Olen Onnibussissa matkalla Tampereelta kotiin. Piti viipyä huomiseen appivanhempien rakastavissa helmoissa, vaan päätinkin napata tämän ja huomisen itselleni. Tai no, töille, vaikka en millään haluisi kirjoittaa pääsiäisestä niin.
Olin myös viime vuoden pääsiäislomalla Onnibussin kyydissä, kuunnellen Mikael Gabrielia ja Isacia. Tänä vuonna korvissa soi Vesta. Ero viime vuoteen on, että viime vuonna pidin lomaa, mutta koin sen tarpeettomaksi. Tänä vuonna en juuri pitänyt tai pidä, vaikka kokisin sen tarpeelliseksi. Ihan omaa tyhmyyttäni tulin luvanneeksi tehdä liian monia asioita maaliskuun aikana tajuamatta, että maaliskuun viimeinenhän on tosiaan keskellä pääsiäistä, lankalauantaina. Toisin sanoen tänään.
On kamala löytää pitkäperjantaina itsessään se lievästi iloton, energiaton marttyyri, joka paahtaa deadlinejensa kanssa jossain omassa poterossaan, vaikka voisi osallistua lautapeleihin.
Olen kuullut itseni jo sanovan niin tuhat ja yksi kertaa jollekin, että viikon päästä helpottaa. Maaliskuun jälkeen helpottaa. Kolmen päivän päästä kiire on ohi. Muutama viikko enää ja sit on kalenterissa pelkkää tyhjää! En usko itseäni enää. Olen yrittänyt pitää touko–heinäkuun melko vapaana, vaan näen jo nyt, kuinka sitten jonkun kysyessä tekemään jotain tai tarjoamassa jotain riittävän kiinnostavaa, katson muka-tyhjää kalenteria ja nyökyttelen hetken hurmiossa. Lautapelit jäävät taas kerran väliin.
Olen aina rakastanut pääsiäistä. Sitä kuinka se tulee niin yllättäen, ilman suuri suunnitelmia. Hiljaista viikkoa, ulkoilua, hyvää ruokaa ja ylipitkiä yöunia. Mutta tätä pääsiäistä en rakasta. Olen pelannut korttini huonosti ja nyt siitä sakotetaan. Kaikilla ei ole varaa valita korttejaan, minulla olisi ollut. Ja nyt olen läheisille sekä itselleni se tarpeeton lahna, jonka kannattaisi vaan siivota kotinsa ja ottaa kaksi viikkoa lomaa, jolloin ei lähdetä yhtään mihinkään, jolloin ei tehdä yhtään mitään. Olen omasta sisimmästäni henkisesti kaukana, läheisistä vielä kauempana.
Muita hän kyllä on auttanut — auttakoon nyt itseään.
—
Kyllä minulla on luotto kirkkaaseen kevääseen. Keltaisiin lintuihin ja että ehdin vielä löytää pääsiäisenkin ytimen. Alkuviikoksi lähden vielä viimeiselle talviretkelle Lappiin, minkä jälkeen pakkaan paksuimmat talvitakkini ja villaisimmat talvikenkäni laatikkoihin ja vien kanahäkkiin. En enää katso lunta päinkään, vaan käännän kasvoni aurinkoon ja vedän henkeeni ilmaa, joka tuo uniini kirkkaankeltaisia paperilintuja viimeöisten painajaisten sijaan.
Musta ei saa esikuvaa, ei ikonia. Kun mulla on antaa ainoastaan lohtulauseita.
-Henriikka