kategoria

matkustus

Kohti Kreikkaa kolme kiloa kevyempänä
(Ensimmäinen huomio: uskomaton K-otsikko!) Sisar hentoinen pätkäsi eilen valtavan tukkansa lyhyeksi. Nips, naps vaan lähti minun arvioni mukaan noin kolme kiloa hiusta. Pian päästä leikatut letit ovat jo matkalla hyväntekeväisyysjärjestön kautta peruukkimateriaaliksi, kun me taas suuntaamme huomattavasti kevyemmän lastin kanssa kaksin Kreikkaan. Minulla on mieletön hiuskateus. Roosaliinan hiukset ovat freshit ja näyttävät koko ajan hyvältä.Lue lisää
Kallioon louhittu kylpylähotelli: Hotelli Järvisydän Rantasalmella
Kaupallinen yhteistyö: momondo Meillä kaikilla on luultavasti hotelliunelmia. Haaveita siitä, että voisi mennä yöksi, pariksi tai vaikka viikoksi yöpymään ja viettämään aikaa jossain muualla kuin kotona. Valkoiset, puhtaat lakanat, reilu aamiaispöytä ja jonkun muun siivoamat huoneet. Parhaassa tapauksessa vielä hotellin uniikki tyyli, juuri sopiva patja ja rauhalliset, pitkään jatkuvat unet. Olen viettänyt työni puolesta lähivuosinaLue lisää
Revontulet eivät tule kotiisi – näe vaivaa muistojen eteen
Usein kuulee puhuttavan ja kerrottavan, että hienoimmat asiat elämässä tapahtuvat yllättäen, äkkiarvaamatta. Kärsivällisyys palkitaan ja odottavaa odottavat upeat ajat. Olen itse vähän eri mieltä. Elämän yllättävyyteen uskon kyllä, mutta en ainaiseen odottamiseen. Luulen parhaiden ja ikimuistettavimpien hetkien löytyvän usein elämässä silloin, kun niitä itse etsii ja niiden eteen näkee vähän vaivaa. Muistan hyvin maaliskuisen hetkenLue lisää
Kesäunelmointia, Katalonian kyllästämää elämää
Täällä olen, Katalonian auringon alla, jossa olen pyörinyt keskiviikko-illasta saakka. Saavuimme tänään Gironaan, jossa kuluu viimeinen päivä ennen huomista kotiinlähtöä. Minibussimme riemukas kuljettaja Peppe lupasi heittää meidät vielä huomenna turvallisesti lentokentälle. Eilinen lounas herätti vahvan kesäodotuksen. Pihalle katettu rento, kevyehkö lounas, pullo roseeta ja miellyttävät 20 astetta. Jälkiruoaksi särkijällä murrettavat pähkinät ja mansikoita. Ei toivoakaan,Lue lisää
Huhtikuun kahdeskymmenes 2017
Terveisiä Riikasta, kauniista hotellista, jonka mustia seinäkoristeita en kuitenkaan ikimaailmassa haluaisi omaan kotiini. Pesin juuri hampaat ja meikit. Olo on levollinen, vaikka jostain kaukaa kuuluukin poliisiauton sireeni. Olin jo käymässä äsken nukkumaan, kun luin Idan päiväkirjakirjoituksen. Se oli niin lämmin, että halusin tehdä saman. Googlasin, miten tietokoneella pystyy ottamaan kuvia (kuvitelkaa, etten ollut koskaan ottanutLue lisää
Yksin viikonloppulomalla Tampereella
Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö, Lomahaaste Olin viime kesäkuussa yksin lomalla Tampereella. En tiedä kuinka moni muistaa pientä irtiottoani, mutta kahden yön mittaisen reissun ajan tamppasin Tamperetta huolella haltuun. Tuo pikkuloma viime kesältä on jäänyt erityisesti mieleeni. Olin kirjoittanut Onnibussista menomatkalla seuraavasti: 2.6.2016, Onnibussi HKI-TRE Täällä on taas yksi seikkailu alkamassa. En tiedä miksi, muttaLue lisää
Miltä tuntuu matkustaa yksin?
Istuin tiistaina Kööpenhaminassa, Cafe Paludanin brunssilautanen edessäni (paikka ja lautanen 5/5). En jaksanut millään olla koneella tai puhelimella, vaikka wifi olisi löytynytkin – niin kuin kaikissa paikoissa Kööpenhaminassa. Otin vihkon repusta ja aloin kirjoittaa ajatuksia siitä, miltä tuntuu matkustaa yksin. Millaisia ovat ne kaivetut, sisimmät tunnot, joita yksin reissaaminen herättää? Olin ajatellut kirjoittaa vain itselleni,Lue lisää
Ravintolavinkkejä Kööpenhaminaan: Cock’s and Cows & California Kitchen
Kun olin viimeksi Kööpenhaminassa, siskoni kanssa syksyllä 2014, ravintolakulttuuri oli lapsen kengissä verrattuna nykyiseen. Tuntuu, että muutamassa vuodessa koko kaupungin ravintolaskene on laitettu uusiksi ja mikä parasta, kaikkialla on tiedetty mitä vegaani, kasvis ja gluteeniton tarkoittaa. Olen etsinyt itse sopivia ravintoloita kasvissyöjälle ja keliaakikolle, mutta päädyn suosittelemaan paikkoja, jotka eivät ole spesiaaliravintoloita, vaan varsin toimiviaLue lisää
Väsynyt nainen, onnellinen Kööpenhamina
Kööpenhaminassa kaikki vaikuttavat onnellisilta. Ihmiset neulovat ulkona lounastaessaan, kaupungin vesireittejä melotaan kanootilla, ja asiakaspalvelijat hymyilevät takuulla niin leveästi, ettei tarvitse miettiä iloisen palvelun aitoutta. Tänään lenkkeillessäni leikkipuiston ohi näin, kun puupöydälle oli levitetty pöytäliina ja kymmeniä viinilaseja. Lapset hyppivät trampoliineilla vieressä, ja vanhemmat kippistelivät keväälle kylmillä valkkarilaseillaan. Ainakin uskon, että viini oli kylmää. Täytynee harkitaLue lisää
Paluu Ylläksen taikamaailmaan
Kaupallinen yhteistyö: GoExpo Winter ja Visit Ylläs Istun tällä hetkellä Kööpenhaminassa, pienessä kahvilassa, jossa soi lempeä musiikki ja on vain muutama vieras. Lasisessa kupissa höyryää kahvi ja ulkona on kevät, yli 15 astetta. Voitte vain kuvitella kuinka absurdia on palata ajatuksissaan näistä hetkistä Ylläksen lumisiin, taianomaisiin tunnelmiin. Mutta kun huskyja on luvattu, niin huskyja tulee!Lue lisää
Matkahurmiopukeutumisesta (ja georgialaisesta hatusta)
”Uskomaton villahattu! Mun on kyllä saatava tuollainen. Kelaa nyt, mikä katseenvangitsija, kun kävelen Helsingin katuja. Muuten simppeli tyyli, mutta tarinoita pursuava matkamuisto päähän painettuna…” Kyllä. Ostin eilen georgialaisen villahatun, ja saatesanat ennen ostotilannetta kulkivat suunnilleen noin. Siitäkin huolimatta, että olimme jo useaan kertaan matkan aikana nauraneet matkahurmiopukeutumiselle. Matkahurmiopukeutuminen Hankkia reissuiltaan jotain täysin tavallisesta arkityylistään poikkeavaa.Lue lisää
Löysin itseni Georgiasta
Heräsin juuri jostain aivan muualta kuin tutusta laivasängystämme. Olen Tbilisissä, Georgiassa. Kyseessä ei ole mikään Ville Haapasalon mysteerimatka, jossa sattumanvaraisesti päädytään uusiin paikkoihin, nukutaan kun ehditään ja annetaan elämän viedä, vaan kyllä tämä reissu oli ihan tiedossa. En ole koskaan ennen ollut täällä, enkä oikeastaan tiedäkään paikasta paljoa. Georgialaisesta ruoasta puhuvat kaikki, mutta vaati melkoistaLue lisää
Ylläs – pohjoisen oma taivas
Kaupallinen yhteistyö: GoExpo Winter ja Visit Ylläs Vertasin viime viikolla Yllästä taivaaseen. Tajusin vasta myöhemmin, että Ylläksen oma slogankin kuuluu: lähinnä taivasta. Eivät ilmeisesti siis ainakaan lupaile lauseessaan liikoja. Vietimme Ylläksellä viime viikosta neljä yötä, mutta lähes viisi kokonaista päivää. Saavuimme keskiviikkona aamupäivällä ja lähdimme sunnuntai-illalla. Viiteen päivään ehti mahtua niin huskyt kuin revontulet, niinLue lisää
Pohjoisen pikajuna
Tilannepäivitys: kyllä kävi tuuri! Vanha, sininen vaunu taas ja tuttu, oransseilla pöydillä viimeistelty hytti. Tosin emme varanneet lippuja itse, joten alan epäillä, onkohan varaajan itse mahdollista vaikuttaa asiaan? Ja me kun olemme hurranneet niin kovasti! Ehkä siniset vaunut ovatkin edullisempia? Niin ei tietenkään kuuluisi olla, sillä nostalgiasta kannattaa maksaa roimasti. Joka tapauksessa kotimatkamme on alkanutLue lisää
Yhteinen aamupala yöjunassa
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Olimme odottaneet Ylläksen reissua pitkään. Se tuntui talven päätteeksi odottavalta kiitokselta jossain kaukana maaliskuun loppupuolella. Aika kuitenkin kului nopeasti, niin kuin ajalla on tapana, ja yhtäkkiä tiistai-iltana hyppäsimme jo yöjunaan. Aamupäivällä olisimme Kolarissa, kaukana kotoa. Reissuissakin yksi parhaista asioista on aamiainen. Näin jo ennakkoon sieluni silmin aamun tunnelman, kun Etelä-SuomenLue lisää
Terveisiä taivaasta
Muistaako kukaan lapsuudesta leikkiä nimeltä ”vettä kengässä”? Oli kaksi ryhmää, joista toinen toiselta tietämättä valitsi itselleen parit. Vuorotellen tultiin toisesta huoneesta kyselemään joltain ryhmän jäseneltä: ”Oletko ystäväni?” Jos arvaus ei osunut oikeaan, vastattiin ”vettä kengässä” ja kysyjän piti kinkata takaisin. Mutta jos arvattu tyyppi oli juuri se sovittu pari kysyjälle, niin vastaus kuului: ”pääset taivaaseen!”Lue lisää
7 keinoa rakastua kotiseutuunsa
Kaupallinen yhteistyö: momondo Rakastan kotikulmiani ja kotikaupunkiani Helsinkiä. Toisaalta rakkauteni ulottuu vahvasti myös Kainuun mökkimaisemiin ja kaikkiin luonnonkolkkiin, joilla retkilläni pääsen. Luontoonhan löytää onneksi helposti pääkaupunkiseudullakin. Löydän uusista asuinkaupungeista usein nopeasti suosikkipaikkani, vaikka se vaatiikin melkoisesti empiiristä tutkimusta. Momondolla on käynnissä maailmanlaajuinen Welcome to My World -Instagram-kilpailu, jonka ideana on avata kaikille rakkauttaan omaan kotiseutuun.Lue lisää
Muistoja elokuun New Yorkista: mustapapuburgerit
Kaupallinen yhteistyö: Santa Maria ja Asennemedia On elokuu 2012. Olen 21-vuotias ja ensi kertaa New Yorkissa. Ympärillä on koko ajan jotain uutta nähtävää ja kuultavaa, minkä lisäksi pian saapuva syksy tekee tunnelmaan vielä oman sävynsä. Kävelemme Jannen kanssa käsi kädessä Meatpacking Districtillä, Länsi-Manhattanilla. Päällä kulkee High line, joka on maasta korotetun, vanhan junaradan päälle rakennettuLue lisää
Kuinka näyttävästi housut voivat revetä?
Pliis, luepa loppuun. Saatat saada alkuvuoden parhaat naurut kömmähdyksestäni, johon myös otsikko viittaa. Myös allaoleva kuva saattaa vähän naurattaa. Siinä on minun ja Jannen loma-aamiaiset vastatusten. Voitte ehkä arvata, että minun on tuo vasemmanpuoleinen. Kun minä pääsen valmiin aamiaisbuffetin ääreen, mietin miten saan ravintorikkaan, runsaan ja monipuolisen aamupalan. Jannen spesiaali-aamiainen taas huutaa: JESSSSSS! Vihdoin paahtoleipääLue lisää
Lumilomalla Vuokatissa
Vihdoin Vuokatti-kuvia! Kun reilu viikko sitten vietin läksiäisaamiaistani entisessä työpaikassani, iloitsin siitä, että tiesin pääseväni jo samana päivänä reissuun. Oli huippu sattuma, että jo ennen irtisanoutumistani sovittu miniloma sattui juuri ensimmäiselle viikonlopulleni yrittäjänä. Ikään kuin palkintona uudesta. Hyppäsimme aamiaisen jälkeen laina-autoon, ja Janne ajoi meidät kahden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille Vuokattiin. Oli hauska palata heinäkuunLue lisää