Olen kuunnellut lähipäivinä paljon Rauhan laulua. Scandinavin Musig Group kuuluu vahvasti nuoruuteeni. Sellaisen noin 15–17-vuotiaan Henriikan elämään, kuka alkoi oivaltaa, että saa sanoilla oikeasti sanotuksi asioita, ja että ihmiset kyllä kuuntelevat, jos on tarpeeksi tärkeää sanottavaa. Etenkin, jos ei edes yritä huutaa.
me nousemme ylös ensimmäisinä
me menemme kuuntelemaan
kun metsä huojuu
jos pyydät, kerron fasaaneista
ne lähtivät kauan sitten pakoon kylmää
osoitat vastarantaa, sanot
se on varmaan afrikka
ja minä sieltä palannut siskosi
Kuvittelin meneväni armeijaan heti, kun lukio päättyy. Toisaalta mielessäni kutkutti ajatus siitä, että lähtisin elämäni seikkailulle vapaaehtoistöihin. Olen jälkikäteen kovin tyytyväinen, että valitsin jälkimmäisen.
Puhuin juuri viime viikolla äidin kanssa puhelimessa. Mietin ääneen, että pitäisi varmaan blogissa jakaa tarina yöstä, jolloin olin yksin vieraana etiopialaisessa kodissa ja nukuimme koko perhe noin 15 neliön huoneessa. Illalliskana teurastettiin olohuoneen lattialle. Äitiä nauratti. Hänestäkin minun pitäisi jakaa koko tarina.
me juoksemme lujempaa kuin uskoisin
meidän on saatava tietää
minne fasaanit menivät
saamme monien silmiin kyyneleet
me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät
Halusin lukioikäisenä vain päästä pois kotikaupungistani. En sen vuoksi, etten viihtynyt siellä, vaan sen vuoksi, että kaipasin jo kovasti muutosta. Halusin mennä töihin, jotta pääsisin matkustelemaan. Halusin tavata uusia ihmisiä ja jostain syystä en tajunnut, että olisi niitä varmasti löytynyt lisää ihan läheltäkin.
piirrät maahan ensimmäisen viivan
minä luettelen kirjaimet
talon takana nojaamme kivijalkaan
katsomme taivaalle
toivomme ukonilmaa
vuosien päästä palaamme tänne
olet kasvanut ohitseni
ja me nauramme kaikelle
älä sinä huoli, ole noin
kaikki muuttuu
mutta loista loppuun asti
ole noin, ole noin, ole noin.
Olisin mieluusti taas aina välillä sellainen nuori, jonka pahin pelko on, että on samanlainen ja toisaalta liian erilainen kuin muut.
Rakkaudella,
Henriikka
