Kerrospukeutumisen opas: pysy lämpimänä ja ihanana

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Kerrospukeutuminen  – tuo lapsuudesta saakka tuttu sana, josta ei pääse millään eroon. Tarkemmin ajateltuna siitä ei haluakaan päästä eroon, sillä se on yksi elämänlaatua eksponentiaalisesti parantava keksintö. Toistensa päälle puettujen kerrosten avulla elämästä tulee a) lämpimämpää ja b) ihanampaa.

Näiden kahden lisäksi löytyy vielä kolmas kohta c) sovellettavampaa, mikäli lämmön lisäämisen sijaan toiveena on muun muassa tuulenpitävyys tai vaikka lämmönvähentäminen. Se on ehkä Suomen oloissa poikkeuksellista, mutta itse olen esimerkiksi niin kova hikoilija, että kerrospukeutumisen avulla pyrin pikemminkin estämään sen haasteen, etten pystyisi vähentämään kerroksia läähättäessäni kuumuutta.

Kerrospukeutuminen mielletään helposti retkeily- ja liikuntakikaksi, mutta itse pyrin kyllä pukeutumaan myös kaupunkiarkeen aivan samoin periaattein. Täytyy jo varoitella, että saatatte jäädä koukkuun, jos kokeilette.

Olen puhut kerrospukeutumisesta ennenkin konkreettisten vaatteiden kautta, mutta nyt ajattelin ottaa vähän erilaisen näkökulman ja esitellä neljä kerrosta, jotka oikeastaan luovat koko homman pohjan: aluskerros, välikerros, kuorikerros ja eristyskerros. Koko homman kruunaavat asusteet.

Yes, I know. Kuulostaa tosi hienolta. Todellisuudessa kyse on kuitenkin ihan tavallisista hommista, jotka eivät ole mitään rajua rakettitiedettä, vaan meidän kaikkien ymmärrettävissä olevaa maalaisjärkeä.

Aluskerros

Aluskerroksella tarkoitetaan käytännössä alusvaatteita ja -kerrastoja, jotka pitävät ihon lämpimänä ja kuivana. Aluskerros olisi hyvä olla ihonmyötäinen ja hyvin istuva. Tämä on luullakseni laiminlyödyin kerros, minkä vuoksi vilu hiipii varpaisiin, sormiin ja koko kehoon.

Lämpimimmät ja hengittävimmät alusvaatteet ovat merinovillaa. Kun taas lämmöllä ei ole niin merkitystä, eikä hikoileminen ole suurta, voivat vaikka luomupuuvillaiset ajaa asiaa hyvin. Materiaali nousee arvoonsa nimenomaan sitten, kun kaivataan ominaisuuksia: villa lämmittää vähän kosteanakin, enkä esimerkiksi luontoliikuntahommiin, joissa välillä hikisuoritusten välillä pidetään taukoa, lähtisi ikimaailmassa puuvillat päällä. Pääperiaatteena voit iskostaa ajatuksen mieleesi: villa toimii aina, puuvilla välillä.

Merinorintsikat ja -alushousut ovat muuten itselleni olleet iso pelastus. Aluskerrastoja olin käyttänyt kyllä pidemmän aikaa, mutta merinovillaiset alusvaatteet löysin vasta pari vuotta sitten pysyvästi. Nyt on vaikea kuvitella, että ihanan villakerroksen alla olisi kosteutta ja kylmyyttä keräävä kerros, kun se voi yhtä lailla olla ihanan pehmeä ja lämmittävä, sekä lisäksi antibakteerinen, jolloin hajut eivät tartu.

Kannattaa muuten tutustua pitkälahkeisten kalsarien lisäksi myös puolipitkiin merinovillapöksyihin. Minulla on sellaiset sortsimittaiset merinokalsarit, joissa on vielä tuulenpitävää kangasta reisien päällä. Ne ovat erittäin oivalliset esimerkiksi pyöräillessä, hiihtäessä tai ihan vaan arkielämässä pakkaspäivänä. Sääreni ja pohkeeni pärjäävät kyllä, peppuni ja reiteni eivät.

Välikerros

Seuraavaksi tulee välikerros, joka säätelee lämpöä. Välikerroksia voi olla sään mukaisesti useita tai sitten vain yksi. Joskus pärjään jopa ilman välikerroksia ollenkaan. Näissä kuvissa välikerrokset ovat tuo iki-ihana, sinapinkeltainen neule sekä ruudullinen flanellipaita.

Välikerrosten on hyvä olla lämpimiä mutta huokoisia, jotta lämmönsäätely on helpompaa. Monesti on esimerkiksi parempi napata työmatkapyöräilylle kaksi ohutta villapaitaa kuin paksu väliuntsikka, jotta on varaa vähentää tai lisätä, jos tarvitsee. Tai esimerkiksi tälle kuvausreissulle puistoon oli mukavampi laittaa flanellin alle pari ohutta merinopaitaa, jotta niiden ollessa liian lämpimät, olisi riisuttua kerrosta ollut helppo ja kevyt kanniskella mukana.

Villa on tässäkin erinomainen ratkaisu, mutta esimerkiksi juuri flanellinkaltaiset lämpimät ja kivasti hengittävät kerrokset toimivat yhä lailla tosi hyvin, mikäli ei aio hikoilla, jolloin kosteus ei siirry paitaan ja jää siihen.

Materiaalin rinnalla ratkaisee myös kerrosten väljyys: jos kerrosten väliin ei jää lainkaan ilmaan, horjuu myös lämpöominaisuudet. Ainakin jonkuntasoista väljyyttä kannattaa siis suosia.

Niin kuin sanoin, ei mitään kovin haasteellista matematiikkaa.

Kuorikerros

Uloin kerros, eli kuorikerros, suojaa tuulelta ja kosteudelta. Eilen näitä Joannan kanssa kuvatessamme ei ollut sateenuhkaa lainkaan, ja tuulikin oli leppoisa eikä hyytävän kylmä ollenkaan, joten kuorikerroksen merkitys ei ollut niin suuri. Puin totta kai farkut kalsareiden päälle, mutta tuulisemmalla tai sateisemmalla säällä ne olisivat olleet toki surkea kuori. Nyt nämä second hand -farmarit taas toimivat oivallisesti.

Mitä sateisempaa tai tuulisempaa on, sen olennaisempaan rooliin kuorikerros nousee. Lämpöä pystyy tuomaan hyvin mukaan edellisillä alus-ja välikkeroksella sekä seuraavalla erityskerroksella, mutta kuori estää tuulen ja sateen pääsyn kerroksiin eli on siis niillä keleillä ihan ehdoton. Tässäkin kerroksessa on huomioitava väljyys, jotta kerrokset eivät asetu liian ahtaasti eikä hengittävyys kärsi.

Jos hikiliikuntaa haluaa harjoittaa, kannattaa kuoren olla ohuempi. Jos taas kuljeskelee rauhakseltaan, toimii paksumpikin kuori erinomaisesti. Mitä vedenpitävämpi kuori on, sitä huonommin se hengittää (esim. sadetakki). Itse käytän usein kaupungissakin kuoritakkia ja -housuja, joissa on kuitenkin jäljellä vielä hyvin hengittävyyttä vaikka ne pitävätkin tuulen ja veden ulkopuolella. Jos kuitenkin käyn vain heittämässä roskat roskikseen tai kävelen bussipysäkille, heitän usein kaiken päälle vain paksun sadetakin. Tuulettomalla ja sateettomalla kelillä luotan muihin kuin kuorivaatteisiin, esim. anorakkiin tai ihan vain tällaisiin farkkuihin, sillä vettä- ja tuultapitävä kuori ei koskaan hengitä yhtä hyvin kuin kuoreton.

Eristyskerros

Sitten on erityskerros, kerroksista sympaattisin. Tätä demonstroimassa ovat nuo herkkukeltainen kevynuntuvatakki sekä uusi, pitkänmallinen Expedition-takki, joka on aivan täydellinen. Olo oli kuin kulkevalla makuupussilla, voi jukra!

Erityskerros tuo siis yksinkertaiseuudessaan lämpöä ja suojaa tekemiseen tai tauolle. Syyskelit alkavat olla jo sellaiset, että lämpöä aivan tosissaan tarvitaan.

Retkiolosuhteisiin pieneen tilaan pakkautuminen sekä keveys nousevat erityskerroksessa arvoonsa, ja usein untuvatakit ovatkin matkassa tätä varten. Toisaalta parasta on, jos samat kamat käyvät arjessa ja retkillä: esimerkiksi nämä takit näen aivan helposti tilanteessa kuin tilanteessa.

Esimerkiksi talviretkeillessä puen usein leirissä eristyskerroksen kuorikerroksen alle. Näin ollen se ei kastu, kun hyörin hangessa ja puuhastelen. Tauoilla taas heitän yleensä taukotakin ja toppahameen (paras asia maailmassa!) tai -housut vain kaiken päälle, se on helpointa ja nopeinta. Kokoja valitessa kannattaa siis aina miettiä, mihin tarkoitukseen kamoja ensisijaisesti käyttää. Mitä eritys-/kuorikerroksen alle pitää mahtua? Esimerkiksi untuva menettää lämpönsä nopeasti, jos se sullotaan liian tiiviisti kuorikerroksen alle, eikä se pääse pöyhkeänä ja ilmavana lämmittämään. Siksi erityskerros puetaan usein kaikkein uloimmaksi.

Untuvan lisäksi erityskerros voi hyvin olla, jälleen kerran, vaikka villaa. Suosittelen myös huppua, joka tuo lisäsuojaa tarvittaessa, sekä taskuja, jotka pitävät tavarat tallessa ja kädet lämpiminä.

 + Asusteet

Kirsikkana kakun päällä ovat asusteet, jotka viimeistelevät kokonaisuuden toimivuuden.

Ah, miten rakastankaan asusteita. Sekä kaupunki- että retkiolosuhteissa kannatan käytännöllisyyttä sekä pientä leikkisyyttä: on ihana, kun esimerkiksi piposta tulee hyvä mieli.

Ulkonäön sijaan tärkeintä on kuitenkin toimivuus. Kaulahuivi tai kauluri blokkaa kylmän, joka muuten pääsisi kaula-aukosta sisään, pipo pitää herkän pään lämpimänä ja suojaa hiuksia, ja hanskat pitävät kädet kuosissa.

Eräs erittäin tärkeä seikka ovat myös sukat, jotka ehkä ovat pikemminkin aluskerraston heiniä, mutta kerrataanpa niidenkin saloja tässä, jotta eivät jää huomiotta: hyvän istuvuuden lisäksi materiaali on erittäin tärkeä seikka. Puuvillasukka kerää kaiken kosteuden itseensä eikä lämmitä kosteana. Viluisille varpaille paras vaihtoehto on ehdottomasti villa. Söpöimmätkään mummon kutomat sukat eivät lämmitä, jos niiden alla on kosteutta keräävät puuvillasukat. Kannattaa myös muistaa, että myös kenkään on jäätävä väljyyttä, jotta varpaat pääsevät liikkumaan, ja ilma kiertämään: mieluummin siis vähemmän lämpimiä kerroksia kuin aivan täyteen pakattu jalkine.

Asu 1, vaatteet ja asusteet (keltainen untuvatakki):

Fjällräven, Expedition pack down hoodie -kevytuntuvatakki (päälläni koko M)
Fjällräven, Övik-flanellipaita (autumn leaf, miesten malli, päälläni koko M)
VAI-KO, Kasku-merinovillapipo (toasty brown)
Hofler, touchscreen nahkakäsineet (nougat brown)
Fjällräven, re-wool-villahuivi (autumn leaf)
Kavat, Bådas 2.0 unisex nahkanilkkurit (dark brown)

Asu 2, vaatteet ja asusteet (punainen untuvatakki):

Fjällräven, Expedition long down pitkä untuvatakki (päälläni koko M)
Fjällräven, Greenland re-wool-villapaita (acorn, päälläni koko L)
Skhoop, short untuvahame (päälläni koko M)
Myssyfarmi, MUFFI-pipo (nude)
Sätila, René muhkea villahuivi (grey melang)
Kavat, Bådas 2.0 unisex nahkanilkkurit (dark brown)

Saitteko kiinni jutun juonesta? Toivon mukaan.

Lupaan, että ihan tavallisista päivistäkin tulee aika paljon mukavampia, kun jaksaa panostaa kerrostamiseen ja miettiä toimivuutta sekä materiaalia. Välillä tarvitsee speksailla vähemmän, esimerkiksi tällaisen tavallisen kaupunkikeskiviikon puistoluontotuokioon ei tarvinnut todellakaan käyttää kovin paljon aivokapasiteettia.

Mutta voin kyllä kertoa, että olipahan ihanaa, kun ei tullut ollenkaan kylmä eikä kuuma ja henkiset resurssit jäivät näin ollen ruskanjämien ihailulle. Koffin puistossa oli maa ja osa puistakin vielä aivan kelta-oransseina, mikä yllätti täysin. Vielä on syksyä jäljellä.

Iloa ruskarääppiäisiin! Pysykää lämpiminä, kuivina ja erityisesti ihanina.

-Henriikka

Lue lisää ja tsekkaa lisää kerrosvaihtoehtoja Partioaitan sivuilta. He ovat kategorisoineet vaatteet selkeästi eri kerrosten alle.

Kuvat: Joanna Suomalainen

Kesän telttakauden upea startti

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Korkkasin tämänvuotisen telttakauden pari viikkoa sitten.

Tänä talvena en ollut kertaakaan telttailemassa, vain yhden vaivaisen yön laavulla, joten tämä oli totta tosiaan koko vuoden ensimmäinen telttayö. Päätimme ottaa pehmeän startin – niin täydellisen, että mahdolliset, ei-niin-täydelliset tulevat vuoden ulkoilmakoettelemukset jäisivät tämän vaaleanpunaisen pumpulin alle.

Niinpä kaupasta haettiin huippusafkat ja kohde valittiin lyhyen kävelymatkan päästä, jotta grammoja ei tarvinnut liikaa viilailla. Tuttu vihreä teltta rinkkaan, ja harmaa Kajka-rinkka selkään. Rinkoista löytyi jopa ihkaoikeat tyynyt, että yö menisi mahdollisimman makoisasti nukkuen.

Retkeilen harvemmin samoissa paikoissa kuin aiemmin, sillä tykkään nähdä uusia paikkoja ja löytöretkeillä tuntemattomilla seuduilla. Tällä kertaa päädyimme poikaystävän kanssa hänen kotinsa lähistölle Vihtiin, metsäkävelyiltä tuttuun kalliopaikkaan.

Kansallispuistoissa ja muilla spesiaalialueilla tulee aina huomioida alueiden säännöt, mutta muuten jokamiehenoikeudet sallivat oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua. Liian lähelle esimerkiksi kesämökkejä ei siis saa mennä.

Lähdimme muutamaa tuntia ennen auringonlaskua, jotta ehtisimme tuntea vielä sen lämmön iholla ja saada ruoat tehtyä valoisan aikaan. Myös piiiiiitkät unet kiikarissa patistivat liikkeelle riittävän varkain.

Sopivan mättäinen telttapaikka löytyi kallion päältä, joten rinkat laskettiin suosiolla puuta vasten pötköttämään ja teltta purettiin pussistaan. Näissä yllä ja alla olevissa kuvissa näkyy hyvin käsilläollut riemu: pitkästä aikaa lemppariteltan kimpussa!

Ja itse asiassa yllä kuvassa näkyy myös tuo harmaa mötkäle: se on se kunnon tyynyni, jonka kiskaisin sängystä mukaani. Se peitti puolet rinkasta, mutta mitäpä tuosta, kun se myös takasi upeat unoset luonnossa.

Minulla on kaksi telttaa, mutta yleensä käytössä on tämä pienempi, Partioaitalta hankittu Fjällräven Abisko View 2. Aivan suosikki ja palvellut jo monta vuotta kunnialla. Pidän siitä, miten monenlaiseksi tämän kasailee, että sisällä pystyy istumaan, miten isot absidit ovat ja kuinka hienosti tästä pystyy kuikuilemaan maisemia. Tuohon omaan telttaani pääset tutustumaan tarkemmin tästä ja koko telttavalikoimaan tästä.

Täällä tuntuu melkeinpä enemmän kodilta kuin omassa kodissani. Ihana yksiö näköalalla!

Kyseinen huhtikuinen yö oli kevään ensimmäisten kunnolla lämpimien päivien jälkeinen, eikä lämpötila tippunut pakkasen puolelle ollenkaan, vaikka lähellä kävikin.

Olin ottanut matkaan Marmotin Angel’s Fire -untuvapussini, joka on kaameasta nimestä huolimattaan ollut itse asiassa tosi paljon käytössäni tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun sen olen omistanut. Telttailen eniten juuri keväisin ja syksyisin, joten lämpötilat ovat yleensä sille sopivat. Itselläni jalat lämpenevät yleensä tosi herkästi vähän liiankin kuumiksi, mutta peppu ja nenä meinaavat toisinaan kylmettyä. Nyt pussi oli ehkä hitusen liian kuuma minulle, sillä suosituslämpötila on -5 astetta, mutta nukuin silti aivan tosi hyvin. Avasin vetoketjua sopivasti, jotta ilma pääsi kiertämään, enkä kiristänyt makuupussin kaulusta lainkaan.

Tiedän kokemuksesta, että yleensä pussi sopii minulle, jos comfort-raja on pari astetta kylmempi kuin todellisuus (esim. Tämä Angel’s Fire sopii minulle parhaiten nollassa tai parissa pakkasasteessa). Tämä on aina henkilökohtaista, ja kokeilemalla oppii.

Alustana minulla oli Thermarestin ilma- ja untuvatäytteinen alusta, joka on ollut minulla jo vuosia. Samanlaista ei taideta enää tehdä, mutta tämä Partioaitan valikoimista löytyvä on melko lähellä omaani. Olen kyllä jo pari vuotta harkinnut rinnalle jonkun vähän muhkeamman ostoa, sillä paleleva peppu ja erityisesti melko ulkonevat lantionluut kaipaisivat usein vähän enemmän pehmoisuutta ympärilleen. Pitäisi itsekin ottaa aikaa ja selailla kunnolla makuupussi- ja -alustavalikoimaa.

Siellä me sitten nautiskeltiin. Aurinko laski omia aikojaan siinä puoli kymmenen maissa, mutta valoa riittää jo yllättävän pitkälle. Hyrisimme ulkoilmalle, flanellipaidoissa ja anorakeissa huitelulle ja laulujaan luritteleville linnuille.

Illalliseksi oli texmexiä, tortilloja härkäpapu-kasvis-täytteellä, ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa ja kermavaahtoa. Harvoin sitä on kantanut kokonaista ananasta luontoon, mutta harvoin se on myöskään maistunut yhtä hyvältä kuin nyt tortillan sisällä. Härkäpaputäyte valmistui nopeasti kaasulla, ja itse sain salaatinpilkkojan roolin.

Rooli se on pienikin rooli!

Yövyn luonnossa yleensä veden äärellä, mutta tällä kertaa oli toisin. Oli oikeastaan aika kiva huomata, että ihan yhtä ihanaa ja kaunista voi olla myös ilman järveä, jokea tai merta. Korkealta näkyi hyvin nukkumaan vaipuva metsä, ja aurinko pysyi kauan illallisviltillämme.

Vaaleansinisenä ja punaisena tummuvan taivaan alla totesimme, että pakkohan sitä on nousta ihailemaan myös auringonnousu. Sitä päätöstä en ole kyllä koskaan katunut.

Niinpä vähän ennen viittä herätyskello soitti, ja ihailimme suoraan teltasta kaikessa hiljaisuudessa uuden päivän alkua.

Todellisuudessa heräsimme sitten vasta myöhemmin, kymmenen maissa. Aurinko lämmitti telttaa, mutta ei tuskallisesti vaan lempeästi ja ihanasti. Päivään oli helppo herätä, kun nukuttuja tunteja oli melkein puoli vuorokautta.

Aamiaista oli luonnollisesti mukana kosolti, joten makuupussit heitettiin mättäälle siksi aikaa tuulettumaan, kun eräaamiainen valmistui. Sori sori sori näitä omia eräaamiaisiani – mutta katsokaa nyt muutama kuva alemmas. Miten täydellistä tuollaista settiä oli mutustella!

Lämpötila nousi heti aamupäivällä sellaisiin lukemiin, että flanellipaidassa ja retkifarkuissani (yes, huikea konsepti) pystyi makaamaan kalliolla ilman, että palelsi yhtään.

Viime keväänä aloin hahmottaa, että kevät on aivan spesiaalia aikaa. Tänä vuonna se fakta on kuitenkin rysähtänyt päälle kunnolla.

Keväästä on kovaa vauhtia tulossa suosikkivuodenaikani.

Kun taivalsimme alkuiltapäivästä metsästä kotiin päin, jäin katselemaan kevään kasvattamia yksityiskohtia vähän väliä: sinivuokot olivat kukassaan, valkovuokot tuloillaan, puissa oli silmuja ja mustikanvarvutkin alkoivat olla sen näköisiä, että pian ne jaksaisivat kantaa pulleita marjoja varsissaan. Ötökät vipelsivät, aurinko paistoi metsän siimekseen puiden siivilöimänä ja kaikkialla kasvoi kaikenlaista kovaa tahtia.

Te telttailevat lukijat: onko teillä omia telttoja vai lainaatteko ystäviltä tai lainauspalveluista?

Ehkä joku teistä on lähdössä tulevan sesongin aikana ensi kertaa tai ainakin pitkästä aikaa luontoon yöksi. Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan pari vuotta sitten kirjoittaman juttuni: “Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista”. Tuota listaa käytän itsekin edelleen aina check-listana lähtiessäni eräilemään.

Partioaitalla on myös juuri menossa tarjous, jossa vähintään 500 euron arvoisen teltan ostaja saa 100 euron lahjakortin Partioaittaan (Nettikaupasta löytyy myös muita telttakauden aloitustarjouksia, muun muassa tuo makuupussinikin on juuri alessa). Itse en ainakaan ikimaailmassa luopuisi teltastani, joten uskallan kyllä sanoa, että on rahanarvoinen sijoitus, vaikka toki kertarysäyksenä onkin suuri summa.

Mikään ei vain yksinkertaisesti voita noita hetkiä ulkoilmassa, kun heräilee luonnon kanssa yhdessä, rauhan tuntu lähempänä kuin missään muualla.

Tästä se telttakausi taas alkaa. Niin kivaa.

-Henriikka

Ps. Partioaitta on ottanut myyntiin myös toisen suosikkini, tuon oranssin Sastan Katmai-anorakin! Poikaystävällä oli sattumalta päällä Sastan ja Partioaitan vihreä Anorak-yhteistyöanorakki.

5 x toimivat (ja hienot) retkeilyhousut eri tarkoituksiin

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olette toivoneet juttua retkeilyvaatteista, joten täältä pesee asiaa housuista. 

Olen itse varsin monipuolinen housujen käyttäjä. Luontoliikunta on yksi suosikkiasioitani luonnossa, mikä vaatii väkisinkin lajikohtaisesti vähän erilaisia kamppeita, mutta joskus myös päivän olo ratkaisee: usein tykkään raahustella rauhakseltaaan metsäretkellä, mutta sitten on niitä päiviä, kun tekee mieli kiipeillä kivillä ja pomppia kannolta kannolle. On sanomattakin selvää, että silloin ei tahdo housujen olevan tekemisen tiellä.

Kaikkiin hetkiin ei tarvita teknisiä superkamoja, vaan jotkut kirppiskamppeet ajavat asian. Hyvillä vaatteilla ja varusteilla mahdollisuudet kuitenkin monipuolistuvat ja usein tekemisestä tulee toimivuuden ja käytännöllisyyden myötä myös huomattavasti mukavampaa.

Tässä olisi viidet pätevät, kestävät ja kivannäköiset retkeilyhousut erilaisiin tarkoituksiin. (Ilmoitin koot mallien yhteydessä – sitä varten tiedoksi, että olen 158 cm ja käytän yleensä vaatekokoa 36/38 tai S/M)

1. Retkeilyä kevyemmin

Fjällräven Abisko trekking tights

Kuvissa väri: Dark Garnet
Kuvissa koko: M (huom! Nämä olivat kuvauslainassa ja ovat suht väljää mallia, valitsisin tällaisena 36/38-kokoisena käyttööni mieluummin koon S)

Nämä tekniset vaellustrikoot eivät ole mitkään perinteiset jumppatrikoot, vaan oikeasti tehty kestämään. Pidän itse paljon liikkua tiukoissa trikoissa niiden loppumattoman liikkumavaran vuoksi, ja näissä voi retkeillä menemään vähän huolettomammin, kun ovat oikeasti juuri sellaiseen käyttöön tehtykin. Polvien ja pyllyn päällä on vahvistukset, jotka ovat myös kosteudenkestävät istumista ja polvistumista varten. Korkea ja leveä vyötärö on supermukava. Näissä voisin kyllä varsin hyvin kulkea kesälämmöillä vaikka kaupungillakin – ovat petollisen mukavat.

2. Joustavaa, monipuolista liikkumista

Tierra Lite Track Pant

Kuvissa väri: Musta
Kuvissa koko: 38 (istuivat hyvin, mutta mukavan väljästi)
Huom!  Partioaitan vihreämpi valinta -merkitty tuote.

Nämä pöksyt hankin itselleni vasta noin kuukausi sitten, mutta olen käyttänyt näitä jo vaikka missä. Ajattelin näitä joustavuutensa vuoksi alun perin juuri niille metsäretkille, kun tekee mieli temmeltää ja kiipeillä, mutta nämä softshell-housut sopivat sopivat moniin hetkiin: lauantaina retkiluistelin näissä Kuopion satamassa, Kuusamossa hiihtelin näissä viikon verran ja yhtä lailla voisin lähteä näissä vaikka kevyelle juoksulenkille.

Materiaali pitää tuulen loitolla ja lämmön sisällä, hengittäen kuitenkin hikoilua ulos huomattavasti kuorivaatteita paremmin. Pöksyt saa sivuvetoketjuilla auki, jos kaipaa lisätuuletusta. Lahkeissa on kiristysnauhat, mikä on tällaiselle lyhyenpuoleiselle ihmiselle ihan must. Lahkeissa on myös pienet muovikoukut ja kumpparit, jotta sen saa kiinnitettyä kengännauhoihin, eikä lahje pääse nousemaan ylös, ja lumi valumaan kenkään. Housujen takapuoli ja lahkeensuut on vahvistettu vedenpitävällä materiaalilla.

Olen selkeästi näistä vaikuttunut, hah. Ja hei, Retki-lehti valitsi toiset Tierran softshell-housut, Ace-mallin, testissään parhaimmiksi joustaviksi retkihousuiksi. Eli ne ovat näiden rinnalla ehdottomasti myös huomionarvoiset.

3. Klassista samoilua

Fjällräven Keb Trousers Curved

Kuvissa väri: Deep Forest – Laurel Green
Kuvissa koko: 38
Huom!  Partioaitan vihreämpi valinta -merkitty tuote.

Jos lähtisin hankkimaan elämäni ekat ja ainoat erähousut, lähtisin tämäntyyppisillä liikenteeseen. Esimerkiksi Fjällrävenilla on Partioaitan valikoimissa iso määrä erilaisia “klassisia” vaellushousuja, joista kukin voi sitten löytää itselleen sopivimmat vähän sen mukaan millaisia asioita priorisoi.

Itselläni on reilusti kurveja vartalossa, mutta kuitenkin aika lyhyet jalat. Yleinen ongelma on, että pepusta ja reisistä kiristää ja vyötäröstä jää liian löysälle. Muutenkin haluan, ettei housut ole liian tiukat eivätkä kiristä yhtään mistään. Tämä Keb Trouserssien Curved-malli istuu itselleni ihanasti, samoin istuvat esimerkiksi Vidda Pro:t lyhyemmällä lahkeen pituudella.

Näiden housujen entistä kestävämpi rakenne on kehitetty vaelluksille, joilla liikkumisvapaus on vähintään yhtä tärkeää kuin kestävyys. Housuissa on paljon toiminnallisuutta parantavia yksityiskohtia (sivuventilaatiot, neljä taskua, tuplakangas lahkeissa, lahkeenkiristys, kenkälenkki, paikka polvipehmusteille…), minkä lisäksi fiilistelen isosti sitä, miten hyvältä nämä näyttävät.

4. Veden- ja tuulenpitävyyttä

Fjällräven Keb Eco-Shell

Kuvissa väri: Musta
Kuvissa koko: M
Huom!  Partioaitan vihreämpi valinta -merkitty tuote.

Nämä kuorihousut (ja -takki) minulla on olleet käytössä jo useamman vuoden, lukemattoman monia kertoja. Vaikka lahkeet ovat vähän läpän pitkät minulle pituuteni ansiosta, olen silti ollut näihin erittäin tyytyväinen.

Kuorihousut ovat ehkä klassisten retkeilyhousujen jälkeen toinen housuostos, johon panostaisin. Kunnon kuorivaatteilla vesisateessakin retkeilystä tulee mahdollista ja jopa nautinnollista. Veden lisäksi kuori on ehdoton apu silloin, kun tuuli on navakkaa – villapöksyt ovat lämpöiset, mutta tuuli läpäisee ne helposti ilman kunnon kuorta päällä.

Nämä kolmikerroksiset kalvohousut ovat itselläni ympärivuotisessa käytössä, vaihtelevissa sääolosuhteissa. Välillä vedän kuorihousut jalkaan jo lähdössä, mutta usein ne kulkevat vain sateen varalta rinkassa mukana, sillä hengittävyys on hengittävissäkin kuorivaatteissa aika kehnoa. Materiaalina on Eco-Shell, joka sopii vaativaankin käyttötarkoitukseen ja rasittaa mahdollisimman vähän ympäristöä. Muotoilu on minimalistinen, mutta toiminut itselleni ilman sen kummempia yksityiskohtia tosi hyvin.

5. Urbaanisti outdoor-hengessä

Patagonia Performance Twill Jeans

Kuvissa väri: Coriander Brown
Kuvissa koko: 32 (huom! miesten koko)

Viimeisenä viiden sarjassa on kirsikka kakun päällä – muistutus siitä, että outdoor-brändeillä on erittäin tyylikästä relettä myös kaupunkiolosuhteisiin. Olen ostanut Partioaitasta jo vuosia vaatteita myös urbaaneihin läppärityöpäiviin Helsingin sykkeessä, vaikka en niinä päivinä usein näytäkään eräoppaalta tai edes luontohihhulilta, niin kuin tässä merinovillapaitaisessa asussa tyylikkäiden, hiekanväristen farkkujen kanssa.

Toivon kaupunkityyliltäni samoja asioita kuin retkivaatteilta: pitkää ikää, kestävyyttä, vastuullisuutta, kivaa ulkonäköä ja käytännöllisyyttä. Kaukana ovat ne ajat, kun nyhdin jotain hameenhelmaa koko ajan alaspäin tai kiemurtelin aivan liian tiukoissa (tai matalissa) farkuissa.

Nämä Patagonian farkut ovat itse asiassa miesten puolelta, mutta sillähän nyt ei ole mitään merkitystä. Luomupuuvillasta ja polyesterista tehdyt pöksyt ovat rennon tyylikkäät, mutta toimisivat taatun varmasti myös vaikka boulderointihommissa. Farkut on valmistettu Fair Trade Certified™ -toimintaperiaatteiden mukaisesti.

Mitäs sanotte viiden sarjasta? Olivatko jotkut housut jo entuudestaan tuttuja? Entä nousiko sellaisia esiin, joita tekisi mieli päästä kokeilemaan?

Valikoima ei tietysti lopu tähän. Jollekin toiselle tai esimerkiksi erilaiselle kropalle saattavat sopia täysin muunlaiset housut. Täältä pääsee tarkastelemaan Partioaitan housuvalikoimaa koko komeudessaan ja täältä löydät lisää vinkkejä sopivimpien housujen valintaan.

Eilen kuljin farkuissa ja noissa Tierran softshell-housuissa, sekä klassisen tyylikkäästi merinovillakalsareissa. Tänään varmaan taas sama setti, tai ehkä vaihdan Tierrat kuorihousuihin, jos lumisade yltyy täällä Lapissa liikaa ja uhkaa kastella luonnossa liikkujan lumen lämmetessä vaatteiden pinnalla.

Muistetaan ulkoilla, kukin tavallamme.

Iloista loppuviikkoa kaikille.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Vuoden parhaita retkimuistoja ja joululahjaideoita

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

24 yötä, niin tämä vuosi on valmis, ja vuosi 2020 astuu kehiin. Minun puolestani vuosi voikin jo vaihtua, sillä onhan tätä kuluvaa jo eletty aikansa.

Vuoteen mahtui vaikka mitä. Tammikuusta kesäkuun loppuun opiskelin vielä Tammelassa eräoppaaksi, minkä jälkeen heinäkuun ja elokuun alun reissasin ympäri Suomea täydellä höyryllä. Elokuusta syyskuun puoliväliin olin interraililla äidin kanssa vajaa kuukauden päivät, minkä jälkeen olen keskittynyt tasaamaan yrittäjän arkeani ja huolehtimaan hyvinvoinnistani. Nämä kolme kuukautta ovat ovat kyllä tulleet tarpeeseen: olen urheillut, lepäillyt ja ottanut harmauden kynttilöiden kanssa vastaan.

Tähän kirjoitukseen kokosin kuluneen vuoden parhaita retkimuistojani. Niiden väliin listasin myös erillisinä osioina retkeilyyn ja luontoon liittyviä joululahjoja, jotka voisivat olla tarpeellisia esimerkiksi vanhemmille, sisaruksille, ystävälle tai vaikka kummilapselle.  Onpa jutun lopussa omat suosikkilahjanikin. Yritin keskittyä myös siihen, että lahjavinkkien hinnat eivät pomppisi sadoissa, vaan selkeästi kympeissä (suurin osa alle 50 euroa). Mukana on myös erityispaljon kotimaisia lahjaideoita.

Olen puhunut niin paljon vuosikurssimme viikosta Lapissa, ettei liene yllätys, että se on yksi vuoden retkikohokohdista. 20-henkinen joukkiomme lähti reissuun bussilla, ja niin paljon kuin nautin sellaisesta leirikoulu-henkisestä matkanteostakin, parasta oli silti hiihtovaellus Hammastunturin erämaassa. Revontulet olivat upeimmat koskaan näkemäni ja pakkaset kovimmat koskaan kokemani, mutta teltassa nukutti hyvin ja lopuksi onnistuin jopa juomaan kahvinikin niin vikkelästi, ettei se ennättänyt jäätyä kuppiin.

Paluumatkalla osallistuimme Pudasjärvellä umpihankihiihdon MM-kisoihin. Kahden päivän kisahurmio oli hauskaa vastapainoa hiljaiselle erämaaelämälle. Lämpötila nousi Lapista etelään ajaessamme noin 40 astetta ja oli vielä juuri ja juuri pakkasen puolella kisan startatessa. Keli tuntui siis melkein helteeltä paukkupakkasten jälkeen, kun hiihtelimme metsäsuksillamme Syötteen maisemissa. Nukuimme kisapäivien välissä isossa leirissä, koko neljän hengen joukkueemme yhden, puuhun kiinnitetyn tarpin alla. En usko, että olen koskaan nukkunut ulkona niin hyvin kuin silloin.

Joululahjavinkkejä vanhemmille:

Äidille haluaisin eettisen ja ekologisen Patagonian kierrätyskankaasta tehdyn Better Sweater -fleecetakin, sekä Marttiinin Kiehinen -puukon hiiliteräksisellä terällä ja visakoivuisella kahvalla, sillä yritän hellästi painostaa häntäkin perheen muiden naisten jalanjäljissä eräopaskouluun.

Isälle legendaarisena ruutuvihkomiehenä haluaisin ostaa Modestonen vedenpitävän muistilehtiön, joka kestää vettä, likaa, rasvaa, hankausta ja taittelua. Lisäksi luulen, että hänellä voisi olla tarvetta uudelle Patagonian luomupuuvillaiselle flanellipaidalle.

Kevättalvella yksi elämäni reissuista oli myös 7-viikkoinen Lapin kiertue, jonka tein laina-autolla.

Viikkoihin mahtui työnteon lisäksi valtavasti päiväretkiä esimerkiksi Ylläksellä ja Pallaksella, minkä lisäksi tein kahden yön hiihtoretken niin Kilpisjärvellä kuin Pallas-Ounastunturin Kansallispuistossakin. Molemmissa yövyin autiotuvissa ja sain seurakseni ihania ystäviä. Kilpisjärveltä muistan kevätauringon ja taivaalla valtavana möllöttävän täysikuun, sekä sen kuinka hain ämpärillä tupaan puhdasta lunta juomaveden sulattamista varten. Nammalankurun autiotuvan maisemissa sain taas herätä upeisiin pakkasaamuihin, jolloin puut olivat kauniissa kuuraharsossa ja maailma näytti vaaleanpunaiselta.

Joululahjavinkkejä sisaruksille:

Tämä on omalla kohdallani haastava, sillä sen vuoksi, että kaikki sisarukseni rakastavat eräelämää ja ulkoilua, heillä on myös itsellään suuri osa kaikesta tarpeellisesta, ja yritämme hanakasti välttää turhan tavaran ostoa.

Olemme joskus puhuneet risukeittimistä ja niiden koettamisesta, joten suomalaisen Savotan Happy Stove -risukeitin voisi olla oiva idea. Sain myös heiltä muutama vuosi sitten niin mainiot Kupilkan tulukset sekä Suunnon kompassin, että voisin antaa jollekin heistä tismalleen samat lahjat.

Alati palelevalle siskolleni tahtoisin paketoida Lapuan Kankureiden kauniin ja villaisen kuumavesipullon, jonka hän voisi napata makuupussiin mukaan retkillään, sekä pieneen tilaan pakkautuvat ja kevyet Haglöfsin Essens Mimic -toppakintaat käsiä lämmittämään.

Kesältä mieleen pomppaa erityisesti muutama yksittäinen retkeilymuisto. Toinen on selkeä, sillä se oli vuoden toinen pidempi vaellus: olimme luokkaporukan kanssa tietynlaisella päätösretkellä Jongunjoella, jossa teimme neljän yön kanoottivaelluksen intiaanikanooteilla.

Kelit hellivät, itikkaverkkojen alta irtosi hyvää läppää ja kaikilla tuntui olevan hyvä mieli. Olimme nimenneet luokkakaverini kanssa parivaljakkomme tiiminimellä “Aurinkokanootti” ja ostaneet kirpputorilta teemavermeiksi klassisia, jäätävän hirveitä ja värikkäitä turistitamineita Gran Canaria -logoin ja neonpinkein yksityiskohdin.

En olisi alkuun uskonut, että pystyn laskemaan sellaisia koskia. Opin lukemaan veden virtausta ja vaikka suurin osa olikin luokitukseltaan ykkösen koskia, pääsimme laskemaan pari isompaakin, jotka vaativat ennakkotarkastuksen ja -suunnittelun. Onnistumisen riemu koskien jälkeen oli hieno tunne sekin, kaiken muun tunnelmallisen leiri- ja vaelluselämän rinnalla.

Joululahjavinkkejä ystävälle

Suurin osa ystävistäni eivät ole retkeilijöitä, joten otin näihin vinkkeihin sellaisen lempeän lähestymistavan. Olisi nimittäin mukava houkutella mahdollisimman moni mukaan metsään.

Lapuan Kankureiden ja Partioaitan yhteistyönä syntynyt retkipyyhe sekä pienempi käsipyyhe ovat itselläni aktiivikäytössä niin retkillä kuin ihan kaupunkielämässäkin. Luulen myös, että moni ystävä ilahtuisi vähintään leppoisasta laskusta outdoor-elämään kahvihetken tai illallisen myötä, ja siksi valitsin ideoiksi lisäksi Muurikan nuotiopannun sekä Muurikan soman nuotiokattilan. Niihin voisi laittaa sisälle vaikka suklaata tai kahvia.

Yksi täysin irrallinen retkikohokohta vuodelta on juhannusaatto, jolloin olin töissä Hämeen Luontokeskuksella parin opiskelukaverini kanssa. Olimme alunperin vähän ankein mielin siitä, että olimme kiinni työnteossa muiden juhliessa kuka missäkin. Saimme kuitenkin päivän saatossa käännettyä mielemme niin, että illalla katoimme eräälle rannalle ruhtinaallisen juhannuspiknikin juomineen, ruokineen ja kaikkineen. Ketään ei ollut missään, kun me tanssimme, nauroimme ja lauloimme ja lopulta jäimme telttoihimme lähistölle nukkumaan.

Tämä kohokohta on hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse olla niin massiivista ja valmistelua, vaan moni hyvä ulkoilmahetki syntyy melko spontaanisti ja helposti.

Joululahjavinkkejä kummilapselle

Minulla on kaksi rakasta kummilasta, toinen juuri vuoden täyttänyt, toinen jo reilu viiden. En ole kummina ehkä sellainen kaikista muistavaisin nimipäivien ja muiden erikoismerkkipäivien suhteen, vaan pitäydyn visusti joulussa ja syntymäpäivissä, sekä eritoten hetkissä, kun oikeasti näemme. Olisi kivaa, että myös kummilapset innostuisivat luonnosta ja nauttisivat siellä olosta.

SIGG:in muumiteemainen, kulutusta kestävä juomapullo on niin hieno, että varmaan kadehtisin kummilastani yhteisellä retkellä koko ajan. Juomapullon kaltaisia kivoja ja käytännöllisiä lahjoja ovat myös Magliten Solitaire-taskulamppu, joka sopii myös pieneen käteen tai ihkaoikea kuksa. Jälkimmäiseen voi käydä vaikka kaiverruttamassa jonkun runonpätkän tai lapsen oman nimen.

Syksyllä varsinaiset retket ovat olleet vähissä. Olen tarkoituksella vähentänyt tekemistä arjessa, keskittynyt yksinkertaistamaan kaikkea ja yrittänyt rajata aktivisuuttani. Tuntuu hullulta, että olen ihan oikeasti nukkunut viimeksi teltassa silloin juhannuksena.

Sen sijaan olen viettänyt tosi paljon aikaa ulkona ja metsässä. Ihan parinkin tunnin metsäkävelyt, sieniretket ja tähtien ihastelut tekevät niin hyvää sielulle, mielelle ja keholle.

Lokakuussa olin sentään neljän päivän pyyhinvalluksella kauniin ruskan viimeisillä hetkillä, jolloin ulkoilmasta sai nauttia toden teolla, vaikka yövyimmekin sisätiloissa. Tänä syksynä olen kaivannut juuri tällaista: matalan kynnyksen päiväretkeilyä, luonnon yksityiskohtien ihailua ja tikkupullan paistoa laavulla. Ensi vuonna on sitten taas aikaa järjestellyille, suunnitelluille jutuille.

Joululahjavinkkejä itselleni

Minulla on vaikka mitä, joten yritän enemmänkin karsia kuin ostaa mitään. On kuitenkin muutamia juttuja, jotka hankkisin mielelläni itselleni eräharrastustani parantamaan.

Isomman rinkan rinnalle olen pohtinut jo usean vuoden pienempää, vajaa 50-litraista rinkkaa, jonka voisi ottaa mukaan päiväretkille tai esimerkiksi kesävaelluksille. Luulen, että Fjällrävenin Abisko Friluft voisi olla tarkoitukseen sopiva.

Retkiruoka-gameen lisäpontta toisivat niin metsää kuin mökillekin Ada-Baun grillipannu sekä samanmerkkinen lettupannu.

Viimeisenä nostan elämänlaatuani huimasti nostaneen tuotteen, Icebreakerin Meld Zone Sport bra -merinovillarintsikat, jotka ovat riittävän tukevat vaellukselle, mutta eivät kuitenkaan purista hengiltä. Superhyvät, kertakaikkiaan.

Kun uusi vuosi lähenee, retkeilyintoni kasvaa koko ajan. Minulla on tunne, että toisin kuin tänä syksynä, ensi vuonna pääsen taas kunnolla vauhtiin. Olivat retket sitten helppoja, spontaaneita päiväreissuja tai harkitumpia, pidempiä vaelluksia, niin odotan niitä jo kovasti.

Suomen lisäksi toivoisin pääseväni taas vähän pidemmäksi aikaa Norjaan, vaikka kotimaassakin tuntuu riittävän vaikka mitä nähtävää. Inarin melontavaellus ja Itä-Suomen tarkempi tutkiminen siintävät haaveissa, kuin myös talviretket heti alkuvuoden lumisiin tunnelmiin. Lapin yötön yö olisi taas mukava kokea, ja Raaheenkin olen uhonnut palaavani saaristoa tutkimaan.

Saapa nähdä, millainen retkivuosi on vuosi 2020. Luulen, että aivan tosi hyvä.

– Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

Vihreämpi perjantai

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Black Friday tulee korvista ulos. Samoin Black Friday -week, Black Friday -etkoilut ja -jatkoilut, sekä kaikki muut kulutukseen yllyttävät, turhat päivät: sinkkupäivät, pariskuntien ostelupäivät, juhannusalet, joulualet sekä molempien ennakko- ja jälkialet.

”Kulutus” tuntuu kirosanalta, vaikka sehän on ihan luonnollinen osa elämää. Kulutus-sana kuulostaa jo valmiiksi ylikulutukselta, kun homma on lähtenyt vähän lapasesta. Halut nousevat helposti tarpeen yli, ja tarpeidenkin kohdalla usein unohtuu, mikä on todellinen tarve ja milloin haluja tekee mieli naamioida tarpeiksi. Tässä on taatusti peiliin katsomisen paikka myös minulla.

En haluaisi kuitenkaan leimata kulutusta kaikkinensa syntiseksi touhuksi, se kun ei kuitenkaan tule loppumaan. Enemmänkin kannustaisin käyttämään ajatusvoiman siihen, että mietittäisiin motiiveita ja satsaamaan kerralla kestäviin ja ajattomiin tuotteisiin. Tarpeeseen hankituista, paljon käytetyistä ja hyvin huolletuista, mahdollisuuksien mukaan korjatuista kamoista tulee parhaimmillaan elämään kuin pitkäaikaisia kavereita, joiden kanssa kokee yhtä sun toista.

Valitsin näihin kuviin pienenä vastaiskuna huomiselle Black Fridaylla niitä vaatteita ja kamoja, jotka ovat olleet itselläni jo useita vuosia ja erityisen aktiivisesti käytössä.

Kuorihousut ja –takki

Fjällräven Ecoshell -takki
Fjällräven Ecoshell -housut

Tässä kuoriasussa olen hiihdellyt menemään tuntureilla ja vaeltanut ympäri kansallispuistoja rinkka selässä. Tämä ruosteenpunainen takki päällä odottelin Nepalissa auringonnousua erään vuoren huipulla ja vastaanotin auringonlaskun vuoristokylässä. Tätä takkia pesin puhtaaksi, kun luokkakaveri heitti vahingossa frisbeen suoraan kädessä olleeseen kahvikuppiini, minkä vuoksi kahvit kaatuivat suoraan päälleni. Rasvainen kahvi kuoritakille ei ole ehkä ideaalein juttu, mutta show oli hyvä! Sitä paitsi pesulla ja kyllästämisellä takki tuli entiseen tehoonsa. Tämä asu on ollut aktiivikäytössäni nyt muutaman vuoden kaikkina vuodenaikoina, mutta ne on kokenut jo kymmeniä ja kymmeniä seikkailuja.

Saappaat

Nokia Footwear HAI-saappaat

Kyllähän te tiedätte, miten usein kuljen HAI-saappaissani! Eräs ystäväni aina vitsailee, että yritän hämätä saappaillani, millainen bisnes-ihminen todellisuudella olen. Liekö totta, mutta rakastan joka tapauksessa saappaitani. Näissä on kuljettu mökillä mustikanpoiminnassa ja kalastushommissa, nämä ovat palvelleet jo vuosia retkikäytössä ja arjen lätäkköhommissa. Jos näistä joskus aika jättää, ostan samantien uudet – niin paljon näitä käytän. Voi hyvinkin olla, että olen käyttänyt HAI-saappaita enemmän kuin mitään muita kenkiäni koskaan. Olen jopa tilannut näihin muotopohjalliset.

Pipo

VAI-KO Timberjack beanie

Olen seurannut VAI-KO:n tarinaa ja kehitystä alusta lähtien, mutta Timberjack-mallin ilmestyttyä siitä tuli samantien suosikkini. Pidän pipoista, eritoten värikkäistä, mutta retkipipojen ykköspaikka menee kyllä Timberjackille. Merinovillainen, riittävän napakka ja muotonsa sekä laatunsa säilyttävä pipo on ollut mukana retkillä ja vaelluksilla, Lapin erämaissa ja Kainuun sekä Pohjois-Karjalan koskissa. Tämä pipomalli päässäni heräilin monen kymmenen asteen pakkasesta teltasta viime talvena ja tämän kanssa olen istunut yhtä lailla viileitä kesäiltoja laiturinnokassa.

Termospullo

Thermos-termospullo

Naurattaa, että näihin kuviin päätyi yksi Päällikkö-termoksistani. Koulussa oli monella samoja termospulloja, joten nimet oli oltava kyljessä. Minua kutsuttiin (lähinnä itse kutsuin) eräopaskoulussa Päälliköksi. Nimi johtaa juurensa erääseen suureen suunnistuskilpailun voittoon (tulin ensimmäinen maaliin eräästä suunnistusharjoituksesta – vain minä tiesin, että kyseessä on kilpailu).

Olen todennut Thermoksen termarit toimivimmiksi erilaisissa sääolosuhteissa. Minulla on niitä muutamia, erityisesti talviretkiä ja veden säilöntää varten, ja termareista tulee aina jollain tapaa lämmin olo: ne muistuttavat kahvi- ja kaakaohetkistä luonnon keskellä: Välillä pitkään harkituista, välillä tällaisista spontaaneista, niin kuin näissä kuvissa Eiranrannassa, lempispotissani kotikulmillani. Vaikka ympärillä myrskyäisi, kuuman juoman ja luonnon äärellä on aina lempeää.

Reppu

Fjällräven Rucksack no 21, medium

Selässäni oleva reppu oli joskus viitisen vuotta sitten ihan pikimusta. On se edelleen suht musta, mutta lähes päivittäinen käyttö alkaa pikkuhiljaa näkyä ajanpatinana. Nahkaisilla yksityiskohdilla koristettu reppu kulkee oikeasti selässäni lähes joka päivä. Olen sullonut sinne kaiken tarvittavan, enkä ota niitä pois, ellei se ole tarpeellista. Päivän päätteksi laitan läppärinkin takaisin läppäripussiin ja reppuun odottamaan seuraavaan työhetkeä.

On minulla myös sirompia kaupunkireppuja ja sen sellaisia, mutta usein löydän kuitenkin itseni tilanteesta, että ergonominen retkireppu sopii päivänkulkuun paremmin. Tämä reppu on nähnyt satoja seikkailuja ja tulee näkemään vielä satoja lisää.

Tämä kirjoitus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Partioaitan kanssa. Myös kaikki yllä olevat tuotteet on ostettu Partioaitasta. Eikö tällainen sitten yllytä kuluttamiseen? Toivon, että ei. Toivon, että tämä pikemminkin yllyttää ohjaamaan rahoja niille yrityksille, joiden toimintatapoihin ja arvoihin luottaa.

Itse olen suuri Partioaitta-fani ja myös tehnyt heidän kanssaan vuosia yhteistyötä. He luottavat minun tekemisiini ja minä heidän. Olen mielelläni kehottamassa, että jos sinulla on tarve ja meinaat ostaa jotain, osta heiltä.

Partioaitassa Black Friday on taas Vihreämpi perjantai. Perjantaina he korottavat alennusprosenttien sijaan Ympäristöbonusta ja lahjoittaa kaikista ostoksista 5 % ympäristön hyväksi tavallisen 1 %:n sijaan.

Tarvitsisin itse yhdet joustavammat retkeily-/liikuntahousut, naskalit sekä kenkienhoitotarvikkeita. Ajattelin katsoa niitä verkosta tänään ja tilata huomenna.

Myös myymälöihin kannattaa suunnata perjantaina: tuotehoitopisteet ovat kaikkien käytössä ilmaiseksi, kun ne ovat normaalisti maksutta vain Partioaitan 365-klubilaisten käyttöön. Pisteillä on työpöytä, vahaa, välineet ja apuaan tarjoavaa henkilökuntaa, jos esimerkiksi retkeilyhousut tai reppu tarvitsee uuden vahapinnan.

Miten kiva onkaan todeta, että päällä olevat vaatteet ja mukana olevat varusteet ovat kestäneet aikaa, ja että niihin laitetut rahat ja niiden etsimeen käytetty aika olivat vaivanarvoisia.

Vihreää torstaita ja vieläkin vihreämpää huomista kaikille!

-Henriikka

Talviretkeilyn aloittaminen: mitä varusteita tarvitaan?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Talviretkeily on ihan oma elämyksensä. Kun lämpötilat tippuvat pakkasen puolelle ja sammaleen sijasta maassa onkin lunta, muuttuvat retkeilyolosuhteet jopa melko radikaalisti. Ydin pysyy kuitenkin samana: ulkona olemisen ja liikkumisen ilo, luonnon riemu ja rauha. Kunhan tietyt asiat huomioi, on homma ihan yhtä kätevää kuin kolmen vuodenajan retkeilykin.

Tässä kirjoituksessa on sellainen hifistelemätön varustelista ja perusasioita niille, ketkä haaveilevat aloittavansa talviretkeilyn. Olen kirjoittanut jo aiemmin peruslistan kaikille retkille tarvittavista vaatteista ja varusteista, jota kannattaa lisäksi soveltaa myös talviretkeilyyn.

Ja hei! Näissä kuvissa on se -30–40 astetta: eivät siis kerro visuaalista totuutta aloittelijan retkestä.

Olin itse ensimmäisellä varsinaisella talviretkellä marraskuun lopulla 2016. Olin viettänyt aikuisiällä teltassa vain muutaman yön, mutta olimme päättänet ystäväni kanssa ottaa vähän suuremman haasteen vastaa. Valitsimme kahden päivän ja yhden yön retkikohteeksemme Repoveden Kansallispuiston ja aloimme pohtia, millä keinoilla selviäisimme hengissä. Pakkasta oli yöllä kymmenisen astetta, luntakin maassa vähän. Nyt tuntuu vähän huvittavalta ajatella, että keskeinen kysymyksemme oikeasti oli, että kuinka jäisimme yöstä eloon. Emme olleet mitään kovin ihmeellisiä googlettelijoita, vaan sellaisella learning by doing -metodilla liikenteessä. Jälkikäteen ajateltuna, olisimme ehkä voineet tietää asioista vähän enemmän. Mutta vaikka makuupussit olivat vähän liian kylmät, eikä kaikki kamat aivan oivallisia hommaan, opin ihan valtavasti jo parissa päivässä.

Sen jälkeen olen talviretkeillyt useasti. Olen nukkunut teltassa, laavulla, autiotuvassa ja omatekemässä lumikammissakin. Olen kokeillut varusteita ja oppinut koko ajan lisää. Viime vuonna pakkanen kiri eräopaskoulumme talvivaelluksella -42 asteeseen, jolloin oltiin oikeasti sellaisen kylmyyden äärellä, että oli välttämätöntä osata asiat. Nämä kuvat ovat suurimmaksi osaksi siltä reissulta. Pienemmilläkin pakkasilla on kuitenkin aina riskinsä, ja kesäretkeilystä poiketen talviretkeily on aina tietyllä tavalla varusteurheilua. Ei ole kuitenkaan tarkoitus pelotella, sillä perustiedoilla ja –taidoilla retkeily on talvellakin täysin turvallista, melko vaivatonta ja parhaimmillaan erittäin nautinnollista.

Liikkuminen

Talvella voi liikkua ihan perinteisesti kävellen, mutta lumi tuo myös uusia mahdollisuuksia: polkujen ulkopuolella voi edetä helposti lumikengin tai suksin. Perinteiset latusukset eivät laduttomalle reitille sovellu, vaan niiden on kannateltava paremmin, jotta homma ei mene liian raskaaksi. Talvivaelluksille sopivia suksia on monennimisiä ja –laisia: tunturisukset, umpihankisukset, metsäsukset tai liukulumikengät (ikään kuin lumikengän ja suksen sekoitus). Suksien ja lumikenkien osto saattaa tuntua harrastuksen alkuvaiheessa aika isolta investoinnilta, joten lainaus- ja vuokrausmahdollisuus kannattaa pitää mielessään. Myös sauvojen mahdollisuutta kannattaa harkita suksien lisäksi myös lumikenkien kaveriksi sekä ihan myös perinteisen jalkapatikan tueksi.

Minä lähdin ensimmäiselle talviretkelleni ystävän kanssa kulkemaan ihan ohjattuja reittejä pitkin ja sitä suosittelen myös kaikille muille aloittelijoille. Ei ole lainkaan hassumpi idea telttailla vaikka omassa pihassa tai kokeilla, miltä yöpyminen lähilaavulla tuntuu. Monissa kansallispuistoissa on merkittyjä yöpymispaikkoja myös ihan parkkipaikkojen tuntumassa, mikä voi tuoda turvallisuuden tunnetta ensimmäiseen pakkasyöhön.

Ajattelin itse ennen, että retkeillä pitää ainakin 20 kilometriä päivässä, mutta onneksi ajatukseni ovat muuttuneet. Toissatalvena kävelimme ystäväni kanssa eräänä pakkasiltana kahden kilometrin päähän laavulle kalafilee, kuumat kaakaot ja jälkiruokapullat mukanamme. Gourmet-illallisen jälkeen kävimme yöpuulle nuotion lämpöön ja aamulla herätyksen jälkeen köpöttelimme takaisin autollemme samat pari kilometriä ja ajoimme läheiseen kuppilaan aamiaiselle. Tapoja on monia. Tärkeintä on, että kunnioitat luontoa, noudatat sääntöjä ja nautit. Tai voit olla nauttimattakin, jos tahdot.

Omia suosikkeja liikkumiseen:
TSL Symbioz hiker -lumikengät
OAC -siteet suksiin
Black Diamond Traverse Pro -sauvat

Rinkka/ahkio

Talvella voi kulkea klassisesti rinkan kanssa tai pakata tavaransa ahkioon, perässä vedettävään pulkkaan, joka yleensä kulkee eteenpäin päälle puettavien valjaiden tai lantiovyön avulla. Rinkka on monelle tutumpi asia ja toimii varsin hyvin varsinkin lyhyemmillä retkillä. Rinkka on myös ketterämpi silloin, kun maasto on kuoppaista ja metsäistä. Ahkio on taas kevyempi ja monesti helpompi vaihtoehto, jos lunta on riittävästi, ja maasto sellaista että ahkio mahtuu kulkemaan ympäristössä.

Aloitin itse ihan vain rinkka selässäni ja edelleen lähden usein talviretkille myös ahkiotta. Mutta myönnettävä on, että ahkio on kyllä monessa hetkessä aivan ihana, kun tavaraa saa pakattua helpommin vähän enemmän ja kantamukset kulkevat vähällä vaivalla perässä. Omaa en edelleenkään omista, vaikka olenkin sellaisen ostamista harkinnut. Tähän saakka ja varmaan tulevan talvikaudenkin olen pärjännyt hyvin vuokratulla tai lainatulla ahkiolla. Viime kevättalvella Kilpisjärvellä kolmen päivän hiihtovaellukseni vuokrasin ahkion esimerkiksi vasta paikan päältä, Suomen käsivarresta.

Omia suosikkeja kantolaitteeksi:
Savotta Paljakka -ahkio
Fjällräven Kajka -rinkka

Majoite

Talviretkellä voi nukkua ihan yhtä monipuolisesti kuin muinakin vuodenaikoina, mutta tietty harkinta ja varotoimet kannattaa huomioida vähän tarkemmin.

Yöpymispaikaksi voi valita teltan, laavun, kodan, autiotuvan tai nukkua vaikka omakaivamassaan lumikuopassa tai taivasalla, jos kokee että varusteet riittävät ja on katsonut sallitun paikan itselleen. Viime vuonna umpihankihiihdon MM-kisoissa nukuimme kolmen kaverin kanssa ritirinnan lumikuopan päälle viritetyn tarpin alla. Harvoin olen nukkunut yhtä hyvin! Suosittelen kuitenkin aloittamaan perusvaihtoehtoista: autiotuvasta, suojaisesta laavusta tai teltasta.

Olin itse ensimmäisen talviretkeni ihan peruskesäteltalla ja useimmat kesäteltat riittävätkin varsin hyvin harvoihin talviretkiin vuodessa. Enemmän retkeilevän kannattaa kuitenkin harkita talvitelttaa, joissa on tiettyjä erityisominaisuuksia: esimerkiksi lumiliepeet, jotka suojaavat myös tuulelta.

Ekalla talviretkelläni nukuimme Fjällräven Abisko View 2:ssa, joka on sellaisenaan aika kylmä vaihtoehto talveksi, mutta joka toimi yksittäisellä retkellä oikein hyvin. Vuorasimme teltan reunat lumella, jolloin tuuli ei päässyt teltan reunojen alta kylmettämään: tämä oli kuitenkin jälkikäteen ajateltuna vähän hönöä, sillä kesäteltan ilmanvaihto perustuu alta kiertävään ilmaan. Talvella kannattaakin huomioida myös se, että vaikka tekisi mieli sulkea kaikki ilmastointireiät lämmön vuoksi, alkaa kosteus kerääntyä telttaa ilman kunnon ilmanvaihtoa. Ilmastointireiät ovat siis myös talvella erittäin olennaisessa roolissa telttailessa.

Huomioithan, että vaikka olisit valinnut majapaikaksesi autiotuvan tai -laavun, vastuullinen retkeilijä kantaa aina mukanaan talvella varavaihtoa suojaksi, jos sää yllättää, tupa tai laavu on täynnä, tai voimat esimerkiksi ehtyvät ennen majapaikkaan pääsyä.

Omia suosikkeja majoittumiseen:
Fjällrävenin ja Hillebergin talviteltoista pelkästään positiivisia kokemuksia, esim. Abisko Shape. Abisko Dome on ollut hyvä, jos ei ole tuullut.

Makuualusta

Aloitan makuupussin sijaan makuualustasta, sillä mielestäni se on mahdollisesti vielä olennaisempi asia talviretkeilyssä. Maan johtaa kylmyyttä, minkä vuoksi kylmyys tulee oikeiden alustavalintojen kautta eristää ihmisestä ja hänen ruumiinlämmöstään. Riittämättömällä alustalla palelee hyvästä makuupussista huolimatta.

Klassisin yhdistelmä on solumuovialusta, jonka päällä on ilmatäytteinen alusta. Näin ollen kylmyys plokkautuu kunnolla, kahden erilaisen alustan avulla. Ihan alimmaiseksi voi asettaa vielä routamaton.

Alustojen järjestykseen löytyy vähän kahta koulukuntaa: toiset ovat sitä mieltä, että ilmapatja on solumuovisen alla, ja suurin osa järjestää patjansa toisinpäin. Itse olen kokenut molemmat oikein toimiviksi. Tiedä sitten, mutta nämä ovat sitten sellaisia talviretkeilyn jatkokurssin asioita muutenkin. Tärkeintä on, että sinun ja kylmän maan välillä on riittävästi eristettä ekalla talviretkelläsi, jotta nukut ihanasti ja ymmärrät, kuinka ihanaa homma on.

Mutta pääsääntönä pitäisin, että ota kaksi alustaa matkaan: solumuovinen on sitten turvana silloinkin, jos ilmatäytteiseen tulee reikä.

Omia makuualustasuosikkeja:
Frilufts Canisp iso -solumuovialusta
Therm-a-Rest W Prolite plus -ilmatäytealusta

Makuupussi

Lämmin makuupussi (tai vaihtoehtoisesti useampi päällekkäin sujautettu makuupussi) takaa ihanat talviunet kinosten keskellä. Ensimmäinen ohjeeni on, että varaudu mieluummin liian lämpimällä kuin kevyellä pussilla, jos et ole aivan varma, miten kannattaisi toimia.

Makuupusseissa on comfort-raja, joka kertoo, missä lämpötilassa pitäisi sillä kyseisellä makuupussilla pystyä nukkumaan mukavasti. Naiset palelevat keskimääräisesti miehiä enemmän, joten rajat ovat usein miehille naisia korkeammat. Naisille tehdyissä pusseissa on myös usein esimerkiksi lantion kohdalla enemmän täytettä. Jos pussissa on vain yhdet rajat, on comfort naisten mukavuuslämpöarvo ja limit miesten.

Talvimakuupussi on hyvä hankinta sellaisille, jotka talviretkeilevät usein. Hyvä vaihtoehto alkuun on kuitenkin myös käyttää useampaa kevyttä pussia päällekkäin. Comfort-rajoja ei voi suoraan ynnätä yhteen käytettäessä pusseja päällekäin, mutta jotain osviittaa yhteisluku kuitenkin antaa. Pussien rinnalla kannattaa muistaa myös se, että niitä tulisi käyttää oikein. Pussiin tulee mennä jo valmiiksi lämpimänä (esim. muutama x-hyppy saattaa tehdä terää), kiristykset tulisi säätää niin, ettei pussiin valu kylmää ilmaa esim. kaulan kautta ja kasvot tulisi pitää pussin pääreiän kohdalla, jotta hengitys ei kosteuta pussia sisältä ja sitten kylmetä. Myös nälkäisyys lisää kylmyyttä (pussiin voi varata pientä snäkkiä yöksi). Huom! Autiotuvassa, jossa on kamina, tarvitsee harvoin kovin lämmintä pussia.

Makuupusseja on sekä untuvaisia että tekokuitupusseja. Untuva on kevyempää, menee pienempään tilaan ja lämmittää paremmin, mutta kostuneena se on huomattavasti tekokuitua kehnompi. Itse olen kantanut toisinaan sen vuoksi untuvaisen talvipussini rinnalla tekokuituista, tilavaa, mutta ohutta kesäpussia, jonka olen sujauttanut untuvapussini päälle. Se on kerännyt sitten mahdollisen yön aikana kertyneen kosteuden pintaansa ja suojannut untuvaista pussia muutenkin.

Itse olin ekalla talviretkelläni comfort-rajaltaan -5-pussissa, ja pakkasasteita oli kymmenen. Vaikka oli kerrastoa ja untuvatakkia, niin palelin aika lailla – se ei ollut varsinaisesti nautinnollista. Vieressä oleva vilukissa-ystäväni paleli myös, vaikka hänellä oli käytössä huomattavan paljon lämpöisempi pussi. Nykyisin tiedän nykyisin kokemuksesta, että itse nukun ohuessa merinokerrastossa mukavasti lämpötilan ollessa comfort-rajoissa. Peppuni on ongelmakohtani, joten takapuolen kohdalle saatan laittaa esimerkiksi ekstraksi istuma-alustan eristämään tai pukea toiset merinobokserit jalkaani. Kylmänsietokyky on henkilökohtaista ja se on usein ennustettavissa jo ihan normielämässä: minä olen suht lämminverinen, kun taas esimerkiksi siskoni nukkuu kesät talvet usein pitkälahkeisessä yöasussa samoissa lukemissa, jossa minä killistelen t-paidassa ja minisorteissa.

Omia makuupussisuosikkeja:
Fjällräven Polar -20
Marmot Ouray

Kengät

Kengät ovat olennainen seikka myös talviretkeilyssä. Leudommilla keleillä pärjää ihan tavallisissa vaelluskengissä, mutta kovemmilla pakkasilla saattaa kaivata paksumpia talvikenkiä tai esimerkiksi huovallisia talvisaappaita. Jos lämpöä meinaa kontrolloida lisäsukin, kannattaa kengän tilavuus huomioida: jos ilmatilaa ei jää lisäsukkien jälkeen riittävästi, ei varpaat pääse liikkumaan ja näin ne myös kylmettyvät helposti.

Itse olen retkeillyt paljon ihan Sorelin talvisaappaissa. Monelle jaloista helposti hikoaville ne ovat kuitenkin liian kuuma vaihtoehto leudommille pakkasille. Minulla on myös huovalliset kumpparit, jotka ovat oivat hiihtokengät, mutta eivät niin oivat vaelluspopot. Olen harkinnut jo usean vuoden myös talvivaelluskenkien hankintaa. Ne olisivat vähän näppärämmät kengät talvirientoihini, kun nykyiset suurehkot saappaani, jotka kyllä aion ehdottomasti myös säilyttää erityyppisiin talvihommiin.

Kenkien kanssa kannattaa huolehtia, ettei kenkiin saisi sujahtaa kauheasti lunta sisään. Lahkeen voi nostaa kengän päälle, varren voi sitoa riittävän napakasti tai käyttää säärystimiä, jotka plokkaavat myös alempaa kengän ”nauhaosan” kohdalta sisälle valuvaa lunta.

Omia kenkäsuosikkeja:
Sorel Caribou -talvisaappaat
Hanwag Tatra II wide -vaelluskengät

Vaatteet

Kerrospukeutuminen, kerrospukeutuminen, kerrospukeutuminen! Tätä en voi yksinkertaisesti hokea liikaa. Kun päällä tai mukana on ohuita mutta lämpimiä, helposti vaihdettavia ja luonnonkuituisia kerroksia mahdollisuuksien mukaan, niin ei voi mennä pieleen. Kerrospukeutumisesta kirjoitin viime viikolla jutun, joka kannattaa myös käydä lukemassa tämän jutun jälkeen.

Talviretkeilyssä korostuu olennaisesti se, että liikkuessa pitäisi olla niin paljon päällä, että pysyy lämmin, mutta ettei kuitenkaan tule yhtään hiki (Tai ainakaan paljon, sillä esimerkiksi itse hikoilen kyllä melkein aina, olisi keli mikä tahansa). Käytännössä se on itselleni tosi useasti pelkät merinoalusvaatteet, merinokerrasto ja päällikerros: retkeilyvaatteet (anorakki + retkeilyhousut) tai kuorivaatteet. Kuorivaatteissa on se hyvä puoli, että hangelle voi heittäytyä ja lumipyry ei kastele vaatteita, kun taas niiden huono puoli on suht huono hengittävyys. Kokeilemalla kukin oppii, millainen kombo sopii itselle.

Talviretkeilyssä korostuu myös tauko- ja leirivaatteiden tärkeys. Mitä kovemmat pakkaset ovat, sitä enemmän tarvitaan lisävaatetta niihin hetkiin, kun ei liikuta. Lisäksi yöksi ja mahdollisia kastumisia varten kannattaa aina varata myös kuivaa vaatetta mukaan, vähintään sukat ja alusvaatteet. Untuva ja merinovilla ovat killereitä materiaaleja talven kylmyydessä: ne pakkautuvat suht pieneksi ja ovat kevyitä, mutta lämmittävät kuitenkin paljon. Vaatteiden ominaisuuksissa korostuvat myös puettavuus: kuinka helposti ja nopeasti saat taukohousut ja -takin päälle ja mahtuvatko vaatteesi ylipäänsä päällekkäin. Kun pakkanen paukkuu, ei välttämättä huvita alkaa riisumaan päällihousuja, jotta niiden alle saa välihousut tauon ajaksi.

Palaan jälleen ensimmäiseen talviretkeeni: mukana oli vähän sitä sun tätä vaatetta ja kunnon toppavaatteetkin. Painoa riitti, mutta niin riitti lämpöäkin. En hoksannut silloin vielä, miten vähällä pärjää, jos liikkuu ja toisaalta sitäkään, miten paljon vaatetta saattaa tarvita väsyneenä ja nälkäisenä leirissä, jotta ei kylmety.

Viime vuonna neljänkympin pakkasissa ei palellut lainkaan, mutta vaatekerrostus olikin melko massiivista. Olin yksi toppapötkylä kaikkine vaatteineni: yläkropassa oli merinorintsikat, ohut merinokerrastopaita ja t-paita, ohut merinohuppari, kuoritakki, ohuempi untuvatakki ja sitten tuo kuvissa näkyvä jättiuntsikka. Alakropassa merinobokset, ohuet kerrastohousut, windstopper-tuulihousut, untuvasortsit, untuvahame sekä ohuet päällihousut. Kelpasi makailla lumikinoksissa katsoen elämäni upeimpia revontulia ja rakennelle pihalla lumilinnoja, kun ei paleltanut lainkaan, vaikka koko maailma oli jäässä. Oma varustetasoni oli tosiaan sellainen, että pystyin olemaan vaikka täysin paikallaan kylmettymättä – aika harvoin sillä lailla tarvitsee varustautuakaan. (Ps. Suosittelen silti aloittamaan vähän kevyemmistä pakkasista ja vähemmistä kerroksista)

Omia vaatesuosikkeja:
Näitä on paljon, esim.
Fjällräven Keb Ecoshell -kuorihousut ja takki
Sasta Anorak unisex -anorakki
Fjällräven Expedition down lite -jättiuntsikka
Vaiko Timberjack -beanie
Ylipäänsä kaikki villavaatteet ja erityisesti merinovillavaatteet

Ruoanlaitto

Talviretkeilyn ruoanlaitto ei poikkea muiden vuodenaikojen ruokailusta suurestikaan, mutta joitain huomioitavia seikkoja on.

Keitinvalinnassa kannattaa huomioida, että kaasu ei välttämättä toimi enää pakkasilla, ainakaan pikkupakkasia pidempään. Talvikaasuun en itse luottaisi siihenkään. Myös trangia toimii tehottomasti kovilla pakkasilla. Jos sellaisen kuitenkin ottaa matkaan, pystyy pienellä polttimon alle sytytetyllä, erillisellä tuikkukynttilällä tuomaan lisälämpöä nesteelle. Kun neste lämpiää, toimii koko hässäkkä paremmin. Bensahommiksi menee siis, ja jos talviretkeily lähtee ekojen kertojen jälkeen kunnolla käyntiin, suosittelen monipolttoainekeitintä. Sen kanssa ei tarvitse läträillä erikseen bensojen kanssa retken päällä ja se on huolettuna takuuvarma myös tosi kovilla pakkasilla. Mutta ihan tavallisella trangialla pärjää sinolin kanssa oikein hyvin. Niin itsekin toimin ekoilla retkilläni.

Talviretkiruokailun hieno asia on, että mukaan voi ottaa huomattavan paljon helpommin kaikkea huolimatta säilyvyydestä. Toisaalta taas kaiken jäätyminen korkeissa pakkasissa voi vaikuttaa olennaisesti syömisnopeuteen tai –mukavuuteen: ruoanlämmitys kestää aina kauemmin, ja pieniä välipaloja kannattaa säilöä aina taskuun, lähelle kroppaa lämpenemään, jotta aina riittää valmiiksi lämmintä syötävää. Kun on kerran yrittänyt sulattaa suussaan umpijäistä suklaapalaa, ei varsinaisesti harmistu vähän pehmeämmästä palasesta eikä ehkä enää unohda laittaa sitä välipalapatukkaa rintataskuun odottamaan.

Mikäli suuntaa retkellään merkitylle tulipaikalle, kannattaa huomioida myös se, että tulien tekeminen ei välttämättä talvella ole aivan yhtä nopeaa kuin kesälämpimällä. Sytykkeitä kannattaa olla matkassa, ja kärsivällisyyttä saatetaan tarvita tavallista enemmän myös jäässä olevien puiden pilkkomiseen. Suosittelen myös ottamaan mukaan “tuulensuojan”, joka voi olla vaikka mikä tahansa tulta kestävä, pieneen tilaan taiteltava, ohut peltiläystäke. Myöskään joku alusta ei ole haitaksi, jottei keitteilyitä tarvitsisi tehdä hangen päällä, sillä monipolttoainekeittimen osiin ei saisi päästä lunta.

Vaikka talvella lämpimän ruoan merkitys korostuu kylmyyden ympäröidessä, voi ruoanlaiton tuntuessa hankalalta ekalle retkelle lähteä hyvin myös esimerkiksi täytetyin voileivin ja välipalapatukoiden turvin. Babysteps, babysteps. Mieluummin monta pientä haukkua kuin koko kakku kerrallaan!

Omia suosikkeja ruoanlaittoon:
Primus Omnifuel II -monipolttoainekeitin
Kupilka -astiat
Primus -ruokatermari

Veden saanti

Halusin nostaa tämän erilliseksi kohdakseen ruoanlaitosta, koska vedensaanti on yksi tärkeimpiä ja helposti unohdettavimpia asioita koko talviretkeilyn ihmemaailmassa. Siis yksinkertaisesti siksi, että vesihän jäätyy! Pienellä pakkasella normaalissa pullossa vesi pysyy jonkun aikaa jäätymättömäna, mutta pääperiaatteessa kaiken tulisi olla termoksissa. Povitaskussa saattaa toki pystyä kantamaan pientä määrää vettä.

Lyhyemmälle retkelle kaiken veden pystyy kantamaan vaikka kotoa käsin, mutta sitä voi mahdollisuuksien mukaan saada myös lähteistä, puroista tai hakata jään alta tai sitten vain sulattaa keittimellä lumesta. Lumesta vettä keitellessään kannattaa huomioida, ettei lumikönttiä saa koskaan keittää keittimen kattilaan sellaisenaan, vaan pohjalla pitäisi olla aina siemenvesi. Siemenvedellä tarkoitetaan sellaista määrää vettä, että sulatettava lumiköntti ei imisi kaikkea sisäänsä, vaan kattilan pohjalla olisi koko ajan vettä, koska muuten kattila palaa pohjasta pilalle.

Itselleni oli ensimmäisellä pidemmällä talviretkellä melkoinen järkytyskin, miten paljon aikaa veden keittämiseen meni. Talvella ihmisen veden tarve kiihtyy kylmyyden vuoksi, vaikka janontunne saattaakin tuntua heikommin. Siksi on erityisen tärkeää saada riittävästi nestettä joko veden tai esimerkiksi mehun muodossa. Lumesta keitetyn veden maku on monille vähän vastenmielinen, joten mukaan voi halutessaan ottaa mehutiivistettä (esimerkiksi jääkuutioina), kaakaojauhetta tai itselleen sopivaa energiajuomajauhetta. Itsehän vetelin viime talvena jäätyneitä voinappeja ja lumesta keitettyä vettä aivan onnessani – joskus siitä iloitsee, ettei ole kummoinkenkaan kulinaristi ja että makuaisti ei ole kovin, köh, hienostunut. (Olen muutenkin vähän sellainen lumensyöjä, että saattaisitte järkyttyä todellisia, realistisia vinkkejäni: termarivesi tuplaantuu ja viilentyy mukavasti, kun kuksan kuopaisee ensin täyteen puhdasta lunta ja kaataa vasta sitten kuumaa vettä päälle…)

Summatakseni vedensaannin: mieti, kuinka saat tarvittavan määrän vettä retkelläsi, koska sen keittelet ja kuinka sen säilöt.

Omia suosikkeja vesihommiin:
Thermoksen termarit

Muut talviretkivarusteet:

Näiden perusasioiden lisäksi on kosolti muuta tarviketta ja varustetta, jota kannattaa napata matkaan. Olen kirjoittanut peruslistan retkelle tarvittavista vaatteista ja varusteista, jota kannattaa soveltaa myös talviretkeen. Siinä missä kesälläkin kannattaa kantaa EA-tarvikkeita, karttaa, kompassia ja tulentekovälineitä mukanaan, ovat ne myös talvella tarpeen.

Elektroniikan kanssa kannattaa olla tarkka talviretkillä: esimerkiksi puhelin saattaa tarvita enemmän varavirtaa kylmemmissä oloissa ja kaikkea elektroniikkaa kannattaa myös säilöä mahdollisimman lämpimästi. Puhelin villasukan tai sille tarkoitetun untuvapussin sisällä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, ja esimerkiksi kameran kanssa kannattaa myös olla tarkkana. Jos elektroniikka pääsee jäätymään, kannattaa se usein sulattaa hiljalleen: kamerat voivat esimerkiksi kärsiä kosteusvaurioita, jos ne huurtuvat ja sitten sulavat vuorotellen tosi nopeasti.

Hygieniavälineiden kohdallakin kannattaa huomioida, että esimerkiksi intiimipyyhkeet jäätyvät ja ne saa sulamaan helposti kroppaa vasten hetkeä ennen tarvetta. Myös hammastahna on helpompi saada ulos tuubistaan vähän lämpimämpänä.

Jos jään päällä aikoo liikkua, on naskalit tarpeen. Jos kakkalapio ei ole tuttu asia, ehkä myös yleinen lumenlapiointi-mahdollisuus motivoi sen mukaan- ja käyttöönotossa talviretkellä. Talvella on myös keskimäärin huomattavasti pimeämpää, joten otsalampun tai muun lisävalon mukaanotto kannattaa muistaa. Sen lisäksi muun elektroniikan tapaan sen varapatterit tai –akku kannattaa pitää mahdollisimman lämpimänä.

Viimeisenä nostan sormien- ja varpaidenlämmittimet, joita itse aika harvoin käytän, mutta joita otan aina varmuudeksi turvaksi matkaan. Sekä kerta- että monikäyttöiset lämmittimet auttavat erityisesti niitä, joilla on taipumus kärsiä kylmenevistä varpaista ja sormista. Turhaan näitä ei kuitenkaan kannata käyttää tai pahimmassa tapauksessa varpaat hikoilevat ja kostuvat ihan suotta. Kerron vielä toistamiseen myös helposti kylmenevästä pyllystäni, jonka vuoksi olen joskus sujauttanut merinokerraston ja boksereiden väliin lämmittimet lämmittämään yöksi. Huom! Näistä saattaa helposti tulla myös vähän liian kuumia, joten itse jätän kyllä yöksi aina kankaan lämmittimen ja ihon väliin.

Talviretkeilytarvikkeita selaamaan löydät tästä.

Suoraan sanoen talviretkeilyvarustelistoja on niin paljon kuin on retkeilijöitäkin, joten lopetan luettelun tällaiseen yleiseen tasoon. Niin varusteurheilua tämäkään ei ole, että ensimmäisellä retkellä tarvitsisi olla kaikkea teltan tunnelmavaloista kalleimpiin goretex-sukkiin, untuvatossukoihin ja lämpötyynyihin.

Ylipäänsä tällaisten listojen lukeminen saattaa aiheuttaa myös suotta suorituspaineita, jota retkeilyssä on lähivuosina ollut mielestäni muutenkin vähän liikaa. Haluan kannustaa turvalliseen ja vastuulliseen retkeilyyn, mutta myös lähtemään liikkeelle pienin askelin. Lainaus ja vuokraus ovat ostamisen lisäksi aivan erinomaisia vaihtoehtoja: esimerkiksi Partioaitan 365 Klubi lainaa ihan ilmaiseksi varusteita myös talviretkeilyyn. Kun kokemusta sitten karttuu, pystyy myös helpommin hahmottamaan, millaiset kamppeet itselleen ovat sopivimmat ja mitä ihan oikeasti tarvitsee.

Jos talviretkelle tai ylipäänsä retkelle lähtö tuntuu liian jännitävältä omin päin tai rinnalleen kaipaa muuten vain kavereita, järjestää 365 klubi myös retkeilykursseja ja muita tapahtumia, joista löytää oppia ja seuraa.

Pidän huomenna illalla Partioaitan Instagram Storyssa kyselytunnin, jonne kannattaa tulla oppimaan lisää talviretkeilyn aloittamisesta. Myös tähän voi jättää kysymyksiä, joihin lupaan vastailla.

Turvallisia, nautinnollisia hankihetkiä retkeilyn parissa! Retkeillään ja eletään niin, että lunta riittää vielä vuosikymmenten ja -satojenkin päästä.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

Isä – retkeilyidolini ja seikkailukaverini

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

“Olen ollut aina sitä mieltä, että meidän isä on vähintään maailman vahvin, rohkein, taitavin, viisain, älykkäin, komein, mukavin ja hauskin. Isä osaa kaiken. Isä tietää kaiken.”

Näin kirjoitin blogiini Isänpäivänä 2013. Mikään ei ole muuttunut. Ajattelen yhä samoin.

Viikon päästä on taas Isänpäivä, ja on ihanaa, että olen jo ostanut junaliput kotiin isän ja äidin luo. Saan istua keittiönpöytään syömään yhdessä aamiaista, ja isän palatessa töistä jakaa vielä yhteisen illallisenkin.

Joskus 3-vuotiaana, isän palatessa pitkältä reissulta Kaliforniasta, päätin olla “isän tyttö” ja sitä olen vieläkin.

Isäni on retkeilijäidolini. Ikivanhoissa, mutta hyväksi todetuissa kamppeissa hän sytyttää nuotion, keittää nokipannukahvit, pystyttää leirin ja nostaa kanootin rannalle yöksi. Vaatteita on usein paikkailtu ilmastotintiteipillä sieltä sun täältä, mutta vuosikymmenten kokemus osoittaa ne toimiviksi. Miksi vaihtaa uusiin, kun vanhoissa vielä pärjää. “Pärjääminen” – verbi, jonka yhdistän isääni.

Välillä tunnen itseni aivan pöntöksi retkeillessäni hänen kanssaan. Minulla on pränikät kuorivaatteet ja uutuuttaan kiiltävä merinovillapipo. Isän 80-luvun ilmaispipossa koreilee puhelinoperaattorin logo, ja metsänvihreä anorakki on vanhempi kuin minä, hänen vanhempi tyttärensä.

Samalla tunnen kuitenkin itseni aina tosi hyväksi: isän kanssa tuntee olevansa aina turvassa, isän kanssa oppii kaikesta. Ja väitän, että hänkin on oppinut minulta jotain: joskus sen akryylisen pipon vaihtaminen villaiseen parantaa retkeilymukavuutta melkoisesti. Ja toisin kuin joskus ajateltiin, fleece ei ehkä olekaan maailman hienoin asia. Ja sienet! Niiden tuntemuksessa olen jo ohittanut hänet. Ehkä eniten olen opettanut vähän letkeyttä: että kaiken ei aina, ihan joka sekunti tarvitse olla niin justiinsa.

Näitä kuvia ottaessa mietin isää. Miten ikävä onkaan taas ollut! Se on jännä, kuinka perhe kulkee koko ajan ajatuksissani, vaikkemme olekaan yhteydessä välttämättä edes viikoittain perhe-whatsappiin jaettuja vitsejä lukuun ottamatta.

Näissä kuvissa käsissäni on Partioaitan vaatteita ja varusteita: mietin Itäkeskuksen kaupassa kierrellessäni, mitä isäni oikeasti tarvitsisi, millaisista kamppeista hän todella hyötyisi ja ilahtuisi.

Sillä on kuitenkin kivaa tietää, että jaamme samanlaisen arvopohjan varusteasioissa: kestävyys ja vastuullisuus, mieluummin laadukkaampaa kuin huttua. Minä voisin oppia isältäni siinä, ettei laadukastakaan tarvitse määräänsä enempää, ja isä minulta sitä, että hyvätkään hanskat eivät ole niin hyvät enää, jos niistä on jäljellä pelkät saumat ja kasa teippiä.

Yllä olevan kuvan isänpäivälahjaideoita:

VAI-KO Timberjack -pipo
Icebreaker tech lite ss crewe -T-paita
Sasta Midland heavy -flanellipaita
Sherpa Dumji Crew -villapaita (päälläni)

Muistan hyvin, kuinka lähdin isäni kanssa alle kouluikäisenä kanoottiretkelle. Hän oli laatinut pitkän varustelistan paperille lyijykynällä. Sen listan mukaan hän sitten pakkasi yhden yön mittaista reissua varten kaiken tarpeellisen teltasta ruokatarvikkeisiin.

Minimalistista pakkausta ei retkiimme kuulunut. Kerrankin kanoottiretken aikaan sattui syntymäpäivä, minkä vuoksi mukana oli täytekakkua. Totta kai! Ehkä saatatte tunnistaa tytärtäkin tästäkin: miksi kituutella, jos voi nautiskella?

Nämä retket olivat osasyynä kipinän syttymiseen. Luonnosta tuli ystävä ja toinen koti.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts canisp cushion -istuinalusta
Ortlieb -kuivasäkki 35l

Luonnon lisäksi yhteistä tekemistämme on aina värittänyt liikunta. Luonto on vieläkin mahtavampi, jos siellä voi liikkua kehonsa ja mielensä kyllyydestä.

Kesällä 2010 päätin jopa isäni jalan jäljissä kehittyä uskomattoman lahjakkaaksi purjelautailijaksi, mutta valitettavasti Lappala-järven treenit jäivät yhteen kertaan. Asia jota en valitettavasti perinyt isältäni: kärsivällisyys.

Lähivuosina yhteisenä lajina luonnossa on ollut vapaalasku ja lasku ylipäänsä. Olemme rymynneet rinteissä ja niiden ulkopuolella Lapin hangilla monet kerrat, usein koko perhe mukana. Harvoin on yhtä absurdeja fiiliksiä kuin silloin, kun koko monihenkinen perhe vaihtaa tunturin huipulla lumikengät lumilautoihin tai nappaa karvat suksien pohjasta ja valmistautuu hurmokselliseen laskuosuuteen pehmeällä puuterilumella. Ai että.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts silkkinen unisex -makuupussilakana
Leatherman Free P2
Kupilka-tulukset

Ihailen isääni avoimesti ja epätodellisen paljon. Se voi vaikuttaa monesta hupsultakin, mutta minusta se on ihanaa, vaikka on minulla todellisuudessa ihan tervettä kriittistä ajatteluakin taustalla. Sitä paitsi oli hauskaa, kun yksi päivä jaoin isä-ajatukseni Instagram Storyssa ja huomasin etten ole ajatusteni kanssa ihan omineni kuitenkaan.

Viestini kuului: “Oon just sellainen lapsuuden ajatukseen jämähtänyt, että pidän mun isää aivan ylivertaisena ihmisolentona enkä aio muuttaa mun mielipidettä.”

Sain kymmeniä ja kymmeniä vastauksia seuraajilta, että he ajattelevat aivan samoin. On onnellista ajatella kaikkia niitä pieniä ja sittemmin suuremmaksi kasvaneita lapsia, jotka ovat saaneet rinnalleen sellaisia isiä. Ja hihittää ajatella niitä päätään pyöritteleviä seurustelukumppaneita ja puolisoita, jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen kuulemaan: “Varmistettaisko tää kuitenkin vielä isältä?”

-Henriikka

Ps. Loppuun vielä paras lahjaideani: lähtekää isän kanssa yhdessä retkelle. Partioaitan 365 -klubilla on paljon sopivia retkiä ja klubitapahtumia, ilmaisiakin, joita omasta kokemuksesta suosittelen ilolla.

Kuvat: Dorit Salutskij

Vihreämpi valinta: Vastuullisempia vaatteita ja varusteita

kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen pyöritellyt alkuviikosta taas kerran päässäni vastuullisuus-termiä. Mitä vastuullisuus on? Miten termi määritellään? Vastuullisuus-sana on siitä hankala, että se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asioita. Ensimmäiselle se on sitä, että tuote kestää aikaa, toiselle sitä, että valmistus on eettistä, kolmannelle ekologisuus pyyhältää eettisyyden ohi, ja neljännelle se on kaikkien näiden osien summa. Joka tapauksessa jokainen rakentaa palasista oman käsityksensä.

Itselleni vastuullisuus-käsite rakentuu yrityksen arvoista, ekologisuudesta ja eettisyydestä, mutta sen lisäksi myös siitä, että vaate tai tuote on tehty kestämään ja vastaamaan tarpeeseen, ei luomaan sellaista. Vaikka tultasyöksevä sateenvarjo olisi vallan näyttävä ja ilo silmälle ja valmistettu hienot arvot taustallaan, en koe sellaiselle tarvetta. Maailma on parempi ilman. Tarpeeton ei voi mielestäni olla vastuullinenkaan.

Kyselin viime viikolla juttuvinkkejä tuleviin blogikirjoituksiin. Yksi eniten toivottu aihe oli vastuulliset vaatevinkit – toiset toivoivat ekologisuutta ja eettisyyttä, toiset erityisesti laatua ja kestävyyttä. Kommenteista kuitenkin välittyi, että onneksi pikamuodista ollaan hiljalleen pääsemässä. En itsekään halua vaatekaappiini mitään trendikästä. Tai jos joskus hurahdankin trendiin, niin voin hankkia sellaisen sitten käytettynä. Uutena haluan ostaa vain sellaista, mikä ei ole ajassa kiinni tai sesonkihuumaa.

Kirjoitin vuosi sitten syyskuussa tyylistäni pähkinänkuoressa: “Helsinkiä, Kööpenhaminaa ja Tammelaa. Sama meininki jatkuu yhä:  Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Tammela toi mukanaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Partioaitta on pitkäaikainen suosikkini, ja blogin sivupalkissakin ylpeästi seisoo yrityksen logo ja maininta pitkäaikaisesta kumppanuudesta. En ole vielä koskaan ostanut Partioaitasta mitään, mikä ei olisi kestänyt. Tunnen monet edustetut merkit ja niiden tuotteet hyvin ja olen käyttänyt niitä jo vuosia, mikä tietysti lisää sitä, että osaan hankkia jo hyväksi todettua ja tarpeellista.

Kuljen outdoor-henkisissä kamoissa ulkoilmaolosuhteissa, mutta yhtä lailla viiletän Helsingin keskustassakin pitkässä parkatakissa, villapaidassa tai vaikkapa vakioreppu selässäni. Mitä useampaan hetkeen asuste, vaate tai varuste toimii, sitä parempi.

Näissä kuvissa on vaatteita ja varusteita Partioaitan Vihreämpi valinta -valikoimasta. Hain kamppeet kuvauslainaan, jotta ne pääsisivät paremmin esille todellisessa käytössä kuin henkarissa esitellen. Vihreämpi valinta -symboli kertoo siitä, että kyseiset tuotteet ovat ekologisia, ja niiden valmistajat ovat tehneet aktiivisia valintoja, jotta tuotteet olisivat aiempaakin ympäristöystävällisempiä. Tuotteet on valmistettu esimerkiksi kierrätetystä tai luonnonmukaisesti tuotetusta materiaalista, tuote on kierrätettävä ja sen valmistusprosessin ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota.

Vihreämpi valinta -symboli on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten yritys voi nostaa erityisasemaan vastuullisemmat ostovalinnat: silloin myös vastuullisuuteen panostavat toimijat palkitaan niin verkkokauppavertailussa kuin mahdollisesssa kivijalkaliikkeiden esiinpanossakin. Silloin kannustetaan eri tavoin olemaan vastuullinen, koska se myös kannattaa.

Partioaitan Vihreämpi valinta -symboli löytyy verkkokaupasta symbolin ansainneiden tuotteiden viereltä. Verkkokaupan yläpalkista löytyy myös erikseen osio, jonka kautta vihreämpiä vaatteita ja varusteita pääsee selailemaan. Sieltä kautta myös itse etsin nämä kuvissa olevat suosikkini. Symbolin kriteereihin pääseee tarkemmin tutustumaan täällä.


Tämä kirjoituksen kuvissa on päällä vihreitä lemppareita (nämä tuotteet kahdessa yllä olevassa kuvassa):

Vihreä Sasta 1928 ANORAK Unisex -anorakki. Näissä kuvissa päälläni on koko M, joka on tosi reilu, mutta ei näytä hassumalta näinkään. Mutta S tai jopa XS voisi sopia kuitenkin paremmin, jos kaipaa parempaa istuvuutta – käytän yleensä naistenvaatteista kokoa S/M.

VAI-KOn Timberjack -pipo, joka on ollut jo monta monta vuotta viikottaisessa, jopa päivittäisessä käytössä. Retkieni ykköspipo!

Fjällräven Re-Kånken-reppu, joka on klassikkon erikoisversio, joka on tehty kokonaan 11 kierrätysmuovipullosta valmistetusta polyesteristä.

Patagonian paksu Fjord-flanelli. Tämä oli miesten osastolta, mutten ole muutenkaan niin välittänyt osastorajoista, jos sopivampia malli- tai esimerkiksi värivalintoja löytyy aidan toiselta puolen.

VAI-KOn Timberjack-lapaset. Perushyvät ja lämpimät lapaset retkelle ja kaupunkiin.

Myös kahdessa yllä olevassa kuvassa on tuotteita, jotka ovat vastuullisuuden lisäksi osoittautuneet aktiivisessa käytössä olevansa myös aivan loistavia ominaisuuksiltaan.

Icebreaker meld zone sport bra -merinorintsikat. Aivan parhaat! Kerrankin riittävästi tukea, mutta saa kuitenkin hyvin happea. En enää muita vaelluksilla ja retkillä käytäkään, vaikka juoksuun ja muuhun rajumpaan liikuntaan tarvitsenkin enemmän tukea. Ennen viime talvea en uskaltanut unelmoidakaan, että löytäisin itselleni sopivat merinorintsikat. Kaikki ovat ennen näitä vaikuttaneet sellaisilta hennoilta lappusilta.

Lapuan Kankureiden ja Partioaitan yhteistyössä valmistama retkipyyhe sekä käsipyyhe. Kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia pyyhkeitä, jotka kuivuvat nopeasti ja ovat moninverroin kauniimpia kuin useimmat retkipyyhkeet. Pyyhkeet ovat pestyä pellava-puuvilla-tenceliä.

Alla olevassa kuvassa taas on Patagonian Down Sweater Hoody -untuvatakki, niin ikään miesten osastolta. Patagonia on tosissaan ja laaja-alaisesti ajatellusta vastuullisuudesta aivan erinomainen esimerkki – ihailen heitä isosti. Untuvatakit taas ovat sellaisia, jotka ovat käytössä kesät talvet, usein välikertana, mutta toisinaan päällimmäisenä.

Alla olevan kuvan Dumji Crew -villapaita on Sherpan, joka on vastuullinen brändi, vaikka itse tuote ei löydykään vihreämpi valinta -kategoriasta.

Vaatteissa on niin paljon parempi olo, kun tietää niiden alkuperän ja tietää, ettei mikään tai kukaan ole kärsinyt niitä tehtäessä. Tekstiilibisneksen vastuullisuudessa otetaan toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa aivan valtavia harppauksia eteenpäin, vaikka monet vaatevalmistajat ovat vasta heräämässä vastuullisuustekoihin. Hesarin helmikuun artikkelin mukaan vaateteollisuuden päästöt ovat samankokoiset kuin lentoliikenteen ja rahtilaivaliikenteen päästöt yhteensä: siis aivan hullusti!

Haastankin lentoahdistuksen rinnalle hankkimaan myös vaateahdistuksen – ja sitten kun molemmat ahdistukset ovat nätisti vierekkäin, niin ahdistus kannattaa yrittää kääntää tsempiksi ja motivaatioksi toimia paremmin, toimia vihreämmin. Ja jos mitenkään mahdollista, siirry suoraan tähän tsemppivaiheeseen ilman ahdistusta.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Rakas joulupukki, tässä lahjalistani

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olemme päättäneet perheeni kanssa, että toisille saa ostaa tai hankkia lahjoja vain, jos tulee jotain osuvaa eteen. Toinen sääntö on, ettei lahjansaaja saa kokea huonoa omatuntoa, jos itse ei ole hankkinut antajalle mitään. Toisen perheen linja pitääkin vielä tarkistaa, mutta muistaakseni samoilla linjoilla mennään – kaikille maksimissaan jotain pientä ja kivaa.

Rakastan itse lahjoja. Jos väittäisin muuta, niin valehtelisin. Mutta turhat lahjat saavat ahdistumaan isosti: siis sellaiset, että on vain väkivängällä rämpäisty jotain johonkin muovikääreeseen ja käkerretty jotkut synteettiset lahjanarut päältä kikkuralle. Että on vain ostamisen vuoksi ostettu, vieläpä jotain epäkestävää.

Mutta osuvat lahjat, ne voivat sanoa paljon. Mikä ilo onkaan löytää tai saada nappilahja.

Meillä on kotona yllinkyllin kaikkea ja yritämme olla hankkimatta mitään, mille ei ole käyttöä. (Joo, ostan välillä kirppikseltä jonkun keraamisen kissan, mutta hyvä mieli ja estetiikka ovat tietynlaista käyttöä nekin.) Siksi Janne kirjoittaa joka kerta ylös puhelimeensa, kun heitän jonkun idean arjessamme:

“Pitäisi kyllä ostaa viinilasit. Meillähän ei ole lainkaan laseja.”
“En jaksa, kun mulla on vain nämä kolmet merinovillakalsarit. Koko ajan pitää olla pyykkäämässä.”

Viimeisin keksimäni lahjatoive on nahkapaska. Anteeksi, ruma sana, mutten tiedä sille mitään virallista termiä. Kyse on sellaisesta vekottimesta, jolla tehdään nahkaan sieviä, symmetrisiä reikiä. Minulla olisi sellaiselle kosolti käyttöä.

Varmaan arvaattekin, että eniten lahjaideoita on virinnyt outdoor-puolen vermeistä. Uusi elämänvaiheeni, ja voisiko jopa sanoa elämäntyylini, on luonut tarpeita vaikka minkälaiselle pelille ja rensselille.

On sellaisia tarpeita, jotka eivät oikeasti ole tarpeita vaan elämää helpottavia tai isosti ilahduttavia asioita, niin kuin takapuoliluukulliset toppahousut, lyhty teltan kattoon ja lämpömittari rinkkaan roikkumaan. Mutta sitten on tarpeita, jotka ovat ihan oikeasti tarpeita, niin kuin riittävän lämmin makuualusta tai hyvä retkipyyhe. Välillä tuntuu mahdottomalta miettiä, kumpaan kategoriaan joku mielihalu tipahtaa, mutta yritän pitää järjen päässäni.

Myös perheenjäseneni ovat varovasti kyselleet, onko jotain, mitä oikeasti tarvitsisin. Tähän mennessä olen osannut kertoa kaksi: 1) untuvapussukka puhelimelle – mutta tämän lopulta ostin kuitenkin itse (kategoria 1) 2) kakkalapio retkille (kategoria 2). Toivon mukaan en kuitenkaan saa lahjaksi 14 kakkalapiota.

Tämän kirjoituksen kuvissa näette oman joululahjalistani Partioaitalta. Olen ollut erittäin innoissani, etteivät he lähteneet Black Fridayn alennuskarkeloihin ja että nyt joulusesonkina mainonnassa nostetaan esiin vastuullisempia, vihreämpiä lahjoja. Ilolla kerron, että jatkan heidän kanssaan yhteistyötä myös ensi vuonna. Sydän sydän.

Rakas joulupukki…

Tänä vuonna löytäisin lahjasäkistä mieluusti jotain näistä:

Partioaitta X Lapuan Kankurit -retkipyyhe
Pellava-tencel-pyyhe on kaunis ja kevyt.

Hestra NJORD Unisex -työkäsineet
Lämpimät ja erittäin kestävät työkäsineet kylmälle säälle.

SIGG Original Copper 0,5l -juomapullo
Tosi kevyt ja kuparinsävyinen pullo, joka on kätevä ja ilo silmälle.

Fjällräven NORDIC HEATER -karvalakki
Hattu joka kestää sekä napaseudun ilmastoa että purevia tuulia. Olen ihaillut usean vuoden veljeni samankaltaista lakkia.

Sherpa MENS DUMJI -villapaita
Mount Everestin vuoristosta inspiraation saanut merinovillaneule, jonka nimi viittaa vuotuiseen sherpa-yhteisön juhlaan. Villalahjat ovat omia suosikkejani.

Warmpeace DRAKE -toppaliivi
Erittäin kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva untuvaliivi.

Sorel WINTER CARNIVAL -talvikengät
Kanadalaisen Sorelin muhkeat ja lämpimät kangasvartiset talvikengät. En siedä, jos varpaita palelee pilkillä tai kävelyllä.

Icebreaker WMNS SPRITE HOT PANTS -merinovillakalsarit
Naisten hipster-malliset, pehmeät ja mukavat merinovilla-alushousut. Todetusti hyvin istuvat ja kestävät.

Thermo poc – puhelimen lämpöpussi
Untuvatäytteinen pussukka pitää puhelimen lämpimänä ja suojassa talviretkillä. Joojoo, eihän ihminen tällaista periaatteessa tarvitsisi, mutta hitsi tämä helpottaa elämää.

Klean Kanteen 473ML -ruokatermos
Eristävä ruokatermari, joka pitää kuuman ruoan kuumana tai kylmän kylmänä jopa 8 tuntia.

Hestra BASIC WOOL MITT -lapaset
Klassiset villalapaset laadukkaasta shetlannin lampaan villasta.

Sasta MIDLAND -flanellipaita
Pitkähihainen miesten puuvillaflanellipaita ruutukuosilla. (Lähes kaikki flanellini, ja niitähän riittää, ovat kirppiksiltä tai miestenosastolta.)

Therm-a-Rest Z-LITE SOL REGULAR -makuualusta
Todella kevyt ja hyvin eristävä makuualusta talviretkille ilmatäytteisen rinnalle.

Thermos FBB 750 -termari
Testeissä menestynyt Thermoksen laadukas termospullo. Kaverini koira juoksi täysillä päin edellistä termospulloani, mikä ei koitunut kummankaan parhaaksi. Koira sentään selvisi pienemmillä kolhuilla.

Toiset haluavat ostaa tarpeelliset tavarat ihan itse, toiset nauttivat, että saavat ne yllätyksenä paketista. Kun läheisiään oppii tuntemaan, alkaa oppia myös, kuka odottaa yllätystä, ja kenen lahjahevosen suuhun kannattaa kurkata ja kenen ei.

On ihanaa, että kulutusjoulun sijaan koko ajan enemmän rinnalla kulkee keskustelu kestävyydestä, käytetyistä lahjoista, aineettomista lahjoista, ja joulun merkityksestä ilman tavaraa ja lahjoja.

Jestas! Jouluhan on jo aivan pian, ja joululomani alkaa viikon päästä. I-ha-naa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (kotisivut, Facebook, Instagram)

Tyylini pähkinänkuoressa: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minusta tuntuu, että tämänhetkinen vaatetyylini on yhdistelmä kolmea itselleni rakasta kaupunkia: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa. (No, Tammela on kyllä kunta, mutta kuitenkin.)

Muistan, kun matkustin ensi kertaa Kööpenhaminaan. Olin 22-vuotias, interraililla, ja silmät ja sydän auki kaikelle uudelle. Olin jo reilaamassa toista kertaa, olimme edelliskerralla skipanneet Tanskan, ja nyt olin aivan innoissani astuessani pääkaupungin juna-asemalta kadulle ja siitä kohti hostellia. Muistan hyvin, kuinka katsoin paikallisia ihmisiä ja kiinnitin samantien huomiota heidän tyyliinsä: jengi pyöräili menemään puku päällä, mutta lenkkarit tai kalossit jalassaan. Kaikilla oli sporttiset reput, eikä korkokenkiä näkynyt katukuvassa lainkaan.

Muistan, kun pääsin ensikertaa Helsinkiin. Olin reilusti alle kouluikäinen ja aivan innoissani McDonaldsin lastenateriasta ja Stockmannilta tai Forumin kauppakeskuksesta tarkkaan valitusta lelusta, jotka minua odottaisivat myöhemmin. Kävelimme ystäväni ja meidän molempien äitien kanssa keskustassa ja kaikki oli isoa ja upeaa. Helsingin katukuvassa saattoi törmätä mihin vain: katusoittajiin, puliukkoihin ja mitä erikoisempiin vaatetyyleihin. Tuijotin noita tyylejä julkean pitkään.

Muistan, kun reissasin ensi kerran Tammelaan. Missään ei juuri näkynyt ketään, mitä nyt Eerikkilän urheiluopistolla oli muutama urheilujoukkue ja henkilökuntaa. Kaikkialla oli metsää, järveä, suota ja hiljaisuutta. Päätin aika pian, että tänne on haettava opiskelemaan. Nyt elän elämääni Tammelassa. Saan käyttää joka päivä villapaitoja, anorakkeja, kumisaappaita ja muita hellyyttävän käytännöllisiä arkivaatteita. Huulipunaa ei juuri näy, ei liioin kopisevia korkoja, sen sijaan söpöt pipot ja kuorivaatteet ovat kovaa valuuttaa.

Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Vaatteet tai asukokonaisuus eivät saa sitä rajoittaa. Olisi vaikea antaa itselleen anteeksi, jos jotain upeaa (tai ylipäänsä mitään) jäisi kokematta epäkäytännöllisten kuteiden vuoksi.

Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Vaikken enää olekaan sellainen kävelevä huutomerkki, millaisena joskus viihdyin, en osaa hävetä persoonallisiakaan vaatevalintojani. Helsingistä kumpuaa myös panostus kotimaisuuteen, laatuun, materiaaleihin, kestävyyteen ja arvoihin.

Tammela on tuonut mukaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Ostan nykyisin huomattavan paljon vähemmän mitään kuin ennen. Mutta jos ostan, ostan suurimman osan vaatteistani joko urheilu- ja eräkaupoista tai käytettyinä peruskirppiksiltä, Facebook-kirpputoreilta, second hand -liikkeistä tai -nettisivuilta. Olen kokenut kontrastit pukeutumisessa aina mielenkiintoisiksi ja edelleenkin tunnen tyylini olevan omillaan, kun miksaan random asioita yhteen: paksu villapaita ja punainen huulipuna, sporttireppu selässä ja korkkarit jalassa tai vaikka iso flanellipaita yhdistettynä siroihin kenkiin ja hameeseen.

Takit ovat selkeästi heikko kohtani, mutta toisaalta myös asia, johon haluankin panostaa kunnolla: ihana silkkipaita pysyy sateellakin ihanana, kun päällä on kunnon sadetakki, eikä talvella tarvitse palella, kun on pukeutunut oikeasti lämpimään rotsiin.

Luotan uusien vaatteiden ja asusteiden hankinnassa tosi usein Partioaittaan, enkä puhu nyt ainoastaan eräostoksista, vaan ihan jokapäiväisestä arkityylistä kaupungissakin. Tosi moni menee erä- ja urheilukauppoihin löytääkseen vaatteita outdoor-elämään tai sporttailuun, mutta minä etsin parhaat pyhähousunikin sieltä.

En halua, että minulla on erikseen vaatekaappi metsävaatteille ja toinen kaupunkivaatteille, vaan on ihana sekoitella tyylejä iloisesti keskenään. Tosin yhtä virhettä en enää toista: menin joskus vahingossa tuntemattomien tyyppien kanssa palaveriin hienolla, maastonvihreällä takilla, joka kuitenkin haisi aivan uskomattoman vahvasti savulta. No, jäinpä vähintään mieleen.

Näissä kuvissa on kolme asukokonaisuutta, jotka olen suunnitellut Partioaitan valikoimaa ja olemassaolevia vaatteitani yhdistellen. Näissä kaikissa kolmessa on juuri sellaista tunnelmaa, jonka koen omalle tyylilleni omainaiseksi: Vähän Köpistä, Hesoja ja Tammelaakin.

Asu 1: brittiläinen lehdenjakajapoika

ruutuhuivi / Barbour, lätsä / Fjällräven, villapaita / Devold, reppu / Fjällräven, kengät / Vagabond, farkut / Levi’s

Asu 2: punainen pipo ja sinistä ruutua

flanellipaita / Patagonia, pipo / VAI-KO, kevytuntsikka / Patagonia, farkut / Levi’s, kengät / second hand

Asu 3: punaiset huulet ja merinovillamekko

pipo / Myssyfarmi, takki / Fjällräven, merinovillamekko / Icebreaker, villapaita / Fjällräven, kengät / Vagabond

Luulen, että jokaikinen näistä vaatteista selviää käytössäni vähintään kymmenen vuotta, luultavasti useita kymmeniä. Mikä ilo onkaan, että tietää pystyvänsä käyttämään suosikkivaatteitaan pitkään, ehkä hamaan tappiin saakka.

Alkusyksyä olen elänyt pitkälti tuolla korvessa, joten savuntuoksuisena olen myös kulkenut, mutta ai että tuntui tänäänkin ihanalta kulkea Kampin katuja hiukset pestyinä, huulet punattuina. Kontrastit tekee tästäkin parasta: metsä tai metsä-asukokonaisuudet eivät tunnu yhtä ihanalta ilman kaupunkia ja toisinpäin.

Kulkekoon ja pukeutukoon kukin niin, että kivalta tuntuu.

-Henriikka

Kirkkaankeltaiset saappaat ja ikuinen HAI-rakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minulla on uudet saappaat Partioaitasta. Ne ovat kirkkaankeltaiset ja uskomattoman iloiset. Vaikka ne huutavat uutuuttaan, enkä ole käyttänyt niitä vielä montaakaan päivää, tuntui kuin minulla olisi ollut ne aina.

HAI-saappaat ovat jo pitkään, varmaan kymmenen vuotta, olleet tavaramerkkini. Kuljen niissä kaupungilla, kuljen niissä metsässä. Mustat saappaat ovat perusvalintani, mutta mökillä minua odottavat kirkkaanpunaiset, jotka pysyvätkin aina siellä. Ne minä ostin aikoinaan kaikkein ensimmäisiksi, nykyään ne eivät hohda punaista väriään. Vanhempien luona käytän äidin valkoisia tai kuluneempia violetteja, siskolta lainaan välillä sinisiä.

Eräs ystäväni kuittailee minulle aina hyväntahtoisesti HAI-saappaista: “Sä yrität noilla sun söpöillä saappailla hämätä kaikkia, ettei kukaan vaan tietäisi, millainen määrätietoinen uraohjus sä oikeasti olet.”

(Ensin pitäisi varmaan pitää pieni hiljainen hetki näille Eevan kuville. Taas kerran. Kamoon. Älyttömiä.)

Partioaitalle on ilmestynyt hetki sitten myyntiin näitä tuttuja pidempivartisia saappaita ja lisäksi kokonainen perhe muita HAI-tuotteita: matalavartiset saappaat, sateenvarjo, sadeviitta, flipflopit ja vedenkestävä reppu/selkäpussukka. Näissä kuvissa useampi tuote on nimenomaan keltainen, mutta tuotteita on myös mustana, sinisenä ja punaisena.

Ja näiden uusien tuotteiden kanssa minä nyt niin iloisesti poseeraan näissä kuvissa, jotka on kaikki otettu viime viikolla Tammelan huudeilla.

Hitsi tuntuu ihanalta katsoa tällaisia kesäisiä kuvia, muistaa niitä tunnelmia. Huh, millainen kesä on jo takana päin. Muutama kuvista on otettu päivänvalossa, suurin osa keskellä yötä, aamun hiljalleen valjetessa.

Olkihattuiset järvikuvat kirkkaan veden ääreltä ovat Melkuttimelta. Melkutin, ruma nimi hyvin kauniille paikalle. Jaoin eilen sukelluskuvia samasta spotista. Kävin tuolla nyt viime viikolla ensi kertaa, enkä voinut uskoa silmiäni: tuo paikka ja tuo vesi! Vau. Tuntui kuin yhtäkkiä olisi ollut jossain Kroatiassa (vaikka vesi oli toki vain noin 17-asteista…)

Lähes yhtä absurdilta tuntuivat tien vereen kasvaneet tupasvillat. Valkoinen villameri jatkui ja jatkui ja tuntui hykerryttävän kivalta olla todistamassa sitä. Jos nyt menisin naimisiin, haluaisin hääkimpuksi valtavan kimpun tupasvillaa.

Lämpimin olo tulee näistä yökuvista, niin kuin kahdesta yllä olevasta. Olimme yötä Eerikkilän urheiluopistolla (tuleva opinahjoni!) ja päätimme herätä kolmelta yöllä yökävelylle. Valo on kesällä päiväsaikaan niin raju, että kaipasimme kuviin pehmeyttä. Ja tiedän kokemuksesta, että kunhan sängystä vain pääsee kerran ylös, kaikki helpottuu – aamuyöt ja aamut ovat kesän maagisinta aikaa.

Olin niin väsyksissä, että silmät tippuilivat kiinni, mutta onneksi ei ollut mihinkään kiire. Taivaalla möllötti täysikuu, joka heijastui järven pintaan, missään ei näkynyt ketään. Metsästä kuului luonnonäänet niin valtavalla volyymilla, että tiesi varmasti luonnon elävän aivan omaa elämäänsä ihmisten nukkuessa. Jossain vaiheessa kuulimme jopa kojootin ilkeää naurua, vaan jostain syystä se ei koskaan paljastanut itseään meille.

Yöllinen haahuilumme loppui puoli kuudelta aamulla. Oli ihanaa käydä nukkumaan tietäen, että pian saisi uuden aamun ja uuden aamiaisen. Ja että saisi taas nukkua vähän lisää.

Mutta takaisin HAI-maailmaan. Miltä tuotteet näyttävät?

Omat suosikkini ovat taatusti nuo pitkät saappaat, mutta oikeastaan nuo matalatkin ovat alkaneet tuntua omilta. Sateenvarjo on suuren kokonsa puolesta hyvä kaupunkihommiin, sillä minulla on kotona ennestään vain sellaisia tosi kevyitä, ei niin tukevia sateenvarjoja. Flipfloppeja käytän aika harvoin, samoin sadeviittaa, joten niille tuskin raivaan omasta kaapistani tilaa.

Suurin yllättäjä lienee tuo vedenkestävä pussukka, jonka saa myös selkään. Ajattelin aluksi, ettei sellainen ole juttuni, mutta kelkkani onkin alkanut kääntyä. Tuntuu jotenkin niin paljon kevyemmältä polkea treeneihin tuollainen pussukka selässä tavallisen repun sijaan.

Tällä hetkellä Spotifystä soi Papru T:n ja Chisun Paniikki: “Mut suunnitelmat, kaikki menee ain niin erilail, vaikka kaikki loppuis aina samallail.” Just tuollainen olo oli tuolla laiturilla kököttäessä. Että tässä ollaan matkalla johonkin, ei vielä tiedä minne, mutta valitsen sitten reitin tai toisen, niin enköhän joskus lopulta löydä itseni juuri sieltä mistä pitääkin. Kunhan vain pidän keltaiset saappaat visusti jalassa, niin eiköhän tässä oikeaan suuntaan kävellä, raahusteta, hypitä, pompita, taaperreta.

Ollapa aina yhtä viisas kuin neljän aikaan aamuyöllä.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook

Millainen on unelmien takkisi?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Näissä kuvissa minä ja sisareni seisomme jalat tukevasti Porkkalanniemen kalliolla. On toukokuu, ja kesä vielä edessä päin. Muistan odottavan olon; kesä toisi mukanaan niin paljon vapautta ja niin paljon uutta. Nenä oli vielä pisamaton, varpaat ja napa kalmanvalkoiset.

Voisin jatkaa aatoksia vaikka miten pitkälle toukokuiseen oloon, mutta siirrän huomion nyt kuitenkin varusteisiimme. Minulla on päälläni unelmieni takki, Sastan Natura W, ja itse asiassa Roosaliinallaan on päällään samasta takista toinen väri –kaapistani luvalla lainattu, sillä hankin samaa takkia kahdessa eri värissä, kun tajusin käyttäväni niitä mummoikään tai hajoamiseen saakka.

Mainitsinkin jo naisten retkeilyä koskevassa kirjoituksessani, että Partioaitta järjestää tänä syksynä naisten Unelmien takki -kiertueen. Iltoihin on vapaa pääsy ja niissä tutustutaan naisten syys- ja talvikauden takkitrendeihin ja uutuuksiin ja ollaan osallistujien takkiunelmien ääreellä.

Paikalla oleva ammattistylisti kertoo vinkkinsä yleisesti ja eri vartalotyypit huomioiden, ja paikalla olevat asiantuntijat osaavat huomioida myös takin materiaalit ja tekniset ominaisuudet kuhunkin käyttötarkoitukseen (kaupunkikäyttöön, laskettelurinteisiin, metsäretkille…) Tarjolla on kuplivaa, rento meininki ja pieni takkinäytöskin.

Aiomme suunnata vihdoin takaisin Helsinkiin muuttavan Roosaliinan kanssa Helsingin tapahtumaan, jos ei vain eräs Suomi-reissu toteudu juuri päällekäin.

Unelmien takki -kiertue kiertää Suomea seuraavasti:

12.9. Helsinki, Yrjönkatu klo 20
13.9. Tampere klo 20
13.9. Oulu klo 19
20.9. Turku, Hansa klo 20
21.9. Jyväskylä klo 20

Lisätietoa ja kunkin tapahtuman ilmoittautumislinkin löydät täältä, ja Partioaitan 365-klubilaisena iltaan pääsee ilmoittautumaan ennakkoon (paikkoja on rajoitetusti.)

Klubilaiset saavat illasta myös alekupongin takin hankintaan, jonka voi käyttää heti tai myöhemmin. Klubilaiseksi voi liittyä myös illan aikana, jos otat jonkun klubinoviisin kaverisi matkaan.

(Huom! Nyt olen kirjoittanut jo niin monta kertaa klubi tai klubilainen, että saa riittää. Hah.)

Jos mietitään kaikkia kotoa löytyviä vaatteita, niin villapaitoja, farkkuja ja takkeja minulla on kyllä kaikista eniten. On ihanaa, kun on kunnon trenssitakki ja nahtakki, ja toisaalta taas uskollinen erätakki ja kaiken kestävä kuoritakki. Ja sit tietty juoksutakki, sadetakki, untuvatakki ja karvahuppuinen toppatakki. Ja lautailutakki! Niin niin ja villakangastakki ja ohutkankainen liehutakki.

Nyt tulisi taas takki-sanaa yhtäkkiä sellaisella ryöpyllä, että lopetan ja siirryn perjantain aikatauluun ja sen jälkeen viikonlopun viettoon. Launtaiksi ja sunnuntaiksi lähdemme ystävien kanssa purjehtimaan, joten kaivan kaapista jotain, mikä on mahdollisimman lähelle purjehdustakkia.

-Henriikka

Kaikki naiset retkelle (myös ilman miehiä)!

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen kuullut viimeisen parin kuukauden aikana yllättäviä kommentteja naisten suusta koskien naisten kanssa retkeilyä:

“Outoa, että teidän kanssa on helppo olla. Yleensä en koskaan retkeile naisten kanssa.”
“Retkeilen aina miesporukassa. Tuntuu, että se on vain helpompaa niin.”
“Naiset ovat vähän hankalaa retkiseuraa.”

Minulla on teille nyt totuus kerrottavana. Kyllä se on yksinkertaisesti niin, ettei retkiseuran helppous tai laatu ole sukupuolesta kiinni. Hankalat naiset ovat hankalaa retkiseuraa, ja hankalat miehet ovat hankalaa retkiseuraa. Piste.

Naisten kanssa retkeily ja naisten rohkaiseminen luontoon ovat minulle sydämenasioita. Retkeilen toki myös miesten kanssa, enkä puhu nyt mistään retkiseurasyrjinnästä, mutta naiset ovat tässä asiassa erityisesti sydämelläni. Jostain syystä olen nimittäin huomannut useiden naisten kuvittelevan, että…

A) He eivät pärjää luonnossa ilman miehiä
B) He eivät ole yhtä hyvää tai helppoa retkiseuraa kuin miehet
C) Kynnys retkeilyyn on heille korkeampi kuin miehille

Väärin, väärin, väärin. Kolmesti väärin! Naisten hankaluuden jo kumosinkin, mutta sen lisäksi naiset pärjäävät luonnossa varmasti yhtä hyvin kuin miehetkin. He tarvitsevat tasan saman verran taitoja kuin miehetkin, eikä heidän tarvitse olla erityislaatuisia omassa sukupuolessaan pärjätäkseen.

Ei tällaisten ajatusten livahtaminen mieleen ole toki vain naisten vika. Retkeily mielletään edelleen helposti etupäässä miesten harrastukseksi, mikä varmasti vaikuttaa niin meidän itsemme kuin vaikka median ajattelutapaan.

Olen lähiaikoina kiinnittänyt erityistä huomiota retkeily-, matkustus- ja muihin vastaaviin mainoksiin ja julkaisuihin. Jostain kumman syystä useissa kuvissa mies kulkee tai tekee asioita sankarillisesti kuvan etualalla, ensimmäisenä, ja nainen seuraa hymyillen perässä. Jossain kuvassa mies hakkasi halkoja hauikset pullistellen, ja nainen grillasi jotain söpöä tikun päässä. Kyllähän tällainen väkisinkin saattaa aiheuttaa mielikuvia, että luontoon tarvitsisi mukaan ne miehiset metsävoimat.

Perusretkeilyyn ei tarvita mitään supervoimia. Riittää että on tarvittavat varusteet, ja maalaisjärki hatun alla.

Jos joku haluaa retkeillä mies mukanaan, se on tietysti täysin sallittua ja hyväksyttävää. Toivon vain, ettei kukaan jättäisi kiinnostuksesta huolimatta retkeilemättä sen vuoksi, ettei satu olemaan sopivaa siippaa opastamaan ja suojelemaan. Pärjäät tai pärjäätte varmasti hyvin ilmankin.

Kun on kerännyt rohkeutensa ja päättänyt lähteä retkeilemään, kannattaa vielä hankkia tarvittavat perustaidot ja -tiedot. Partioaitalla on oma, ilmainen 365-klubi, joka järjestää erilaisia tapahtumia, retkiä ja iltoja jäsenilleen. Klubi-illoissa on helppo hankkia perustaidot sekä saada rohkaisua retkeilyn aloittamiseen tai myöhemmin taitojen syventämiseen.

Klubi-iltoja järjestetään myös puhtaasti naisia ajatellen: esimerkiksi Kuukausi yksin erämaassa -blogia kirjoittava Minna Jakosuo pitää pari ”Inspiroidu vaellukselle” -iltaa, joissa käydään läpi naisten retkeilyvaatteita ja varusteita. Samalla Minna tietysti jakaa kokemuksiaan vaelluksistaan. Syksyllä on lisäksi esimerkiksi Suomen liikkeitä kiertävä Löydä unelmiesi takki -kiertue, jossa käydään läpi naisten takkeja ulkoiluun ja retkeilyyn.

Te pystytte, te pärjäätte! Ilman miehiä ja miesten kanssa. Ja olette taatusti ihan killeriä retkiseuraa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
(jonka kanssa olimme juuri retkeilemässä naisten kesken!)

Kohdeopas paljastaa lähialueen luonto- ja retkikohteet

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Luonto- ja retkeilyinnostus on rantautunut elämänpiiriini. Tuuletan joka kerta, kun huomaan uuden ihmisen innostuneen asiasta edes vähän. Joku on uskaltautunut yöksi metsään, joku on hankkinut synttärirahoillaan teltan.

Eikä aina tarvita vaelluskenkiä ja rinkkaa, sillä toisinaan luonto voi tulla lähelle vaikka luonnonkosmetiikan, biotalous-innostuksen tai erilaisten luonnonantimien keräilyn kautta. Luonnosta on moneksi, eikä ole huonompaa tai parempaa tapaa kunnioittaa sitä.

Olen asunut nyt Helsingissä seitsemän vuotta, joista viimeiset olen retkeillyt ahkerammin. Koska olen Kouvolasta kotoisin, valitsen helposti Repoveden kansallispuiston ympäristöksi, kun haluan Etelä-Suomeen kauniisiin metsämaisemiin. Nuuksio on myös tullut kovin tutuksi, eikä kahden käden sormet enää riitä vierailujen laskemiselle.

Vaikka näissä molemmissa paikoissa riittää vielä paljon nähtävää, ja tulen varmasti tulevaisuudessakin vierailemaan niissä, kaipaan aina toisinaan jotain uutta. Esimerkiksi Källvikenissä, Dagmarin lähteellä vierailu oli virkistävän erilainen retki ja myös esimerkiksi simppelisti Helsingin Mustikkamaalla pyöriminen rentouttaa kiireen (ja kiireettömyydenkin) keskellä. Puhumattakaan Kiikunlähteestä, josta julkaisin viime viikolla sadetakkikuvat.

Usein nenä kääntyy kohti Nuuksiota vain sen vuoksi, ettei jaksa aloittaa selvittelyä muista mahdollisista lähikohteista.

Hyviä uutisia. Partioaitta on julkaissut yhteistyössä Retkipaikan kanssa Kohdeoppaan lähiretkeilyyn. Kohdeoppaan kartalta näkee kaikki oman lähistön potentiaaliset luontokohteet ja klikkailemalla saa lisätietoa. Oppaan saa myös mobiiliin, mikä ainakin itselle on se luontaisin käyttötapa.

Karttasovellus on siitäkin hyvä, että siitä näkee muun muassa tulipaikat ja tuvat sekä oman etäisyytesi kuhunkin kohteeseen. Kartan oikeassa yläkulmassa on valikko, jonka avulla voi halutessaaan suodattaa retkikohteita sen mukaan, kiinnostaako hiidenkirnut ja kalliomaalaukset vai mieluummin jylhät maisemat ja näköalat.

Ensikatsomalta merkaasin ylös ainakin Helsingin Kruunuvuoden hylätyt huvilat ja Pohjois-Pasilan Kivilinnan, molemmat jännittäviä, melko urbaaneja retkikohteita. Monen muun kaupungin ja paikan lähikohteet ovat sitten listalla, kun viimeistään kesällä pääsen kunnolla viipottamaan ympäri Suomea.

Nämä kirjoituksen kuvat ovat viimeiseltä päiväretkeltämme Nuuksiosta, viime kuulta. Ihana retki, söimme jopa pääsiäiskauden ensimmäiset Mignonit. Vaan ensi kerralla suunnistamme pitkästä aikaa toisaalle.

Uusien valloitusten lisäksi on minulla on toinenkin päämäärä: löytää voittamaton resepti ja oppia paistamaan luonnon keskellä täydellistä, gluteenitonta tikkupullaa.

Ehkä perheen kanssa vietetty pääsiäinen johtaa taas mökkitalkoiden lisäksi spontaaniin tai jopa suunniteltuun luontoretkeen. Suosittelen samaa muillekin!

-Henriikka

Sadetakki kerrallaan kohti parempaa: Rain Jacket from the Sea

Toissapäivänä, torstai-aamuna, olin laittanut kellon herättämään 04:15. Olimme päättäneet Joonaksen kanssa lähteä kuvaamaan keltaista sadetakkia turkoosin veden äärelle, ja aamuvalo on aina kaikista kaunein.

Kampesin itseni viiden junaan, hyppäsin Ainolassa pois ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin. En ollut vastuussa kartasta, joten en edes tiedä minne. Hoidin eväsvastaavan rooliani kuitenkin kunnialla – eväsleipiä, omenaa ja kahvia. Silmät meinasivat painua väkisinkin kiinni ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun nautin penkinlämmittimestä.

Miksi täydellisten sadetakkikuvien saaminen oli niin tärkeää, että piti uhrata aamu-unetkin?

Ollaan tärkeän, vaikuttavan asian äärellä. Tretorn ja Partioaitta lanseeraavat tänään, 1.4. sadetakkimalliston. Rain Jacket From The Sea -malliston takit on valmistettu kierrätetystä kalaverkkomateriaalista. Kyllä, myös nuo meidän päällämme olevat.

Noin 650 000 tonnia kalastusverkkoja joutuu mereen, kun kalastusalukset uusivat verkkonsa noin joka toinen vuosi. Sitä haamuverkkoa on kerätty merenpohjasta ja näin mallisto on saanut alkunsa. Suosittelen katsomaan tämän kauniin videon, joka antaa aika hyvän kuvan siitä, mistä on kyse.

Haamuverkot on ylipäänsä todella hurja asia. En ole tiennyt ongelman laajuudesta.

Kalastusverkot valmistetaan vahvasta nylonista, mutta käytöstä poistetut kalastusverkot saattavat päätyä satamissa mereen ja näin niistä tulee ”haamuverkkoja”. Verkot hajoavat hitaasti ja voivat ajelehtia meressä vuosikausia. Monet verkot päätyvät luodoille ja riutoille ja voivat hajottaa niiden koko ekosysteemin.

Haamuverkot ovat yksi vaarallisimmista asioista meressä: verkot ja muu mereen joutunut muovijäte aiheuttavat vuosittain noin miljoonan vesilinnun ja 100 000 meressä elävän eläimen kuoleman.

Olin mukana myös Partioaitan videolla, jossa sadetakeista kerrottiin enemmän. Meidän piti pohtia omaa suhdettamme mereen ja kerroin näin:

“Siinä missä metsä tuntuu turvalta, niin meri tuntuu vapaudelta. Meri on siitäkin ihmeellinen, että se on ainoa asia, joka yhdistää kaikki maanosat ja samalla kaikki ihmiset.”

Koko aihe tuntuu tosi pelottavalta ja käsittämättömältä. Tiedän, ettei sadetakeilla pelasteta koko maailmaa, mutta pakkohan tässä on jotain tehdä. Ei edes jotain, vaan paljon, ja yrityksillä on siinä kyllä suuri vastuu.

Tämä Rain Jacket From The Sea -mallisto lanseerataan tänään valikoiduissa myymälöissä ja verkkokaupassa. Takkeja on viidessä värissä ja malli on unisex: minulla on kuvissa XS-kokoinen takki ja alla on vielä paksu neulekin. Joonaksella on päällään punainen M-kokoinen. Takki on vedenpitävä, mutta kevyt ja hengittävä: aion itse käyttää tarkkia myös arkena ilman sadekeliä. Hintaa on 200€. Mallisto on pieni, joten suht nopea kannattaa olla, jos haaveilee omasta.

Näin tärkeän aiheen kertomiseen ei haitannut yhtään saada näin vakuuttavia kuvia. Voitteko uskoa, että tuo vesi oli todella aivan turkoosia? Yhtä lailla tuokin vesialue on helposti tuhottavissa, jos oma välinpitämättömyys ja laiskuu ajaa ympäristön edelle. Ja syyttävä sormi osoittaa yhtä lailla minuakin.

Pelastetaan meret. Ja kaikki muukin. Eikun hommiin.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Huom! Takit saatu blogin kautta.

Retkeilyn alkeita opettelemassa

Yhteistyössä Partioaitta

_mg_0200-kopioVietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun “learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.

Omien empiiristen tutkimusmatkojeni rinnalla repussa kulkee tietysti vanhemmilta, ja erityisesti omalta isältä, perityt eräviisaudet lapsuuden aikana koettujen hetkien kautta. Näin aikuisiällä sitä alkaa ymmärtää, miten monia tätä nykyä itsestäänselviä asioita onkin oppinut äidin ja isän opastamana.

_mg_0169-kopio_mg_0285-kopio_mg_0197-kopioTänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin Partioaitan 365 klubin muutaman tunnin kestoiselle ilmaiskurssille, jonka aikana opeteltiin onnistuneen retkeilyn perusasioita ammattilaisen opastamana. Tulee vähän faktojakin tähän minun eräempiriaani.

Noin 30 hengen iloinen joukko kokoontui Haukkalammen parkkipaikalla ja lähti kirjavana kulkueena kiertämään viiden kilometrin Haukan kierrosta. Olimme huristelleet Jannen kanssa bussilla perille noin sadan vaihtooppilaan kanssa. Mahtavaa, että luonto vetää väkeä puoleensa.

_mg_0359-kopio_mg_0314-kopio_mg_0219-kopioLuvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.

Olimme ikähaarukan nuorimmasta päästä, iäkkäimmät olivat yli kuudenkymmenen. Joukkoon oli löytänyt iloksi myös yksi alaikäinen vanhempansa kanssa. Koko lössi sulautui hyvin Haukkalammen maisemiin.

_mg_0228-kopio_mg_0356-kopio_mg_0232-kopio _mg_0310-kopio

Reitin aikana saimme kuulla erilaisilla rasteilla retkeilyn perusasioista: varustuksesta ja pakkaamisesta, yöpymisestä ja erilaisista majoitteista, tulenteosta sekä keittimistä, ruoasta ja ravinnosta. Sen lisäksi puhe kääntyi tietenkin kysyttyjen kysymysten ja käydyn keskustelun mukaan erilaisiin teeman asioihin.

Retken oppaana toimi ammattiulkoilija Teemu Suominen, jolla kyllä riitti tarinoita. Oli mukava huomata, että joukossa vallitsi sellainen ilmapiiri, että mitä vain uskalsi kysyä. Monille asioille ei tietenkään ole absoluuttisesti oikeaa tai väärää vastausta tai tapaa toimia, mutta kokemuksen kautta syntyy väkisinkin hyväksi havaittuja tapoja tehdä.

_mg_0378-kopio_mg_0290-kopio_mg_0362-kopio_mg_0235-kopio

Kierroksemme päättyi nuotiopaikalle kuuman mehun ja kahvinkeiton ääreen. Kärsinyt pandamuki pääsi taas arvoiseensa käyttöön. Makkarat kärventyivät ritilällä, ja Espoon keskuksen kauppakeskuskahvilasta mukaan napattu evässämpylä maistui.

Kurssilaiset saivat kokeilla vielä teltanpystyttämistä ja tutustua erilaisiin varusteisiin. Itseltänikin puuttuu vielä joitain selkeitä peruspilareita omasta varustevarastosta, mutta pikkuhiljaa kaikki kokoon.

_mg_0178-kopio_mg_0395-kopio_mg_0191-kopioOlisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.

Partioaitan 365 klubin tarjoaa aivan tosi paljon erilaisia kursseja ja tapahtumia klubilaisilleen. Perheille suunnattu päiväretki (“retkellä lasten kanssa“) järjestetään 1.10. Sipoonkorven kansallispuistossa. Vantaan Kuusijärvellä on 8.10. klubilaisten nuotioretki. Nämä retket ovat klubilaisille ilmaisia ja klubiin liittyminen ei maksa mitään.

Haaveilen itse klubin pidemmistä vaelluksista, kuten viiden päivän ruskavaelluksesta Sarekiin. Ehkä ensi vuonna.

Jos 365 klubi on tuntematon, kannattaa siihen tutustua tarkemminkin. Omasta mielestäni yksi hienoimmista ja uniikeimmista jutuista on hyväntekeväisyysaspekti: 1 % klubilaisten ostoista lahjoitetaan kohteeseen, jonka valitsemiseen klubilaiset pääsevät vaikuttamaan.

_mg_0425-kopio_mg_0387-kopio_mg_0410-kopioOlen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.

Pian on edessä paras ruska, ja laittaisin syksyn mielelläni pienelle pausella siksi aikaa, kun itse karkaan Honoluluun. Nautitaan syksystä.

-Henriikka

Nyt niitä uusia kettureppuja saa: Fjällräven Re-Kånken

Yhteistyössä PartioaittaRe-Kanken_13 kopio

On elokuun ensimmäinen, ja uudet Re-Kånken-reput ovat saapuneet Partioaittoihin. Itse viiletän täällä seikkailuillani, matkalla kohti pohjoisinta Suomea, mutta Janne kävi hakemassa tulevan luottoreppuni Yrjönkadun liikkeestä. Kun riittävän nätisti pyysin, hän lähetti kärsimättömälle kuvatkin lankoja pitkin.

Vain yksi uskaltautui arvaamaan reppuni väriä ja hyvin arvasinkin: ensin ihastuin kovasti juuri vihreisiin Kånkeneihin. Lopulta valitsin kuitenkin harmaan, sillä tulen varmasti käyttämään reppua luonto-olosuhteita enemmän juuri kaupungissa, ja harmaa tuntuu istuvan urbaanimpaan kaupunkiympäristöön ketterästi. Harmaa näyttää ihanan betoniselta, ihanan raffilta. Re-Kånkenin uusi logo sopii sen kylkeen hyvin.

Re-Kanken_66 kopioRe-Kanken_40 kopio

Mukavaa, kun on taas tuttu kettureppu kuljetettavaksi. 13-tuumainen läppäri sujahtaa repun taakse ideaalisti ja sivutaskussa kulkee täydelliset mustekynät lennosta kirjoitettuja muistiinpanoja varten. Kånkenit ovat tilaihmeitä: pienet neliön voi tetriksen lailla pelata täyteen ja sisään mahtuu vaikka mitä.

Olisi mukava tietää, miten monessa maassa Kånkenia on kantanut. Varsinkin kymmenisen vuotta sitten pienille repuille naureskeltiin kovasti kaukomaissa. Tottumattoman silmiin ne näyttivät aivan lapsille tarkoitetuilta repuilta. Kånken-buumin pyyhältäessä läpi koko Pohjoismaiden ja jatkaessa voittokulkuaan muuallekin, eivät selkäreppumme enää olekaan olleet yhtä lailla huumoriarvoisia.

Re-Kanken_60 kopioRe-Kanken_57 kopio

Re-Kånkenit ovat tästä päivästä, 1.8., lähtien myynnissä Partioaitoissa. Kaikki kahden ensimmäisen viikon aikana repun ostavat saavat mukaan karhuheijastimen, joilla Partioaitta haluaa muistutella lempeästi kovaa vauhtia lähestyvästä syksystä ja koulujen alusta. Myöhemmin reput tulevat myyntiin myös muihin kauppoihin.

Haluisin kovasti päästä jo hypistelemään omaa harmaata reppuani. Hoidetaan nyt kuitenkin ensin roadtripit alta pois. Terveisiä iloisen, ilmastoimattoman ja uuden reppuni harmaan auton kyydistä!

-Henriikka

Suosikkituote kierrätettynä versiona: Re-Kånken

Yhteistyössä Partioaitta

_MG_0799 kopio

Minut tunnettiin pitkään Kånkeneistani. Kulunut ruskea ja tummansininen reppu kulkivat kaikkialle. Ruskean sain kulutettua vuosien varrella puhki, myös keltaista ja vaaleanpunaista olen kantanut paljon. Thaimaan reissulla ompelija korjasi yli viisi vuotta vanhaa reppua pohjasta ja matka jatkui taas. Fjellikseksi minä olen aina selässäni kulkevaa kutsunut.

Ostimme kummitytölle toukokuussa 2-vuotislahjaksi viininpunaisen mini-Kånkenin, ja samanvärinen normaalikokoinen on ollut myös siskollani pitkään. Olen saanut lainailla sitäkin matkoilleni, sillä Jannen tummansininen alkaa olla hienoimmat retkensä ja parhaimmat päivänsä nähnyt.

Pian kuljen kuitenkin uusi Kånken selässäni, ja se ei olekaan ihan perusmalli. Minulla on nimittäin hyviä, hyviä, niin hyviä uutisia: Ikoninen reppu saa uuden elämän kierrätettynä version, kun elokuussa ensin Partioiaittoihin ja myöhemmin muihin kauppoihin ilmestyy Re-Kånken.

_MG_0909 kopio_MG_0892 kopio_MG_0844 kopio

Haastoimme itsemme tehdäksemme Kånkenista version, jonka ympäristöjalanjälki olisi mahdollisimman pieni”, Head of Design, Henrik Andersson kertoo repun valmistuksesta.

Uudet reput ovat muotoiluiltaan täysin vanhojen kaltaisia ja tuote on tehty kestämään niin kuin edeltäjänsäkin. Vain yksi asia on uutta: 95 % Re-Kånkenissa käytetyistä kankaista on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja reput voi kierrättää taas edelleen. Plussaa siitä, että alkuperäiselläkin Kånken-repulla on ollut suhteellisen pieni negatiivinen vaikutus ympäristöön.

Alkuperäisen Kånkenin valmistuksessa käytettiin kolmea eri materiaalia; yhtä itse reppuun, toista sisätaskuun ja kolmatta hihnoihin. Re-Kånken sen sijaan on valmistettu kokonaan yhdestä ja samasta materiaalista, josta on kudottu kolmea eripaksuista kangasta. Materiaali on kierrätettyä polyesteriä. Kunkin Re-Kånkenin valmistukseen käytetään yhteensä yksitoista kierrätysmuovipulloa. Kierrätetyn materiaalin lisäksi myös kankaan värjäystapa on huomattavan ympäristöystävällinen. Tuotteen tarinasta voi lukea lisää täältä.

_MG_0839 kopio_MG_0857 kopio_MG_0902 kopio _MG_0776 kopio

Re-Kånkenit saapuvat myyntiin elokuussa, Partioaitalle ensimmäisenä. Lähimpään Partioaittaan kannattaa suunnata ensi maanantaina, 1.8., kun reput ovat vihdoin myynnissä.

Olen reppujen ilmestymistä odotellessa ihaillut Kånkenin Instagramin teaserikuvia uudesta tulokkaasta ja miettinyt, minkä värinen sopisi itselleni parhaiten. Luulen tulleeni päätökseen. Kuka arvaa, minkä väri valikoituu käyttööni?

Nämä kuvat ovat eiliseltä iltapäivältä, kun olimme hakemassa mustikoita tälle aamulle jugurtin sekaan. Kuvia katsoessani mietin, voiko luonnosta edes saada rumia kuvia. Ei ainakaan vielä. Pidetään luonto tulevaisuudessakin puhtaana ja arvokkaana kaikin mahdollisin tavoin: esimerkiksi kierrättämällä.

-Henriikka

Ulkona. Perillä.

Yhteistyössä Partioaittafjällräven abisko view 2 -teltta

Telttani on linnani. En tarvitse mitään Downton Abbeyta, kun voin kantaa parin kilon kotia mukanani.

Partioaitan kevään ja kesän mainoskampanja teltoista on nerokas: kuvissa komeilee teltta ja tekstinä on: ”Merinäköala. Alkaen 113€/neliömetri.” Vetoaa ainakin omaan ulkoilmamieleeni täysin. Aloin mainoksen johdosta pohtia virallisen kotimme ja telttakotimme neliöhinnan eroa ja myönnettävä on, että ero on vissi. Lisäksi teltassamme on merinäköala kahteen suuntaan, pieni terassi, kaksi omaa sisäänkäyntiä ja mahdollisuus tuulettaa läpi talon. Miksi edes asumme muualla?

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Olen lähivuodet elänyt vuokrateltoissa, mutta tänä kesänä sain vihdoin omistusteltan. Paperitöitä tai pankkilainaa ei tarvittu, vaan ensiteltan hankinta meni kevyemmällä byrokratialla.

Aloitin alkukesästä yhteistyön Partioaitan kanssa (sekoan päästäni, natisen liitoksissani, kun olen asiasta niin innoissani). He kokivat ulkoilmaelämäni arvojen olevan heidän yrityksensä kanssa linjassa: ”Aina ei tarvitse lähteä kauas tai tehdä ulkona mitään ihmeellistä. Vähäkin riittää. Ylipäänsä se, että tekee ja lähtee.”

Tuntui mukavalta kuulla tämä, sillä arvotan itse viikon Lapin vaelluksen aivan yhtä tärkeäksi kuin extempore-aamukahvit Mustikkamaalla. Elämysarvoiltaan ne voivat olla toki erilaiset, mutta molemmat tärkeitä yhtä lailla. Ulkona. Perillä.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Yhteistyön tiimoilta sain myös uuden kankaisen linnani. Pohdin hartaasti perinteisempää kupolimallista telttaa, mutta päädyin mainoksessakin esiintyneeseen Fjällrävenin Abisko View 2 –telttaan. Näköalat ja kevyt paino houkuttelivat.

Teltta oli ensikokeilussaan Norjan reissullamme, joka oli varsin hyvä testijakso: kuuteen yöhön ja seitsemään päivään mahtui niin täyttä aurinkoa, rivakkaa tuulta kuin rankkasadettakin.

Valinta osoittautui napiksi. Itsestäänseisova teltta oli hyvä valinta, sillä vaellan harvoin hc-tuulisilla alueilla. Ilmanvaihtoikkunat, pyykkinarut teltan sisällä, taskutila ja tuplaoviaukko ovat kaikki erinomaisia ominaisuuksia. Tietenkin sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden näkökulmasta ylösrullattavat seinät on se paras juttu. Kun hyönteisverkon jättää alas, mutta kierittää absidit ylös, tuntuu melkein kuin nukkuisi taivasalla. Teltta on tosi tilava, ja koska eteisalueet ovat suuret, rinkat saa roudattua sateensuojaan.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta fjällräven abisko view 2 -teltta

Siellä me pötkötimme auvoisen onnellisena vierekkäin ja tulemme pötköttämään jatkossakin. Vajaa kolme kiloa asuntoa rinkkaan ja menoksi. Isoveljeni ilmoitti jo lainaavansa telttaa omalle Slovenian vaellukselleen ja itse aion pystyttää sen tänä kesänä suunnitelmien mukaan pääkaupunkiseudun lähialueiden lisäksi ainakin Nuorgamiin.

Oma tupa, oma lupa.

-Henriikka