Joskus joku vain kolahtaa. Se voi olla jotain maailmaa suurempaa, tunne tai vahvempi ymmärrys asiasta. Tai sitten se voi olla jotain ihan konkreettista, niin kuin korni ja kultainen koirapatsas, jonka löysin tänään Turun Kirppis-Center Manhattanilta. Tai täydellinen vihko, joka aiheutti kolahduksen viime viikolla.

Olin jo kävelemässä Papershopista pihalle, kun huomasin ihanatihanatihanat vihkot. Lupaan, että olen ostanut lähiaikoina, jopa lähivuosina, surkean vähän vihkoja, mutta tämän ostamatta jättämistä en edes harkinnut.

Ihana tunne, kun kääntää sivua aloittaakseen uudet muistiinpanot tai uuden päiväkirjamerkinnän, eikä tiedä millainen koristelu sivulta paljastuu. Oikea yllätysvihko!

En yleensä perusta vihoista ilman kierteitä, sillä haluan sivujen aukeavan kunnolla, jotta vasemmanpuoleisellekin sivulle on hyvä kirjoittaa. Tässä muistikirjassa sivut aukeavat kuitenkin lempeästi. Hyvä sidonta.

Joillain sivuilla on vähän kliseisiä tekstejä, mutta se sopii hyvin teemaan: ovat minunkin päiväkirjamerkinnät välillä vähän kuluneita.

Sitten pitäisi vain kirjoittaa. Ihan itselleen vain. Ihan itsekseen vain.

Kirjoittaa siitä, miltä marraskuussa tuntuu, kun lumi ei pysynytkään, ja jäljelle jäi musta maa. Kirjoittaa kuinka paljon tekisi mieli syödä leivoksia.
Kirjoittaa, miten oudolta tuntuu, kun ei teekkään mieli lähteä reissuun.

-Henriikka