Kaikki on tosi ok

Toukokuu. Ja sen tuomia irrallisia ajatuksia.

Valoa on jo niin paljon, että pysty mitenkään olemaan valveilla koko valoisaa aikaa. Joka vuosi se tosiseikka lannistaa vähän – ikään kuin petyn aamulla avatessani verhot valoisalla. “Ääääh. Olen missanut osan kirkkaudesta.” Joku vuosi meinasin alkaa väsyä todenteolla, kun yritin pysyä valveilla auringon kanssa samassa rytmissä. Oli ääliömäinen kokeilu, älkää koittako samaa.

Onnistuin vihdoin parin viime viikon aikana kääntämään unirytmini sellaiseksi, josta eniten nautin ja joka varmaankin myös sopii parhaiten itselleni. Kymmenen aikaan nukkumaan, seitsemän maissa ylös. Alan myös myöntää itselleni, että tarvitsen paljon unta ja se on asia, mikä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa olla terve ja kiva. Vaikka se olisikin pois jostain kivasta.

Alkoholijuomat väsyttävät, ja niiden hohto karkaa aika pian. Tiistaina oli ihana tehdä pari Hugoa, vappuaattona juoda muutama lasi viiniä ja vappupäivänäkin kohottaa vielä muutama. Erityisesti tiistaina aivan ihanaa. Mutta jo eilen alkoi tuntua, että jo riittää. Nyt voi taas huoletta olla pidempään juomatta yhtikäs mittään. (Nyt kuulosti siltä, kuin ei aina voisi… Tarkoitan, että nyt on sellainen olo, että haluaakin olla.)

Huulipuna sopii poskipunaksi. Kyllästyin ikuisesti samanlaisina jatkuneisiin meikkirutiineihin ja laitoin yhtenä päivänä mistälie lähteensä opitun vinkin mukaisesti korallinpunaista huulipunaa poskille. Näytti virkeältä ja uudelta! Nyt voin jatkaa tätä tapaa seuraavan ikuisuuden.

Olen totaalisen kyllästynyt koronan mukanaan tuomiin läskivitseihin. Että paljonko kiloja on tullut koronan aikana, miten farkut eivät mahdu kiinni yms yms. donitsi-emojijutut. Lihomis- ja laihtumisvitsailu on jotenkin tarpeetonta. Painopuhe on muutenkin niin omituista ja kieroutunutta ja aivan liian keskiössä joka himputin asiassa.

Samaan asiaan liittyen olen monesti Stockmannin ohi kävellessäni kiinnittänyt huomiota erääseen kosmetiikkamainokseen, jossa vaalea, ruskettunut 32-kokoinen nainen pötköttää kyljellään silmät nautinnosta kiinni valkoisessa uimapuvussaan ilman minkäänlaista kontekstia. Ei ole kumma, jos ulkonäköajatukset lähtevät vähän kieroon, jos esimerkiksi lapset katselevat noita kuvia pikkuisesta saakka ja tottuvat niihin, kun aikuisetkaan eivät ole niiden vaikutukselle immuuneja.

Olen keski-ikäistynyt kolmenkympin kynnyksellä uskomattomin harppauksin ja se tuntuu hyvältä.

Käyn monesti viikossa kävelyillä. Välillä pidemmillä, välillä lyhyemmillä, mutta ajatuksena saada raitista ilmaa, liikettä nivusiin, ja mieltä virkeämmäksi. Eihän nuorempana termivarastoon edes kuulunut mikään vanhempien toitottama “raitista ilmaa”, saatika “liivettä nivusiin”!  Lisäksi en ole asettanut kävelyilleni koskaan minkäänlaisia ambitioita, paitsi ehkä meren ihailun, kunhan kävelen.

Eilen jäätelökioskilla tilasin rommirusina-jäätelöä. Okei, kaverina oli mango-melonia, mutta silti. Pari vuotta sitten yhtäkkiä jäätelökioskilla makuja miettiessäni tajusin, että mieleni tekee eniten kaikkien aikojen oksettavinta makua, rommirusinaa. Sillä tiellä olen vahvasti edelleen, mutta jo keski-ikäistyneeseen matkaani tyytyväisenä.

En olisi ikinä uskonut, millaisena tyyneydellä otan vastaan alati lisääntyvän tylsyyteni.

Viime viikolla huomasin ensimmäisen kerran, että kaipaan lisä-ärsykkeitä. En usko, että tätä on tapahtunut sitten kesän 2017, kun istuin 6000 kilometria autossa Jenkkien ja Kanadan roadtripillä ilman nettiä, kirsikoita syöden ja maisemia ihaillen. Jos silloinkaan. Mutta viime keskiviikkona huomasin, että en halua lähteä kävelylle pelkästään hiljaisuudesta nauttien, vaan laitoin kuulokkeista kuulumaan Auta Antti -podcastin. Onhan se kuunneltava jo yleissivistyksen vuoksi, vaikka myönnän, etten kestänyt kuunnella Radio Sodomaakaan kuin pienen hetken. Auta Antti on kuitenkin naurattanut ja siitä olen pitänyt. En vielä fanipaljon, mutta kuitenkin paljon tällaiseksi antipodcast-kuuntelijaksi. Jaksoja on takana neljä.

Aamukahvilla-podcast jatkaa kulkuaan torstaina 4.6. Tauko venyi koronan vuoksi luvattua pidemmäksi, mutta ensi viikolla starttaa nauhoitukset. Luvassa on jaksossa muun muassa retkeilystä, maata pitkin -matkustuksesta ja häpeästä. Toisen tuottarin ensimmäinen jakso on kuitenkin toivejakso, jota varten kerään nyt kysymyksiä. Arttu tulee haastattelijaksi kysymään seuraajien lähettämiä kysymyksiä minulta. Kysymyksiä voi jättää tiistaihin saakka tähän tai Instagramiini. Laitoin juuri Instagram-stooriinkin kyselyn auki. En lupaa vastata yhtä hienosti kuin Antti, saati auttaa teistä yhtäkään poloista, mutta lupaan ainakin olla röyhtäilemättä ja ryystämättä kahvia yhtä paljon!

Jos mietin ainoastaan omaa elämääni maailmasta piittaamatta, luulen, että huhtikuu 2020 oli kaikkien aikojen huhtikuuni. Se tuntui tyyneltä, kutkuttavalta ja varmalta. Keskityin hetkeen, en ruutuun. Olin samassa paikassa, jossa jalkanikin. Luulin, etten piittaa keväästä, mutta luulin väärin. Olen luullut elämässäni paljon väärin, kääntänyt ylpeästi ja nolona takkia tuhannet kerrat ja erehdyn taatusti jatkossakin monesta.

Se on tosi ok.

-Henriikka

keltainen paita / Kaiko Clothing, kaulakoru / Liia Jewellery