kategoria

perhe

Sisarusten välisestä rakkaudesta
Pohdimme tänään siskoni Roosaliinan kanssa sisarussuhteita. Meitä on neljä, kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Kaikki toisilleen läheisiä. Kävelimme Välimeren rantaa ja pohdimme, miten hyvä onni on, että olemme niin läheisiä. Analysoimme riitojamme ja arvuuttelimme, keillä menisi välit, jos menisi. Sellaista uskaltaa pohtia vain, kun tuntee sen olevan kovin, kovin kaukaa haettua. Jälleen yksi asia ollaLue lisää
6 oppia, jotka äiti on minulle antanut
Jos näet epäoikeudenmukaisuutta, mene väliin Äiti ei siedä minkäänlaista tai kehenkään kohdistuvaa kiusaamista tai epäoikeudenmukaisuutta. Muistan, kuinka hän painotti jo minun olleen tarhaikäinen, että epäoikeudenmukaisiin tilanteisiin on mentävä heti väliin. ”Vaikka et yhtään tykkäisi kiusatusta, niin menet silti väliin. Vaikka muut nauraisivat, niin menet silti heti väliin, sanot ääneen miten typerää touhu on ja kerrotLue lisää
Retkieväät koko perheelle: paprikasydämiä piparimuotilla
Kaupallinen yhteistyö: Semper & Asennemedia En tiedä millä onnenkantamoisella on käynyt niin, että kaikki suurperheemme jäsenet pitävät retkeilystä, mutta näin nyt kuitenkin on. Luulen, että vanhempamme ovat tuulettaneet kerran jos toisenkin tajutessaan, että lapsena kylvetyt jyväset ovat alkaneet kantaa ja ympärille on kasvanut lauma aikuisia puunhalaajia. Lapsuuden ulkoilmaretkien kämäset muistot ovat haalenneet ja hyvät ovatLue lisää
Suomen juhannus tiivistettynä 11 kuvaan
Naurattaa niin paljon nämä kuvat. Pidimme pääsiäisenä mökkitalkoita. Piti olla aurinkoa ja ihanan keväinen ilma. Olisimme vähän grillailleet, laittaneet illalla saunan päälle. Mitä todellisuudessa kävi? Taivaalta tuli lumikuuroja vartin välein. Haravoin siskoni kanssa tuntikausia, mutta emme juuri päässeet nauttimaan työmme tuloksista, sillä puhdistamamme maa peittyi valkoiseksi. Mattojen puistelulle pieni pakkanen oli tietysti hyödyksi – tosinLue lisää
Uusia pääsiäisperinteitä ja lomakooma
Jos joku vasta on raskasta, niin loma! Tuntuu, että loman viimeisenä päivänä pötkötän aina totaalisessa koomassa lattialla, mielen ja ruumiin voimat täysin kadoksissa. Intensiivisen yhdessäolon, runsaan syömisen ja epäsäännöllisten (joskin pitkien) yöunien jälkeen tuntuu kuin olisi antanut kaikkensa. Onneksi huomenna on taas normaalia. Tänään oli loman kruunupäivä. Avasin silmäni uuteen aamuun vasta puoli kymmeneltä (torkutettuaniLue lisää
Onnellista, nostalgista pääsiäistä
Katson näitä nostalgisia pääsiäiskuvia hymyillen. Nauraen. Yllä olevassa kuvassa olen 2-vuotias, sisarusköörin neljäs ei ole vielä syntynyt. Olemme saaneet pääsiäismunat juhlasunnuntaina, niin kuin joka vuosi. Ensimmäisessä kuvassa on selkeää hämmennystä, toisen kuvan ottohetkeen mennessä olemme ymmärtäneet, että suklaamuna on ilon asia. Molempien kuvien kohdalla koen myös kateutta: haluaisin omassa koossani nuo veljieni flanelli- ja kauluspaidat!Lue lisää
Kirjeet siskolta siskolle
Kirje Helsingistä Jyväskylään Rakas sisko. (pikkusisko suurella sydämellä) Mulla on sua niin kova ikävä. Oot ollut Jyväskylässä vasta reilu puoli vuotta, mutta tuntuu kuin olisit ollut paljon kauemmin. Olis niin kiva, kun olisit täällä juomassa kahvia mun kanssa. Voisin lämmittää sulle maitoa – tai ehkä kermaakin, juhlan kunniaksi. Mä oon tosi väsynyt. Väsymys johtuu kaikestaLue lisää
Ystävänpäiväkimput elämäni naisille
Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti Kotimainen & Asennemedia Ensi viikon tiistaina on ystävänpäivä. Pidän siitä päivästä aivan erityisesti. Välttämättä ei tarvitse juhlia, hankkia lahjoja tai edes muistaa koko juhlapäivää, mutta halutessaan saa ottaa vaikka kaiken irti. Viimeistään huomenna, 10.2., pitäisi lähettää postikortit. Siihen ei tänä vuonna taida riittää aika. Mutta halusin muistaa ainakin kahta elämäni spesiaalinaista viimeLue lisää
Paketoituja ajatuksia joulusta
En löytänyt riisipuurosta mantelia. Tiedossa ei ole vauvoja, yllätyksiä, matkoja tai muuta mantelin tuomaa. Tosin kukaan ei saanut mantelia vielä tänä aamunakaan, kun söimme kattilanpohjia. Jäljelle jäi pieni valkoinen kasa, jossa mantelinmuotoinen onni oletettavasti piileskelee. Pitäköön tunkkinsa. Eilisessä jouluaatossa oli sellaista lapsuudentaikaa. Yhdessäolon riemua, hartaasti nautittua ruokaa ja vaihdettuja kuulumisia sekä paketoituja ajatuksia läheisiltä läheisille.Lue lisää
Joulurauha anoppilassa
Terveisiä kirjoittajalta, jonka silmät tipahtelevat kiinni ja mieli on lämmin. Terveisiä anoppilasta, jossa riittää iloa, vitsejä ja musiikkia. Blogihistoriani kattaa jo tämän tulevan lisäksi viisi joulua. Ne ovat olleet keskenään kovin samanlaisia: Toisen perheen luo vähän ennen aattoa, josta siirrytään toiseen perheen luo joulupäivänä. Molemmissa juhlintaa, rauhaa ja yhdessäoloa. Voisin kopioida tähän minkä tahansa vuodenLue lisää
Onnellisena äidin kainalossa
Lupaan, että nämä ovat viimeiset kruunupäiset kuvat. Mutta voi maailman söpöin äiti minkä teit. Löysin syntymäpäivän aamulta muutaman unohtuneen kuvan. Taisin olla vielä niin nukuksissa, etten edes kunnolla muista kuvanottohetkiä. Äiti opiskelee osa-aikaisesti Helsingissä, ja siksi saamme hänet vieraaksemme kerran kuussa. Nyt opiskelupäivät sattuivat syntymäpäivieni päälle, ja sain herätä siksi kahden henkilön lauluun. Pöydälle oliLue lisää
Pienen hiihtäjän isoin apu
Kello lähestyy kuutta, ja tuntuu puoliyöltä. Saavuin juuri bussiasemalta, rinkka on täynnä savulta haisevaa kudetta. Olimme viime yön Repoveden kansallispuistossa telttailemassa tutun, iloisen ystäväni kanssa. Elämäni ensimmäinen pakkasvaellus! Tänään ei kuitenkaan juhlita (pelkästään) sitä, että me jäimme henkiin, vaan isejä. Oma isäni oli kaukana maapallon toisella puolella reissussa, minkä vuoksi vietimme päivän kumpainenkin omissa seikkailuissamme.Lue lisää
Tulkoon talvi!
Yhteistyössä Skiexpo Olen aina rakastanut lunta. Tiedättehän, kun lapsuuden lempikuukausi määräytyy usein syntymäpäivien mukaan? No, minun synttärini on joulukuussa. Lapsena joulukuun alussa oli jo usein lunta, enkä tiedä olisinko kasvanut niin suureksi lumen ja talven ystäväksi ilman kyseistä syntymäaikaa. Alla olevassa kuvassa olen ensi kertaa rinteessä. Hah. Istun turvallisesti isoveljen sylissä Himoksella. Tuolloin en saanutLue lisää
Sisarusporukalla Hossan Kansallispuistossa
Mitä jos rehellisestä sisarusreissusta on ehtinyt kulua jo useampi vuosi? Silloin kannattaa tarttua toimeen ja suunnitella sellainen. Meidän nelihenkinen sisarusporukka oli kahden siipan kera heinäkuun lopussa Hossan Kansallispuistossa, Suomussalmella. Olimme varanneet retkellemme tällä kertaa vain yhden yön. Olimme viettämässä viikkoa Kuhmon kesämökillä, ja koska Hossasta on ollut lähiaikoina niin paljon myönteistä hälinää, päätimme mennä kokemaanLue lisää
Muurikka kuumenee rauhan tyyssijassa
Terveisiä rauhan tyyssijasta, Kainuun korvesta, Kuhmon perukasta. Kohta pitää lähteä ongelle, mutta ennen sitä pienet terveiset teille muurikan ääreltä. Meitä on täällä mökillä koko sisaruskatras: minä, sisko, veljet ja yksi kälykokelaskin. Janne lähti eilen junalla takaisin Helsingin sykkeeseen ja työntekoon. Kun puhutaan loma- ja mökkiruoasta, laadusta ei tarvitse suotta tinkiä. Eilinen ahvenillallinen oli omalla levelillään,Lue lisää
Äiti ja isä, tulossa ollaan!
Tänään on kesälomani ensimmäinen päivä. Neljä viikkoa silkkaa ilonpitoa tiedossa, etten sanoisi. Istun jo junassa, pitäähän loma saada kunnolla käyntiin samantien. Huomenna tanssitaan serkun häitä lapsuudenkodin liepeillä, sunnuntaina suuntaamme sisarusparvella Kuhmon mökille. Siitä hurruuttelen vakiolaina-autollani Vuokattiin, jonka jälkeen nappaan ystäväni Bean Kajaanin juna-asemalta. Viimeiseksi koittaa Nuorgamin kierros, jota ehdinkin jo hehkuttaa. Siinä olisi sitten puoletLue lisää
Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?
Ostin keväällä samanlaisen paidan, jollainen minulla oli L-koossa vuonna 2009. Aloimme sinä keväänä seurustella Jannen kanssa, ja hän piti tyylistäni yhtä vaatekappaletta lukuun ottamatta: ”Miksi sillä on se valtava Leviksen T-paita?” Olin aivan järkyttynyt, kun kuulin asiasta vasta muutama vuosi sen jälkeen. Sehän oli voimapaitani, joka kului lopulta puhki kaikesta käytöstä! Käytin sitä mahdollisimman paljon,Lue lisää
Mummonmökin suojassa
Lettuaamiainen syötiin viime lauantaina mökillä, mutta teimme kyllä muutakin. Yhden yön mökkireissua varten ostetut ruokavarannot olivat valtavat: kaksi 160-senttistä ei loppujen lopuksi syökään ihan niin paljon kuin itse luulevat. Jos päättää järjestää viikonloppumenoa, viikonlopun täyttää usein kokonaan. Oli hauska huomata, miten täyteen mökkifiilikseen pääsee jo yhdessä yössä. Lähdin perjantaina junalla vanhempien luo, josta nappasimme rakkaanLue lisää
Paitsi pikkuisen voi!
Tänään klo 09:32. H: ”Janneee! Saanko aamiaista vuoteeseen?” J: ”Et todellakaan. Nythän on äitienpäivä.” H: ”No mutta jos jompikumpi meistä on joskus äiti, niin se oon kyllä minä.” J: ”Se on kyllä totta. Mutta huono syy.” H: ”Ja jos joku teeskentelisi raskaanaolevaa vain äitienpäivälahjojen toivossa, niin se olisin kyllä minä.” (pitkä hiljaisuus) J: ”Oot oikeessa.Lue lisää
Työläisten juhla
Huijasin! Väitin eilen, että Kouvolan tienoilla tulee satamaan koko vappuaaton. Mutta kuinkas kävi: sadepilvet kiersivät mökkimme muutaman kilometrin päästä säästäen perheen kastumiselta. Saimme kaksi tehokasta talkoopäivää Valkealan kauniissa maisemissa. Kahdeksan henkeä puunasi ja kunnosti piparkakkutalon kesäkuntoon niin nopeasti, ettei ehtinyt kissaa sanoa. Ajamme juuri kotiin. Autoilemme niin harvoin, että se tuntuu harvinaisen kivalta, vaikka ekologiseenLue lisää