Kaupallinen yhteistyö: Kotipizza
Viime viikolla, syyslomalla, tapahtui jotain, jota en olisi kyllä heti arvannut tapahtuvaksi. Olin Kotipizzan luovan johtajan, Ripe Mikkolan, kanssa sieniretkellä.
Kun hurahdin tänä syksynä luonto- ja eräopaskoulun myötä sieniin ja sienestykseen, en myöskään olisi osannut aavistella, että Kotipizzan kaltainen (tai ylipäänsä mikään) firma laittaisi sitä merkille. Mutta niin vain kilahti viesti Instagramin directiin syyskuussa:
”Henriikka! Täydellinen ajoitus miettiä sieniä. Olemme nimittäin puhuneet toimistolla sinusta parin päivän aikana aika paljon. Me lanseerataan uusi pizza lokakuussa. Tiesimmekin jo, että tykkäät vähän Kotipizzasta, joten olit sillä tavalla pidempään ollut jo mielessä. No, sitten aloitit opiskelun ja kas, juurikin olet tutustunut sienten ihmeelliseen maailmaan. Siitä aasinsilta Sienimestari-uutuuspizzamme täytteisiin: kotimaista sientä useammassa sortissa.”
Siitä se ajatus sitten lähti. Iik!
Tämän mukavan aasinsillan vuoksi päädyimme lopulta Ripen kanssa sienimetsälle viime viikon tiistaina. Ripe on kehitellyt Sienimestari-uutuuspitsan ja on muutenkin hyvin perillä syötävistä luonnonantimista, kun taas itse tallustin metsässä sieniharrastelijan ja pitsafanin roolissa.
Vaikka saimmekin aika pitkälti hölöttää kahdestaan, oli mukanamme myös muutaman hengen kuvaustiimi, joka otti hölötyksemme nauhalle. Kuvasimme nimittäin päivän aikana sieniä ja luontoa hehkuttavan minivideosarjan, joka keskittyy sieni-intoiluun, Suomen luontoon, syötäviin luonnonherkkuihin ja Sienimestarin syntyyn.
Videoista ensimmäinen löytyy nyt Aamukahvilla-Facebook-sivulta ja suosittelen sen kyllä katsomaan. Vaikka itseään on usein vähän vaikea katsoa videolla siihen tottumattomana, tästä ei tullut lainkaan kiusallinen fiilis. Sen sijaan tuntui, että pääsin takaisin metsään etsimään sieniä ja hekottelemaan jutuillemme.
Vauhdilla alkanut sieniharrastus tuntuu kyllä niin mukavalta. En voi oikeasti kylliksi fiilistellä, että tuolta luonnosta voi vain jokamiehen ja -naisen oikeuksilla käydä napsimassa kauniit herkut pannulle, kuivuriin ja pakkaseen.
Ilmainen ruoka on aina ilmainen ruoka, eikä ilmainen, ravintorikas lähiruoka ole sitä paitsi mikään itsestäänselvyys. Miten lukuisan monena päivänä kävinkään tänä syksynä vain viiden minuutin metsäreissun saadakseni illallisen itselleni! Ja useampana päivänä kävelin koulusta kotiin hiekkaista kotitietämme ja nappasin tuosta noin vain ison punikkitatin tai muutaman voitatin muovipussiin tai takinliepeeseen. Tuntui hurmokselliselta, että sieniä riitti Tammelan kotiympäristössä niin, ettei tarvinnut kerätä kuin tarpeeseen – ei tarvinnut pelätä niiden loppuvan.
Eräretkillämme olimme muutaman koulukaverin kanssa melko fanaattisia sienikoriemme kanssa ja nuotioillallisissa leivän päältä tai wokista löytyi niin kanttarelleja, tatteja, haperoita, rouskuja kuin mustatorvisieniäkin. Tuntui ihan uskomattomalta, että sieniä oikeasti oppi tunnistamaan ja laittamaan. Minun ja Ripen sieniretkelläkin sain tunnistettua tuosta noin vaan useat lajit (kuitenkaan unohtamatta sitä, että vielä olisi satoja ja satoja opeteltavana.)
Tuntuu, että tosi monilla sienestäjillä tai sienet tuntevilla on juuret tietouteen vanhemmilta tai isovanhemmilta. Ripekin kertoli hänen lapsuutensa sieniretkistä, jotka tuntuivat marjaretkiä mukavemmilta, sillä korinpohja peittyi sienistä huomattavasti helpommin. Puhuimme myös kangasrousku-muistoista, jotka liittyvät usein isovanhempiin, sekä sienisalaatteihin ja sienten suolaukseen – monelle kangasrousku kulkeekin nimellä suolasieni. Höpöttelimme isovanhempiemme sukupolven nuukuudesta, kyltymättömästä luontotietoudesta ja siitä, miten hienoa on, että vanhemmat ovat vieneet metsään.
Meillä ei juuri syöty sieniä, kun olin lapsi, enkä niiden perään oikein siksi osannut haikaillakaan. Siksikin tuntuu mukavalta, että saa olla ehkä joskus viemässä tietoutta seuraavalle sukupolvelle. Tuntuu niin helposti, että luonto-osaaminen vain kuihtuu sukupolvelta sukupolvelle, mutta ehkä sellaista pienempää ja suurempaa tsemppiä on hiljalleen taas havaittavissa. Voi kunpa olisin mummelina oikein luontoguru, vielä vanhempianikin paljon viisaampi ja nokkelampi!
Tänä syksynä opituista sienistä suosikkejani ovat kehnäsieni, lampaankääpä ja herkkutatti. On niin ihanaa, miten valkoisen ja aluksi vaaralliselta tuntuneen kehnäsienen tunnistaa nyt muiden sienten keskeltä ja leikkaa itsevarmasti mättäältä koriin. Lampaankäävässä on ihanaa, miten mukavan nahkealta se tuntuu kädessä ja miten kauniin keltaiseksi se muuttuu paistettaessa. Herkkutatti nyt on vain yksinkertaisesti aivan yliveto sieni – kanttarellin kaltainen ikiklassikko.
Sienimestari-pizzassa on juuri noita kahta klassikkoa, herkkutattia ja kanttarellia, jotka on kerätty Kaavilta, Pohjois-Savosta. Kolmantena pizzassa on kotimaista herkkusientä. Rajoitetun ajan myynnissä olevan Sienimestarin syntytarinasta voipi lukea lisää täältä. Olen itse päässyt nyt muutaman kerran pitsaa syömään ja ai hullu, kuinka se on hyvää. Kävimme myös retkipäivän päätteeksi koko köörillä Kalasataman uuden Redi-kauppakeskuksen ravintolassa. Testaamassa laatua, tietysti.
Parin viikon sisään olisi tarkoitus käydä testaamassa pitsa avotulella lämmitettynä. Gluteenittomuuden hyviä puolia on, että gluteeniton pitsa tulee Kotipizzalla aina foliopohjassa (ks. toiseksi viimeinen kuva), jolla koko helahoidon saa helposti nuotioritilälle laavuretkellä.
Odotan myös, että saan omakeräämistä sienistä tehtyä kotitekoista sienipitsaa. Kukapa olisi uskonut, että olisin tämän syksyn aikana oppinut tunnistamaan kymmeniä sieniä, läpäisisin sienitentin erinomaisin arvosanoin, valmistaisin sieniruokia kotonani ja kävisin Kotipizzan Ripen kanssa sienessä? Ei varmasti kukaan! En minä ainakaan.
Ja hei, nyt viimeistään katsomaan se video. Se löytyy täältä. Laittakaahan viestiä Facebookiin tai tänne, millainen fiilis tulee.
Aurinkoa loppuviikkoon! Saavuin itse pari tuntia sitten Helsinkiin alkuviikon kestäneen melontaretken jälkeen ja simahdan kyllä aivan juuri tähän sohvalle. Än-yy-tee-nyt.
-Henriikka