Kuinka paljon kengät muistavat?

_MG_0383 kopio

Näet kuvissa suosikkikenkäni. Ruskeat, nahkaiset Jeesus-sandaalit.

Tämä kenkäpari päihitti edellisen lemppariparini, joka oli 12-vuotiaana peruskoulun päättäjäisiin hankitut liekkikuvioiset sniikkerit. Silloin äiti antoi setelin käteen ja passitti kaupungille hankkimaan kauniit kengät kevätjuhliin. Palasin kotiin valkoiset sniikkerit jaloissani ja sain kuin sainkin luvan käyttää niitä juhlissa. ”Ainakin ne ovat itsesi näköiset”, totesi äiti, ”mutta farkkuhameen laitat sitten ainakin.” Kasvuvaraa oli kaksi numeroa, ja käytin kengät täysin loppuun, vaikkei jalkani sitten enää kasvaneetkaan ostohetkestä yhtään.

Nämä kengät ostin kesäreissullani Helsingissä, Forumin Vagabondin liikkeestä vuonna 2009. Kengät sanoivat itsensä irti viime elokuussa. Ne yksinkertaisesti hajosivat jalkoihini, kun toisen kengän pohja petti ja remmit irtosivat. Voi olla, ettei rakasta kenkäparia kannata enää pelastaa.

_MG_0374 kopio

Kävelin näissä kengissä koko kesän 2009. Kuljin näissä kolme kuukautta asuessani Etiopiassa. Kengät olivat ykköskengät interraililla kesällä 2010 ja uudestaan vuonna 2013. Olen kulkenut kengissä Taiwanissa, kulkenut saarelta saarelle Thaimaassa ja ottanut isoa omenaa haltuun New Yorkissa. Olin perheeni kanssa Tansaniassa nämä popottimet jaloissani. Ties miten monta seikkailua unohdan mainita.

Kaikkien näiden huikeiden matkojen ja muistojen lisäksi kengät ovat keränneet tomua myös Suomesta. Vielä viime kesänä kuljin kengissä ahkerasti, vaikka jo usean vuoden ajan olin vannonut ostavani uudet ja eheämmä. Mutta kun ei ole toisia yhtä hyviä.

_MG_0379 kopio

 Aluksi kengät olivat jopa trendin harjalla, mutta tulivat sieltä kenkien kuluessa mukavaa alamäkeä maantasolle. Pohjat alkoivat irvistää, remmit kuluivat ja nahka alkoi rakoilla kantapohjien alta.

Kengistä tuli kuitenkin koko ajan rakkaammat. Kulumat kertovat kuljetuista retkistä, saavutetuista seikkailuista ja uskalluksesta lähteä uutta kohti. Kengät eivät ole kenkärivini kauneimmat, päinvastoin, mutta niissä on tuhannesti enemmän tunnetta kuin yksissäkään toisissa.

En usko olevani kiintynyt kenkiini kenkinä. Sen sijaan kengät kantavat minulle lukuisia muistoja. Luulen kuitenkin, että uskallan vihdoin heittää kengät pois ja ostaa ensi kesänä uudet. On harhainen luulo, että muistot olisivat kiinni jalkineissa.

Jääköön muistot mieleen ja sydämeen niin lujina, ettei niistä tarvitse loppuiäksi kenkiä muistuttamaan.

-Henriikka