Pääsiäistunnelma ja etäateria perheen kanssa

Toinen pääsiäispäivä. Valoa riittää, vaikka päivä on taittunut iltapäivään. Tekisi mieli keittää lisää kahvia, vaikka lounaskin on vielä syömättä. Olisi Kinderkin vielä kaapissa odottamassa – toisen söin eilen. Yllätyksenä oli omituinen pilvi, jaloilla ja käsillä. Päällä oli suloinen nukkapinta. En muista, että lapsuudessa olisi ollut sellaisia.

Rakastan pääsiäistä.

Sen olemassaoloa ja levollisuutta niillekin, jotka eivät sen merkitystä edes pohdi. Kerran vuodessa ihastelen kirkkaankeltaisen ja keväänvihreän sävyjä, vaikka ne aina muulloin sattuvat vähän silmiin. Pääsiäisenä ilahdun jopa violetista, joka muuten loistaa poissaolollaan elämässäni.

Nämä kuvat ovat eiliseltä, pääpäivältä. Jatkoimme kotielämää viimeviikkojen tapaan, poikaystävä ja minä. Päivä tuntui kuitenkin ihan poikkeukselliselta, vaikken osaa oikein erotella mistä tunnelma oikein syntyi – kai pitkälti päätöksestä.

Ja siitäkin, että pesin aamulla hiukseni, vedin ylle mustan mekon ja laitoin huulipunaakin. Ajattelin pääsiäistä, sen suomaa levon tunnetta, enkä tehnyt lainkaan töitä. Tuntuu ihanalta, että pääsiäinen oli paikallaan tänäkin vuonna, vaikka kaikki muu tuntui olevan vähän erilaista.

Yhdeltä söimme etävideoyhteydellä yhteisen pääsiäisaterian muun perheen kanssa. Meinasi tulla kiire, kun päätin viime hetkellä heittää pöydän päälle oikein pöytäliinankin. Se oli tuolla lailla sympaattisesti vähän taitoksilla, eikä etiketit muutenkaan olleet aivan käytössä. Mutta me saimme juhlatunnelman aikaiseksi juuri näin, sinne päin ja ihan tavallisesti.

Alkuruoaksi oli mieletön hävikkiruoka+herkkuspektaakkelini: kaappien kätköistä kaikkea hyvää, ja lisäksi kaupasta vähän tuoretta ananasta ja juustoja. Rakastan noita pieniä cocktailkurkkuja! Juku ne ovat hyviä ja söpöjä.

Pääruoaksi oli sitruunaista härkis-taginea (resepti täällä), joka hautui tuolla Sarpanevan puukahvaisessa padassa ja oli ihana myös tarjoilla samasta astiasta. Olen saanut padan kummeiltani lahjaksi kymmenisen vuotta sitten ja arvostan sitä vuosi vuodelta enemmän.

Kattaus oli iloinen sekamelsa kaappien astioita: uutena hankittua, kelta-valkoista Arabian Sunnuntai-sarjaa ja valkoista 24h-sarjaa, sekä vintagepalvelun helmiä: vanhanvihreää 24h:ta. Kirppikseltä oli lisäksi pari Karelia-sarjan pikkumukia sekä viinilasit. Juomalasit olivat ohuenohutta Iittalan Sarjatonta, mutta sitä ei enää valmisteta. Näiden perään kysellään vähän väliä, joten ehkäpä ne joskus palautetaan suosionsa vuoksi tuotantoon.

Jälkkäriksi oli sitä appelsiini-passionhedelmä-marenkipiirakkaa, josta kirjoitinkin jo pitkäperjantaina.

Pääsiäisasusta on annettava myös ehdottomasti vinkkiä! Se koostui kahdesta selkeästä vaatekappaleesta, joista kumpikin ansaitsee pienen hehkutuksen. Kumpikin on suomalaisen Voglian, joka on uudistunut rankalla kädellä hienoon suuntaan. Neule on Suomessa tehty ja mekkokin Virossa. Olen saanut vaatteet PR-lahjana Voglialta (jos käsite on tuntematon: yritys antaa markkinointitarkoituksessa ilmaiseksi tuotteitaan ilman sovittuja velvoitteita näkyvyyden antamisesta).

Musta mekko on täydellinen monikäyttövaate. Se on melkein rypistymätön painavan materiaalinsa vuoksi ja olisi siksi täydellinen myös reissuvaatteeksi. Neuletakin kanssa se on pehmeä ja arkisempi, kun taas vaikka näyttävän kampauksen kanssa se menee juhlaan helposti. Perustrikoon ystävä en ole, mutta tällainen paksumpi, laskeutuvampi ja “kiiltävämpi” tuntuu omalta.

Viininpunainen Loviisa-neule on paksu ja pörröinen, mutta luonnonmateriaaliensa vuoksi hengittävä: aion käyttää tätä ympäri vuoden. Neuleella on Avainlippu-merkki.

Etäateriamme tekniikka ei ollut aivan ideoittemme tasalla: lapsuudenkodista Kouvolasta yrittettiin lähettää monikamerainen spesiaalilähetys tipuineen ja pupuineen, mutta lopulta yhteyden pätkiessä ja äänen kiertäessä tyydyimme näkemään kaikki samalta ruudulta.

Oli ihanaa nähdä perhettä, vaikkakin läppäreille kailottavana ja tilanteelle naureskelevana. He ovat kyllä kultakimpaileita jokainen. Lisäksi tuli vähän kaihoisa mieli siitä, ettei saanut viettää juhlapyhiä yhdessä. Minttuhyytelön ja suodatinpussiin valmistetun pashan makuinen pääsiäinen olisi ollut aika kiva sekin. Tai vaikka lankalauantain mökkitalkoot.

Onneksi pääsiäinenkin tulee joka vuosi. Tulihan se nytkin, kaiken keskelle.

Sellaista tänne. Tavallista kaiken epätavallisuuden keskelle.

Vähän ryttyisiä pöytäliinoja ja pellavaisia servettejä, joihin ei tietenkään pyyhitä suuta, koska sehän teettäisi turhaa pyykkäilyä ja silittämistä. Siltikin ne ovat kattamisen arvoiset, sillä ne näyttävät kamalan kauniilta.

Olen myös lukenut kirjaa ja tajunnut, miten kyllästynyt olen omaan päänsisäiseen meta-analyysiini ja omaan, rajattuun mieleeni, ja miten paljon kaipaan maailmankatsomukseni ja tietokapasiteettini laajentumista. Mutta se on taas vähän sellainen suurempi ymmärrys, joten en sitä yritä tähän loppukaneetiksi tiivistää. Hmm, taisin kuitenkin yrittää.

Ihanaa maanantaita ja toista pääsiäispäivää, joka toivottavasti tuntuu levolliselta. Erityiseltä.

-Henriikka