Huhtikuun kahdeskymmenes 2017

Terveisiä Riikasta, kauniista hotellista, jonka mustia seinäkoristeita en kuitenkaan ikimaailmassa haluaisi omaan kotiini. Pesin juuri hampaat ja meikit. Olo on levollinen, vaikka jostain kaukaa kuuluukin poliisiauton sireeni.

Olin jo käymässä äsken nukkumaan, kun luin Idan päiväkirjakirjoituksen. Se oli niin lämmin, että halusin tehdä saman. Googlasin, miten tietokoneella pystyy ottamaan kuvia (kuvitelkaa, etten ollut koskaan ottanut PhotoBooth-kuvaa läppärilläni, jonka sain huhtikuussa 2015), ja tämä kuva oli ensimmäinen. Hämmennyin, kun kuva otettiinkin niin nopeasti: 3–2–1 ja painoin pään polviini hämmennyksissäni. Otin tämän jälkeen monta viisi (17!) muutakin, mutta ne olivat teennäisen poseerattuja. Sykkyräsaaret ja pallonuttura kuvastavat ainakin minua.

Lensin Riikaan ruokamatkalle. Suomesta on tulossa kai neljä muutakin, mutta he liittyvät seuraani vasta huomenna. Saavuin itse täksi illaksi ja olin äsken yhdellä elämäni yllätyksellisimmällä illallisella.

Olin sopinut yhteyshenkilön kautta tapaavani tuntemattoman seurueeni seitsemältä ravintolassa. Odotin isoa toimittajaporukkaa, kunnes totuus valkeni: puolisen tuntia myöhässä tapaamisajasta seurakseni asteli muuan toimittaja miehensä kanssa. Molemmilla oli ikää noin 50 vuotta enemmän kuin minulla, elämänkokemusta varmaan sitäkin enemmän.

Alkuhämmennyksestä toivuttuani (kesto noin 3 sekuntia), oli yksi hauskimmista illoista ikinä. Pariskunta oli nähyt ja kokenut paljon. Heillä oli niin paljon tarinoita, että minulla olisi pitänyt olla nauhuri koko ajan päällä. Toimittajanainen oli alunperin New Yorkista, mutta ollut jo 45 vuotta naimisissa italialaismiehen kanssa. Juttelimme matkustuksesta, työstä, ruoasta, Trumpista, politiikasta ja perheestä. Kuvasimme yhteisvoimin kaikki annokset ja hihittelin, kun seurueemme näytti mitä luultavimmin lapsenlapselta isovanhempiensa kanssa.

Äsken kävelimme yhdessä hotellille. Iän muisti vasta kunnolla, kun nousimme pöydästä. Kävelytahtini olisi ollut noin 8-kertainen.

Toisaalta, vajaa kilometrin matkaa kävellessä mietin, miksi aina kuljen niin valtavan kovaa vauhtia. Mihin minulla on aina niin hirveä kiire?

-Henriikka