Saisinpa selkäni takaisin

sykkyra

Turhautumiseni on pian räjähtämässä käsiin. Olen ollut nyt helmikuun alusta lähtien puolikuntoinen ja kieltämättä tuntuu, että sen aikaa tätä elämää on elänyt vain puolikas minä. Tuntuu, etten ole pystynyt tekemään mitään kivuttomasti moneen, moneen viikkoon. Selkäkivut alkoivat salakavalasti ja voimistuivat muutaman päivän ajaksi sietämättömiksi. Kävin hierojalla ja fysioterapeutilla. Viime viikolla kaksi lääkäriä diagnosoivat selässäni välilevyn pullistuman.

Kun säteilevä kipu alkoi, ajattelin sen olevan vain jotain lihasjumitusta. Olin flunssan vuoksi sairaslomalla ja seisomapöytään tottuneelle muutaman päivän istumis- ja pötköttämisloma pakotti paikkoja. Kun kipu äityi niin pahaksi, että pystyin hädin tuskin kävellä, varasin akuutin ajan hierojalle. Hän teki tutkimuksensa ja uumoili kivun menevän ohi parissa päivässä. Vaan ei mennyt. Seuraavaksi fysioterapeutille: tunnin jumppa- ja tutkimussessioilla paljastui yhtä ja toista, muttei selkäkivuilleni syytä: “Otat nyt rauhassa ainakin viikon verran.”

Olen ottanut rauhassa pian kaksi kuukautta. Se on pitkä aika, kun on tottunut tekemään kaikenlaista ja urheilemaan vähintään neljästi viikossa. Viimeviikkoinen lääkäri totesi rauhallisena, että välilevyssä on ongelmaa, tarkemmin sanottuna pullistuma, ja määräsi tulehduskipulääkekuurin lisäksi täyttä lepoa urheilusta ja kaikesta, joka tuo painetta selkään.

Ja minä vain huudan: Antakaa selkäni takaisin! Antakaa aktiivinen elämäni takaisin! Haluan kivuttoman kenkien laiton ja vessassa käynnin. Haluan mennä pelaamaan kössiä, haluan juosta. Haluan takaisin trampoliinikurssille ja lukea sohvalla hetken kirjaa kivutta. Haluan herätä taas niin, ettei heti ensimmäiseksi satu.

Mistä tällainen johtuu? Vaikea sanoa. Mitään tapaturmaa ei ole taustalla. Ehkä huonoista patjoista, joilla nukuimme muuton jälkeen? Ehkä asentovirheistä, joita toteutan töissä tai urheillessa? Ehkä ei mistään erityisestä. Selkäni rakenteet ovat vain päässeet heikentymään.

Mitä tämä eniten vaatii? Pään lujuutta. Olen ollut mielestäni urhea, mutta pikkuhiljaa alkaa rakoilla. Kipu on hirveää, mutta sen kanssa pystyy elämään. Jos tietäisin kivulle takarajan, ei olisi mitään paniikkia. Pahinta on, kun päähän luikertelee ajatus siitä, että joudun elämään puolikkaana koko lopun elämää. Että kipu ei koskaan lähdekään. Neuvoja on jokaisen asiantuntijan lisäksi jokaisella vastaantulijalla: kaikki mielestään oikeassa ja kaikki keskenään aivan eri mieltä.

Ja minä vain huudan: antakaa selkäni takaisin!

-Henriikka

Kuva: River of Bones