
Muistan kuinka äitini sanoi, kun olin lapsi, ettei ikävien ihmisten kanssa kannata olla, jos he haluavatkin pysyä ikävinä. Sitä muuttuisi muuten ajan mittaan ikäväksi itsekin. Kun taas ympäröi itsensä ilolla, tsempillä, lempeydellä ja ymmärryksellä, saattaa saada palasen itselleenkin. Tämän listan kruununa olkoon huumori, joka kyllä levittää hyvää ultimaattisesti.
Eilinen iltapäiväni oli kankein aikoihin. Levoton olo ja vaikka työt sujuivat, olo oli ulkoisesti ja sisäisesti täysi pylly. Piti lähteä ravintolaan hippailemaan ja meinasin perua koko turnajaiset.
Vaan pitäisipä muistaa, että käsipuolessa kulkee universumin optimistisin kaveri. Kun minun ailahtelevan temperamenttini yli kulkee tummanpuhuva sade tai uhkaava myrskypilvi, liikuskelee poutapilvi vierellä ihan omissa maailmoissaan.
Ja mitä luulette, lähdinkö viestin jälkeen poutapilven matkaan? No totta hitsissä lähdin. Nauroin valituille sanoille niin, että tyhjä tomisto kaikui. Ei ehkä toimisi Tinderissä, mutta tämä ajoitus oli bueno.
Päivän opetus olkoon, että parhaat kannattaa pitää lähellä.
Mikä tietysti vaatii, että itsekin luo joskus poutaa eikä ainiaan pelkkää sadetta.
– Henriikka