Olin sunnuntaina Dallapénpuiston eli Aleksis Kiven kadun katukirppiksellä. Miten saattaa olla, etten edes tiennyt koko jokaviikkoisen kirpputorin olemassaolosta, kun ennen käytännössä elin second handin metsästykselle?

Tietysti tänä vuonna kirpputorikulttuuri ei ole kukoistanut, mutta hiljalleen varovaisuuden rinnalle on syntynyt uutta oloa ja turvallisuudentuntua, mikä saa ihmiset jälleen liikkeelle. Itse satuin Aleksis Kiven kadun varrelle sunnuntaina sen vuoksi, että poikaystävä oli sopinut ostavansa sieltä kajakkikärryt. Onneksi satuin.

Hetken kierreltyämme ostimme telttakahvilasta kahvit ja pullaa. Eikä mitä tahansa pullaa, vaan gluteenittomia pullakuutioita pienessä pussissa. Hintaa hurjat 50 senttiä. Myyjä kertoi, että gluteeniton pulla oli jäänyt vähän raa’aksi, ja näin hän oli kuutioinut kelvolliset kohdat pusseihin ja myi nyt niitä halvalla. Hänellä oli mahtipontinen pleksisuojuspäähine, ja suu koko ajan hymyssä.

Sanoin ääneen kahvia juodessani, että katukirppikset ovat aina yhtä loistavia. Kukaan ei lähde sellaiseen tapahtumaan ilman, että on edes kohtalaisen hyvällä tuulella ja energinen. Lisäksi kansan monenlaiset rivit on löydettävissä, kaikki yhdessä kasassa, samojen rojujen ja löytöjen ympärillä hääräten.

Huomaan koko ajan useammin ja enemmän, etten tarvitse mitään. Second hand on kuitenkin edelleen heikkouteni ja sallin käytetyn oston melko matalalla kynnyksellä. Se on ikään kuin harrastus, löytää vanhasta uutta ja mielenkiintoista, saattaa jotain vanhaa ja loistonsa menettänyttä takaisin eloon.

Senkin taisin sanoa ääneen, että kirpputoreilla valtaa aina euforinen olo, että voi löytää ihan mitä tahansa. Harvassa kaupassa pystyy löytämään aivan mitä vaan.

Entäs ne löydät sitten? Ne ovat näissä kuvissa.

Punertava, vakosamettinen takkipaita (5€) oli ensimmäisestä pöydästä ja kiinnitti heti huomion.

Kaksi tipumunakuppia (0,5€/kpl) ja ristipistotaulun (0,5€) löysin eräästä pöydästä, joka oli mieleeni: kaikkea aivan superoutoa sekaisin. Myyjät naureskelivat itsekin kaikelle, mitä myivät. Kyseessä oli luullakseni kuolinpesä. Sellaiset yleensä hoksaa, kun tavaroiden ja myyjien välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä.

Pellavaiset servetit (1€/kpl) menevät taatusti käyttöön. Pidän niistä kattauksessa, vaikka en kuuna kullan päivänä varmaan pyyhkisi yhteenkään suutani. Se tuntuu jotenkin tuhlailevalta, vaikka on päinvastoin kestävämpää kuin kertakäyttöisyys.

Syvimmälle sydämeen itsensä löysi Lappi-teemainen, sininen rasia (7€). Myyjänä oli hauska, leppoisa ukkeli, kenelle kerroin avoimesti, että hän teki kaupoilla minut iloiseksi. Hinta oli sinänsä korkea, mutta tämä oli liian paljon mieleeni pöytään jätettäväksi.

Jos nämä muut löydöt ovat olleet outoja, niin on tämäkin: Helsingin vaakuna ryijynä (5€). Hapsut vaativat vähän höyryttämistä, mutta kyllä tästä vielä hienon statementin saa kodin seinälle.

Moshinon ruudullinen neule (7€) oli itse asiassa vasta muutaman tunnin jälkeen Ullanlinnasta, Vuorimiehenpuistosta. Siellä järjestettiin kesän kunniaksi kertaluontoinen katukirppistapahtuma, jossa vilisi yhtä lailla iloisia, hyväntuulisia ihmisiä. Myyjä kehotti nukkakampailemaan ennen käyttöä ja sen meinaan tehdäkin. Sitten vain lyhyt neuleenhelma mustanvekkihameen sisään ja tadaa, valmis asu! Syitä odottaa syksyä.

Juhannuksenvietto on juuri alkamassa. Istun mökillä tyytyväisenä ja kuuntelen Agentsia. Kuuntelen mökillä aina iskelmää.

Olen kirjoittanut kesäkuussa aika harvakseltaan blogia, mutta luulenpa että myös lukeminen on ollut harvempaa kuin tavallisesti. Tämähän on ollut upea kesäkuu! Lämpöä on riittänyt, ja ensisijainen mielenkiinnonkohteeni on ollut ulkona oleminen. Ehkä aivoissakin on virinnyt keskimääräistä vähemmän sisältöä, ja ajatuksettomat blogitekstit ne vasta turhia ovatkin. Lisäksi olen nauhoittanut kesää varten niin monta podcast-jaksoa, että työaika on ollut vähän kortilla. Toivottavasti valinta ajankäytöstä on ollut hyvä, ja kuuntelijat nauttivat loma-ajan jaksoista.

Mutta vähistä blogiteksteistä huolimatta elämä rullailee mukavasti (ja paremminkin). Kesä on tuntunut kesältä ja kesäyöt taianomaisilta, joskaan en kovin montaa ole ollut valvomassa. Kaikki elämässä on vähän vinksallaan, mutta kuitenkin aivan oikealla tavalla vinksallaan. Vähän niin kuin sinne päin, matkalla kohti oikeaa.

Sellaiset muutoksentuulet taas puhaltamassa, etten malta odottaa, mihin ne lennättävät ja milloin.

Siihen saakka maadoitan itseäni katukirppiksillä.

-Henriikka