Sykähdyttäviä reissuhetkiä: Nepalin Bandipur Old Inn

Joskus reissatessa tapahtuu jotain pysäyttävää – ja tarkoitan nyt pelkästään positiivista, jotain niin ihanaa, että hetki seisahtuu. Tänään sain sellaisen hetken, kun astuimme seuraavien kahden yön yöpaikkaamme, Bandibur Old Inn -majataloon.

Bandiburin kylässä asuu noin 2000 ihmistä. Kylä on kukkulan huipulla ja ylös hotellille eivät pääse edes autot, joten kävelimme loppumatkan. Sympaattinen majapaikkamme tarjoili tervetuliaisjuomiksi sitruunasoodaa ja esitteli huoneemme. Saimme kaikki mielettömät, vanhat huoneet, mutta minä sain kivuta majapaikan korkeimpaan kerrokseen, kattoterassihuoneeseen.

Vaikka olen päivän ajomatkasta vähän räytynyt ja ihan mitkä sattuu vaatteet päällä, tunnen olevani prinsessa. Ja voin kertoa, että tunnen olevani prinsessa hyvin, hyvin harvoin.

Ihailin katunäkymää pieneltä puuparvekkeelta ja Himalajan huippuja kattoterassilta. Illaksi sytytin kynttilänkin. Olen tallustellut täällä pehmeissä sukissani kylmillä kivilattioilla ja nuuhkutellut tervan ja vanhojen puurakenteiden tuoksua. Kiviset seinät ovat varastoineet niin ihanasti kylmää ilmaa, että voin istua villapaita päällä ja kuvitella itseni jonnekkin vähän lähemmäs keskiaikaa.

Majatalossa ei ole varmaan pieniä huoneita, sillä minullakin on kolme sänkyä. Yksi on vain ja ainoastaan nukkumiselle, yksi on prosesseja varten (esim. tavaroiden pakkaus, asioiden säätö) ja yksi on pehmeä työtilani minulle ja läppärilleni.

Pihalta kuuluu reilusti koirien haukuntaa ja ulvontaa. Autojen ääntä ei yhtään. Viettäessäni kolme kuukautta Etiopiassa, totuin hyyenojen huutoon iltaisin, mutta nämä koirat iskevät vielä parin yön jälkeen aika reilusti tajuntaan. Siitäkin huolimatta, pidän kruununi.

Kello tulee juuri kymmenen. Tiedän iltapäivähaahuiluni perusteella, että koirien lisäksi kaduilla kulkevat myös kanat, kukot ja pikkutiput, sekä lehmät ja puhvelit. Lapset ovat menneet jo ajat sitten nukkumaan, niin kuin varmaan aikuisetkin: perusnepalilaiset kun kuulemma heräävät siinä viiden maissa. Naisilla ei ole ollut ulos asiaa muutamaan tuntiin, onhan pimeä.

  Näitä samoja tähtihetkiä elää niin arjessa kuin reissussakin, mutta matkalla pääsee ehkä helpommin pysähtymään eteen sattuneen hyvän eteen. Tänään en edes välitä, ettei vesihanasta välttämättä tule kuumaa vettä, sillä minulla on täällä turva, oma katonrajan salapaikka. Pidin Katmandoon modernistakin hotellista, mutta voi veljet, kyllä vanha pieksee lähes aina uuden. Sitä paitsi kahvikin kuuluu hotellin hintaan!

Koirat lopettivat haukkumisen, eikä wifikään kanna huoneeseeni asti, joten kaikki häiriötekijät on eliminoitu. Kipaisen nopeasti ala-aulaan julkaisemaan kirjoituksen ja käyn prinsessaunilleni.

Tähtihetkiä kaikille.

-Henriikka

Huom! Matka on toteutettu yhteistyössä Mandala Travelin ja Partioaitan kanssa, enkä vastaa kaikista kustannuksista itse.