Enhän ole aivan väärässä, jos väitän eilistä intiaanikesäpäiväksi?  Kävelin illalla kymmenen jälkeen Töölöstä kotiin ilman takkia ja parin kilometrin matkalla meinasi tulla jo liian lämmin.

Olin unohtanut koko Taiteiden yön, ja ihmisiä vilisteli siellä sun täällä. Minulla oli kädessäni lahjaksi saatu parin litran viinitonkka mukana, kuin suloinen käsilaukku, ja näytin varmasti siltä, että olisin suuntaamassa puistoon hömpsyttelemään.

Väärin! Olin nimittäin kävelemässä suoraan kotiin mukavasta torstain illanvietosta Asennemedian ystävien kanssa.

Olimme Umeshussa, japanilaiselle ruoalle ja juomalle omistautuneessa ravintolassa. Olin onnistunut välttämään Helsingin parhaaksi sushiravintolaksi kehuttua paikkaa tänne asti. Istuin ennen iltaa ravintolan edustalla, puiston penkillä Hesperianpuistossa ja kuvitella, etten ollut koskaan viettänyt aikaa sielläkään.

Umeshun ruoka oli juuri niin hyvää kuin oli väitetty. Nigirien päällä pötköttävä kala maistui tuoreelta ja sitä oli monen sorttista, makit eivät levähtäneet kehnonkaan tikkuilijan otteista, ja olisin jatkanut chilillä ja valkosipulilla maustettujen edamame-papujen syöntiä yöhön asti, elleivät ne olisi loppuneet vadilta.

Suuni ei ole koskaan erityisemmin mieltynyt lihanmakuihin, joten niiden arviot joudutte kysymään toisaalta. Kaikki kalaan liittyvä saa kuitenkin täydet pisteet. Erään annoksen lohen päällä ollut jugurtti-avokadokastike oli taivaallista, ja kaikkien annosten viherkylkiäiset ihanasti aseteltuja ja viimeisen päälle mietittyjä.

Australialaista skumppaa, mitä ihmettä? Illan juomasuositus lähtee Nepenthelle, joka oli parasta pitkään aikaan. Muut illan juomat jäivät varjoon, ja nappasin vielä etiketistäkin kuvan puhelimeen, jotta osaan tarjoilla seuraavalla kerralla vierailleni jotain todistetusti superhyvää.

On se hassua, kun monesti kuulee ystävien puhuvan, että ruoasta ja juomista viis, seura oli parasta. Tietysti se on tottakin ja ihana niin! Meidänkin eilinen seurueemme kupli intoa ja iloa, jota kannoin kotiin tuliaiseksi. Mutta kyllähän hyvä ruoka ja juoma saa usein parhaastakin seurasta vielä paremman. Miten hienoa on, että meille on luotu makuaisti.

Umeshun jälkeen hipsimme vielä Idan kanssa salaretkelle Töölöntorin Café Tin Tin Tangoon. Ida ei ollut vielä koskaan käynyt siellä, ja koko viikon kipeänä ollut kurkkuni kaipasi vielä yöteetä. Paikka kuhisi ihmisiä, mutta saimme paikanpitäjän avaamaan takahuoneen, jotta pääsimme pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia pöydän ääreen.

Intiaanikesäksi ei kyllä lasketa vain yhtä päivää, saati yhtä elokuista iltaa. Eihän syyskylmät ole vielä edes kunnolla alkaneet. Mutta minä muistan nyt eilisen intiaanikesäpäivänä, joten antakaa minun pitää iloni.

-Henriikka

Ps. Loppukevennys: Kolmanneksi viimeisen kuvan näkymätön kirjani on täysi mysteeri.

Kuvat: Sami Jämsén