kategoria

matkustus

Maastopyöräilyä Norjan Geirangerissa
Nappaan teidät hetkeksi takaisin lähes kolmen kuukauden takaiseen Norjanmatkaan. On vielä niin paljon hienoja juttuja kertomatta ja valokuvia jakamatta siitäkin kiekasta, että henkeä ahdistaa. Mutta eikö näin hiljalleen jakaminen olekin ihan sopivaa? Pääsee aina uudestaan parin minuutin mittaisille reissuille. Ei sillä, että kaikkea tarvitsisi aina jakaakaan. Janosimme kaiken autoilun vastapainoksi reissulle kunnon fyysistä tekemistä, jota SuomessaLue lisää
Jos syöt aamiaista Rovaniemellä, syö täällä
Yhtäkkiä tietyt asiat vain pomppivat kausiluontoisesti silmille joka paikasta, vaikka nämä asiat eivät liittyisi omaan arkeen mitenkään. Yksi tällaisista oli Arctic Light Hotellin aamiainen Rovaniemellä. En tiedä miksi, mutta viimeisen vuoden aikana en ole välttynyt sen hehkutukselta. Kun sitten Näätämön pakkoajan jälkeen lähdin yksikseni ajamaan kohti Kuhmon kesämökkiä, päätin valita 9 minuuttia pidemmän reitin, jottaLue lisää
Lapin roadtrip 5: Näätämö City Life ja kotiinpaluu
Tämä on Lapin roadtrip -artikkelisarjan viimeinen osa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että pääsen kirjoituksen lopussa kotiin! Nyt kotona, monen suihkun jälkeen, voin oikein haistaa tuon sinipunaisen flanellipaidan katkun: kaksi viikkoa reissussa ollut flanelli haisi kotiin tultaessa nuotioille, järville, merille, metsille, huusseille, tundralle ja autoteille. Sekä vähän liepeelle läikähtäneelle kahville. Jos hajottaa autonsa Norjaan, kannattaa tehdä se mahdollisimmanLue lisää
Lapin roadtrip 4: Pohjois-Norjan vuonoa Hamninbergiin
Kun pääsee ensi kerran Norjaan, niin kuin minä tänä juhannuksena, ei sieltä malta pysyä poissa. Kun olimme päässeet jo Nuorgamiin saakka, ei Norja-korttia kannattanut jättää kääntämättä. Suunnitelmissa oli päiväretki vuonolle, Vadsøn ja Vardøn ohi Hamninbergiin. Pakkasimme Nuorgamissa telttamme, sillä päätimme palata takaisin Suomeen vuonon toista laitaa: Kirkenesin eli Kirkkoniemen kautta Sevettijärvelle ja siitä rauhassa kohti etelää.Lue lisää
Lapin roadtrip 3: Nuorgam – Suomen pohjoisinta kaikkea
Myöhään maanantai-iltana olimme perillä kauniissa, jylhässä Nuorgamissa, päiväunieni matkakohteessa. Tiistai-aamuna kömmimme viluisina teltasta ulos ja totesimme, että seuraavaksi yöksi on puettava merinovillaa päälle. Ymmärsimme syyn, miksi olimme yön ainoat telttailijat. Hytinästä viis, sillä olimme saapuneet Suomen huipulle ja tiesimme, että leirintäalueen viekussa on Suomen pohjoisin kahvila-ravintola, Suvanto. Aamukahvia, aamukahvia! Kun on Nuorgamissa, kannattaa tehdä pohjoisintaLue lisää
Lapin roadtrip 2: Rovaniemeltä Nuorgamiin
Tervetuloa takaisin Nissen rattiin! Lähdimme maanantaina Ranualta kohti Nuorgamia, tavoitteena päästä yöksi perille. Noin 600 kilometrin matka ei tuntunut pitkältä jaettavaksi koko päivälle, mutta lopulta ehdimme pysähdellä vielä paljon vähemmän kuin olimme aluksi ajatelleet. Skippasimme Ranuan huoltoasema-aamiaisen, jotta voisimme käyttää enemmän aikaa Rovaniemellä ja nauttia siellä jonkun kehutun paikan herkkuja. Tunnen kuitenkin matkakaverini niin hyvin,Lue lisää
Lapin roadtrip 1: Kajaanista Rovaniemelle
Näätämö täällä moi! Tänään heräsin puoli kymmeneltä ja soitin autokorjaamoon heti kahta yli kymmenen. Halusin tarkistaa, ovatko auton osat saapuneet ja pääsenkö tänään jatkamaan matkaa. Lupasivat puhelimessa hyviä uutisia, mutta jännitän vielä muutaman tunnin, sillä ennenkin nuolaistessani on tipahtanut. Lappaan suuhuni kasvishernekeittoa. Jos ruoasta saisi sanoa pahaa, niin sanoisin tätä sellaiseksi. Ruoasta se ei tosinLue lisää
Auto kosahti ylämäkeen Norjan vuonolla
Terveiset Näätämöstä, aivan Norjan rajalta Pohjois-Suomesta, jossa olen ollut nyt jumissa pari päivää. Nyt on sen verran kiinnostava tapahtumien sarja kerrottava, että taidan kertoa samantien koko tarinan alusta lähtien. Voi veljet, mitä juttuja! Lähdimme Nuorgamin valloitukseen, Lapin ja Pohjois-Norjan roadtripille, ylpeästi ukin vanhalla Nissanilla. Lähes 30 vuotta vanha kiituri on autosta rakkain ja ylpeydenaiheeni. EnLue lisää
Roadtripin täyskäännös
Tällä hetkellä olemme jumissa Näätämössä ja itkettäisi vuolaasti, ellei naurattaisi niin paljon. Taas kerran jouduin syömään sanani, tällä kertaa jopa saman päivän sisällä. Ote eilisestä tekstistä: ”Alla oleva kuva on todistuaineistoksi kaikille, jotka luulivat ettei ukin Nissan kestä Lapin ja Pohjois-Norjan roadtrippia. Pötypuhetta! Harmaa kaunokki on kiitänyt katuja ylväästi kuin merikotka Jäämeren yllä.” Kerron huomennaLue lisää
Terveisiä Suomen katolta!
Viiletämme juuri Norjassa, Suomen pohjoisrajan tietämillä. Kuolen nauruun joka kerta, kun katson tuota ensimmäistä kuvaa, jossa pötkötämme Pohjoisen Napapiirin rajalla. Suoraan sanoen emme oikein ymmärtäneet, miksi siinä pitää räpsiä niin valtavasti kuvia. Päätimme kuitenkin liittyä aasialaisten kanssa ilonpitoon ja napsimme muistikortille kuvia reilun annoksen. Yritimme ottaa mallia toisista turisteista ja näyttää napapiirille rauhaa ja muitaLue lisää
Yksin jäi
Kahdet auringonlaskukuvat peräkkäin, miksi ei? Istun Vuokatissa, asunnossa, jossa kuluivat viimeiset kolme yötä. Nukuin sievästi sohvalla, joka oli niin lyhyt, että nilkat jäivät roikkumaan ulkopuolelle. Juuri äsken typeristä vitseistä ja paljosta puheesta ja naurusta täytetty kolmio onkin täynnä vain minun kamppeita ja läsnäoloani. Ja omaa syvissä vesissä uivaa meta-analyysiani. Perjantaina nautittiin aamutreeneistä, kiivettiin Vuokatin vaaralle,Lue lisää
Seikkailukerho suuntaa Nuorgamiin
Asioita on vain pakko sanoa ääneen ja alkaa toteuttaa. Talvella sanoin ystävälleni Bealle, että Nuorgamiin olisi kyllä päästävä. Se oli enemmänkin sellainen tuulesta temmattu ajatus kuin todellinen hinku ja haave. Koko ajatus tuntui minusta enemmänkin anime-elokuvan kohtaukselta, jonka pystyn kuvitella visuaalisesti mielessäni, kuin miltään mikä voisi oikeasti tapahtua. Matkamessuilla juttelin Nuorgamin lomakylän väen kanssa. ItsellenikinLue lisää
En malta odottaa syyskuuhun
Kesälomani alkaa tasan viikon päästä, mutta minä kaipaan jo syksyä. Kaipaan lempeää syyskuuta, nopeasti juoksevaa lokakuuta ja aina yhtä ankeaa marraskuuta. Haluaisin vilttikaupoille ja sopivankokoisen nuhan. Tahtoisin täyttää kotini kurpitsapiirailla ja soittaa syksyistä swingiä. Yritin löytää muutamia uusia vaatteita Tukholmasta. Ei tullut mitään. Kaikki kesävaatteet näyttävät rintaliivien olkaimilta: eihän niissä ole kangasta edes nenänpyyhkimiseen. IhmekösLue lisää
Kiireetön miniloma Tukholman helteeseen
Yhteistyössä Asennemedia & Tallink Silja Ylläoleva kuva on yksi arkiston historian parhaimmistoa. Todellinen photobomb! Mikä ajoitus, mikä huomioinhakuinen syöksy! Kuva on otettu laivan kannelta. Olimme Jannen kanssa viettämässä pitkän viikonlopun mittaista minilomaa Tukholmassa ja fiilistelimme menomatkalla taakse jäävää, kaunista Helsinkiä, kunnes lokki syöksyi kuvaan. Lomamme oli ihana. Paljon, paljon rentoutumista ja sitä kauan kaivattua, kiireetöntäLue lisää
Mikä oli Norjassa parasta?
Parasta oli kaikki kauniit laivat, jotka tööttäsivät lähtiessään satamasta. Parasta oli, kun kömpi telttaan nukkumaan, eikä tarvinnut laittaa herätyskelloa päälle. Ja kun sade hakkasi täysillä teltan kattoon, mutta ei kastellut yhtään. Parasta oli, kun pitkän ajomatkan jälkeen oli vihdoin edessä valmis illallinen ja kaikki ruoka tuntui maistuvan taivaalliselta. Parasta oli, kun laitoimme skumppapullon mereen viilenemään,Lue lisää
Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?
Ostin keväällä samanlaisen paidan, jollainen minulla oli L-koossa vuonna 2009. Aloimme sinä keväänä seurustella Jannen kanssa, ja hän piti tyylistäni yhtä vaatekappaletta lukuun ottamatta: ”Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?” Olin aivan järkyttynyt, kun kuulin asiasta vasta muutama vuosi sen jälkeen. Sehän oli voimapaitani, joka kului lopulta puhki kaikesta käytöstä! Käytin sitä mahdollisimman paljon,Lue lisää
Ulkona. Perillä.
Yhteistyössä Partioaitta Telttani on linnani. En tarvitse mitään Downton Abbeyta, kun voin kantaa parin kilon kotia mukanani. Partioaitan kevään ja kesän mainoskampanja teltoista on nerokas: kuvissa komeilee teltta ja tekstinä on: ”Merinäköala. Alkaen 113€/neliömetri.” Vetoaa ainakin omaan ulkoilmamieleeni täysin. Aloin mainoksen johdosta pohtia virallisen kotimme ja telttakotimme neliöhinnan eroa ja myönnettävä on, että ero onLue lisää
Onnistuneen Norjanmatkan ABC
Sitä helposti unohtaa, että Norja on pohjoisin naapurimaamme. Se oli itse asiassa ennen viime viikkoista matkaamme viimeinen naapurimaa, jossa en ollut aikuisiällä käynyt. Matkaa suunnitellessa määränpään ja reitin tuli siten antaa mahdollisimman kattava kuva tuosta uskomattoman kauniista vuonojen, viikinkien ja murtomaahiihtokuninkaiden maasta. Aikaa meillä oli 6 yötä, noin viikon verran. Hienoja paikkoja Norjassa on tuhatpäin.Lue lisää
Melomassa Geirangerin vuonolla
  Kajakki lipuu rauhallisesti täysin tyyntä vedenpintaa vuorien välissä, ja kaikki mielen miljoonat epämääräiset ajatukset tuntuvat olevan kerrankin samassa paikassa, samaan aikaan. On oikeasti rauhallista. Kirjoitan huomenna auki Norjan matkamme reitin, aikataulun ja yöpymispaikat, mutta ennen sitä vielä yksi tähtihetki: muutaman tunnin melonta vuonolla katsellen vesiputouksia. Kajakissa on helppo keskittyä ympärillä olevaan, kun elektroniset laitteetLue lisää
Reissujen viimeisten iltojen tunnelma
Kaikilla retkillä on päätöksensä. Joskus kuluneita matkoja on helpompi analysoida lopusta päin, kun muistot ovat kirkkaimmin mielessä. Meidän Norjan matkamme viimeinen ilta oli sunnuntaina, kun palasimme eilen kotiin. Istuimme Uumajassa leirintäalueella ja nautimme melkoisen hyvää illallista. Kaikki olivat ennen ruokaa vähän liian väsyneitä 12 tunnin ajosta halki Norjan ja Ruotsin, mutta ruoan jälkeen kykeni joLue lisää