintäalueista isoimman, Uumajan First Campin olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi etukäteen. Tämä oli myös kaikista majoituspaikoistamme suurin, kliinisin ja tylsin, mutta oli mukavampi, kun saapuessamme keskiyön aikoinin ei tarvinnut ryhtyä telttapaikanmetsästykseen.

Muiden leirintäalueiden suhteen kuljimme fiilispohjalta. Norjassa ajaneet tietävät, että leirintäalueita riittää. Tienvarsikylteissä komeilee kymmenen kilometrin välein tiipiin näköinen telttasymboli kutsumaan matkalaisia kylään. Tämän vuoksi en haluakaan antaa varsinaisia suosituksia, sillä extempore-matkailu on maassa enemmän kuin mahdollista.

Meidän matkamme ehkä positiivisin yllätys oli paluureitin varrella keskellä Norjaa sattumalta löytynyt leirintäalue. Gjelten Bru Campingissa hiljaisen joen varrella tuoksui sopivasti vanha talo, pysähtyneisyys ja rauhallisuus.

Paikka oli kaunis ja teltan pystytti mielellään. Naapurista löytyi 20-luvulla rakennettu puinen kyläkoulu, juuri sellainen jollaisia Suomestakin löytyi ennen. Pihalla oli koripallo-, jalkapallo- ja käsipallokentät, itserakennettuja leikkitelineitä ja teatterilava. Istuimme hiljaisen koulun pihalla pitkät tovit kahvia hörppien ja aika tuntui menneeltä.

Huhut ovat totta, Norja on melko kallis (ei kuitenkaan niin kallis kuin meitä varoiteltiin!). Hyvällä suunnittelulla ja sopivalla sniiduilulla road tripin saa silti pysymään mukavassa budjetissa, jos ylettömän rahanmenon haluaa estää. Loppuhinnaksi tuli hieman vajaa 200 euroa per matkustaja lauttoineen, bensoineen, ruokineen ja yöpymisineen.

Tässä parhaat vinkit tällaisella matkalla säästämiseen:

1) Osta ruoat Suomesta ja tee itse. Me kannoimme mukanamme juureksia, perunoita, nuudeleita, näkkileipää, hernekeittoa ja vaikka mitä muuta hyvin säilyvää muonaa. Kun takakontissa matkakaverina oli myös kaasupullo ja parila, herkulliset setit syntyivät joka päivä käden käänteessä. Hernekeitto oli hyvä kaveri pariin sadehetkiin, kun parilaa ei ollut järkeä laittaa kuumaksi.

2) Tankkaa auto ennen Norjan rajan ylittämistä. Me syötimme tankin täyteen Ruotsin puolella, hieman Åren ohittamisen jälkeen. Punaisen bensavalon syttyessä jouduimme turvautumaan myös norjalaiseen polttoaineeseen, mutta vain niin pienissä määrin kuin mahdollista.

3) Nuku teltassa. Leirintäalueella neljä aikuista, kaksi telttaa ja yksi auto kustansivat yhteensä vain 20-30 euroa per yö. Sähköstä joutuu usein maksamaan noin 4€ yö ja omasta vesipisteestä arviolta saman verran. Nämä jätimme usein ostamatta. Lämmin suihku kustansi monessa paikassa euron minuutilta, toisissa huljutteli ilmaiseksi.

4) Nauti luonnosta. Maksulliset aktiviteetit, kuten melominen ja maastopyöräily saattavat olla kaiken niihin käytetyn rahamäärän arvoisia. Edullisuutta kaipaaville Norja tarjoaa kuitenkin luontoreittejä luontoreittien perään, joten ilmaista tekemistä löytyy. Lankomiehen pro-vinkkinä kaikille myös se, että vaikka Norjan joissa ei saa kalastaa ilman lupaa, meri on kaikille kalamiehille ilmainen leikkikenttä. Ota siis vapa mukaan!

Norja-huuma on Islanti-huuman lisäksi pyyhältänyt viime vuosina Suomen kansan yli. Kiittää saamme ainakin lukuisia outdoor-instagrammaajia, jotka iskevät tileilleen vastuttamattomia vuorikuvia. Ne eivät jätä vaihtoehtoja: maisemat on koettava itse.

Lofootit. Trondheim. Norjan tutkimattomat tiet. Prepare. Tulen juomaan pian kaikki loputkin kahvit, nauramaan kuuta vasten, pystyttämään telttani letkeästi.

-Henriikka

29.6.2016

Melomassa Geirangerin vuonolla

–

kaverit, matkustus, outdoor, urheiluTags: active geiranger, geiranger, kajakki, kanootin vuokraus geirangerissa, kanootti, norja, norjan vuonot

Kajakki lipuu rauhallisesti täysin tyyntä vedenpintaa vuorien välissä, ja kaikki mielen miljoonat epämääräiset ajatukset tuntuvat olevan kerrankin samassa paikassa, samaan aikaan. On oikeasti rauhallista.

Kirjoitan huomenna auki Norjan matkamme reitin, aikataulun ja yöpymispaikat, mutta ennen sitä vielä yksi tähtihetki: muutaman tunnin melonta vuonolla katsellen vesiputouksia.

Kajakissa on helppo keskittyä ympärillä olevaan, kun elektroniset laitteet on vesitiiviisti pakattuna kajakin uumeniin. Kaikki on jylhää, ja kallion muodostumat näyttävät ihmisen kasvoilta, jotka kuiskivat kajakkiin Eeva Kilven runoja: ”Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.”

Geirangerin vuono on kokemisen arvoinen. Jos satut löytämään joskus paikan päälle, suosittelen melomista. Mittasuhteet ovat hämääviä, ja vasta kuvista huomaa kunnolla, miten pieni pirpana sitä on suurten vuorten rinnalla. Vuonot ovat parhaimmillaan kilometrin syvyisiä, Geirangerissa vain pari sataa metriä.

Meidän leirintäalueemme sijaitsi noin 1–2 kilometriä Geirangerin kylän keskustasta. Leirintäalueen vieressä Active Geiranger -niminen firma vuokrasi kanootteja ja järjesti opastettuja melontaretkiä. Halusimme kulkea ominemme ilman opasta. Valitsimme pariskunnittain tuplakajakit, vaikka miehille olisi löytynyt myös yksilökajakkeja ja meille 158-senttisille naisille lastenkajakit. Hah.

Katsokaapa kolmanneksi viimeistä kuvaa ja sen keskeltä löytyviä kivikasvoja. Eikö se selkeästi kuiskaa:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun.

Rauhaa ja rakkautta,
Henriikka

28.6.2016

Reissujen viimeisten iltojen tunnelma

kommentoi

–

kaverit, matkustus, ruoka ja juomaTags: letut parilalla, mitä syödä telttaretkellä, norja, retkikeittiö

Kaikilla retkillä on päätöksensä. Joskus kuluneita matkoja on helpompi analysoida lopusta päin, kun muistot ovat kirkkaimmin mielessä.

Meidän Norjan matkamme viimeinen ilta oli sunnuntaina, kun palasimme eilen kotiin. Istuimme Uumajassa leirintäalueella ja nautimme melkoisen hyvää illallista. Kaikki olivat ennen ruokaa vähän liian väsyneitä 12 tunnin ajosta halki Norjan ja Ruotsin, mutta ruoan jälkeen kykeni jo ajatella. Kivat tyypit ympärillä, teltta valmiina majoittamaan kulkijat vielä yhdeksi yöksi ennen omaa sänkyä.

Mikä matka. En tiennyt, miten paljon välitän vuorista.

Semi-kulinaristien matkassa on kivempaa. Ei mennä siitä, missä aita on matalin. Oli kaasut ja parila mukana, koko kesäinen retkikeittiö: vaahterasiirapit, cashew-pähkinät ja maustevalikoima.

Liikaa hifistelyäkään en siedä. Jos taivaalta tulee kaatamalla vettä, on helpompi keittää hernekeittoa, vaikka sitten kahdesti saman päivän aikana. Herkkuhetket voi sitten säästää niihin säihin, kun pitkäkestoisesta ruoanlaitosta jää oikeasti fiilis, että se kannatti.

Illallisen jälkeen hetken vartonut lettutaikina pääsi vielä pannulle. Vino pino lettuja katosi äkkiä koko päivän istuneiden vatsoihin.

Reissujen viimeiset päivät ovat aina haikeita. Päiviin mahtuu yleensä paljon, mutta harvoin reissuntekoon on vielä kyllästynyt. Sitä kelaa mielessään edellispäivien sisältöä ja kaikkea onnistunutta, mutta myös niitä asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Reissuseura harvemmin kyllästyttää, mutta viimeisiin iltoihin kuuluu anteeksipyynnöt niistä hetkistä, kun on reissukiukussa ja -nälässä käyttäytynyt vähän kehnosti.

Viimeisenäkin yönä nukutti. Aamulla teltan kattoon rapiseva sade kertoi, että on aika palata kotiin.

-Henriikka

26.6.2016

Tiiviissä mytyssä makuupussissani

–

matkustusTags: camping alue, leirintäalue, norja, teltta

Rakastan reissulettejä: letitetyt hiukset vähän merivedestä ja telttaöistä takkuisena, auringosta haalistuneena. En osaa itse tehdä ranskalaisia lettejä, hädin tuskin normaaliakaan, ja siksi on ilo, kun reissuseuraan kuuluu joku joka osaa. Olen yrittänyt maanitella Jannea opettelemaan, mutta nopeampi tie taitaa olla, kun harjoittelen itse. Ehkä merkitsen lettitreenit kalenteriin ja letitän jo loppuvuodesta kuin aina olisin.

Olemme kotimatkalla Geirangerista kotiin. Auto puksuttaa jo Ruotsissa, mutta viime yön vietimme vielä Norjan puolella telttaillen. Kuvat on otettu auringonlaskun hetkellä, kun illallinen lämmitti vatsassa, ja reissukokoonpano odotti tulevaa, rauhallista unta.

Hammaspesuhetkissä on oma hohtonsa, kun tietää pian kömpivänsä telttaan. Teltasta on tullut nopeasti koti, levon tyyssija, jonne kipuaa mielellään. Muutamana yönä on satanut, yhtenä rankasti. Olen nukkunut hyvin, tiiviissä mytyssä makuupussissani. Viisi yötä takana, vielä yksi edessä. Menisi helposti vielä vaikka useampi viikko, mutta ylihuomenna on aika palata takaisin töihin.

Leirintäalueen nurmi ja viereinen joki hohtivat eilen punaisena, kun aurinko laski mailleen. Uskomatonta miten pienen hetken se viipyy poissa. Menee vartti ja taas on kuin päiväsaikaan. Valoa riittää niin paljon, että luulee pärjäävänsä ilman unta. Vaikka teltassa silmät alkavat nopeasti painaa, ei malttaisi painaa päätä tyynyyn.

Hykertelen, kun valoa riittää vielä pari kuukautta. Voitte olla varmoja, että kauhon sitä takataskuihini, telttaani ja soluihini aivan täysillä.

-Henriikka

23.6.2016

Norjan kuningaspari toivotti minut tervetulleeksi

–

matkustusTags: norja, trondheim

Olemme perillä Geirangerissa. Upea paikka, henkeäsalpaava. Huomenna menemme pyöräilemään ja toivottavasti melomaaan. Serpentiinitiet toivat perille illansuussa ja on ihana päästä tekemään asioita parin päivän autossa istumisen perään.

Ei sillä, matka tänne oli hieno. On hauskaa, miten jo eri huoltoasemista ja tien varsien ruokakaupoista saa iloa: ”Täällä on tällaisia jätskejä! Täällä huoltoasemalla jauhetaan pavutkin itse!” Jos ajaa kaksi päivää päästäkseen Norjan vuonoille kahdeksi päiväksi ja palaa vielä samaa reittiä takaisin, tulee matkakin mieltää osaksi reissukokonaisuutta.

Nämä kuvat ovat Trondheimista, jonka läheisellä camping-alueella olimme viime yön. Lähdimme aamiaisen jälkeen vielä kurkistamaan mitä keskustasta löytyy. Kaupunki on ihana! Olisi tehnyt mieli jäädä sinne asumaan samantien. Etsiä kantakuppila, lähikauppa ja ikivanha puuparitaloasunto asutettavaksi. Hoitaa napurin norjalaista mummoa ja lähettää kuulumiset uudesta elämänmuutoksesta postikortilla Suomeen.

Ikimuistoista oli, kun kävelimme Trondheimin kuuluisalta sillalta takaisin keskustaan ja katsoimme hölmistyneinä, kun ihmisiä oli kosolti rivissä. Kaikki vilkuttivat. En ehtinyt vilkutustouhuun mukaan ennen kuin huomasin yhdestä ohimenevän autosaattueen ikkunasta Norjan kuninkaallisten vilkuttavan minulle. Perustorstai!

Voi olla, että he vilkuttivat muutamalle muulle ympärilläni, mutta leveän lierin alta lähtenyt, kuninkaallinen kädenheilutus tuntui kuin tervetulotoivotukselta Norjaan: ”Jää ihmeessä. Tule joskus linnaamme kahville.”

Tulen tulen! Ensin tutustun tarkemmin, millaiset ovat Norjan kuuluisat vuonot.

-Henriikka

20.6.2016

Elämäni ensimmäistä kertaa Norjaan

–

matkustusTags: autolla norjaan, geiranger, norja, vuonot

Huomenna iltapäivällä alkaa teaser-lomani. Tarkoitan sillä kolmen vapaapäivän ja juhannusperjantain muodostamaa lomapätkää, jolla keulin kuukauden etuajassa ennen varsinaista kesälomaani. Vajaa viikon juhannusreissu kesäkuun päätteeksi tekee varmasti eetvarttia (En voi uskoa, että kirjoitin noin. Eetvartti, yäh. Hävetti heti).

Kun väitän lähteväni elämäni ensimmäistä kertaa Norjaan, niin valehtelen vähän. Oikeasti olin siellä vuoden ikäisenä. Opin istumaan siellä syöttötuolissa. Mutta enhän minä sieltä mitään muista, joten pidetään tätä tulevaa nyt kuitenkin ensimmäisenä.

Lähdemme appiukon autolla Jannen, Jannen siskon ja hänen miehensä kanssa. Suuntana on Geiranger ja kauniiksi kehutut vuonot. Takapaksiin pakataan teltat, saappaat ja nokipannu. Ehkä lonkkari, jotta voi välillä hypätä autosta pois ja vähän kruisailla. Kaikille päiville on luvattu täysin epämääräistä ja vaihtelevaa säätä. Lämpötila liikkuu nollasta kahteenkymmeneenviiteen. Antaa tulla vaan kaikki taivaan merkit! Aion rakastaa Norjaa silti.

Kunhan pääsen kanoottiin, niin kaikki odotukset on täytetty.

-Henriikka

Kuva: Historiske bilder