Minä lennän paljon. Koen siitä todella huonoa omatuntoa. Koen myös velvollisuudekseni avata aihetta ja avata erityisesti avoin keskustelu asiasta. Toivonkin, että te liitytte mukaan keskusteluun kommenttiboksissa tai omissa kanavissanne hashtagilla #kestäväreissu.
Kamala-ihana aihe, blogimaailman tabu
En ole kirjoittanut aiheesta paljonkaan blogiini, eikä ole kovin moni muukaan ammatikseen bloggaava. Aihe on monisyinen ja -ulotteinen – luulen, että olen ainakin itse pelännyt keskustelun asetelmaa, minä vastaan muu maailma. Minä vastaan kaikkien alojen asiantuntijat. Tuntuu, ettei näin vaikeista asioista argumentoidessa voi kuin hävitä. Toinen syy hiljaisuudelle on varmasti se, ettei haluta purra ruokkivaa kättä. Kun matkailuorganisaatiot ja esimerkiksi lentoyhtiöt tuovat monenkin bloggaajan elannon pöytään, on kritiikin esittäminen aina riski. Kolmas syy on taatusti se huono omatunto. On helpompi olla ajattelematta, kun tietää ettei hyviä syitä välttämättä löydy. Tai ainakaan yksiselitteisen hyviä syitä. Minäkin sulkisin nyt mieluusti läppärin kannen ja katsoisin telkkaa.
Nämä kolme syytä eivät ole kuitenkaan riittävän hyviä. Etenkin kolmas iskee kovaa: en voi sulkea silmiäni maailmalta, ulkoistaa itseäni vastuulta.
Matkamessuilla törmäsin Salamatkustaja-blogin Satuun, joka asuu perheensä kanssa Islannissa ja joutuu/saa matkustaa työnsä vuoksi paljon. Emme ehtineet edes kuulumisia vaihtaa, kun aihe syöksyi jo lentopäästöihin ja tuskantaakkaan harteilla. Totesimme, että on aika kirjoittaa ajatuksia ylös. Myös hän on kirjoittanut tänään jutun aiheesta omaan blogiinsa.
Lentomatkat arjessani
Eletään maaliskuuta. Tänä vuonna olen lentänyt Tansaniasta kotiin, Rovaniemelle ja takaisin, Nepaliin Istanbulin kautta, yhden sisäisen lennon Nepalissa ja Katmandusta saman Istanbulin välilennon kautta takaisin kotiin. Viime vuonna kävin 14 maassa, 4 mantereella, suurimmassa osassa lentäen. Aivan järjetön määrä. Ei tekisi mieli kertoa lukuja ääneen, mutta piilottelu on kaikista pahinta. Vain läpinäkyvyydellä voi tehdä kunnon muutosta.
Olen itse tuskastellut lentojen aiheuttamien päästöjen vuoksi koko ajan enemmän ja enemmän viime keväästä lähtien. Sitä ennen lentomääräni olivat vielä kohtuullisemmat, blogityöni ja työaikani eivät olleet tarjonneet mahdollisuuksia matkustukseen, enkä suoraan sanoen ollut ajatellut päästöhaittoja vielä kovinkaan paljon. Viime vuonna homma lähti kuitenkin kunnolla käyntiin ja yhtäkkiä edessäni oli unelmieni työ: sain matkustaa, kirjoittaa matkoistani, nähdä paikkoja ja paikallisia, tutustua kulttuureihin ja jakaa matkakokemuksia. Sain kirjoittaa tarinaa maailmasta. Tartuin tilaisuuksiin sydän pakahtuen ja silmät liikutuksesta kosteina: ”Ei ole totta, pääsen näkemään maailmaa, joka on kertakaikkisen upea”.
Voin nyt jälkikäteen myöntää ihan rehellisesti, etten aluksi ajatellut maailmaa sen kummemmin. Lähdin ylpeästi ja innoissani, kun kutsuttiin sen kummempia analysoimatta. Mahdollisuudet sokaisivat pieneksi hetkeksi. Eräänkin yrityksen pressimatka järjestettiin Latviassa niin, että bloggaajia lennätettiin sinne eri pohjoismaista muutamaksi tunniksi, eivätkä latvialaiset eivät edes osallistuneet tilaisuuteen. Yrityksen asian esitteleminen ei olisi edes vaatinut matkantekoa. Ei mitään järkeä!
Muutama viime vuoden lomamatkoista oli varattu jo edellisvuonna ilman tietoa siitä, miten paljon mahdollisuuksia eteeni avautuisi. Oli työmatkaa ja lomamatkaa, kotimaan matkaa ja ulkomaan matkaa. Aika nopeasti tajusin, ettei lentäminen tulisi enää koskaan olemaan itselleni sitä mitä se joskus oli. Kun vielä joskus rakastin lentämistä ja kaikkea siinä, nyt sinänsä nautinnollisista lentohetkistä huolimatta tiedän myös hyvin, miten ne tuhoavat.
Sama kävi itselleni joskus lapsena pitkien suihkujen kanssa, kun sain kuulla, kuinka ne kuluttavat. Todellisuus iski nopeasti tajuntaan: vaikka kuinka nautin niistä edelleen, en voi enää koskaan ottaa pitkää, kuumaa suihkua hyvällä omatunnolla.
Vaikka tänä vuonna olenkin jo lentänyt reilusti, olen jo ehtinyt edellisvuoden hölmöilyn jälkeen tehdä edes pientä parannusta: matkustustahti on laantunut. Kun lähden lauantaina taas Lappiin, en edes harkinnut lentämistä. Päätimme vaihtaa kesän jenkkireissun Norjan roadtrippiin. Vaikka näille reissuille lähdemmekin porukalla, on jotenkin absurdia, että jopa yksityisautoilu olisi lentojen rinnalla ekoteko.
Toisaalta on myös vaikea tietää, ovatko nämäkin itsekkäitä päätöksiä: haluanko vain matkustaa vähemmän? Oliko Lappi-reissu vain helpompi taittaa julkisilla ja perheenjäsenten kyydissä? Tuntuiko Norjan reissu vain ihanammalta vaihtoehdolta, jolla nyt puhdistan omatuntoani? Olivat syyt mitkä tahansa, ne ovat ehdottomasti ekologisempia vaihtoehtoja.
Sen sijaan tekisi mieli jättää kertomatta, että lennän vielä huhtikuussa kerran Lappiin ja takaisin, ja että vaikka junailen huhti-toukokuun taitteessa Siperian halki, niin lennän Vladivostokista Moskovan kautta kotiin. Ja kesäkuussa olen lähdössä Sveitsiin, heinäkuussa Italiaan ystävän häihin. Maailma ei missään nimessä kestäisi, jos kaikki tekisivät näin. Eikä muuten kestä tätäkään määrää.
Miksi matkustan?
Mielestäni matkustuksen kestävyyttä ja vastuullisuutta mietittäessä on todella olennaista pohtia, miksi ylipäänsä matkustaa. Onko matkoille tarpeeksi hyviä syitä, jotta maailmaa voi tuhota siinä määrin, mitä lennot sitä rasittavat. Saako joku muu minun matkastani niin paljon, että voin tehdä tällä tavalla hallaa maailmalle?
Olen matkustuksen suhteen käännekohdassa. Koko alkuelämäni matkustin lähinnä itseni vuoksi: käytin kaikki rahani ja lomani matkustukseen, niin kaukomaiden kuin lähikohteidenkin kartottamiseen. Usein matkustin junalla tai autolla, mutta lensin myös. Muistan ensimmäisen lentoni 8.luokkalaisena ja huumaavaan lähdöntunteen vatsanpohjassa. Olen ammentanut reissuista ja ympärillä olevasta maailmasta elämääni ja ymmärrykseeni enemmän kuin mistään muusta.
Pari viimeistä vuotta olen kuitenkin elänyt niin sanotussa murrosvaiheessa. Matkoista on tullut osa työnkuvaani. Minua pyydetään kohteisiin, jotta jakaisin matkatarinoita muille, jotta kuvaisin Kanadan luontokohteita ja kertoisin, mitkä Berliinin kahvilat ovat tällä hetkellä in. Vielä ulkomaan kohteitakin isommin mukaan ovat tulleet kotimaan matkailuorganisaatiot, mistä olen ollut todella innoissani.
Työmatkojen rinnalle ovat kuitenkin edelleen jääneet myös lomamatkat. Olin siskoni ja äitini kanssa syksyllä Singaporessa, toisen perheeni kanssa joulun ja uuden vuoden Tansaniassa. Näistä matkoista minulla ei ole minkäänlaista velvoitetta kirjoittaa tai jakaa. Nämä matkat eivät välttämättä tuoneet kenellekään mitään hyvää tai informatiivista. Olisiko nämä reissut pitäneet vain jättää taittamatta? Olisinko voinut vain ilmoittaa perheelleni, ettei maailma enää kestä työreissujeni rinnalla huvin vuoksi matkaamista? En tiedä.
Vaikka matkustamisen syyni ovat edelleen myös itsekkäitä (rakastan nähdä ja kokea), rinnalle on tullut myös vahva palo rohkaista ja kertoa maailmasta muille. Haluan olla rohkaisemassa erityisesti naisia lähtemään paikkoihin ja tekemään asioita myös yksin tai naisporukalla. Haluan omilla matkakertomuksillani näyttää paikallista elämää, lisätä ymmärrystä eri maiden kulttuureista ja avata esimerkiksi vähäosaisempien oloja eri puolilla maapalloa. Naisten oikeudet ja silpomisen vastainen työ ovat jotain mille palan suuresti ja toivoisin tulevaisuudessa pystyväni jakamaan yhä enemmän myös näiden aiheiden tiimoilta. Haluan ammentaa tansanialaisten ilosta ja tallettaa kameralle islantilaisten päättäväisyyden. Haluan näyttää, että hallitus tai hallitsija ei ole yhtä kuin kansalaiset. Haluan osoittaa, ettei tarvitse pelätä. Haluan matkustuksellani hälventää maiden rajoja, ihmisten rakentamia lokeroita ja kuplia.
Kun lähdin itse 18-vuotiaana vapaaehtoistöihin kolmeksi kuukaudeksi Etiopiaan, en voinut ymmärtää millaisen lyhyen elämänkoulun saisin. Silloin en kotiin tullessani tajunnut omaa muutostani, mutta ymmärsin vasta vuosien jälkeen, että tuo aika jäi vaikuttamaan syvästi koko loppuelämääni. Vahva suomalainen identiteettini sai vahvistusta maailmankansalaisuudesta: tajusin vielä tarkemmin opin, jota olin kuullut vanhemmiltani syntymästä saakka – me kaikki olemme lopulta ihan samanlaisia.
Tämä onkin yksi matkustuksen vaikeimpia asioita. Matkailu avartaa, niin kuin viisas sanonta kuuluu. Jos kukaan ei koskaan matkustaisi, ei minkäänlaista hyvää muutostakaan tapahtuisi. Mitä enemmän itse matkustan, sitä enemmän haluan myös muutosta ja antaa takaisin, niin ihmisille kuin luonnollekin.
Mutta nyt kun matkailu on minut jo tiettyyn pisteeseen asti avartanut, niin olisiko ainoa oikea ratkaisu lopettaa reissaus? Onko minulla riittävän hyviä syitä matkustaa? Se on ainakin varma, että minun on itse keskityttävä tulevaisuudessa vielä paljon enemmän matkojeni syihin ja tehdä matkoistani myös muille kuin itselleni arvokkaampia.
Miten matkustan?
Jään usein kaipaamaan lentämistä kritisoiviin keskusteluihin näkökulmaa, miten perillä matkustaa. Vaikka ilmailu saastuttaa takuulla, sen rinnalla on todella olennaista miettiä, miten ja miten vastuullisesti kohteessa elää, miten vastuullisesti ylipäänsä matkustaa. Jos lentää vain lentämisen vuoksi, on varmasti ihmispylly. Oksennan joka kerta suuhuni, kun huomaan jonkun leijuvan kertyneillä lentokilometreillään tai lentolukumäärillään.
Monet kohteethan elävät matkustajista. Muualta tulevat rahavirrat pitävät paikalliset ja paikat elinvoimaisina. Tämäkään argumentti ei kuitenkaan ole kovin validi, jos niitä paikallisia yrityksiä ei oikeasti tue. Kannattaa ottaa selvää, kenen kukkaroon sitä rahaa syytää. Monissa kohteissa lomittain ovat ne ”riistohotellit, -kahvilat ja -palvelut”, sekä ne paikalliset paikat, joita matkustajan kannattaisi tukea. Moni valitsee ensimmäiset ajattelemattomuuttaan, esimerkiksi helppouden tai tuttuuden vuoksi. Tai ehkä sen vuoksi, että siellä toimii wifi. Olisi kuitenkin hyvä miettiä kahdesti. Paikallistenkin kohdalla, eritoten kaukomaiden halvimmissa vaihtoehdoissa, ongelmaksi kuitenkin nousee monesti työntekijöiden kohtelu. Riistää voi monella tapaa. Joskus selvitystyö on mahdotonta, mutta yllättävän paljon saa kuitenkin irti, kun ottaa selvää ja näkee vähän vaivaa. Asioilla on aina lukuisia puolia.
Matkustus avartaa myöskään harvoin vain rantatuolista tai hotellilakanoiden välistä. En voisi elää itseni kanssa, jos kiertäisin ympäri maailmaa ainoana tarkoitukseni kuvailla palmuja ja pakaroitani. Jokaisella paljon matkustavalla on vastuu siitä, että siinä omassa matkustuksessa on jotain järkeä. On hyvin mahdollista, että palmuilla ja pakaroillakin on hyvä syy, enkä missään nimessä tarkoita, etteikö matkalla voisi myös nauttia! Eivätkä kaikki jaa matkoista someen kuin pintaraapaisun. Mutta jos tarkoitusperät ovat puhtaasti itsekkäät, pitää myös kompensaatioiden mielestäni nousta korkeiksi. Mutta kannustan eritoten fiksaamaan matkustustapoja: adaptoitumaan yhä enemmän uusiin kulttuureihin, oppimaan niistä, tapaamaan ihmisiä ja oikeasti ottamaan kaiken (tai edes jotain!) vastuullisesti irti siitä paikasta, jonne on päättänyt matkustaa.
Ja sitten miettiä kaiken päälle, miten maailmalle pystyisi vielä maksamaan takaisin.
Kuinka voisin matkustaa paremmin?
Jos voisin siirtää sormia napsauttamalla itseäni paikkoihin, skippaisin tietysti lennot samantien. Se nyt ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Vaihtoehtoja kuitenkin löytyy, jos omiin matkatottumuksiin haluaa tehdä parannuksia.
On hullua ajatella, että joskus sitä vain etsi halvimpia lentoja ilman, että ajatteli sen pidemmälle. Pisimmillään olen lentänyt joskus lähes kaksi vuorokautta neljän välilaskun kautta perille. Rahaa olen säästänyt, maailmaa en. Pyrin nykyisin ajattelemaan toisin: Mieluummin vähän kalliimmalla ja vähemmillä välilaskuilla, lentotunneilla ja -kilometreillä. Halpalentoyhtiöt ja halpalennot ovat tietysti hienosti tuoneet matkustuksen useampien ulottuville, mutta niidenkin suhteen kannattaa olla kriittinen, kun miettii asiaa ekologiselta kantilta.
On myös olennaista, miten pitkään on perillä. Jos lentää vuorokauden viikonlopun vuoksi, on sanomattakin selvää, ettei reissu ole kovin kestävä. On parempi lähteä kerralla pidemmäksi aikaa, kuin monta kertaa lyhyille reissuille. Esimerkiksi ystävämme järjestävät heinäkuussa häät Italiassa. Emme olleet ajatelleet lähteä sinne kesäreissuun, mutta koska lennämme nyt sinne joka tapauksessa, päätimme yhdistää siihen pidemmän yhteisen loman. Tällainen yhdistely näkyy koko ajan enemmän myös työ- ja lomamatkojen yhdistämisessä, mikä on tosi hienoa, ellei se vain todellisuudessa kiihdytä lentojen ja lennätettävien ihmisten määrää.
Olen myös päättänyt maksaa vuoden alusta lähtien kaikista lennoistani kompensaatiota lentopäästöistäni. Mahdollisuuksia kompensaatioiden maksamiseenhan on hirveästi! Tähän mennessä olen kuitenkin vain kirjannut lentoni ylös, sillä en yksinkertaisesti tiedä, mikä väylä olisi tässä paras. Olen skeptinen sen suhteen, menevätkö rahani oikeasti siihen tarkoitukseen, johon ne tarkoitan? Tietääkö joku, mikä olisi luotettava ja hyvä tapa lahjoittaa?
Aion myös vähintään yrittää lisätä nämä kompensaatiokulut saamiini työtarjouksiini, jotka velvoittavat lentämistä. Jos yritykset eivät mene läpi, voin maksaa rahat omalta tililtäni, mutta uskon tällaisen olevan koko ajan tutumpaa tulevaisuudessa: jos yritys velvoittaa matkustamaan, sen kontolla on myös huolehtia ympäristövaikutuksista. Kyllähän se kertoo myös paljon yrityksen arvomaailmasta, nauraako se ehdotukseni vuoksi minut pellolle vai pitääkö remmissä.
On tunnustettava, että on vaikea kertoa lahjoittavansa lennoista kompensaatiota. On vaikea kertoa, mitä kaikkea hyvää maailman ja luonnon vuoksi tekee. Tuntuu hankalalta kertoa, että kieltäydyn vielä useammin matkoista kuin vastaan niihin myöntävästi. Se tuntuu heti prassailulta. Olen huomannut, että on huomattavan paljon helpompaa ottaa vastaan kritiikkiä, jota suolletaan lentojeni vuoksi keskustelupalstoilla, kuin puolustaa itseään hyvillä, todellisilla teoilla. Tulee heti tekopyhä-fiilis, kun latelee mitä ja millaisia summia lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Se jääköön siis omaksi asiakseni. Mutta haluan korostaa, että jokaisen on mielestäni tehtävä niin paljon hyvää, ettei kuolon korjatessa ole ollut olo, että olisi velkaa.
Ja ettei liikaa ylpistyisi, niin kannattaa kuitenkin muistaa, että elämä on lahja ja velaksi täällä joka tapauksessa eletään.
Kun koko maailma matkustaa
Oikeastihan minun matkani ovat yksi kärpäsenjätös suurten linjojen rinnalla. Joku voi hyvinkin luulla, että ajattelen itsestäni liikoja tämän tekstin vuoksi. Välillä tekisikin mieli huutaa ääneen, että mitäs väliä minun muutamilla matkoillani on, kun vaikka Aasian business-matkat tuhoavat maailmaa triljoonakertaisesti. Niiden rinnalla ei paljon muutamat suomalaiset bloggaajat paina.
Mutta en tietysti huuda niin, sillä vastuuhan on jaettu. Vastuu on kaikkien. Ja eritoten niillä, joita erikseen seurataan, on vastuu tehdä paremmin ja vastuullisesti. Koska minunkin matkakuvistani on joku olettaakseni joskus innostunut, on minun kannettava framille myös ikävät asiat: mikään ei ole mustavalkoista. Siinä missä Sansibarin rannat ovat upeimpia, on paikallinen kulttuuri kärsinyt valtavasti ulkomaisten yritysten jyrätessä saarella seteliniput silmissä ja käsissä. Siinä missä Balin kahviloista saa Instagramin mukaan mielettömiä smoothiebowleja, meri kylpee muoviroskassa.
Ikävien asioiden rinnalle on nostettava myös erityisesti parempia vaihtoehtoja, sillä hedonismin kyllästämässä maailmassa ihmisten nautinnon tarve voidaan ohjata myös paremmin: junalla pääsee vaikka minne, Suomi on matkakohteista upein ja lähimatkailu äärimmäisen yes. Itsellänikään ei ole reissuja tiedossa heinäkuun jälkeen ja ajattelin pitääkin reissukalenterin Ruotsin risteilyä lukuun ottamatta tyhjänä vähintään koko loppuvuoden.
Yksi ratkaisuhan olisi verottaa lentämistä rutkasti. Matkustaisin, vaikka se olisi selkeästi kalliimpaa. Toisaalta se rakentaisi taas jälleen kerran kuilua tulojen mukaan. Entä sitten tulojen mukaan lasketut lentolippuhinnat? Tai rutkat kompensaatiokulut niille, jotka tienaavat reippaammin? Kuulostaa järkevältä, vaan enpä usko näkeväni sellaista päivää tässä maailmassa.
Onneksi esimerkiksi business-matkailuunkin on tehty jo paljon muutoksia. Videopalaverit mahdollistavat vaikka mitä, ja enää toiselle puolelle maapalloa ei lennetä yhtä usein vain allekirjoittamaan sopimuspaperia. Parantamisen varaa on kuitenkin äärettömästi. Ja siksikin toivoisin kritiikin antamiseen ja asioiden vaikuttamiseen vähän laajempaa näkökulmaa. Jostain keskustelusta luin, että paljon matkustavia bloggaajia voi kritisoida matkoistaan juuri siksi, että he tekevät matkansa julkisesti. Itse olisin enemmän huolissani lennoista, jotka tapahtuvat huomaamatta ja piilossa: maailman jätit tekevät tuhojaan, mutta monikaan ei osaa edes kritisoida asiaa, sillä niistä eivät yritykset itse hiisku. Läpinäkyvyys tuo muutosta, ei päinvastoin.
Kasvissyönti on turhaa, jos lentää – vai onko?
Kun nykyisin puhutaan lentojen päästöistä, ottaa joku lähes aina keskusteluun mukaan myös kasvissyönnin. Lopetin itse lihansyönnin reilu vuosi sitten ympäristösyistä.
Emme myöskään omista autoa, asumme kerrostalossa, 43 neliön kodissa, pidämme lämpöjä melko alhaalla, kierrätämme kaiken muovista biojätteisiin ja vaatteisiin ja asumme alueella, jossa on mahdollista ostaa lähiruokaa ja käyttää lähipalveluita. Käytämme ekosähköä, panostamme ekologisiin tuotteisiin ja palveluihin. Suljen hanan, kun vaahdotan shampoota ja uudestaan, kun käytän hoitoainetta. (Välihuomiona, että ei tässä turhan hyviä vielä olla: pitäisi esimerkiksi vähentää juuston menekkiä, olla nopeampi suihkussa yms yms…)
Olen kuullut jo useasti argumentin, että tämä kaikki tämä ”muu hyvä” on turhaa, kun kerran matkustan. En pysty olemaan samaa mieltä. Kaikilla teoilla on merkitystä, vaikka niillä ei saakaan ostaa itselleen hyvää omatuntoa. Sitä paitsi monet asiat ulottuvat niin paljon omaa napaa pidemmälle ja ovat niin paljon suurempia vyyhtejä kuin osaisi ikinä arvatakaan: ostamalla ulkomaisten ketjuliikkeiden vaatteita tuet usein järjettömäksi paisunutta vaateteollisuutta, jotka lähes poikkeuksetta polkevat ympäristöä ja ihmisoikeuksia. Ostamalla kosmetiikkajättien tuotteita heität niin ikään rahasi vaarallisen epäläpinäkyviin prosesseihin, jotka harvoin kantavat ympäristölle myönteisten vaikutusten kortta kekoon kemikaalihaitoista puhumattakaan.
Ja vaikka jokaisella olisikin vain vähän mahdollisuuksia vaikuttaa omiin hiilipäästöihin, voi yhteiskunnan kehitykseen kuitenkin pyrkiä vaikuttamaan mahdollisimman paljon. Typerintä on lamaantua tai ajatella, ettei mitään ole kuitenkaan tehtävissä tai ettei pienillä teoilla saavuteta mitään. Jos yksin ei tunnu saavan riittävästi aikaa, esimerkiksi järjestöt ajavat asioita kanssasi. Politiikkaan voi osallistua muualtakin kuin eduskunnasta.
Miksi olen jatkanut matkustusta?
Olen jatkanut matkustamista vaikka tieto onkin lisännyt tuskaa. Miksi? Siksi, että olen aika varma, että en saa ketään lopettamaan matkustamista, mutta luulen voivani vaikuttaa ihmisten matkustustapoihin. Ja luulen, että sillä on suurempi vaikutus maailman mittakaavassa kuin sillä, että lopettaisin kokonaan tai hiljenisin reissuistani.
Mutta myös minun on ehdottomasti oltava yhä järkevämpi ja vastuullisempi matkailija tulevaisuudessa. En voi seikkailla menemään itsekkäästi, vaan minun on pyrittävä ajattelemaan asioita laajemmin. Haluan vähentää matkustusmäärää, saada isompia ja parempia asioita aikaiseksi matkoillani ja saada parempia motiiveita itsekkäiden, elämyshakuisten tavoitteideni rinnalle.
Lisäksi haluan miettiä yhä tarkemmin, vaatiiko työni matkustamista. Usein itselleen on helppo selittää asioita. Voin itse sanoa silmät kirkkaina, että matkustus on työtäni. Toisaalta yrittäjänä voin myös itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan työtäni ja yritystäni kehitän. Toivon mukaan pinnalliset kaukomaan matkat ja maailman tuhoaminen syyttä eivät tule koskaan olemaan työni ydin.
Noniin, melkoisen ryöpytyksen jälkeen lopussa ollaan. Asiaa riitti, ja tekstin mitasta saattoi huomata, että olen miettinyt asiaa nyt viime keväästä lähtien joka ikinen päivä. Tuntui, että pääsin vasta alkuun.
Mutta haluaisin nyt antaa areenan teille ja keskustelulle. Pystyn kuitenkin miettimään tätä asiaa vain omasta näkökulmastani, vain omilla tiedoillani. Teksti jää väkisinkin naiiviksi ilman useampia näkökulmia. En ole opiskellut asiaa, enkä todellakaan tiedä tästä tavantallaajaa enempää. Mutta haluaisin tietää. Kuulisin niin mieluusti, mitä ajatuksia aihe teissä herättää, millaisia lisäpointteja keksitte.
Nyt saa kritisoida, nyt saa haastaa ja kysyä, nyt saa nostaa omat kokemukset ja ajatukset alttarille. Ainoa toiveeni on, että keskustelussa säilyisi hyvät tavat ja tolkku. Voit jättää omat ajatuksesi täällä tai somessa hashtagilla #kestäväreissu.
Lisäksi haastan kaikki muutkin bloggaajat ja sometyypit ottamaan aiheeseen kantaa. Aloitan kavereistani, joiden tiedän matkustavan paljon: Nata, Arttu, Stella ja Jarno, Sara, Veera, Otto, Joonas ja Jenni, olisi huippua kuulla, mitä ajatuksia aihe teissä herättää.
Meillä on vain yksi maapallo. Upea sellainen.
-Henriikka
EDIT: Keskustelusta syntyneitä blogipostauksia:
Salamatkustaja: Matkustan ympäri maailmaa, CO2-päästöt ne kasvaa vaan
Tickle Your Fancy: Kun matkustaminen ei tunnu enää niin vapauttavalta – Ajatuksia lentopäästöistä
WTD: Minäkin tuhoan maapalloa
Viimeistä murua myöten: Kun tajuaa itse olevansa pahinkin ilmaston tuhoaja- Lentomatkustelun tuska
Pipo silmillä: Rakastan vuoria, mutta en haluaisi lentää niiden luokse
Joanna Hearts: Maailman ihanin ja kamalin asia
Minielo: Lentäminen ja ainutlaatuinen maapallomme
Pupulandia: Pitkästä aikaa kuulumisia ja sekalaisia mietteitä
Ikkunoita elämään: Kulkuvälineistä
Sofian stoorit: Iso paha lentomatkailu, vai onko sittenkään? #kestäväreissu
Mustarttu: Itsekäs matkustaja – mietteitä lentämisen epäekologisuudesta
walleni.us: Näin paljon lentopäästöjä perheemme aiheutti
Elämää tyylillä: Hiilidioksidipäästöt kuriin – lennetään vähemmän, kulutetaan vähemmän
Pesojoonas: Lentämisen kieltäminen – itsekästä ajattelua?
Endorfiinikoukussa: Kestävämpi elämä
Jarin blogi – biologiaa ja maantiedettä: Vaikka muuttuisin tammeksi, en pystyisi sitomaan kaikkea lentomatkailussa tuottamaani hiilidioksidia
Homevialaura: #kestäväreissu: Näin kompensoit lentopäästöt
Project Mama: Se pahin synti
Viena K: Ylikulutuspäivä – mitä minä voisin tehdä paremmin?
Blogimutsitutkimus: Tutkijan hiilijalanjälki
Sunnuntaiaamu: Lentäminen tuhoaa ilmastoa
Konsta Linkola: Kun toimin arvojani vastaan