Mikä on parasta joulussa? (+ North Outdoor -ale ja -arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Rakastan joulua, aina vain.

Rakkauteni jouluun kantaa jo lapsuuteen. En muista ainoatakaan hetkeä elämästäni, että olisin suhtautunut jouluun tympeästi tai välinpitämättömästi. En tietenkään allekirjoita kaikkia joulun lieveilmiöitä ja sellaista, mutta itse joulu on itselleni korvaamaton.

Muistan lapsuuden joulujen valkoisen lumipeitteen, ja Tippe-tontun tuomat pikkujoululahjat (jostain syystä parhaiten mieleeni on jäänyt kullanvärinen Millenium-kylpyvaahto, joka oli koukeroisessa pullossa, jossa luki ”2000”). Muistan seesteisen olon jolulukirkossa, tervantuoksun joulusaunassa ja sen, kun viimein joululaulujen hoilotuksen jälkeen päästiin avaamaan lahjoja.

Lapsena pehmeät paketit eivät ilahduttaneet yhtä suuresti kuin nyt. Niin kuin kuvista huomaa, alkavat ne olla nykyään suosikkeja, etenkin juuri villaiset. Näissä kuvissa päällä on silkkaa merinovillaa, North Outdoorilta.

 

Etenkin äitimme teki ja tekee joulusta ja koko joulukuusta aina taianomaisen. Koko talo on aina koristeltu, jossain vaiheessa oli aina joulumatot ja -verhotkin, jotka vaihdettiin aina varastosta joulun tullen.

Mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä paremmin muistan myös jouluruoan. Isäni esille laittaman kalapöydän, kaikki värikkäät laatikot ja sen, että pöydässä istutaan pitkään ja hartaasti.

Myös lahjat ovat olleet olennainen osa perheemme joulua sellaisen hiljaisen välittämisen muodossa. Lahjat ovat monien meistä rakkauden kieli. Olin aika pieni, kun aloitimme perinteen, jossa kaikki lahjat avataan vuorotellen. Näin jokaiselle lahjalle tulee ihan eri lailla arvoa ja ajatusta, kun kaikkiin keskitytään kunnolla. Sitä paitsi on kiva nähdä mitä muut saavat, ja kuinka lahjansaaja reagoi saatuun pakettiin. Haluaisin jatkaa tätä omassakin perheessä.

Aikuisena olen odottanut joululta eniten lepoa. Stressaus, kiire, yletön siivous tai sen sellainen ei ole koskaan kuulunut jouluuni. Jos jää siivoamatta, on aina ensi vuosi aikaa, eikä joulutunnelmakaan tyssää, jos joku ruoka jää lautaselta. Odotan rehellistä möhnötystä sohvan reunassa, lautapelejä ja sitä, että voi lukea kirjaa ajan kanssa.

Odotan myös aikaa perheiden kanssa. Hitaita yhteisiä hetkiä ja ehkä retkiäkin, sulkapallon pelaamista, iänikuista kahvittelua ja leffailtoja suklaan kanssa. Ja ehkä vähän sitäkin, että joku muu katsoo lastamme aina välillä. Hah. On vaikea kuvitella joulu ilman perhettä, vaikka sellaisenkin joulun koin kerran nuorena Ruotsissa. Onneksi siskoni tuli silloin kylään.

Huomaan myös, että lapsen saaminen on vaikuttanut ajatuksiini joulusta. Tänä vuonna lapsemme on muutamaa kuukautta vaille kaksi vuotta, ja yhtäkkiä haluan luoda hänelle ikimuistoisia, rakkaita joulumuistoja. Joulun taika on saanut ihan uuden vaihteen, kun ajattelen joulua hänen kauttaan. Vielä tänä vuonna hän on suht pihalla koko joulun konseptista, mutta kyllä hän jo tonttulakeista innostuu, ja Soihdut sammuu kuuluu ripiitillä hänen lukiessaan kirjoja olkkarin matolla. Leivoimme viikko sitten viikonloppuna pipareita yhdessä, ja se oli ihanaa (Se taikina erityisesti!)

Myös joulukirkko on kuulunut aina jouluaattooni koronavuosia lukuun ottamatta. Täytyykin miettiä, menisimmekö tänä vuonna Porvoon Tuomiokirkkoon. Vasta nyt alan muutenkin hoksata, että mehän voimme omalla pikku perheellämme alkaa luoda aivan omanlaisia jouluperinteitä. Riisipuuroa on saatava jouluaaton aamuna tai lounaalla, siitä yritän pitää kiinni. Mutta voimmehan keksiä aivan omia juttujamme tänne saariston lämpöön, vaikka viettäisimmekin suurimman osan ajasta perheiden luona.

Näissä kuvissa on päällä North Outdoorin tuttuja vaatteita. Ne sopivat erinomaisesti tämän joulufiilistelyn oheen, mutta myös joululahjaksi läheisille tai itselleen. (Kyllä, jaan alla teille alekoodin myöhemmin!)

Lempparini North Outdoorilta ovat jo vuosia olleet Finland I Nature -malliston neuleet. Näissä kuvissa niitä riittääkin neljä kappaletta: aavikonkeltainen Tuohi, oliivinvihreä Kaski, lumenvalkoinen Vilja ja puolukanpunainen Halla.

Näissä North Outdoorin merinovillaneuleissa olen luuhannut jo kuukausi- ja vuositolkulla, aina vaan hykerrellen, ja näissä kulkee puolisokin.

 

Neuleet on tehty Suomessa ja niin kuin merinovilla aina, ne tuntuvat pehmeältä iholla, ja kutittavat harvaa.

Kaski on itselleni jo ystävä varmaan viiden vuoden takaa, Viljaankin tutuistuin useampi vuosi sitten. Poolokaulukselliset Tuohi ja Halla ovat taas ihan uudet tuttavuudet itselleni, mutta koska rakastan poolokauluksia, tuntuivat ne heti omalta. Varsinkin tuo paksumpaa neulosta oleva, aavikonkeltainen Tuohi sai ihan sellaisen olon, että tämähän näyttää minulta! En olekaan vilautellut peppua tuolla lailla vuosiin.

Yritin laittaa näihin kuviin sellaisia jouluisia kuteita, ettei joulukuvastoissa olisi aina vain niitä glittermekkoja ja pikkumustaa, vaan joulutunnelman saa luotua leppoisamminkin. Tai sanotaanko, että ainakin väljemmin.

  

Lapselle ei löydy vielä neulekokoja, mutta tänä vuonna hankimme hänelle ensimmäisen merinovillakerraston ja -haalarin North Outdoorilta, ja ne ovat kyllä ihan nappivalinnat. Villa on siitä armollista, että vaatteet eivät mene ihan äkkiä pieneksi, kun niitä ei osta aivan piukeana.

Samalla päivitin itselleni koon isomman merinokerraston, sekä polvimittaiset merinobokserit ja merinovillahupparin. Puoliso sai sinisen, vetoketjullisen merinofleecen ja on käyttänyt sitä jo nyt aivan hirveästi.

Neuleiden rinnalla haluan erityisesti nostaa vielä esille Oulussa valmistetun Huuru-pipon, joka on näissä kuvissa kolmessa eri värissä. Tuo chilinvärinen, myös Suomessa valmistettu Kajo low on sellaisille oiva, jotka kaipaavat matalaa päälakipipoa, mutta ennustan, että erityisesti musta ja kivenruskea Huuru jää meillä vakkareiksi.

Kaikki kuvissa näkyvät North Outdoor -vaatteet ja asusteet on valmistettu Suomessa.

Asu 1:
Kaski miehet, oliivinvihreä, koko L
Huuru pipo, puolukanpunainen
Riihi lapaset, charcoal, koko S

Asu 2:
Tuohi naiset, aavikonkeltainen, koko L
Huuru pipo, kivenruskea
Kevo sormikkaat, karpalo, koko S

Asu 3:
Halla naiset, puolukanpunainen, koko XL
Huuru pipo, charcoal
Riihi lapaset, vaaleanharmaa, koko S

Asu 4:
Vilja lumenvalkoinen naiset, koko L
Kajo low pipo, chili
Riihi lapaset, vaaleanharmaa, koko S

 

Mitähän sitä vielä osaisi kertoa joulusta? Ehkä sen, että koko joulunaika tuntuu vähän samalta kuin villapaita parhaimmillaan. Lämmittää, ilahduttaa, tekee kaikesta pehmeää.

On joulu sitten musta tai valkoinen, on joulunajassa kuitenkin aina oma rauhansa ja taikansa. Kun ulkona on pilkkopimeää ja käsillä on vuoden pimein aika, voi kynttilät sytyttää ulos lyhtyihin tai sisälle tuikkuihin tai vaikka kynttelikköön palamaan ja katsella lepattavaa liekkiä. Ja hurjimmat tietysti laittavat tänäkin vuonna jouluvalot loistamaan, ja kuusenkynttilät valaisemaan pimeyden keskelle.

Tässä teille jouluyllätys, jos pehmeät paketit ovat ajankohtaisia:

Alekoodi:

Alekoodilla ”HENRIIKKA15” saa 15%-alennukseksen normaalihintaisista tuotteista northoutdoor.com -verkkokaupasta su 11.12.2022 saakka. Toimi vikkelästi, jos sinulla on joku tietty suosikkituote, jos mielit saada juuri sen lahjapakettiin.

Arvonta:

Kommentoi tähän alle, blogin kommenttiboksiin ”mikä olisi unelmiesi pehmeä paketti” viimeistään sunnuntaina 11.12. ja olet mukana arvonnassa. Voittaja saa valita minkä tahansa vapaavalintaisen tuotteen North Outdoor -verkkokaupassa myynnissä olevasta valikoimasta. Instagram-tililläni @aamukahvilla on käynnissä toinen samanlainen arvonta, jos haluat tuplata mahdollisuutesi.

Pehmeiden pakettien lisäksi toivon joulusta rauhallista ja onnellista. Levollisuutta keholle ja mielelle. Rehellistä lepoa, hitaita hetkiä, verkkaisena alas satavaa lunta.

-Henriikka