Paljon Interrail-matka maksaa? (+budjetti)

On kevät, siis hyvää aikaa haaveilla reissaamisesta. Olin viime elo-syyskuussa äitini kanssa reilaamassa, siis Interrail-reissussa Euroopassa.

Taitoimme reilun 3-viikkoisen reissumme ilman lentokonetta, Suomesta Baltian läpi Kroatiaan ja Itävallan ja Saksan läpi Ruotsiin ja takaisin. Kirjoitin tarkan kuvauksen reitistämme jo viime vuoden puolella, ja sen voi lukea täältä.

Monia on kuitenkin kiinnostanut, mitä interrail maksoi. Päätinkin jakaa tarkan budjetin teille matkamme kuluista.

Moni ihmetteli reissuamme seuratessaan myös sitä, että reilaaminen ja ylipäänsä maata pitkin -matkustus voi olla myös siistiä ja houkuttelevan näköistä. Junailu miellettään helposti nuhjuiseksi reppureissaamiseksi, mitä se voi myös olla, mutta erilaisin valinnoin ja budjetein saa ilman lentokonettakin matkustettua huolettomasti ja mukavasti.

Me emme nukkuneet junassa tällä kertaa ainoatakaan yötä, ihan omasta tahdostamme, vaan panostimme mukaviin yöpaikkoihin ja mahdollisimman laadukkaisiin yöuniin, mikä toi ihanasti virtaa päiviin.

Emme myöskään olleet liikkeellä tarkalla budjetilla, vaan säästäneet tätä varten ihan mukavasti rahaa. Huomioithan siis, että tämä budjetti ei ole mikään minimibudjetti reilireissulle, vaan hinnasta pystyy nappaamaan sniiduilemalla noin puolet pois (tästä lisää lopussa). Tämä on muutaman asteen luksuksempi reissubudjetti, joka ei kuitenkaan ole mitään viittä tähteä, todellakaan. Sellaista kahden tähden erittäin mukavaa matkailua kolmen tähden majapaikoilla, jossa on kuitenkin mietitty myös hintoja jonkun verran.

Interrail-budjetti

1 henkilö
23 päivää (reilu 3 viikkoa)

Huom! Kyseessä 1 henkilön hinnat, mutta yksin reissua suunnittelevan on tietenkin huomioitava, että esimerkiksi majoituksessa hinta on jaettu kahdelle, vaikka sama huone olisi ollut yhdellekin samanhintainen (Tiedän! Soolomatkailun kalliit hinnat ärsyttää.)

Interrail-passi

Interrail-lippu 335€
1 kk, 7 päivää, 2.lk (aikuinen: 28–59 vuotta)

Reilipassi-vaihtoehtoja on tosi monia. Koska reissasimme alkuun busseilla ja yhden välin maisemajunalla, joka ei kuulu Interrail-alueeseen, oli tämä lippu sopivin: 7 matkustuspäivää riitti. Äitini olisi 3 vuoden päästä saanut jo seniorihinnat, ja itse olin juuri ensimmäistä vuotta täyshintainen, eli aikuisten hintaryhmässä olimme molemmat.

Edellisillä kahdella reilillä käytössäni oli 1 kk -lippu, jonka aikana sai reissata 10:nä päivänä. Tällaista vaihtoehtoa ei enää ole saatavilla, mutta monia muita! En kyllä suosittele kenellekään reiliä, joka on pelkkää reissaamista. Jos kuitenkin matkustusta, joustoa tai vapautta kaipaa enemmän, maksaa esimerkiksi 22 päivän Interrail-pass 518 €. Siinä kaikki päivät ovat mahdollisia matkustuspäiviä.

Tutustu kaikkiin lippuvaihtoehtoihin ja hintoihin täällä.

Muut matkakulut

Koska halusimme kulkea Baltian läpi, eivätkä Viro ja Latvia ja Liettua kuulu (ainakaan vielä) Interrail-alueeseen, tuli lisäksi muutamia muita matkustuskuluja. (EDIT: Pahoittelut virheestä, Liettua kuului, muut kaksi eivät)

Baltian junaverkosto on vielä aika kankea, joten päätimme kulkea Bialystokiin (Puola) saakka bussilla. Lisäksi Itävallassa kuljimme kesäisin Alppien lomassa kulkevalla maisemajunalla pari pätkää. Kyseinen maisemajuna ei kuulunut interrail-alueeseen.

Bussi: Helsinki-Tallinna 39€
Tallinna-Riika 18€
Riika-Vilna 25€
Vilna-Bialystok 20€
Tukholma-Helsinki (B-hytti aamiaisella) 56,5€
Maisemajunat 34,5€

yhteensä 193€

Majoitukset

Majoituimme hyvin ja aina omassa huoneessamme. Emme kuitenkaan kaivanneet mitään superluksusta, vaan etsimme parasta ja persoonallisinta siinä 3 tähden laatuluokassa. Välillä olimme hotellissa, välissä kivassa hostellissa ja myös useissa huoneistoissa, jotka kaikki olivat itse asiassa vähintään tilavia kaksioita. Säästäjä saa tästä kategoriasta kuitenkin paljon hintaa pois halutessaan.

Olimme varanneet kaikki majoituksen etukäteen, jotta itse reissun päällä siihen ei tuhrautuisi aikaa.

2 hlön hinnat kohteittain:

Riika 84€ (1 yö, hotelli aamiaisella)
Vilna 102,6€ (2 yötä, hotelli aamiaisella)
Bialystok 69€ (1 yö, huoneisto)
Ostrava 134,1€ (2 yötä, hostelli/hotelli aamiaisella)
St. Pölten 123,8€ (1 yö, hotelli aamiaisella)
Mariazell 78,6€ (1 yö, boutique-hotelli aamiaisella)
Rijeka 200,6€ (4 yötä, huoneisto)
Bled 256,38€ (3 yötä, huoneisto)
Salzburg 256,2€ (2 yötä, hostelli)
Lyypekki 228,96€ (2 yötä, huoneisto)
Malmö 112€ (1 yö, hotelli aamiaisella)

yhteensä 1417,28€ (2 hlö)
per henki yhteensä 708,64 €

Sisäinen liikenne:

Kahta majoituspaikkaa lukuunottamatta kaikki sijaitsivat kävelymatkan päässä asemista, jotta kulkemiseen paikan päällä ei menisi aikaa eikä sen koommin rahaakaan. Lisäksi nautimme kävelystä ja kävelimmekin useana päivänä monia, monia kilometrejä (muistan edelleen iltaisin ihanan väsyneet jalat).

Metroliput Tukholmassa (päivälippu) 7€
Bussiliput Salzburgissa (4 lipun sarja) 8€
Bussiliput Bledissa (”turistibussit”, joiden kyydissä menimme ristiin rastiin alueella) 13€
Taksi Bledissa 15€ (kerran sataessa kaatamalla hyppäsimme laiskoina bussin sijasta taksiin hah)

Yhteensä 43€

Muut kulut:

Kaupunkiverot noin 15€

Monissa Euroopan maissa kaupunkiin saavuttua hotellilaskun yhteyteen tulee muutaman euron turisti- ja kaupunkivero. Joissain maissa tätä veroa kutsutaan majoitusveroksi. Osa veroista on kaupunkikohtaisia, osa veroista koskee koko maata. Suurista summista ei ole koskaan kyse, mutta tämä on lähinnä hyvä tietää, ja on toki olennainen summa minibudjetilla matkustettaessa.

Paikkavaraukset juniin noin 20€

Interrail-lipulla on oikeutettu matkustamaan ilmaiseksi Interrail-alueella. Joihinkin juniin, erityisesti tosi nopeisiin ja uusiin sekä yöjuniin, tarvitaan kuitenkin lisäksi paikka- tai varausmaksu.

Esimerkiksi makuupaikkaa en ole koskaan reilatessani saanut pelkällä Interrail-passilla. Ekalla reilillä en ollut tajunnut tällaista systeemiä lainkaan, ja varausmaksut veivätkin aika ison osan budjetista, kun olin naiivisti ajatellut nukkuvani ilmaiseksi junissa interrail-lipullani.

Tällä kertaa tsekkasimme sellaisia junia, ettei paikkavarausmaksuja juuri tullut. Kuitenkin kahdelle välille Tanska-Ruotsi-akselilla varaus vaadittiin. Tarkkaa summaa en muista.

Koko budjetti yhteensä:
1314,64€

Eli pyöristettynä 1300 euron hinnalla saa erittäin mukavan maata pitkin -matkustuselämyksen ja vajaa kuukauden irtioton kestävästi reissaten.

Kulut, joita en huomioinut budjetissa:

Ravintola- ja kahvilakulut, sekä kauppakulut:

Näitä en lähde erikseen avaamaan – olen huomannut, että tämä on niiiiin henkilökohtaista!

Yleensä söimme tuhdin aamiaisen, joko hotellin valmistaman tai huoneistoissa itse tekemämme. Sen lisäksi söimme usein kerran päivässä kunnolla mutta suht edullisesti ulkona, minkä lisäksi valmistimme jonkun verran helppoa välipalaa ja iltapalaa asunnoilla. Elelimme rennosti, joimme kamalasti kahvia ja söimme valtavasti jätskiä. Parasta.

Baltiassa ja Kroatiassa oli selkeästi edullisempaa kuin vaikkapa Alppien alueella, Tanskassa tai Ruotsissa. Hintaerot eivät kuitenkaan ole enää läheskään niin huomattavia kuin vaikka 10 vuotta sitten, ensimmäisellä reililläni, mikä oli ilo huomata. Ylipäänsä hintaeroja on kuitenkin Interrail-alueen sisällä vielä melko selkeästi, joten penninpihistäjän ei välttämättä kannata kulkea pelkkiä Länsi-Euroopan hulppeita suurkaupunkeja.

Pääsyliput:

Bledin Vintgar-vesiputoukset 10€
Korkea näkötorni kirkon huipulla 4€
(Emme ole selkeästi mitään museoiden suurkuluttajia, joihin varmasti jollakin menisi sievoinen summa rahaa)

Tuliaiset

Sairaalakulut Itävallassa ja muut polven sijoiltaanmenon aiheuttamat lisäkulut, eli pari taksia sairaalaan yms., jotka onneksi menivät matkavakuutukseen. (Alla olevasta kuvasta on vaikea uskoa, että noin 30 minuuttia aiemmin polveni oli ollut totaalisen väärässä paikassa.)

Huomioita budjetin laatijalle (säästäjälle ja panostajalle)

Jos haluat nipistää (näillä vinkeillä voit säästää budjetista noin puolet):

Majoitu: hostellien dormeissa/asemilla/puistoissa/sohvasurffaten/ilmaiseksi tutuilla yöpymällä

Bongaa: edullisemmat laivareitit. Skippaa: maisemajunat ja muut erityiskuljetukset.

Syö: halvalla.

Ole: nuori tai seniori.

Tällöin olet kuitenkin jo tarkanmarkan tyyppi! Oma eka reilini 19-vuotiaana oli juuri tällainen: asemalla nukkumista ja lounaaksi lähinnä ranskanleipää ja edullisia hedelmiä. Nautin silloinkin täysillä, eikä sniiduilu tarkoita välttämättä nautinnon vähenemistä – nykyisin on kuitenkin ihana napata kahvi tai vaikka viinilasillinen silloin kun huvittaa.

Jos haluat panostaa:

Hanki: junalippu 1.luokkaan.

Matkusta: asemalta majoituspaikkoihin apostolinkyydin sijaan taksilla.

Majoitu: ylevämmin.

Syö: nautiskellen ja hartaasti.

Nauti: laajempi kirjo maksullisia kulttuurielämyksiä reissun päällä.

Interrail-passin voi ostaa myös vaikka vain yhteen maahan, mikäli haluaa pysyä siellä, missä kehitys on kehittänyt kaikesta jo puhdasta ja tasalaatuista. Osa Euroopan juna-asemista, niin kuin vaikka Tukholma tai Kööpenhamina, näyttävät jo aivan lentokentiltä palveluineen ja luksusputiikkeineen.

Millasia ajatuksia, lisäkommentteja tai fiiliksiä nousi niillä, jotka ovat myös reilanneet? Mielelläni otan lisäkommentteja vastaan ja muokkailen kirjoitustani sitä mukaa, kun huomioitavaa nousee esiin.

Entä mitä sanovat ne, jotka ovat haaveilleet reilireissusta Euroopassa?

Olen katsonut näitä kuvia nyt itse tässä pari päivää juttua kirjoittaessani ja pakko todeta, että meidän reissu oli AIVAN huippu. Olen nauranut monelle muistolle, liikkuttunutkin ilosta ja haikeudesta ja ennen kaikkea kaivannut taas junareissailun pariin.

Kunhan tämä maailma nyt tästä taas nytkähtää takaisin sijoilleen, voi alkaa haaveilla uudesta, kestävästä reissusta. Eiköhän se neljäs interrail sieltä taas tupsahda jossain vaiheessa eteen – kuka tietää, jos vaikka lähtisin kiertämään tällä kertaa vain paria maata, vaikka Irlantia ja Brittejä tai Itä-Eurooppaa, joka on hetken vielä autenttisen omanlaisensa, ennen kuin kehitys kehittyy ja tekee kaikesta identtistä.

Oho! Olipa pessimistinen kuva maailmasta.

Uskon kyllä siihen, että uniikkia etsittävää ja löydettävää säilyy hamaan tappiin saakka.

-Henriikka

Lue reissu- ja reittikuvaus: ”Kolmen viikon Interrail-reitti – ilman lentämistä Kroatiaan ja takaisin.”

Kolmen viikon Interrail-reitti: ilman lentämistä Kroatiaan ja takaisin

Olin elo-syyskuun taitteessa äitini kanssa reilaamassa ja ajattelin jakaa teille tarkan reitin ja aikataulun. Teen erillisen jutun budjetista blogiin myöhemmmin. (EDIT: budjettijuttu julkaistu ja löydät sen täältä.)

Kyseessä oli kolmas interrailini, mutta ensimmäinen, joka tehtiin täysin lentämättä. Oli myös ihanaa olla liikkeellä eka kertaa sesongin ulkopuolella: kaupungit ovat tyhjempiä, kun Keski-Euroopankin lomasesonki loppuu viimeistään elokuun loppuun.

Ensimmäinen reilini oli vuonna 2010, jolloin kiersimme lähinnä isoimpia Euroopan kaupunkeja ja pitkälti Länsi-Eurooppaa: Kööpenhamina, Rooma, Milano, Pariisi, Barcelona… oli joukossa myös muutamia pienempiä sekä muutamia itäisempiä kohteita, kuten Praha. Se oli sellainen klassinen opiskelijareili, jolloin nukuttiin 12 hengen dormeissa ja syötiin halvalla, lähinnä ranskanleipää ja hedelmiä. Lensimme Prahaan ja Barcelonasta takaisin Suomeen. Reili kesti kuukauden päivät ja oli ikimuistoinen, vaikka väsymys kotiin päästyä oli melkoinen.

Toinen reilireissu oli vuonna 2013. Keskityimme silloin enemmän itään, johon olimme ihastuneet edelliskerralla. Split, Sarajevo, Praha, mutta mukaan mahtui jälleen myös läntisempiä alueita, kuten Slovenia ja Sveitsin Alpit sekä jälleen Pariisi. Budjetti oli noussut jo vähän; nukuimme edelleen pitkälti hosteilleissa, mutta useimmiten omassa huoneessakin. Saatoimme syödä ulkona ja panostaa mukavuuteen. Menomatka taittui laivalla Ruotsiin ja paluumatka Suomeen Budapestistä lentäen. Reili kesti yhteensä kolme viikkoa.

Kolmas reilini oli tänä syksynä 2019. Ekasta reilistä oli kulunut yhdeksän vuotta, toisestakin jo kuusi. Tällä kertaa otin matkakaveriksi äitini, joka on muuten huikeanhyvää reissuseuraa.

Halusimme tällä kertaa kokeilla uudenlaista, ehkä vähän aikuisempaa tapaa reilata: suunnittelin reitin ja matkapäivät jo ennen reissuunlähtöä ja varasin jopa kaikki majoitukset valmiiksi. Tällä kertaa budjetti oli myös varmasti tuplaten ensimmäisestä reilistä: majoitumme keskitason hotelleissa ja guest houseissa sekä vuokrattavissa asunnoissa. Vaikka emme törsäilleet, söimme ilolla ulkona päivittäin ja kahvittelimme terasseilla, kun mieli teki.

Ylipäänsä halusin tehdä kaiken mahdollisimman helposti ja mukavasti, niin että hyvän ruoan ja unen avulla jaksaisi päivistä nimenomaan ottaa kaiken mahdollisen irti. Ekoista reileistä on muistoja, että jossain asemalla nukutun yön jälkeen seuraava päivä oli aika kamala, eikä kohteeseen oikein jaksa paneutua.

Valitsimme keskikokoisia paikkoja, jotta pystyimme oikeasti nähdä päivässä tai parissa niistä reilun siivun ja valitsimme myös majoitukset niin, että ne olivat aina helposti saavutettavissa juna- tai bussiasemilta. Myös matkantekopätkien keston halusimme pitää suht kevyenä, jotta matkasta ei tulisi olo, että ”istumme koko ajan junassa.” Onnistuimme kaikkien toiveittemme kanssa ja reilistä tuli aivan huikean hyvä.

Tässä tämän viimeisen eli kolmannen interrailimme reissusuunnitelma päivämäärineen ja juna- sekä bussireitteineen.

huom! Reittimme muuttui puolen päivän ajaksi Itävallassa, kun minun piti päästä sijoiltaan menneen polvilumpion vuoksi sairaalaan, mutta sitä en tähän nyt kirjaa, sillä en toivo muiden noudattavan samaa kaavaa, heh.

Interrail

23 päivää (reilu 3 viikkoa)
Suomi – Viro – Latvia – Liettua – Puola – Tsekki – Itävalta – Kroatia – Slovenia – Itävalta – Saksa – Ruotsi – Suomi

Viro, Latvia ja Liettua eivät kuulu Interrail-alueeseen ja niiden junaverkosto on myös kankeahko, minkä vuoksi kuljimme aluksi bussilla. Kirjoitan myös junanvaihtoasemat, mutta vaihtoihin on vaikka minkälaisia vaihtehtoja, joten niihin ei kannata liiaksi kiinnittää huomiota. Lisäksi laitoin jopa kellonajat, jotta pystytte vähän hahmottamaan matkojen kestoja.

Tälle reilille emme ottaneet lainkaan yöjunia ja vain Tanskan ja Ruotsin perusjunia lukuun ottamatta kaikki olivat sellaisia, joihin ei tarvinnut maksaa erillisiä paikkavarauksia, vaan reililippu riitti. Sen kuin tsekkasi oikean junan ja hyppäsi kyytiin. St. Pöltenistä Mariazelliin kuljimme kuitenkin maisemajunalla, joka ei sisällä reilireitteihin ja Mariazellistä kuljimme yhden välin bussilla juna-asemalle.

Päivä 1

klo 09–11 Helsinki–Tallinna, Viro (laiva)
paikallisbussilla terminaalista bussiasemalle
klo 13–17:40 Tallinna–Riika, Latvia (bussi, Ecolines)

Päivä 2

klo 9–13 Riika–Vilna, Liettua (bussi, Ecolines)

Päivä 3

Vilnassa

Päivä 4

klo 15:15-20:25 Vilna–Bialystok, Puola (bussi, Ecolines)

Päivä 5

Bialystokissa

Päivä 6

klo 10:48-18:13 Bialystok–Ostrava, Tsekki (juna). Vaihto Varsovassa.

Päivä 7

Ostravassa

Päivä 8

klo 11–14:28 Ostrava–St. Pölten, Itävalta (juna). Vaihto Wienissä.

Päivä 9

klo 08:37 St. Pölten–Mariazell, Itävalta (maisemajuna Mariazellerbahn kulki 2 tunnin välein, mutta oli auki vain kesäaikaan)

Jäimme Wienerbrug-Josefsbergin asemalla pois vajaa kahden tunnin jälkeen, klo 10:29, sillä siellä on Luontokeskus ja luonnonpuisto, josta jatkoimme sitten illan suussa Mariazelliin saakka reilu vartin matkan.

Päivä 10

klo 08:10–09:45 Mariazell–Bruck an de Mur, Itävalta (bussi)
klo 09:58–18:45 Bruck an de Mur–Rijeka, Kroatia (juna)

Päivät 11–13

Rijekassa

Päivä 14

klo 11:55–16:12 Rijeka–Lesce Bled, Slovenia (juna). Vaihto Ljubljanassa.

Päivät 15–16

Bledissä

Päivä 17

klo 10:03–13:48 Bled–Salzburg, Itävalta (juna)

Päivä 18

Salzburgissa

Päivä 19

klo 9:15–18:48 Salzburg–Lyypekki, Saksa (juna). Vaihdot Münchenissa ja Hampurissa.

Päivä 20

Lyypekissä

Päivä 21

klo 10:05–12:13 Lyypekki–Roedby, Tanska (juna)
klo 12:25–14:40 Roebby–Kööpenhamina (junabussi, kun oli jotain remppaa tms.)
klo 14:47–15:26 Kööpenhamina–Malmö, Ruotsi (juna)

Päivä 22

Klo 09:10–13:36 Malmö–Tukholma
paikallisliikenteellä lounaalle ja myöhemmin terminaalille
klo 16:10– Tukholmasta laiva kohti Suomea!

Päivä 23

Klo 10:10 Helsingissä! Hurraa.

Kuinka moni seurasi matkantekoamme Instagramin puolella? Täytyy sanoa, etten ole varmaan koskaan saanut niin paljon viestejä kuin reilin aikana. En tiedä oliko se reili-innostusta vai elämäniloisen äitini ihailua, ehkä kumpaakin, mutta ilahtuneita viestejä sateli kymmeniä tai satoja päivässä.

Tuntui ja tuntuu tosi kivalta huomata, että kestävä reissaus on tullut jäädäkseen. Lentämättäkin pääsee vaikka minkälaisiin elämyksiin kiinni ja toisaalta maata pitkin -matkustuksen ei todellakaan tarvitse olla mitään juustonahksunhajuista, nuhjuista ja väsynyttä. Tämähän tuntui meille jo ihan ylelliseltä, ja reissusuunnittelulla junailusta saa vaikka minkälaista luksusta tahtoessaan.

Mielenkiintoista ja hienoa oli myös nähdä, miten etenkin Itä-Eurooppa oli kehittynyt edellisten kuuden vuoden aikana aivan älyttömästi. Melkein hätkähdin samoja paikkoja, joissa olin vasta vajaa 10 vuotta sitten käynyt. Niin se maailma muuttuu, ja me sen mukana.

Kyselkää ihmeessä, jos tulee mitään kysymyksiä liittyen reiliin tai reilaamiseen.

-Henriikka

Hyviä työkaluja reilisuunnitteluun:
VR / interrail (täältä saat perustiedot ja ladattua laajemman oppaan ja kartan)

EDIT: Lue myös juttu reissumme budjetista: ”Paljon Interrail-matka maksaa? (+budjetti)”

Tulen huomenna kotiin ja se on ihanaa

Junassa taas, Malmösta Tukholmaan. Kahvin hinta 22 kruunua, santsata saa koko matkan perille saakka. Ravintolavaunussa palveli ihana hymyilevä mimmi hijabissa. Mietin Skamin Sanaa ja sitä, kuinka hän, fiktiivinen norjalaishahmo, muutti käsitystäni monessa.

Tukholmassa aiomme suunnata kauppahalliin lounaalle ja siitä bussilla terminaalille. Laiva lähtee jo ennen viittä, mikä tuntuu hurjalta: alle vuorokauden päästä olemme jo Suomessa. Onneksi illaksi on varattu vanha kunnon buffet, tuo laivareissujen hurmiollinen klassikko. On sitten pari tuntia aikaa käydä läpi kuluneita viikkoja, nauraa ja itkeä vähän. Sanoa, kuinka toista ei jaksaisi enää hetkeäkään, mutta tietää sen valheeksi.

On mukava tulla kotiin. Tosi mukava. On varmaan hankala hahmottaa, että tällainen menijä on surkea lähtijä ja kamalan kova ikävöijä. Mutta voi, olen!

Olen ikävöinyt sitä, että saan laittaa peikonlehdelle vähän vettä, että voin keittää kahvia uudessa kultaisessa kahvinkeittimessäni. Olen ikävöinyt omaa sänkyä, lähikuppiloiden ihania työntekijöitä ja sitä, kuinka ilmassa tuoksuu syksyltä. Olen ikävöinyt ystäviä, rutiininomaista työntekoa ja sitä voittamisentuntua, kun palaa lenkiltä, vaikka ei olisi millään tahtonut lähteä. Olen ikävöinyt sienestystä ja toukkaisia tatteja, jotka aina säälistä kerään ja joista sitten yritän nirhiä hyviä paloja pannulle.

Kuulostaa ehkä juhlalliselta, vaikka on oikeastaan ihan arkista, mutta tämän reissun jälkeen elämässä tuntuu kääntyvän ihan uusi sivu. Se on lempeä, luonnonvalkoinen, ehkä käsintehtyä paperia.

Aion kynsin ja hampain pitää kiinni hyvinvoinnistani. Aion vihdoin oppia tekemään töitä työaikojen kanssa. Aion sammuttaa työsomet työajan jälkeen ja pitää kiinni siitä, että liikun ja olen ulkona riittävästi. Yritän pyrkiä pihalla mahdollisimman paljon, kerätä niitä sieniä ja ihailla ruskaa sekä syksyä, ja saada lautaselleni terveellistä, ravintorikasta ruokaa. Olen laittanut loppuvuodeksi kalenteriin kaksi lomapätkää, jolloin en ole puhelimen enkä somen äärellä ollenkaan. Tämä uusi sivu tuntuu hyvältä. Aion elää ihan tavallista elämää.

Enkä tiedä, minne seuraavaksi lähden, jos lähden yhtään minnekään. Paitsi ehkä vanhempia ja sisaruksia katsomaan eri puolelle Suomea. Ehkä ystäviäkin, jos kalenteri pysyy silti riittävän valkoisena.

Reilireissumme oli niin hyvä, ja vielä vähän parempi, kuin saattoi odottaa. Millainen etuoikeus onkaan päästä äidin kanssa reissuun ja millainen kiitollisuudenaihe onkaan tällainen äiti-suhde. Olemme hyvin, hyvin samanlaiset, mutta onneksi riittävän erilaiset, että kolme viikkoa vahvisti, ei hajottanut. Miten paljon häntä rakastankaan.

Huomenna olen kotona ja se on ihanaa.

-Henriikka

Sekalainen kasa selviä reissuajatuksia

  Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Tuntuu, että Sloveniassa, Saksassa ja Itävallassa kaikki ovat joko aivan superystävällisiä tai sitten tosi tympeitä. Mitään välimallia ei ole – kukaan ei ole ihan perusmukava, eikä koskaan tunnu saavan sellaista ihan tavallista, neutraalia asiakaspalvelua. Tiedä sitten, pitääkö tämä oikeasti paikkansa, mutta siltä se on tuntunut: vähän väliä toteamme, että olipa aivan ihana tyyppi tuossa jäätelöä myymässä. Seuraavaksi eteen saattaa kuitenkin astella ihminen, joka on syyttä suotta aivan järjettömän töykeä – siis sellainen, että Suomessa en ole koskaan kokenut vastaavaa.

Mozartin kuulat tuskin ovat kovasti suomalaisten mieleen. En tiedä miksi, mutta minusta tuntuu, ettei suurin osa suomalaisista pidä marsipaanista. Karvasmantelin maku uppoaa vain harvoille. En osaa sanoa sitäkään, miksi se uppoaa minuun niin hyvin. Rakastin jo lapsena kakkukoristeiksi ostettuja pikkueläimiä, jotka oli marsipaanista tehty. Oli myös ihana saada terälehti kermakakun päällä vähän pehmenneestä marsipaaniruususta. Söin siis Mozartinkuulankin Salzburgissa ilolla. Nyt olemme Lyypekissä, ja täällä marsipaani vasta onkin juttu (ks. yllä oleva kuva): ostin tänään persikan- ja perunanmuotoiset marsipaanimötkäleet. Äiti osti pyylevän possun.

Kaksi viikkoa on reissun päällä hurjasti paljon enemmän kuin kaksi. Kaksi on vielä sellainen lomaksi hahmotettava ajanjakso, kolmessa ehtii alkaa jollain tavalla jo elämään jonkunlaista reissuelämää. Arjeksi sitä ei toden totta voi kutsua, mutta kun on ensimmäinen viikko ja viimeinen viikko, niin sitten siinä välissä on vielä yksi. Sehän on yhteensä monta viikkoa! Toisaalta kolmannen lopun lähestyessä alkaa hiipiä myös pienoinen pakokauhu: tästä kahvihetkien ja pitkien yöunien täyteisestä erikoiselämästäkö pitäisi parin päivän jälkeen hypätä arjen pyörään? Entä kaikki gelato, entä Alpit ja ne eri muotoiset marsipaanitkin, mitä niille käy?

Salzburgin arkkitehtuuri on barokkia, täällä Lyypekissä on goottilaista. Ihastuin Lyypekin vanhan kaupungin taloihin ja niiden väreihin, muotoihin ja siihen, miten tiiviisti kaikki on rakennettu. Sisäpihoille pääsi luvallisesti kuljeskelemaan ja huokailemaan ihastuksesta, kunhan vain käyttäytyi ja pysyi hissukseen. Luulin Lyypekistä liian vähän, täällä on mukavan lempeä tunnelma: upeasti istutetuttuja ruusuja kasvamassa seinää pitkin, ja näimmepä jopa viinirypäleitä ja kiivejä! Kuvitelkaa, kiivejä Saksassa! Mutta niin kuin joku jossain matkajutussa kirjoittikin, on tämä ehkä liian lähellä. Monelle suomalaiselle ei tule mieleen tulla näin lähelle.

Ulkona soi saksofoni. Se on mukava soitin, kun sitä kuulee hyvällä mielellä ja harvoin. Keskustassa joku laitapuolenkulkija soitti Rammsteinia pienestä kaiuttimesta ja karjui päälle. Se ei ollut niin mukavaa kuunneltavaa, mutta toi silti hyvän mielen, sillä miekkonen selkeästi nautti.

Yllättävän paljon sitä ehtii nähdä vuorokaudessakin, kun vaan hyppää rohkeasti kunkin paikan tunnelmaan. Toisaalta tänään totesimme sen, että on ehkä ihan hyvä, että tämä on viimeinen pidempi kaupunkipysähdyksemme. Kun ottaa riittävän monta kaupunkia haltuun lyhyen ajan sisällä, alkavat ne yhtäkkiä kaikki vaikuttaa aivan samalta. Vähän niin kuin kilon irtokarkkia syötyään alkaa kaikkien irttisten maku muistuttaa lähes samaa. Onneksemme tällä reissulla on ollut sopivan kokoisia kohteita – muistelen millainen urakka oli 19-vuotiaana reilillä sisällyttää kolmeen viikkoon esimerkiksi Rooma, Pariisi, Wien, Praha ja Barcelona. Varsinkin kun ei syönyt mitään muuta kuin sokerimuroja ja ranskanleipää, eikä nukkunut kuin jossain yhteis-dormeista varatuilla sänkypaikoilla tai aseman lattialla.

Äsken söimme täytettyjä uuniperunoita. Sellainen kartoffel taitaa olla täällä erikoisuus. Olimme niin nälkäisiä, että jäi Instagram-kuva ottamatta. Se ei onneksi ole mikään kovin suuri murhe.

Lyypekissä pitäisi kai juoda monta pitkää kylmää, mutta en itse asiassa ole juonut reissussa tippaakaan alkoholia, joten sekin nyt taitaa jäädä. Mutta söin yhden kylmän jäätelön, pallot kirsikka-kermaa ja Kinder-suklaata. Ehkä se lasketaan.

Lyypekki. Se vasta on hilpeä nimi. Tänään ei muuta. Kiitos ja hei.

-Henriikka

Alpeilta Adrianmerelle ja 10 päivän kotimatkalle

Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Meinasin kirjoittaa, että istumme taas junassa, kunnes tajusin ettei se pidä lainkaan paikkansa: siis se, että istuisin taas täällä. Minusta tuntuu, ettemme ole istuneet vielä juuri lainkaan. Kun interrailille suunnittelee suht lyhyitä päivämatkoja ja viihtyy kohteissa lähes aina vähintään pari yötä, ei matkustamiseen ehdi kyllästyä. Peppu ei ole puutunut vielä lainkaan ja tänäänkin junan kyytiin nousi ilolla. ”Ihanaa päästä taas junaan istumaan”, sanoin äidilleni puolenpäivän aikaan, kun kävelimme laituria pitkin vanhaa pikajunaa kohti Rijekan rautatieasemalla.

Tämä Kroatiasta Ljubljanaan puskuttava juna on ensimmäinen kunnolla koliseva. Maisemia ehtii ihailla kunnolla, ja vessanpönttö aukeaa suoraan raiteille. Muuten kehitys on kyllä kehittynyt, ja olemme istuneet vallan hienoissa junissa ja vaunuissa. Matkakaverina vaunussamme on muuan pyöräilyturisti, jonka kanssa kommunikaatio on ollut sanatonta, mutta hymyilevää.

Juna on aika tyhjä: Euroopan kesälomat ovat selkeästi ohi, kun syyskuun pyörähtäessä käyntiin myös junat tyhjenivät, ja kadut täyttyivät koululaisista. Ilmassa syksy alkoi näkyä vasta tänään. Kroatia oli helpompi jättää taakse, kun eilinen 30 astetta vaihtui hirmutuuleen ja pilviseen sekä kymmenen astetta eilistä kylmempään säähän. Loppumatkalle on odotettavissa sateitakin ja vajaa 20 astetta. Pehmeä paluu arkeen ja syksyyn. Onneksi otimme farkut ja pari pitkähihaista matkaan.

Kolmen viikon reissusta on kulunut jo kaksi. Ensimmäinen viikko meni positiivisesti madellen, viikko tuntui kuukaudelta. Oli näkemistä ja kokemista, reissutunnelmaan tottumista ja turtumista. Suomi vielä mielessä, mutta lomantuntu kaikkialla. Sen sijaan toinen viikko vain juoksi ohi: yhtäkkiä sitä ei vain ollut! Vietimme nyt Rijekassa, Adrianmeren äärellä neljä yötä ja jotenkin ne yöt ja päivät vain vilistivät ohi kuin niitä ei olisi ollutkaan. Teki mieli tarttua päiviin ja kiljua, että minne te oikein katoatte! Mutta näinhän se aina menee matkatessa: ensimmäinen puolikas on kymmenesti toista pidempi. Vähän kuin vuoristoradoissa: ensimmäinen nousu on ikuisuuden ja sen jälkeen vain kiljutaan hurmiollisesti maaliin saakka ja toivotaan uusintakierrosta.

Ennen Kroatiaa olimme Itävallassa, Sankt Pöltenin kaupungissa, josta otimme maisemajunan Alpeilla sijaitsevalle Ötscher-Tormäuer -luonnonpuistolle. Sieltä saman illan aikana jatkoimme vielä sympaattiseen Mariazellin alppikylään, jossa alkoikin tapahtua ryminällä: olimme kastuneet kanjonin vierellä kulkevalla polulla, minkä vuoksi jalat oli hyvä saada heti majapaikassa lämpimäksi. Ensitöikseni suuntasin lavuaarille lämmittämään jalkojani lämpivän veden alla, mutta epäonnekseni tukijalka liukastui alta, ja vasen polvilumpio siirtyi sijoiltaan. Joitain sekuntia karjuin maassa kyljelläni katsoen järkyttyneenä ihan vikapaikassa olevaa lumpiotani ja mietin, mitä EA-kursseilla on neuvottu. Onneksi polvi pomppasi itsekseen takaisin paikoilleen, kun jalkaa vähän liikautti, minkä jälkeen jalka nostettiin koholleen, ja äiti syöksyi hakemaan alakerran ravintolasta jäitä polven päälle.

Illan käytimme miettien sopivaa lääkärivaihtoehtoa ja uusia reittisuunnitelmia. Polvi taipui ja toim ihmeen normaalisti ja turposikin yllättävän vähän, minkä vuoksi fysioterapeutti äiti ei nähnyt ongelmaa odotella seuraavaan päivään. Seuraavan aamuna nousimme aamuviiden junaan, jotta ennättäisimme Graziin lääkäriin ja röntgeniin, ennen seikkailujen jatkumista suunnitelman mukaisesti Kroatiaan.

Miten hienosti kaikki lopulta menikään: röntegenissä selvisi, ettei luille ollut käynyt mitään, ja lääkäri totesi että isommat likamentit ovat kunnossa. Matka saisi jatkua, ja sain luvan tehdä ihan mitä tahansa kivun sallimissa rajoissa.

Polvi voi yllättävän hyvin, oikeasti! Olen ilmeisesti ihmeparantuja. Jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä juoksua ja kunnon polven koukistusta lukuun ottamatta olen pystynyt kaikkeen mihin muutenkin, vähän hitaammin ja kankeammin vain. Kuntoutus alkakoon ja Suomessa sitten vielä magneettiin varmuudeksi.

Kaikkea sitä! Siunattu matkavakuutus, sanon vain.

Viimeisen 10 päivän suunnitelmiin kuuluvat Slovenia ja Bled, Itävalta ja Salzburg, Saksa ja Lyypekki ja pikainen Ruotsi Malmön ja Tukholman muodossa. Hassua, että sitä ajattelee olevansa kotimatkalla, vaikka usein reissuni eivät edes kestä yli viikkoa. Eli periaatteessahan tämä loppukin on vaikka miten upea ja pitkä matka jo ihan omana kokonaisuutenaan.

Onneksi osaamme kyllä nauttia, on kyseessä sitten menomatka, paluumatka tai mikä tahansa matka. Tai vaikkei olisi matka lainkaan. Slovenian sateet voivat sataa vaikka kaatamalla päällemme. Me aiomme kaikesta huolimatta juoda kahvimme nautinnolla ja ihailla Alppi-maisemia. Peittyvät ne sitten usvahuppuun tai eivät.

-Henriikka

Maata pitkin matkantekoa ja makuuhaavoja

Kaupallinen yhteistyö: reililiput saatu VR:ltä

On reilireissumme kuudes matkustuspäivä. 22 yöstä on jäljellä vielä 17. Se tuntuu aivan hurjalta, ehtiihän matkustaessa nähdä aina koko ajan ihan kamalasti (ihanasti) kaikkea uutta. Nytkin tuntuu, kuin olisimme irronneet Helsingin satamasta aikapäiviä sitten, vaikka todellisuudessa siitä ei ole viikkoakaan.

En kerta kaikkiaan pysty reissun päällä turruttamaan aistejani, vaan pää pyörii ärsykkeiden mukana kuin pöllöllä – vähän niin kuin isä opetti 11 vuotta sitten ajokoulussa tekemään. Toisaalta, reagoin ja huomioin ympäristöni ja sen ärsykkeet myös Suomessa, nyt vain olen koko ajan ihan uuden äärellä.

Taakse jäivät Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja nyt Puolakin, kun tunti sitten lähdimme Bialystokista kohti seuraavaa stoppia, Tsekkien Ostravaa. Bialystok oli reittisuunnitelmamme villi kortti, täysi jokeri, josta emme tienneet mitään etukäteen ja josta ei ainakaan Googlailun perusteella tuntunut tietävän kukaan suomalainen yhtään sen enempää.

Bialystok yllätti kuitenkin positiivisesti. 300 000 asukkaan kaupungin tori oli täynnä terasseja ja ruokapaikkoja, jotka täyttyivät iltaisin paikallisista perheistä, pariskunnista, ystäväporukoista ja muista seurueista. Vaikutimme olevan ainoat turistit paikan päällä ja silti joka terassi oli täpö täynnä hyväntuulisia joukkioita. Tunnelma oli ihana.

Sitä paitsi maksoimme suuresta ja tyylikkäästä kahden huoneen ja loft-asunnostamme yhteensä 35 euroa yöltä. Pyykit pestyinä ja hienosti nukuttuna oli hyvä todeta kahden yön jälkeen, että hinta-laatusuhde oli aivan priimaa.

Ennen Bialystokia vietimme pari päivää Vilnassa, joka yllätti sekin isosti. Toisin kuin ehkä Bialystokiin (paikan on kokenut kuitenkin päivässä aika laajasti), Vilnaan voisin aivan hyvin palata joskus vaikka syksyiselle kulinaristimatkalle. En ollut tajunnutkaan, millainen kompakti Berliini siitä on syntynyt: vintagekauppaa, vegaaniravintolaa, käsityökauppaa, luomuputiikkia… uutta ja vanhaa sekaisin, kulttuurien kirjoa ja uuden ajan voimaa. Paikan näkee muutamassa päivässä jo aika laajasti, kun vain jaksaa käpötellä aktiivisesti, mutta varmasti kaupungin syvimmät salaisuuden avautuisivat vasta pidemmän ajanjakson jälkeen.

Eräs ukranalaismimmi myi kivijalkaliikkeessään aivan ihania etno-henkisiä, pitkiä ja käsinommeltuja kukkamekkoja ja vaikka väitin viime kirjoituksessa, ettei shoppailu kiinnosta, poistuimme liikkeestä kaksi mekkoa paperikassissa. Itse asiassa äiti osti mekon myyjän itsensä päältä! Ei hän sentään jäänyt sinne alusvaatteisilleen, vaan nappasi rennosti seuraavan mekon rekistä: ”joo, aina kaikki mun päällä oleva on myytävää.” Noiden Baltian maiden käsityöperinne on onneksi vielä suht voimissaan: kaikkialla oli niin ihania pellavavaatteita, että aina piti jäädä hypistelemään.

Päivät ovat kuluneet pitkälti ympäri ämpäri kävellessä, kaikkea ympärillä olevaa ihaillessa ja jutellessa. Olemme jo monesti päättäneet, että nyt menemme puistoon lukemaan kirjaa, kunnes parin tunnin jälkeen olemme huomanneet, että kirjat ovat vieläkin repussa ja olemme vain istuneet vierekkäin ja jutelleet. Saas nähdä, koska puhe lakkaa. Vielä viiden ja puolen päivän jälkeen siitä ei ainakaan ole vielä mitään merkkejä.

Saas myös nähdä, milloin unentarve lakkaa. Ollessani puolitoista sitten isäni kanssa junamatkalla Venäjällä, isä jaksoi kiusata minua unimäärästäni. Hän irvaili pian ilmestyvistä makuuhaavoista ja jaksoi ihmetellä, miten 12 tunnin yöunien jälkeen saattoi ottaa neljän tunnin yöunet. Äitini alkaa pikkuhiljaa ymmärtää isääni, kun hän kolmatta tuntia hereillä ollessani katsoo aamuisin kepeästi kuorsaavaa tytärtään. Yhdeksän tuntia yössä ei selkeästi riitä mihinkään.

On kyllä mukava matkustaa vanhempiensa kanssa. Tai oikeastaan vanhempansa kanssa. Tulee tutustuttua ihan eri tavoin kuin normaaleissa perhetilanteissa tai silloinkaan, kun läsnä olisivat sekä isä että äiti. On mukava oppia tuntemaan myös ystävänä, ei vain vanhempana totutuissa ympyröissä ja rooleissa. Ja onhan se nyt ihan äärimmäisen iso kiitoksen aihe, että on luonnollista ja kivaa, eikä kiusallista lainkaan.

Minä olen kirjoittanut, äiti lukenut ahkerasti. Nimeni on Lucy Barton tuli illalla luetuksi ja nyt on meneillään Mehiläisten historia, joka tuntuu kuulemma alun perusteella huomattavasti paremmalta. Lucy Barton ei menestyksestään huolimatta kuulemma oikein iskenyt, mutta fiktiivinen kuvaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista on imenyt niin mukaansa, ettei äiti edes kuule minua, kun puhuttelen. Tai ei ehkä vain halua kuulla.

Puolen tunnin päästä olemme Varsovassa, josta jatkamme vartin vaihdolla Ostravaan, jos vain onnistumme löytämään oikean junan. Ja miksipä emme onnistuisi? On mukava olla junassa, kun Baltian läpi körötimme bussissa. Maata pitkin -matkanteko tuntuu kyllä rauhoittavan kokonaisvaltaisesti: hektisyyden tilalle tulee levollisuutta, minnekään ei tarvitse hösöttää, kun tuijottaa ikkunasta vaihtuvia maisemia aivot sopivasti osattomina kaikesta. Maata pitkin matkustaessa tulee sellainen olo, että olen ansainnut nämä kokemukset. Kun vaivannäön jälkeen löytää perille uuteen kohteeseen, niin rinkan heittää tyytyväisenä majatalon lattialle, kuin lomansa olisi oikeasti ansainnut.

Ensimmäinen reilini oli vuonna 2010, toinen 2013. Maailma ja erityisesti Baltia ja Itä-Eurooppa on muuttunut noista ajoista aivan valtavasti. Missä ennen oli rosoisempaa, on nyt uuden sukupolven ja muutoksen tuulet ja tuntu.

-Henriikka

Reilireissulle Eurooppaan äidin kanssa – parasta!

Kaupallinen yhteistyö: reililiput saatu VR:ltä


Keltainen bussi etenee mukavassa tahdissa Riikasta Vilnaan, Latviasta Liettuaan. Liettuan hanavesi on luetun mukaan Latvian hanavettä turvallisempaa jälkimmäisen vanhojen putkistojen vuoksi. Oon vähän hunsvotti noiden vesien kanssa välillä, niin kuin vähän kaikessa. Liian luottavainen. Toisaalta, sillä piirteellä olen myös saanut elämässä aika paljon, usein myös niitä muistettavimpia ja kauniimpia hetkiä ja kohtaamisia.

Interrail äidin kanssa starttasi eilen, kun lautta lähti yhdeksältä Helsingistä kohti Tallinnaa. Kuljemme Puolaan saakka bussein, sillä Viro ja Latvia eivät edes kuulu reilimaihin, ja Liettuassakin linja-autot toimivat vielä huomattavan paljon rataverkostoa paremmin. Äiti reilasi edellisen kerran vuonna 1984, 35 vuotta sitten, samoihin aikoihin kuin nyt, elo-syyskuun taitteessa. Kirjoitti rakkauskirjeitä isälleni ja osti kauniit nyörisandaalit ja mustat herrainkengät. Kuulemma tuliaiseksi toi rakkaalleen boysenmarjahilloa ja kiviä Garda-järven rannalta. Ei muuta. Toisaalta, mitä muuta sitä ihminen voisi toivoakaan?

Eilisen tähtihetkiä oli tajuta, että kotiovi on lukittu ja reissu on alkanut. Äidille täyttä lomaa ja minullekin miltei. 22 yötä ihanaa matkustusta, keskittyen käynnissä olevaan hetkeen. Tällä kertaa olen varannut ennakkoon kaikki bussiliput, maisemajunaliput ja majapaikatkin ja meillä on aina oma huone. Juna-aikataulutkin ovat tiedossa, jopa varavaihtoehdot, jos missaamme jotain. Tämä on stressitön reili, hyvin klassisesti kovin erilainen kuin kaksi aiempaa taittamaani. Tai varsinkaan se ensimmäinen, jolloin vedettiin pelkkää ranskanleipää ja nukuttiin ties missä. Tämä ei ole enää 18-vuotiaan reppureissu-unelma. Mutta en kaipaa turvattomuuden tunnetta enkä väsymystä, kun on yrittänyt nukkua hyvin makuupussissaan rautatieaseman kivilattialla tai mykkyrässä istumapaikalla yöjunassa. Tuntuu hyvältä olla virkeä ja energinen.

Kolme viikkoa äitin kanssa on ihana ajatus. Olin vuosi sitten keväällä isäni kanssa Trans-Siperia junamatkalla Helsingistä Mongoliaan ja sieltä takaisin Venäjän Vladivostokiin. Viime vuoden lopussa sain ajatuksen, että haluaisin kahdenkeskeisin matkan myös äidin kanssa ja lähetin siltä seisomalta viestin:

7.12.2018

klo 13:14, minä:
”Pitäiskö mun ja sun lähteä reilaamaan? Oon tässä miettinyt, että olis kiva sun kanssa tehdä tässä jossain vaiheessa reissu, niin kuin tein isänkin kanssa. Se vois olla ihan joku muukin reissu! Mutta tuli meileen, että reilihän vois olla aika hauska.”

klo 13:23, äiti:
”Joo, reilaamaan. Sopii!”

klo 13:23, minä:
sydän

klo 13:39, äiti:
peukku, pussaava naama

Ja täällä sitä nyt ollaan. Eilisiltana, hämmentävän lyhyen matkustuksen jälkeen (2 h lautassa ja 4,5h bussissa), olimme yhtäkkiä jo Riikassa. Illalla kuljimme ympäri vanhaa kaupunkia, ihailimme paikallista designia ja arkkitehtuuria, ja tunsimme itsemme onnekkaiksi kaupungin hiljalleen pimetessä. Nostimme ruusulimsamaljat kaiken kunniaksi ja totesimme, että tuskinpa tullaan riitelemään. Totesimme myös, että varmaan kolmen viikon jälkeen mukava nähdä vähän muitakin ihmisiä.

Tämä on sellainen siirtymäriittimatka. Vähän kuin uusi elämä olisi jotenkin alkamassa. Oon täyttynyt kivasti uudesta energiasta, odotan syksyä suurella innolla. Kaikki on tosin hyvin. Koen olevani taas ihan oma itseni. En matkalla omaksi itsekseni, vaan jo ihan oma itseni.

Jos teillä on vinkkejä Vilnaan, Bialystokiin, Ostravaan, Sankt Pölteniin, Mariezelliin, Rijekaan, Blediin, Salzburgiin, Lyypekkiin tai Malmöhön, niin voi laittaa vinkkejä tulemaan. Otamme kiitollisina vastaan. Kiinnostaa: luonto, paikallinen elämä ja käsityökulttuuri, kahvi, ruoka, elämän ihmeellisyys. Ei niinkään kiinnosta: puuduttavan syväluotaava historiallisuus, museot tai sisäilma, shoppailu.

On ihana, kun voi nauraa yhdessä, puhua tai olla puhumatta. Äskeinen keskustelu tiivisti hyvin kommunikaation helppoutta:

”Älä hölötä.”
”Hölötänpäs.”

-Henriikka