En tiedä kuinka tärkeää ja työntäyteistä teidän elämänne oli lapsena, mutta minulla riitti tekemistä. Tässä näette kaksi vahvaa otosta 2.luokkalaisen Henriikan päiväkirjasta. Toisena päivänä söin suklaata, toisena askartelin rakkaan veljeni kanssa. Siinähän ne päivät sitten nätisti menivätkin.

Lupasin helmikuussa aloittaa päiväkirjapaljastusten postaussarjan. Tämä on ensimmäinen juttu. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani läpi: nauranut paljon ja hävennyt syvästi. Lapsuuden jutut ovat ihanan tyhmiä. Kerron monelta olen herännyt, monelta käynyt nukkumaan ja mitä syönyt. Syvällisimmissä jutuissa kerron, kuka on paras ystäväni.

12-vuotiaasta lähtien homma menee diipiksi, kun yhtäkkiä onkin salakielet, luokan poikien top 3 -listat ja ikuinen pelko siitä, että on liian lihava. Samaan aikaan käsi kädessä kulkevat lumisota, polttopallo ja tervapata.

Mutta mites tämä jälkimmäinen kuva? Olen hymähdellyt miettiessäni, kuinkahan kertoisin tästä mahdollisille tuleville lapsilleni tai lapsenlapsilleni?

”Korppujen ja C-kasettien jälkeen tuli sellaisia CD-levyjä, sellaisia kauniita ja kiiltäviä. Niihin tallennettiin polttamalla esimerkiksi parhaita biisikokoelmia ystävälle synttärilahjaksi. Hienoimpiin tehtiin Paintilla kannet… Ai että mikä on Paint?”

Luulen, että tuo ensimmäisen kuvan suklaa on helpompi ymmärtää. Olisi pitänyt varmaan myydä se kalliilla Fazerille! Miten en tajunnut? Pahus!

Sanokaa Fatrer, Fatrer, Fatser, kun haluatte hyvää.

-Henriikka