Kaupallinen yhteistyö: UPM Verlan tehdasmuseo

Tällä viikolla oli sellainen olo, että kesän kotimaan matkustuskausi starttasi vihdoin kunnolla, sillä vietimme ensimmäisen kokonaisen päivän reissaten. Kohteita mahtui saman päivään sisään kaksi: Verla sekä Repoveden Kansallispuisto. En ollut ennen hahmottanutkaan, miten hyvin nämä kaksi (hyvin erilaista kohdetta) mahtuvat saman päivän aikatauluun.

Mikä on Verla?

Verla on kylä Kouvolan kupeessa, Valkealan ja Jaalan rajalla. Nykyisin aktiivisen mökkikylän merkittävin nähtävyys on Verlan puuhiomo ja tehdasmuseo, jota UPM nykyisin ylläpitää. Verla on UNESCO:n maailmanperintökohde.

Saattaa kuulostaa alkuun hiukkasen kuivalta, joku vanha paperitehdas, mutta tehdasalue on arkkitehtuuriltaan ja tunnelmaltaan upea, ja itse tehdas hämmästyttävän kiinnostava pala käsityöläishistoriaa.  Verla nimettiinkin maailmanperintökohteeksi juuri sen vuoksi, että se on ainutlaatuinen ja merkittävä vuosisadan vaihteen teollisuusmiljöö.

Tehtaan lisäksi alueella on esimerkiksi pieniä käsityöläisputiikkeja, pari ravintolaa, kaunis puutarha ja kosolti piknik-nurmea.

Me suuntasimme Verlaan heti ennen puoltapäivää, kun alue palveluineen aukesi. Ajomatkaa tuli meiltä Porvoosta noin puolitoista tuntia, ja Helsingistäkin olisi päässyt perille kahdessa.

Reissuseurueemme on kasvanut viime kesästä yhdellä, ja hän selkeästi vaatii vähän enemmän huomiota ja huolenpitoa, joten asioihin on hyvä varata vähän enemmän aikaa. Tavoitteena oli viettää leppoisa ja mukava päivä miljöötä ihastellen ja kesästä nauttien.

En todellakaan tiedä, miksen ole koskaan päätynyt Verlaan ennen. Olen kouvolalais-lähtöisenä tietysti kuullut paikasta lukemattomia kertoja, mutta vasta tänä kesänä löysin itseni paikan päältä. Kävin itse asiassa siskoni ja äitini kanssa pari viikkoa sitten paikalla ensi kerran, ja nyt toistamiseen oman pikkuperheeni kanssa.

Niin ne tunnit aina vain valuvat ohi yllättävän vikkelästi.

Kiersimme kaikki käsityöläiskaupat, joissa myydään paikallisten käsityöläisten osaamista, second handia ja muuta mukavaa. Lounaaksi ostimme tehtaan viereisestä ravintolasta gluteenittoman kylmäsavulohivohvelin ja kermaisen kalakeiton lounaaksi, ja cappucinon ja kahvin jälkkäriksi. Sen lisäksi kävimme ihailemassa parkkipaikan viereisiä muinaisia kalliomaalauksia, joita en kyllä olisi tajunnut maalauksiksi ollenkaan, mikäli vieressä ei olisi ollut selittävää lappua. Vesistö ja kalliot itsessään ovat kyllä todella kauniita.

Alueella on myös kaksi muuta luontoelämystä luonnon ystäville. Me keskityimme tällä kertaa Repoveteen, koska olimme sinne joka tapauksessa matkalla, mutta yksin Verlastakin olisi löytynyt merkittyjä reittejä:

UPM:n Metsäpolku

Kahden kilometrin mittaisella, merkityllä ja opastetulla polulla käydään läpi metsien voimaa. Reitillä tutustutaan eri kasvuvaiheissa oleviin metsiin ja monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin luontokohteisiin. Metsäpolun opastuksen voi lukea tai kuunnella täältä. Metsätietopolku alkaa Verlan Seuratalon viereisen parkkipaikan nurkalta.

Kokkokallion luontopolku

Kokkokallion luontopolku on paikallisen kyläyhdistyksen ylläpitämä kolmen kilometrin polku, jonka kohokohta on jääkautinen hiidenkirnu. Maisema polun varrella on mäntykangasta ja kallioita. Polku on suhteellisen helppokulkuista, mutta kallioista ja korkeuseroa on. Kokkokallion luontopolulle löydät läheltä tehtaan pääparkkipaikkaa.

Verlan tehdasmuseo

Rehellisesti sanottuna odotukseni tehdasmuseoa kohtaan olivat hyvin pienet. Ajattelin, että se on enemmänkin sellainen pakollinen rasti ruutuun -kohde. Ajatukseni muuttuivat kuitenkin museovierailun aikana täysin. Museo oli äärimmäisen mielenkiintoinen pala alueen ja koko Suomen historiaa, ja tehdasmiljöö itsessään kiehtova ja kaunis. Museovierailu avasi myös koko aluetta aivan uudella tavalla. Kaikkea katsoi museon jälkeen aivan eri silmin.

Itselläni jäi mieleen erityisesti se, millaista tarkkaa käsityötä paperin- ja pahvinvalmistus on vielä suht vähän aikaa sitten ollut (tehdas suljettiin 60-luvulla). Myös ilahduttanut tieto oli, että kaksi viideosaa tehtaan työntekijöistä oli naisia.

Museoon pääsee tutustumaan tasatunnein starttaavilla opastetuilla, vajaa tunnin kestoisilla kierroksilla. Kierros kannattaa varata etukäteen, sillä nyt korona-aikaan osallistujamäärä on hyvin rajallinen, vain 10 henkilöä. Pääsylippu kierrokselle maksaa aikuiselta 12 euroa.

Alueella tapahtuu kesäaikaan sellaistakin, joka meiltä jäi kokematta, niin kuin joka lauantaina järjestettävä kesätori. Lisäksi historiannälkäisille on historiapolku ja useita eri rakennuksia, jotka vahvistavat miljöön tarinaa. Itseäni jäi kutkuttelemaan vuokrasauna, Verlan retkeilijäsauna, joka kyllä maistuisi ainakin näiden helteiden kanssa.

Majoitus Verlassa

Lisäksi huomionarvoinen seikka on entisten tehdastyöläisten mökit, joita vuokrataan nykyään vierailijoiden majoittamiseen. 1800-luvun lopun tunnelmaa henkivät asunnot ovat ainakin uniikkeja majapaikkoja. Yöpyminen onnistuu myös perinteikkäässä uittotuvassa, uudemmissa puumökeissä tai taivasalla puussa, Tentsilessä.

Neljän pintaan pakkasimme lapsosen ja meidät kamppeinemme autoon. Yllätyimme itsekin, että olimme viettäneet alueella niin monta tuntia. Jo parissa tunnissa ehtii käydä museovierailulla ja saada alueesta ihan kohtuullisen kuvan, mutta tietysti pidempään viipyvä kokee enemmän. Tuntuu, että meillä menee valokuvaukseen aina niin rutkasti aikaa, että voisimme luuhailla aina joka paikassa paaaljon pidempään.

Verlasta ajoimme matkalle sattuneelle Vuohijärven kyläkaupalle jäätelöille, koska kesä ja jäätelöt ovat voittamaton yhdistelmä. Siitä jatkoimme Verlaa lähinnä olevalle Repoveden kansallispuiston parkkipaikalle, Lapinsalmeen. Lapinsalmessa on myös Repoveden kuuluisin spotti, riippusilta.

Pikkuinen viihtyi rintarepussa hyvin, mutta valkkasimme siitäkin huolimatta tälle reissulle vain aivan lyhyen patikointipätkän. Riippusillan alla on Lapinsalmen nuotiopaikka ja laavu, jonne kävelee parkkikselta vain 600 metriä. Päätimme suunnata sinne iltaa viettämään ja fiilistelmään, sekä keittämään pressopannukahvit.

Evääksi olimme napanneet Verlan ravintolasta gluteenittomat lohipiiraanpalaset. Jälkkäriksi oli aivan erinomaiseksi nuotioruoaksi osoittautuneet omenapiirakat kermavaahdolla (kyllä, roudasimme tietysti purkkikermavaahdon metsään mukaan).

Repovedellä on tietysti paljon, paljon muitakin reittivaihtoehtoja, mutta tämä sopi tällaiseen helppoon perheretkeilyyn hyvin.

Tikku on ainakin kolmen ensimmäisen kuukautensa aikana ollut hyvä kaveri metsään. Tuossakin hän autuaan onnellisena pötkötti pöydällä harso- ja vaatekasassa, jonka spontaanisti kyhäsimme kasaan paremman puutteessa. On kiva, kun voi mennä ja tehdä yhdessä, vaikka pikkuinen tuskin kovin hyvin vielä havaitsee, missä mennään. Toisaalta pihalla pötkötellessä pilvet ja puiden lehdet liikkuvat niin kiinnostavasti, että tuossakin vierähti helposti tunti istuskellessa aivan rauhassa.

Koska kalenterissa oli tilaa, katsoimme sääennustuksesta sopivan viikon vierailulle. Ei tarvinnut hytistä kylmästä tai ankeilla sateesta. Sää oli kesäsää parhaimmillaan. Ei liian kuuma, muttei yhtään kylmäkään + lämmin tuulenvire, joka vei hyttyset mennessään.

Ajoimme kotiin vasta alkuyöstä, sillä kävimme vielä kotimatkalla myöhäisellä illallisella vanhempieni luona. Kouvolasta kotoisin olevalle itselleni Repovesi tuntuukin aina sellaiselta kotikansallispuistolta, tutulta ja turvalliselta. Monet suosikkimaisemista onkin juuri tuolta, ja piirtyneet mieleen jo lapsena.

Yhtä lailla olisimme toki voineet aloittaa päivämme Repovedellä, vaikka eräbrunssin merkeissä, ja jatkaa siitä Verlaan. Nyt kokeilimme kuitenkin näin päin, ja hyvin toimi.

Kerrassaan hyvä kesän kotimaanmatkustuskauden (vau, mikä sana) aloitus. Suosittelen.

-Henriikka