Minulla on taatusti maailman ihanin ja liikuttavin joulukalenteri.
Joulukuun ensimmäisenä Janne yritti tunnin verran saada minua ylös sängystä: ”Huomentaaaa… joko haluaisit herätä.. on joulukuun eka…” Lopulta hän joutui lähtemään töihin, mutta huikkasi vielä ovelta: ”Sulle on sitten joulukalenteri odottamassa.”
Pomppasin pystyyn samantien ja kipitin katsomaan. Olisi heti sanonut!
No, ehkä ihan hyvä, ettei Janne ollut näkemässä nyyhkytystäni, kun olin saanut avattua ensimmäisen luukun.
Ensimmäisestä luukusta paljastui kirje ystävältä. Ihania sanoja minusta. Laitoin heti Jannelle viestin:
”Onko jokaisessa luukussa oikeasti kirje eri ystävältä?!”
Janne vahvisti epäilyn ja liikutuin vähän lisää. Perheenjäseniä ei tällä kertaa ollut mukana, kun kuulemma he olisivat sitten vallanneet lähes koko kalenterin.
En saata uskoa, että minulta salassa oli tehty yhteisvoimin jotain näin ihanaa. (En edelleenkään meinaa uskoa, kun kirjoitan tätä, vaikka olen saanut avata ja lukea jo 14 luukkua.)
En tiedä tarkalleen, mikä Jannen brief ystävilleni on ollut (enkä ota vastuuta siitä, keitä hän on kysynyt mukaan!), mutta joka aamu saan lukea kauniita asioita itsestäni. On niin hienoa huomata, miten syviä ystävyyssuhteita olen jotenkin onnistunut elämääni luomaan. Tai ehkä ystäväni ovat, en minä.
Lisäksi moni lukemani asia on sellainen, minkä kyllä tavallaan tiedän, mutta mitä en ole osannut sanoittaa. Oivaltavia, sydämellisiä, viisaita asioita. Ja moni asia, joita pidän omina huonoina puolina, näyttäytyy monessa kirjeessä päivänvastaiselta: ystävät ovat saaneet puettua vikani vahvuuksikseni.
Yksi parhaimmista asioista on ollut myös kiitokset. Että saa muistaa eri ystäviä vuorotellen ja laittaa viestiä heidän sanoistaan. Ihan kaikkia en ole vielä ennättänyt kiittää, mutta melkein.
Vielä 10 luukkua avaamatta. Onneksi viimeisetkin saa hyvin reissuun mukaan.
Kiitos ystävät. Kiitos Janne.
Yritän noudattaa erään seuraajan Instagramissa lähettämää kehoitusta, kun hän oli kuullut kalenterista: ”Never let go of that guy seriously.”
-Henriikka