Muistoja elokuun New Yorkista: mustapapuburgerit

Kaupallinen yhteistyö: Santa Maria ja Asennemedia

On elokuu 2012. Olen 21-vuotias ja ensi kertaa New Yorkissa. Ympärillä on koko ajan jotain uutta nähtävää ja kuultavaa, minkä lisäksi pian saapuva syksy tekee tunnelmaan vielä oman sävynsä.

Kävelemme Jannen kanssa käsi kädessä Meatpacking Districtillä, Länsi-Manhattanilla. Päällä kulkee High line, joka on maasta korotetun, vanhan junaradan päälle rakennettu pitkä puisto.

Vanhalla “lihanpakkasalueella” on paljon kojuja, joissa myydään erilaista katuruokaa. Nappaamme paperiin käärityt burgerit lounaaksi ja jälkiruoaksi ostamme cookie-sandwichit. Burgeri myyjä asettaa hampurilaiseni päälle cocktail-sateenvarjon toivottaen rakkaudentäyteistä New Yorkia.

Siinä oli pieni muisto pian viiden vuoden takaa. Uskomatonta, etten ollut koskaan ennen käynyt New Yorkissa, enkä ole koskaan sen jälkeen vielä palannut. Rakastin 10-päiväistä lomaamme ja ammensin ympäriltäni niin paljon inspiraatiota kotiin tuomiseksi.

Harmi vai, aikomukseni ei ole paljastaa, että lentoliput on nyt hankittu ja pääsen pian takaisin. Sen sijaan sain tehtävän valmistaa toisinnon jostain mieleenpainuneesta, reissun päällä saadusta katuruokakokemuksesta.

Santa Maria lanseerasi uudet, ruoanlaittoa helpottavat Street Food -mausteseokset, jotka tuovat maailman katuruoan nopeasti koteihin. Valmistin itse kolmiosaista Smoky Pepper BurgersSydney Style -maustesarjaa käyttäen kuvailemastani New Yorkin lounaasta muistuttavat mustapapuburgerit.

Newyorkilaiset mustapapuburgerit

n. 300g mustapapuja (yleensä 2 prk)
1 punasipuli
1 rkl rypsiöljyä
1/2–1 pussillinen Burger Spices -mausteseosta (määrä maun mukaan)
1/2 tl suolaa
1 dl lehtipersiljaa (silputtuna)
1/2 dl korppujauhoja (gluteenittomia tai tavallisia)
2 tl psylliumia
öljyä paistamiseen

Kuullota silputtu sipuli pannulla öljyssä. Huuhtele ja valuta mustapavut siivilässä. Survo pavut kulhossa massaksi. Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Anna turvota noin 10 minuuttia.

Muotoile massasta 4 pihviä. Kuumenna pannulla öljyä ja paista pihvejä muutama minuutti per puoli.

Kasaa hampurilaiset laittaen sämpylän väliin täytteeksi pihvien lisäksi salaatinlehtiä, tomaatti- ja avokadoviipaleita, cheddaria ja saman maustesarjan Chipotle Dressing -kastiketta.

Voit valmistaa pihvin myös lihaversiona halutessasi, pihviohjeen löydät Burger Spices -pussista. Lisukkeeksi voit tarjoilla lankkuperunoita ja nopeasti valmista kurkku-punasipulisalaattia, jonka ohjeen löydät Pickling Spices -maustepussin kyljestä.

Lopuksi arvonta, jotta joku teistäkin pääsee testailemaan uuden maustesarjan tuotteita. Kommentoi vapaavalintaiset terveisesi kommenttiboksiin 16.3. mennessä. Yksi onnekas voittaa reilun Street Food -maustesarjan tuotepaketin.

Jatkan tähän päivään haavekuvissani, sillä niin kuin Frank Sinatra laulaisi:

Start spreading the news, I’m leaving today

I want to be a part of it, New York, New York
These vagabond shoes, are longing to stray


Right through the very heart of it, New York, New York
I want to wake up in a city, that doesn’t sleep


And find I’m king of the hill, top of the heap

Elokuu 2012 mielessään,
Henriikka