Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa
Kesä on kääntynyt syksyksi, ja on uuden sesongin aika. Minut se saa hymisemään onnesta, en muista aikaa, jolloin en olisi ottanut syyshämyä halauksella vastaan.
Ruskaretket, toinen sato sieniä, sadonkorjuujuhlat, kurpitsapiirakat ja kynttiläillalliset. Aina ihmettelen niitä, jotka eivät pidä syksystä. Mistä tässä kattauksessa ei voi olla pitämättä?
Onneksemme kotimaan matkatkin ovat tarjottimella, suloisesti sallittuja. Maanantaina suuntaan Lappiin, Hammastunturin erämaahan ja Muonioon rauhoittumaan. Siitä matka jatkuu Enöntekiölle ja paluumatkalla vielä nauttimaan Jyväskylän seudusta. Tie mitä kaikkea mahtuu vielä loka-, marras- ja joulukuulle, kunnes vuosi vaihtuu uuteen.
Luulen, että monelle tämä vuosi on ollut kerrassaan erikoinen. Korjaan: luulen, että se on ollut sitä ihan kaikille. Jos maailmantilanne ja pandemia ei ole vaikuttanut itseensä, niin luultavasti johonkin läheiseen tai läheisenläheiseen – fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti tai esimerkiksi taloudellisesti.
Muistan hyvin, kuinka otin vuoden vastaan onnellisena, ja onnellisena olen onneksi pysynytkin. Hämmennys on kuitenkin kulkenut rinnalla kautta linjan. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Mikä vuosi tämä oikein on?
Muistan erittäin hyvin myös sen, kun Uusimaan rajat suljettiin. Palasin kotiin Lapin karanteenikodistani, ja vaikka tiedostinkin hyvät tarkoitusperät rajoitustoimille, oli mielessäni olo: Voisinkohan vain siirtää kirjani tänne? Voisinko vain siirtää kirjani vähän sinne sun tänne?
En tietenkään voinut, eikä siinä kohtaa ollut mitään järkeä lähteä kiertämään maita ja mantuja. Ymmärsin vain perinpohjaisesti, kuinka olin tottunut liikkumaan ja kuinka olin tottunut kulkemaan sinne sun tänne, ympäri Suomea. Tuli sellainen olo, että enhän minä voi mennä sinne kerrostalokotiin istumaan, kun yhtä lailla kotini on täällä tuntureilla, Kainuun korvessa ja länsi-rannikon saaristossa. Kun kansalaisia pyydettiin koteihinsa, tuntui, että olisi pitänyt ottaa teltta rinkkaan ja lähteä kulkurina kuljeskelemaan. Se tuntui siinä kohtaa eniten kodilta.
Tuntui helpottavalta kiven vieräykseltä yli sydämen, kun sai taas mennä ja kulkea. Sai taas tuntea, että koko Suomi on kotini, ei vain pieni nurkka sitä.
Tuntui vapaalta. Ehkä sitä myös ensi kerran elämässään sai kokea sellaista rajoittamistakin, johon ei ollut tottunut. Osasi uudella tavalla arvostaa sitä vapautta, joka meillä täällä Suomessa on.
Kesä vei moneen paikkaan: Tampereen seudulle, Kemiönsaareen, Hiittisiin, Mathildedaliin, Ylläkselle, Leville, Pallakselle, Kouvolaan, Nuuksioon, Espooseen, Turkuun ja vaikka minne muualle. Syyskuun reissaan alussa kerrotun suunnitelman mukaan, mutta pyrin himmaamaan tahtia, sillä tiedän, että erityisesti syksyisin kaipaan rauhaa. Mieleni vauhdikkuus korreloi auringonvaloon, ja villasukkien paksuuteen.
Loppuvuoden kuukaudet pyhitän rennommalle tahdille. Reissaillua en suinkaan lopeta, mikäli se vain on suinkin sallittua ja mahdollista. Voi sormet ristiin, kunpa se olisi!
Katselin eilen 100 syytä matkailla -kampanjan vinkkisivustoa läpi. Hauskasti huomasin, että monia asioita olin tehnyt päätöksensä ennätäneenä kesänä ihan vahingossa.
Turussa istuimme ystävän suosituksesta äärimmäisen sympaattisen Café Qwenselin sisäpihalla. Siemailimme kahvia kauniista pannusta ja pikkukupeistamme. Vuonna 1896 avatussa Turun kauppahallissa kävimme lounaalla.
Teijon kansallispuistossa kävin useasti, viimeksi viime viikonloppuna. Askartelimme kummitytön ja hänen siskonsa kanssa kävyille lauttoja ja söimme eväsleiviä. Samalla matkalla tuli koettua myös Teijon ja Matildan kylät.
Myös Käsnäs tuli yllärinä koetuksi, kun jatkoimme sieltä ystävien veneellä saaristoon. Pitkäksi ei vierailu jatkunut, mutta saimmepahan hyvät lounaat, auton parkkiin ja testattua pihakeinua.
Hauskaa, että myös Espoo on listalla, sillä sehän oli kevään ja kesän hittikohteeni! Keväällä Karalahden katutaidekierros ja loppukesästä Keran Hallit antoivat aivan uusia näkökulmia Espooseen.
Pyhän Olavin pyhiinvaelluksella kävin jo viime vuoden puolella, ruskan viimehetkillä, ystävän kanssa käsikynkässä.
Mitä sitten vinkeistä toivoisin joko tänä vuonna tai ensi vuoden koittaessa hyödyntäväni?
Ruoka- ja ravintolaretki Turkuun on ainakin haaveissa.
Lisäksi Vanha Rauma on jäänyt teiniajoista mieleen paikkana, jonne olisi ehdottomasti päästävä pyörimään lisää. Kävin siellä silloin vain pikaisen pyrähdyksen ajan enkä muista kuin upean kirkon ja kiinnostavan taidenäyttelyn jossain puulotalossa. Olisi korkea aika mennä uudelleen.
Hotelli Punkaharjulla olen jo käynyt, mutta haluaisin sinne ehdottomasti uudelleen. Meinasin jo viime syksynä ilmoittautua Saimin sienikurssille, mutta aikataulut eivät silloin kohdanneet.
Ihmettelen myös, miten en ole kouvolalaissyntyisenä viettänyt juuri koskaan aikaa Kymijoella? Melontareissu olisi ruska-aikaan varmasti hieno kokemus.
Viimeisenä nostan Salamajärven kansallispuiston, sillä en ollut koskaan kuullutkaan siitä. Onko kyse sitten sivistyksestäni vai mistä, mutta männikkömaisema ja suoluonto vetoavat aina. Keski-Suomen ja Pohjanmaan rajalla sijaitsevassa kansallispuistossa elää myös noin puolet maamme harvinaisista metsäpeuroista.
Siinähän sitä onkin sitten taas haaveita kourallinen. Sylillinen. Rekallinen.
Kotimaan matkustuksen mahdollisuudet eivät ole loppumassa. Tiedän, että erityisesti Lapissa ja monissa ulkomaisille asiakkaille pohjaavissa kohteissa eletään tällä hetkellä todella vaikeita aikoja. Hämmentävä vuosi 2020 jatkuu hämmentävään vuoteen 2021, ja seuraukset näkyvät vuosien ajan. Nyt jos koskaan voimme omilla teoillamme ja ostopäätöksillämme viedä tukemme kotimaisille toimijoille ja stopata maailman kiertelyn yhteisen hyvän eteen. Tiedän tietysti, etteivät omat roposeni pelasta koko toimialaa, mutta pienen siivun ainakin.
Myös loppuvuodelle löytyy sata ja tuhat syytä matkailla Suomessa.
Ihanaa syksyä ja turvallisia, elämyksellisiä reissuja kotimaassa!
-Henriikka