Lisäaikaa oikealle elämälle

Yhteistyössä Asennemedia ja If_MG_0596 kopio

Somelakkoni on ohi. Kuusi viikkoa olen ollut ilman puhelinta, konetta ja muita näyttöjä klo 22–07 välillä. Miltä haaste tuntui? Mitä jäi käteen? Mitä voi tehdä ennen nukkumaanmenoa, jos puhelin onkin odottamassa seuraavaa aamua?

Olennaisinta haasteraportissani: on ihanaa hellittää otetta puhelimesta. On ihanaa tajuta, ettei se olekaan kädenjatke tai happilaite, jota ilman ei pärjää. Että sitä voi istua monta tuntia ravintolassa ystävien kanssa puhelin visusti laukussa tai viettää monta ihan tuikitavallista arki-iltaa miehen kanssa ilman sinistä valoa.

_MG_0606 kopio_MG_0611 kopio

Tiedän, että If:n Offlineaika-kampanjan keskiössä oli nimenomaan unenlaatu ja sen paraneminen, kun laitteet sulkee tuntia ennen nukkumaanmenoa. Itse näin haasteen vaikutukset kuitenkin paljon laajemmin, myös vahvasti riippuvuuteen ja elämänhallintaan liitoksissa.

Sen lisäksi, että nukumme paremmin, kun rajoitamme ruudun tuijottelua, elämästämme tulee huomattavasti vapaampaa ilman ainaista vilkuilua. En siedä sitä vilkuilua! En kestä, kuinka minäkin sorrun siihen niin usein! Puhelimen ruutua ei tarvitse tuijottaa joka kolmas minuutti. Siellä ei yksinkertaisesti tapahdu mitään niin usein. Ja vielä vähemmän tapahtuu aivoissa, jos niille ei anna aikaa ajatella muuta.

_MG_0604 kopio

Unenlaadussani ei ole ollut valittamista, joten tyydyn vain toteamaan, että nukun edelleen hyvin. Heräämisestä on kuitenkin tullut aktiivisempaa, kun en jää sänkyyn makoilemaan puhelin kourassa, vaan hyppään ylös ja otan luurin käteen vasta seitsemän jälkeen.

Haluan jättää rajoja puhelin- ja läppärikäytökselleni. Puhelimen ainaisen halailun ja vilkuilun haluaisin vaihtaa harkittuun asioiden tarkistamiseen ja informaation löytämiseen. Haluan löytää viihteeni muualta kuin mobiilista.

Läppärihommat haluaisin saada alta pois ennen yhdeksää, viimeistään ennen kymmentä. Joskus työpäivät venyvät, mutta pitkät keskustelut Jannen kanssa ovat korvaamattomia ja vaihdan työnteon mielelläni iltahämyiseen, lempeään teehetkeen.

_MG_0615 kopio _MG_0617 kopio

Ennen kaikkea kehottaisin, että pidetään huolta toisistamme. Ystäväporukan tai perheen puhelin- tai someriippuvaisen kyllä tunnistaa. Omat ystäväni ovat ojentaneet minua, kun puhelin on meinannut viedä mennessään, ja perheenjäsenet pitäneet nuhteessa suorin sanoin. Ainaista laitteilla roikkumista ei voi loputtomiin selittää sillä, että “tämä nyt on vaan mun työtä, pitää pysyä ajassa kiinni”.

Niin moni on nykyisin someriippuvainen, että se on yhteisön hiljainen yhteinen pahe. Pidetään huolta itsestämme, toisistamme, unestamme, vapaudestamme.

Teit sitten päivä- tai vuorotyötä, käytetään tunti ennen nukkumaanmenoa mieluummin tuhannella muulla tavalla kuin roikkumalla näyttöpäätteillä.

Kuitti.
-Henriikka

Lue haasteen lähtötilanne täältä ja väliraportti täältä.

Offlineaika-haaste: Mitä somelakolle kuuluu?

Yhteistyössä Asennemedia ja If_MG_1362 kopio

Paljastin huhtikuun alussa olevani someriippuvainen. Moni myönsi olevansa samassa koukussa. Aloitin kuuden viikon offline-aikahaasteen: ei somea, ei tietokonetta, puhelinta tai muita näyttöpäätteitä klo 22–07 välisenä aikana. Haastoin myös teidät mukaan. Kai kaikki ovat vielä mukana? Miltä haaste on tuntunut?

Luulin haasteen olevan minulle helppo. Käyn lähes aina viimeistään klo 23 nukkumaan enkä ota puhelinta mukaan vuoteeseen kuin hyvin harvoin. Mutta voi kuulkaas, kuulkaas: miten viheliäisiksi osoittautuivatkaan hereilläoloajat iltaisin klo 22–23 ja aamuisin klo 06–07. Ensimmäisen viikon aikana suorastaan piinaaviksi!

Häpesin itseäni ja somekoukkuani. Tiesin, että mitään erityisen merkityksellistä ei tapahdu somessa kymmenen jälkeen illalla ja silti teki koko ajan mieli vilkuilla luuria. Ihan vaan vilkuilla. Pahinta oli, ettei minulla ollut edes mielihalua tehdä mitään järkevää puhelimella: en halunnut suunnitella seuraavan päivän sähköistä kauppalistaa, kysellä ystävän kuulumisia tai kirjoittaa blogikirjoitusta valmiiksi. Halusin yksinkertaisesti tarkistaa, onko minua joku jossain somekanavassa tökännyt.

_MG_1387 kopio _MG_1366 kopio

Ehdottomuuteni haastetta kohtaan piti minut levottomuudestani huolimatta kaidalla tiellä. Suljin laitteet kympiltä ja opettelin heräämään ilman, että alan ensimmäiseksi selata Instagram-feediäni.

Marokon matkalla kuljin vähän eri ajassa kuin Suomi, mutta pidin 22–07-kellonajoista kiinni yhtä lailla. Ystäväni teki minulle jopa yllätyshyökkäyksen Facebookissa: “Kiinni jäit! Olet ollut somessa ennen puolta yötä.” Pääsin lällättämään takaisin, että maassa maan tavalla: Marokossa kuljetaan kaksi tuntia jäljessä.

Toki muutama lipsuminenkin on tapahtunut. Pari kertaa olen yksinkertaisesti somettanut menemään vanhasta tottumuksesta ja tajunnut vasta jossain vaiheessa olevani kielletyissä puuhissa. Eräs työpäiväni alkoi jo kuudelta, ja aamu vaati yhteydenpitoa kollegani kanssa. Toisena päivänä jouduin yksinkertaisesti venyttämään työntekoa yli kymmenen, jotta saan kaiken valmiiksi.

En kuitenkaan nostaisi näitä mokailuja keskiöön, vaan nimenomaan ne kaikki päivät ja hetket, kun olen valinnut offlinen vanhojen tapojeni vastaisesti. Enkä olisi taatusti tarvinnut somea yhteenkään niistä hetkistä.

_MG_1354 kopio

Kirjoitan teille vielä laajemman selonteon vaikutuksista ja haasteajasta ensi viikolla, kun saan kuusi viikkoa täyteen. Ja tarkoitus ei tietenkään ole, että tämän ajan jälkeen alan somerellestää säännöittä. Haluaisin pitää rajat tulevaisuudessakin, joskaan en aivan näin ehdottomina, vaan poikkeustapaukset sallien.

Haluan herätä aamuihin ilman puhelinta, sulkea silmät päivän jälkeen ilman sinistä valoa. Haluan, että minusta tykätään enemmän livenä kuin somessa.

-Henriikka

Ps. Ai miksi tällaiset kuvat? Nämä ovat kuvia mun lempipaikasta, jonne kävelen usein istumaan yksin – ja nimenomaan ilman somea.

Offline-aika – Rajoja someriippuvaiselle

Yhteistyössä Asennemedia ja IF_MG_0113 kopio

Moi olen Henriikka, olen someriippuvainen. Se tuntuu tosi nololta. Tekee mieli selitellä, että lähes kaikki muutkin ovat, että oma häpeä tuntuisi kevyemmältä. Mutta minä olen vain omista teoistani vastuussa ja vähintään myönnän sen. Ja ei, en tärise tai natise liitoksissani, jos en pääse katsomaan uusia Instagram-tykkäyksiäni tai Facebookin inboxiin jätettyjä viestejä. Internetin ja sosiaalisen median käytön rajoittaminen on vain minulle hankalaa, lähes mahdotonta.

Siksi otin vastaan haasteen: Seuraavat kuusi viikkoa olen offlinessa joka päivä klo 22–07 välisen ajan. En katso puhelinta, en tietokonetta, en whatsappaa enkä lue sähköposteja. En kirjoita blogia, viestittele ystävien kanssa tai päivitä Instagram-feediä. En nukahda puhelin kädessä enkä vietä päivän viimeisiä hetkiä sinisen valon äärellä.

_MG_0162 kopio

Kaikki liittyy IF:in offline-aika-unikokeiluun, johon minut haastettiin mukaan. Mukana on myös muita someriippuvaisia: Mikko Leppilampi, Roope Tonteri ja meistä bloggaajista lisäkseni Jenni, Ida ja Jonna. Kokeilun keskiössä on univajeen ongelma. Univaje heikentää terveyttä ja aiheuttaa onnettomuuksia. Nukumme vähemmän kuin koskaan ja yksi syy on näyttöruutujen valo, joka häiritsee kehon luonnollisen unihormonin, melatoniinin, tuotantoa.

Kampanja on saatu liikkeelle näkyvästi: eilistä Hesaria koristi etusivun mainos, telkkari- ja Spotify-mainokset pyörii. Olen tästä todella innoissani, sillä ollaan erittäin tärkeän aiheen äärellä. Yhtäkkiä lähes kaikki ovat niin somekoukussa, että on ihan ok olla laittamatta rajoja. Siinä missä 90- ja 2000-luvulla vielä mietittiin päiväkohtaisia näyttöaikasuosituksia, on tällainen rajoittaminen nykyään vain ääri-ihmisten touhua. Saatan itsekin olla ruudun äärellä yli 10 tuntia päivässä. Ihan kamalaa.

_MG_0184 kopio_MG_0074 kopio

Tänään, keskiviikkona, on haasteen kolmas päivä. Hävettää kertoa, että tämä on paljon vaikeampaa kuin osasin koskaan kuvitella. Tunnen itseni niin tyhmäksi: juuri sellaiseksi tosi-tv-tähdeksi, joka kertoo julkisesti miten vaikeaa hänellä on, ja telkkarin ääressä olevan ihmiset nauravat, miten mitättömästä asiasta telkkarin sekopää on tehnyt itselleen ongelman.

Lähdin projektiin mukaan henkseleitä paukutellen. Kerroin muille, että eihän minulla ole tässä mitään ongelmaa. Käyn lähes aina viimeistään klo 23 nukkumaan ja otan puhelimen tosi harvoin iltaisin sänkyyn.

Kuinka väärässä olinkaan? Olen tajunnut, että juuri silloin kymmenen jälkeen vilkuilen puhelintani jatkuvasti. Teen kyllä jotain muutakin, syön iltapalaa tai juttelen päivän kuulumisista Jannen kanssa. Mutta olen koko ajan online. Viestitän ystäville, vastailen työmaileihin, katson snäpistä nopeasti muutaman videon. Maanantaina kävin nukkumaan jo klo 22, mutta miten vaikeaa olikaan eilen, kun vietin somettoman tunnin ennen unta. Käsi hakeutui luurille ja mieli kiemurteli levottomana.

Huolestuttavan ja usein täysin turhan ilta-somettamisen lisäksi tajusin herääväni joka aamu luuriin valon avulla. Käyn läpi yön aikana tulleet viestit ja vastaan välillä jo ensimmäisiin sähköposteihinkin, kun vielä pötkötän silmät sirrissä peiton alla. Luurin valo aktivoi aivot taas ajattelemaan. Mutta kai minä nyt haluan, että mieluummin luonnonvalo, vieressä pötköttävä mies tai vaikka musiikki on luurin sijasta ensimmäinen aivoni herättävä asia?

_MG_0051 kopio

Varmaan arvaattekin: Haastan teidät kaikki mukaan. Offline-aika klo 22–07. Itse aion olla kuusi viikkoa, mutta voit aloittaa vähemmällä, jos viikkomäärä kauhistuttaa.

Ja tiedän, että tekosyitä riittää. Tosi monelle se on se, että “en minä ole lainkaan pahimmasta päästä. Joku tarvitsee tuota haastetta paljon minua enemmän”.

Minä luulin ihan samoin. Luulin, ettei tällainen aktiivinen ulkoilmaihminen ja kovissa tietokonerajoissa lapsuutensa viettänyt voisi olla näin onlinen orja. Olen kauhuissani miten väärässä olin.

-Henriikka