arkisto:

tammikuu 2012

pipo ja etuheitto

Inhottaa, kun suklaamurot tekee maidosta ruskeaa. Toisista se on ihanaa, mutta eihän riisimurojakaan syödä kaakaon kanssa. Kodistamme ei löydy parittomia mukeja. Mutta yhdestä pidän ja se saa jäädä kaappiimme: Jannen siskoltaan saama Marimekon muki on kerrassaan ihana. Ärsyttää, kun halvoissa kahvinkeittimissä vesisäiliön viivat on niin haaleita, että pitää siristää, jotta saa oikean määrän vettä laitettua. Olen yrittänyt selitellä, että blogini nimi oikeuttaa minut hankkimaan Mocca Masterin. Olisi ehkä pitänyt kuitenkin nimetä blogi vaikka “keltaiseksi kuplaksi” tai “törkeen kalliiksi sniikkereiksi.”

Helsingissä tuulee koko ajan. Jos laittaa pipon alle etuheiton, niin se vaatii aika kovasti hiustököttejä. Siitäkin huolimatta pipon alta pilkistävä etu-jeejee on varmasti yksi helpoimmista ja rennoimmista likaisen-tukan-kampauksista. Tupeeraa, suihki lakkaa, kampaa päältä, vedä pipo edestä taakse ja vähän takaisin päin, jotta heitto nousee hitusen. Näin se homma etenee.
MUTTA tänään paistaa aurinko ja on aivan tyyntä, joten joudun syömään sanani.
Joudun tekemään sen usein.
Ihana sunnuntai ja vielä viikko lomaa. Kyllä, meikseli elää herroiksi.
Henriikka
Pipo, Carhartt/Dropin, huivi&neule/h&m, takki&mustat pökät/Carlings, korvis/Glitter, lapaset&kengät/kirpputori (ainiin takki, tumput, paita ja huivi on kaik Jannen vaatekaapista)

intiaanipäähineitä

Arvatkaa, mistä olen seonnut tällä kertaa? Intiaanipäähineistä! Eikä tämä ole hetken huumaa, vaan jo usemman kuukauden kestänyt aivoitus. Sen jälkeen, kun selasin aout-blogia ja löysin pysäyttävän kuvan intiaanipäähineestä, en ole saanut niitä mielestäni. Olen kyllä yrittänyt, sillä “kesä 2012 intiaanipäähine päässä” saattaisi olla juurikin sellainen häpeän aiheuttaja myöhemmin, kuin mitä 9.luokan pukeutumiseni on minulle nyt. Mutta en pysty unohtamaan, vaikka sinnittelen ja pinnistelen. Intiaanit tulevat uniini ja heijastuksiksi bussin ikkunaan, kangastuksiksi pitkille kävelymatkoille, intiaanisulat kutittelevat varpaitani ruokapöydän alla (“kirjoitan kaiken muistiin sinnepäin ja hauskemmin”).
Myönnän avoimesti koko kasan edessä, olen hulluna sulkapäähineisiin. Miltei kaikenmoisiin. Käytän aikaani etsien verkon syövereistä yhä hienompia ja näyttävämpiä sulkarivejä ja päällikönpäähineitä. Uuden villitykseni edessä on kuitenkin hitusen korkea kieliongelma: törmään ongelmiin englannin kielen kanssa, kun “Indian” tarkoittaa sekä intiaania ja intialaista. Ette uskokkaan, kuinka monta pikkukuvaa intialaisista mutaatiovauvoista on ruudulleni lävähtänyt hapuillessani sulkakuvien sekaan. Intia intiaaneille!

Kuka liittyy sulkaklaaniin? Jos tämä menee parissa viikossa ohi, niin huokaistaan helpotuksesta. Mutta jos ensi kesänä Espan puistossa kaahaa intiaanin näköinen, mutta harvinaisen paljon myös suomalaista muistuttava typykkä, jolla on sulkia hiustensa seassa ja joka hoilaa intiaanihuutoa, niin tervehtikää ihmeessä. Se olen minä.

Mukavaa viikonloppua itse kullekkin Hiawathalle ja Hiawathan siskolle!

Henriikka

Kuvat:
uretaania.blogspot.com
imageworld
favim.com
se katrine rohrberg

Päiväkahvia ja sen harjoittelua

Espresso Edge -rakkauteni kohde. Tällä kertaa sain viedä sinne erään Rovaniemeläisen, jonka ulkoinen habitus olisi kyllä enemmän jonkun hienomman kahvilan luokkaa. Mutta minä sainkin valita. Minä, jolla on silkkipaitojen tilalta leoparditakki ja oman mummini vanhat kengät. Oli niin mukava hetki kera ihanan Elinan.
Ja mitä opimme tämän kahvin aikana:
a) not to be shy.
b) Elina on aina oikeassa.
c) hiukset rasvoittuvat tuulessa.
d) sitä parempi banneri, mitä suurempi kaula-aukko- Olen totaalisen epäonnistunut. Ja haluankin olla.

Kiitos Liisankadulle aina niin hyvistä ja reiluista kahveista. Ja kiitos uudelle kuomalleni armollisuudesta myöhästymisen suhteen. Eikö sen saa anteeksi, jos ilmoittaa etukäteen olevansa mahdollisesti 4 minuuttia myöhässä ja sitten tulee tasan neljää yli?

Asu: Kaikki kirpputorilta, paitsi sukkahousut teiltä tuntemattomilta ja mekko Taiwanista. Ainiin, nämä kengät ovat mummin vanhat. 
Mitä opimme tänään, osa kaksi:
a) Bloggaajien tavatessa kahvi juodaan kylmänä, koska siitä pitää räpsiä miljoona kuvaa. 
b) Bloggaajien on tavattava valoisan aikaan, jotta asukuvista tulee kelpoisia.
c) Bloggaajat on noloja.

Hyviä päiviä!

-Henriikka

Kuvat: Elina

Uusi ulkoasu, vanha kuoma

UUSI ULKOASU, tadaa. Sikakiva, kun on tullut pos. palautetta, sillä itsehän oon aivan hyvinkin iloinen tästä uudesta ruutupaperista kahviläiskineen. Jotenkin rennompi ja hengittää paremmin, fiilailen myöskin noita käsinpiirusteltuja juttuja. Ja entäs toi osoitepalkin pikkukupponen. Söötti! Jos tarkoituksena on pyrkiä letkeyteen, niin tämä uusi taitaapi toimia paremmin, eiköstä?
En ehkä uskaltaisi näin paljon kehaista, jos olisin itse työn takana, mutta kun en ole. Vaan ystäväni Ville. SADAT KIITOKSET HÄNELLE. Ja kun joku tässä pari päivää sitten kyseli, voisinko esitellä myös tyylikkäitä ystäviäni, niin saan oivan aasinsillan aiheeseen: Ville kun on sopivan paljon ollut inspiraationani. Ehkä eniten noin niiku miespuolisista. Ja parastahan on ollut, että mies ei ole ollut liian suuri ja näin hänen vaatteensa ovat myös olleet hyvinkin laina- ja ostokelpoisia. Ongelmallista oli, etten päässyt nyt paikan päälle kuvailemaan, Ville kun asuu Lontoossa. Niinpä kekseliäänä nappasin lempikuviani facebookista, hoohoo. Kuinka hieno onkaan kuomani.

Joku toivoi myös nippelitietoa minusta, niin tässä aiheeseen sopivasti: Otan aina irtokarkkia valitessani yhden vihreän tai muun värisen marmelaadikuulan. Vain koska aina lukioaikoina Villenkin kanssa otimme. Tavan vuoksi.

Henriikka

Villen portfolio: http://villeniemi.com/

Nappisormuksia

Jos jollakulla (niin kuin minulla!) on vielä lomaa, niin tässäpä mukavaa pikku ähertelyä turhien minuuttien ratoksi. Voi jopa olla mahdollista, että nekin jotka jo uurastavat, ehtivät loihtia itselleen uuden sormuksen vapaa-ajallaan. Projektin kesto kun on ehkäpä sellaiset 5 minuuttia plus pikainen kauppareissu.

Nappisormuksen teet seuraavin ohjein:

– Hanki tarvikkeiksi nappi, liimaa ja sormuksentausta (sormuksentaustoja myydään halvalla askartelukaupoissa, esim. Sinelli, Sinooperi ja Askarelli).
– Liimaa Erikeepperillä, pikaliimalla tai muulla kestävällä liimalla nappi sormuksen taustaan.
– Anna kuivua hartaasti.

Aika hankalaa, eikö totta? Nyt voin jo paljastaa, että muutama ystäväni sai tälläisen joulupaketissa. Tässä arvuuttelen nousiko huulille hymy vai suuhun yrjö. Toivoen ensimmäistä. Vaikka olishan jälkimmäinenkin suhteellisen viihdyttävä vaihtoehto.
Ja yrjöstä puheen ollen, hyviä uutisia niille, jotka blogini ulkoasu etoo:
Uusi valmistuu hyvää vauhtia, kiitos kuomani Villen!
Henriikka

Kynttilöitä pastellivärien ympärillä

Home sweet home. Joululoma molempien valloittavien perheiden luona on vietelty, ja jäljellä on vielä joitain päiviä lomaa Helsingissä ja omassa iki-ihanassa kodissa. Mikäs sille mahtaa, että kun kotiin tulee, niin sisustusjutut puskevat mieleen. Ensin joulukoristeet pois ja sitten uudistuksen pariin.
Ongelmana on ollut olohuoneen “pimeä puoli”. Kuulostaa epäilyttävältä, mutta kyseessä on pitkänmallinen olohuone, jonka toinen kapea sivu on ikkunaa vasten, ja sen vastakkainen puoli jää usein ilman valoa. Huoneessa on vain yksi lampunpaikka katossa ja se on keskellä huonetta, eikä näin ylety valaisemaan kumpaakaan puolta täydellisesti. Toisen puolen vahvistaa luonnonvalo, ja tälle ongelmapuolelle entinen vuokralainen oli vääntänyt laittoman virityksen, jotta lamppuja olisi katossa kaksi. Vuokraisäntä kuitenkin purki sen ja nyt olemme yrittäneet löytää valonlähteitä. Jalkalamppu on auttanut jo jonkin verran. Yritimme myös “virvelimäistä” nurkasta riman avulla laskeutuvaa lamppua. Se oli ääliömäinen. 
Pöytäkynttilät ovat toimineet tähän mennessä parhaiten. Pimeän puolen ruokapöytä kaipaisi kuitenkin jotain enemmän. Nyt luulen löytäneeni ratkaisun: korkeat kynttilänjalat ja antiikkikynttilät! Kyllä! Joko jalkana, jossa on monta kynttilänpaikkaa tai sitten monina erillisinä. Valo tulisi riittävän korkealta. Ja kappas vain, kuinka täydelliset löysin kuvina netin uumenista. En tiennyt olevani pastellivärien ystävä, mutta nämä ovat mielettömät. Eikun metsästämään. Kirpputorin hintataso, ole minulle armollinen.

Kuvat: Rie Elise Larsen

Neuletta polviin saakka

Avauduin jo viime kuussa, kuinka vanhempien luona kyläillessä kameran edessä keikistelyä ei oteta oikein tosissaan (täällä). Olen kuulemma hilpeä, koominen, huvittava, nolo, naurettava ja näiden imartelevien adjektiivien lisäksi saan myös kuviini usein yllättäviä vieraita. Joskus asialla on isäni, toisinaan veljeni tai äitini. 
Tälläkin kertaa riitti ylimääräisiä pörräämässä. Toivottavasti pointtini nyt kuitenkin tulee esille. Päälläni on siis uusi joululahjaksi Jannelta saatu raidallinen pitkä neule. Pikkulinnut lauloivat (eli tein itse havaintoja), että One Wayssä tämän saman paidan saa reilu 30 euron hintaan, kun taas Carlingsissa neule maksaa 80 euroa. Joten jos joku halajaa samanmoista, niin ota ihmeessä tiedoista vaari. Kengät on ne tutut kirpputorit ja huivi H&M:ltä. Farkuista kiitos Levikselle.
Ja vihdoin. Yksi kuva ilman häiriötekijöitä.

Kiitos lakkotuesta ja mukavvee päivää. Huomenna tän naaman voi nähdä taas Helsingissä.
Henriikka

Uusi vuosi toi lumen ja lakon tullessaan

Uusi vuosi toi lumen mukanaan, iha mieletöntä. Seistä tuolla kuin lumiukko. Vaikka veihän se meidän auton myös ojaankin. Pikkuseikka. Ehkä neljänneksi parasta lumen tulossa on se, että uusi talvitakkini näyttää paremmalta valkoista kuin epämääräistä harmaata vasten. Ihanien appivanhempien autotallin edessä kelpaa kökötellä ja Ideaparkkikin sijaitsee mukavan lähellä -Sieltä se takki löytyikin. Hennesillä oli yksi oranssinpunainen villakangastakki jäljellä kaikkien turkoosien takana ja ihanaihana se oli juuri se meitsin koko. 20 euroon olivat tiputtaneet oikein minua varten. Kiitos ihanan kamala H&M.

Uusi vuosi toi kuitenkin myös toisen yllätyksen: shoppailulakon. KYLLÄ, itken verta. Syljen sisuskaluni ulos ja pyörin itsesäälissä. Mutta se tekeepi varmasti hyvää kukkarolle ja mielikuvitukselleni, sekä itsehillinnälle. Kyllä mulla noita rättejä jo riittää. Tarkoituksena olisi vähän karsia nykyistä vaatevarastoa kirpputorilla ja ottaa käyttöön kaapin perälle unohtuneet kuomat. Mulla on takataskussa Vagabondin lahjakortti ja sen saanpi käyttää, kuten myös juoksupökät voin ostaa, jos halvalla löydän- Ja lenkkarit. Mutta muulle päänpyöritystä (itkua, itkua). Huhtikuun alussa voin jälleen ilotella pinnallisilla mieltymyksilläni.

Mutta niin kuin aina, on mulla tietenkin takataskussa pieni lohdutussektori. Joka kuukausi saan hankkia kirpputorilta jotakin yhteensä 15 eurolla. Tämän voin tietenkin selitellä kierrätyksen ideologiaa sisältävillä korulauseilla.

Oli mulla muutama muukin lupauksen tynkä. Saa nyt nähdä. Voi olla, että tein niitä vain sen takia, että rakastan kirjoitella listoja. Mutta tyypit, odotan teiltä ylitsevuotavaa rakkautta ja kaikenkestävää uskollisuutta näinä vaikeina aikoina. Liittykää nolojen lakkoilijoiden tukijoukkoihin. Tai vaikka itse lakkoilijoihin.

Henriikka

Eräpaavot sun muut

Kelatkaa, että joululoma ja maa on aivan vihreenä. Ajateltiin perheen kanssa hyödyntää tilaisuus ja lähteä vihreälle luontoretkelle Repoveden kansallispuistoon. Seuraavassa saattekin palan kunnon erämuotia. Enjoy ja ottakaa neuvoista vaari.
Iloiset värit on retkipukeutumisen a ja o. Näin ei erehdyttävästikään muistuta luonnon omia eläimiä ja tulee harvemmin syödyksi. Me tyttäret muistimme tämän ja pukeuduimme punaisiin pusakoihin. Isällä taas toteutus jäi puolitiehen ja päälle valikoitui sinistä ja vihreää. 
Retkijalkineet ovat kaiken a ja o. Märkään metsään kunnon Nokian kumisaappaat! Reppu on hyvä olla tunnelmallinen ja tyylikäs ja tilaa on oltava riittävästi, jotta meikit, hiusjutut, korkokengät ja hajuvedet mahtuvat mukaan.
 
Pipon on tärkeä olla merkkituote! Turhahan sitä on savunhajua keräillä halpaan ja rumaan pipoon. Oma carharttini toimi passelisti ja nykyinen aromi on myös nenää kutkutteleva. Näin niitä muistoja tallennetaan.

Jos olet erehdyksessäsi kuitenkin pukeutunut luonnonväreihin, toisin kuin ensimmäiset vinkkini neuvoivat, niin vedä eläinpelleily loppuun asti: monkey-face kehiin.

 
Näissä kuteissa siis loppuvuosi. Liian levotonta.
Henriikka