
Sain viime syksynä testiin palvelun, johon olen koukuttunut täysin. Harvoin mikään digitaalinen tai tekninen asia saa minulta näin hyvän vastaanoton, kun kyseinen palvelu sai. Palvelun kehityspäällikkö kuvaili palvelua minulle sanoin ”kirjojen Netflix” ja se kuulosti kuin puuttuvalta palalta omaan arkeeni.
Kyseessä on Fabula, sovellus, jolla voi lukea rajattoman määrän mobiilikirjoja kuukausimaksua vastaan. Työryhmän tavoitteena on tehdä lukemisesta ja kirjojen löytämisestä mahdollisimman helppo kokemus. Ennenhän kyseisen tarpeen täytti kirjastot, mutta koko ajan kasvavan tahdin ja digitalisaation maailmassa monet ihmiset ovat vieraantuneet kirjastoista. Itsekin kuulun siihen porukkaan, joka kulutti kirjastonpalveluja aktiiviseen tahtiin lapsena ja nuorena, mutta opintojen loppumisen myötä myös kirjastovierailut vähenivät.


Minulla on pahe ostaa matkoille pokkareita, sellaisia arviolta kympin maksavia. Sen lisäksi hankin kirjoja kierrätyssivuilta ja kirpputoreilta. Jonkun verran saan kirjoja lainaksi ja lahjaksi ystäviltä ja perheeltä. Materia on kuitenkin alkanut inhottaa. Kirjahylly notkui vielä kolminkertaisena ennen muuttoa, ja tarkoitus on typistää vielä tätä nykyistäkin yli puolella. Joskus haaveilin tikkailla varustetusta, valtavasta kirjastosalista, mutta nyt unelmani on lukunurkkaus ja nojatuoli. Luen kirjoja enemmän kuin innoissani, rakastan kirjoja, mutta en kaipaa fyysisiä kirjoja kotiini muutamaa rakasta enempää.
Vaikka ”oikeille” kirjoille onkin paikkansa, en rakasta kirjoja esineinä vaan sitä tekstiä ja sisältöä kansien välissä. Ja kuinka kauan menee, että kirja-sana tarkoittaakin juuri sitä tekstiä eikä sitä vihkomaista muotoa kirjailijan antamalle sisällölle?


Olen hehkuttanut tätä palvelua kyllästymiseen asti jo ystävilleni. Toiset yhtyvät hehkutukseeni täysin, toiset tarttuvat fyysisiin kirjoihinsa kahta kovemmin. Ikään kuin toinen voisi joskus todella syrjäyttää toisen täysin. Toiset ovat ahkeria kirjastonkäyttäjiä, toiset eivät lue lainkaan. Minusta kymmenen euron kuukausihinta on edullinen, eräät kirjaorientoituneet ystäväni kuitenkin pitivät tätä rahantuhlauksena: kirjastoissahan käy ilmaiseksi!
Kaikille palveluille on kohderyhmänsä. Minä kuulun ilmeisesti Fabulan core-kohderyhmään. Sovellus on saatavilla iPhonelle, iPadille tai Androidille. Maksan mieluusti siitä, että kirjat ovat helposti puhelimellani, aina saatavilla. Minun ei tarvitse kuljettaa mitään fyysistä opusta ja kaiken lisäksi yhtäaikaa voi olla useampi kirja kesken. Voin valita olooni sopivan kirjan siinä hetkessä, kun nappaan puhelimen taskusta. Minun ei tarvitse lähteä varailemaan tai haalimaan kirjoja kirjastosta (vaikka luku-, ajanvietto- ja kohtaamispaikkoina ne ovat edelleen vertaansa vailla) eikä kävellä kauppaan ja maksaa pokkareista erikseen.


Lisäksi haluaisin mieluusti haastaa itseäni sitä tavoitetta kohti, että puhelimen, läppärin tai tabletin selaamiseni olisi älyllisempää, tavoitteellisempaa ja kehittävämpää. En haluisi menettää malttiani ja keskittymiskykyäni häärivän maailmanmenon myötä. Samalla linjalla on Fabulan tiimi:
”Haluamme tarjota ontolle selailulle todellisen vaihtoehdon. Me uskomme, että älypuhelimien käyttäjillä on yhä kapasiteettia myös siihen, mitä laitteiden nimi lupaa – älyyn.
Niinpä meillä onkin hullu ajatus. Entäpä jos edes murto-osa siitä ajasta, jonka kulutamme puhelinta tuijottaen kuluisikin ihka oikean kirjan parissa? Entä jos kirjan lukeminen olisi yhtä helppoa ja luontevaa kuin viimeisimmän viraalivideon avaaminen?”

Nyt vain pitäisi pysyä rauhallisesti nahoissaan, vaikka tuhannet kirjat ovat koko ajan saatavilla.
”Ja kyllä, mekin rakastamme kirjoja. Huumaavan hyväntuoksuisia, koirankorville luettavia, paperille painettuja kirjoja. Emme halua syrjäyttää näitä, emmekä edes koe, että printtikirjat olisivat kilpailijoitamme. Aivoja käristävät click bait -artikkelit ja karkinmurskauspelit – nämä ovat meidän kilpailijoitamme.”
Amen, brothers and sisters! Taistellaan älystä.
-Henriikka
Huom! Palvelu saatu blogin kautta testiin.