arkisto:

helmikuu 2013

Intiaanitalvi

6
–
kirpputori, muoti, nostalgia, oma tyyli
Tänä keväänä elämässä on tuntunut olevan mukavaa muutosta ja monia kivoja juttuja. Thaimaan reissun jälkeen arki on tuntunut jotenkin energisemmältä (vaikka torkutankin joka aamu lukuisia kertoja) ja nautittavammalta. Olen ehkä saanut varaslähdöllä jotain kevättunnelmia imettyä itseeni, ja aion ottaa siitä kaiken irti. Yksi suuri ilon aihe on kuitenkin, että olen puolentoista vuoden jälkeen palannut takaisin tanssisaliin. Hip hop ja muut street-lajit ovat aina olleet ehdottomia lemppareita, mutta Helsingin paluumuuton jälkeen laji jäi pahasti koulu- ja duunikuvioiden jalkoihin. Oli myös vaikea tottua Helsingin tanssimeininkiin, kun vertauskohteena oli Jyväskylän pienet tutut ympyrät. Yhtäkkiä sali olikin aivan tupaten täynnä, eikä valmennus ollut yhtä lailla henkilökohtaista. Tähtäimessä olivat SM-kisat, enkä saanut sellaisesta kilpailuhengestä kiinni. Mitä tanssiin tulee, olen aina enemmän ollut sellainen tiimihenkinen tyyppi, enkä niinkään battlaaja tai kisaaja. Lisäksi tunneista sai pulittaa reiluja summia (syystäkin tosin), ja kukkaro tuntui siihen liian littanalta. Syksyllä 2011 sitten jätinkin tanssikuviot kunnon tauolle.
Joulukuussa Janne kertoi kotiin tullessani, että Grouponissa olisi tarjous erääseen Espoolaiseen tanssikouluun. Style Dance Industry tarjosi kevään anytime kortin hintaan 99 euroa, joka on noin 80% alennus normaalihinnasta. Tanssikoulu on street-lajeihin keskittynyt, ja perustajakin entuudestaan tuttu jenkkiläismies. Ei tarvinnut kauan miettiä, vaan klikkasin edut itselleni. Eikä ole kaduttanut. Käyn tällä hetkellä neljällä tunnilla viikossa (hip hop, mtv/pop, krumping & baletti hihi) ja olen pitänyt paikasta enemmän kuin paljon. Pieni ja viihtyisä mesta, hyvä henki, sopivan pienet ryhmät ja laadukas opetus: kaiken kaikkiaan erittäin hyvä kombo.
Tanssisaleihin paluu on väkisinkin tuonut taas vaikutteita pukeutumiseeni. Olen aina perustanut tyyliä hip hop -vaikutteiden varaan, mutta nyt se tuntuu entistä kotoisammalta. Se on vähän sama ilmiö, kuin bändipaidan käyttäminen: paita voi olla hieno, mutta täysin kotoisa siitä tulee vasta, kun oikeasti tunnet bändin ja sen musiikin. 
Thaimaasta tuliaisena tuotu Chicago Blackhawks-, second hand -paita on yksi kevään suosikeista. Innoissani olin myös uuden Costumen hip hop -tyyliin keskittyvästä artikkelista ja kauppoihin rantautuneista, street-vaikutteisista tamineista. Mitä sellaisiin ”uusvanhoihin” vaatteisiin tulee (=uusiin vaatteisin, jotka on tahallisesti tehty näyttämään second handilta), niin olen vähän skeptinen ja vastahakoinen. Täytyy kuitenkin myöntää, että niissäkin on onnistuttu tänä keväänä kerrassaan keskinkertaisen hyvin. 
”I’m back in the dancehalls again. 
Damn it feels good to be back again.”
-Henriikka

The Recipes -maailman dramatiikkaa, akustista melankoliaa

6
–
musiikki
Hei ystävät. Ajattelin kokeilla jotain uutta ja kirjoitin haastattelun eräästä suosittelemastani yhtyeestä. Musiikkijuttujahan muutamat ovat kaipailleetkin. The Recipes -olkaa hyvä! 

Pyöreää pöytää vastapäätä istuu kiharahiuksinen nainen, jolla on omien sanojensa mukaan ”yks todella pitkäaikainen unelma tässä meneillään”. Kyseinen unelma on kiteytynyt tammikuun lopulla EP:n muotoon, kun Heidi Tuikkasen luotsaama The Recipes-yhtye julkaisi ensimmäisen julkaisunsa. Bändi kuvailee itseään orkesteriksi, joka soittaa kaikesta haikeudesta ja elämänpeloista huolimatta toivontäyteisiä kappaleita. Suuren yleisön tietoisuuteen ei olla vielä kivuttu, mutta siellä olisi määränpää, jos kaikki tulee menemään haaveiden mukaan.

Palataan pari vuotta taaksepäin. Heidi kysyy edellisestä bändistään tuttua Jukka Nurmelaa mukaan uuteen projektiinsa. Tarkoitus on vaihtaa jazz-musiikista popimmalle linjalle ja löytää laulajan ja basistin rinnalle vielä muutama taitava muusikko. Puolitutun Mikko Pennasen yleinen vankkumattomuus tekee Heidiin vaikutuksen ja viimein hän uskaltautuu kysymään, lähtisikö tämä bändiin mukaan rumpaliksi. Mikko suostuu. Muutaman kuukauden jälkeen Jaska Stenroth tulee Heidin puheille kuin tilauksesta kysyäkseen, voisiko hän tulla kokeilemaan kitaristin paikkaa. Palapelin palat löytävät toisensa ja kesän 2011 alkuun mennessä on palapeli valmis.
Alusta lähtien oli selkeää, että Heidi on bändin moottori. Nimikirjoitusta oli harjoiteltu 9-vuotiaasta lähtien ja samaan aikaan syntyivät myös ensimmäiset biisit ja designit levynkansiin. Musiikkibisnes oli siis iskostunut luihin ja ytimiin vuosien varrella, mutta minkäänlaista julkaisua ei oltu vielä tehty. Vuoden 2012 yhtye keikkaili nimellä Heidimarianne, mutta vuoden 2013 EP toi myös uuden nimen mukanaan: The Recipes. Omakustanteinen julkaisu oli haaveiden kiteytymä ja ensimmäinen konkreettinen näyttö yhtyeeltä. Kappaleet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, muttei yksikään niistä tyydy noudattamaan valtavirran sanelemaa kaavaa, vaan jokainen on kirjoitettu kertomaan omaa tarinaansa. Soundimaailma on maalailevan kaunis ja melodiat etenevät sujuvasti tekstin ehdoilla. Teksti on aina kappaleiden synnyn alku. Heidin omien sanojen mukaan hänen kirjoittamansa kappaleet kertovat useimmiten epävarmuuden tunteen sietämisestä elämässä, hulluksi tulemisen pelosta ja saavuttamattomasta rakkaudesta. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että musiikki, jota The Recipes soittaa, on yhtyeen itsensä kuuloista: Indie-kokonaisuus on hiottu alusta loppuun toimivaksi.
Lähes jokaisen haastattelun kysymyksen kohdalla vastaus kuuluu: “No, se mikä tuntuu hyvältä.” Tämä sopii niin yhtyeen brändäykseen, tulevaisuuskuviin kuin keikkatyyliinkin. Tämän ohjenuoran lisäksi Heidi painottaa kuitenkin, että myös ulkoinen kauneus on valttia ja antaa yhtyeelle energiaa esiintymiseen. “Mä haluaisin, että me oltais sellaisia vanhanajan kartanonherroja, kulkureita kauniissa vaatteissa”, Heidi analysoi. Bändin tarkoitus ei ole kehittää täysin luonnollisesta poikkeavaa ulkoista tyyliä, vaan korostaa jo olemassaolevaa. Keikalle pukeudutaan aina vähän rohkeammin: Meikkiä voi lisätä, hiukset voivat olla mahtailevammat ja värien kuuluu olla voimakkaita ja uhoavia. “Asun pitää kantaa artistia. Artistin on kuitenkin aina oltava vaatteitaan vahvempi, sillä vaatteen on aina tuotava jotain enemmän kuin vietävä jotain.” Bändin ainoana tyttönä Heidi uskaltaa vielä paljastaa, että myös pojat peilaavat. Joskus jopa enemmän kuin hän itse.
Puhetulvasta huomaa, että bändin alkuunpanija tietää missä mennään. Hänellä on vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja hän on kartalla niin itsensä kuin yhtyeen taiteellisista ja musiikillisista ambitioista. Ei ole vaikea kuvitella karismaattista naista mikrofonin ääreen. Kotioloista kysyttäessä Heidi kuitenkin paljastaa myös hölläävänsä välillä: tunnelmallisten pukujen, rimpsujen ja tyttömäisten hörsylöiden tilalle vaihdetaan äidin vanha vaatimaton flanellipaita, joka hajoaa pian liitoksistaan. Rankan ja dramaattiseksi kuvaillun EP:n äänitysjakson aikana tarvittiin myös tätä “superpaitaa”. Silloin bändin liidaajan ajatukset menivät vuoristorataa bändikavereiden rauhoitteluista huolimatta. Prosessin jälkeiset tunteet on kuitenkin vertaansa vailla, sillä panostus mahdollisti ensimmäisen virallisen esiintulon ja nyt EP on täynnä maailman dramatiikkaa ja kaunista, akustista melankoliaa.The Recipes, ystävänpäivänä 14.2. Lavaklubi –Kansallisteatterin näyttömö (vapaa pääsy)
EDIT: peruttu sairastapauksen vuoksi.

www.facebook.com/therecipesband

kuvat: Jaeseong Pk
levyn kannet: Sonja Sarsa

4 tapaa tehdä nuttura

50
–
hiukset, muoti, vinkit
Koko blogihistoriani toivotuin juttu on mahdollisesti nuttura-tutorial. Tämä toive toistuu tasaisin väliajoin kommenttipoksissa, kun lukijat huomaavat nuttura-rakkauteni. Minua on tämä aina vähän naurattanut, sillä en ole koskaan sen kummemmin pohtinut, kuinka sohaisen hiuspallon päälaelle pomppimaan. Mutta kun kerran pyyntöjä satelee, niin toiveenne toteutuu. Yritin muutaman viikon ajan hahmotella eri tapoja, kuinka kiepautan hiukseni nutturalle ja tässä tulisi niistä yleisimmät. Olkaattes hyvä.
 
Pohjatyö:
Nuttura on huomattavasti helpompi tehdä ja ulkomuodosta tulee näyttävämpi, kun pohjatyö on tehty, eikä hius ole liian liukas tai lättänä. Rakennetta ja pitoa hiuksiin saa etenkin hiuspuuterilla ja -lakalla, mutta monet muutkin mömmöt ajavat asian. Kun hiukset on käsitelty, ne nostetaan poninhännälle siihen kohtaan, johon haluat nutturan asettuvan.
 
Nuttura 1: tupeerattu pallo
 
– Tupeeraa kammalla poninhäntä tuuheaksi palloksi
– Vältä tupeeraamasta päällimmäisiä hiuksia, jotka tulevat nutturan ”päällikerrokseksi”
– Kiepauta hiukset ”palloksi” päälaelle
– Silottele päällimmäiset hiukset
– Kiinnitä pinneillä
– Viimeistele suihkauttamalla lakkaa

Nuttura 2: Hiuslenkki-nuttura

– Jätä poninhännän viimeinen veto puolitiehen, jotta hiuksista muodostuu ”lenkki”
– Pyöräytä ylijäämä-hiukset lenkin ympärille
– Pujota hiuksenlatvat ponnarin alle piiloon
– Pöyhi sormilla ja suihkauta lakkaa

Nuttura 3: Hiussotku
 
– Kasaa poninhännän hiukset epämääräisen huolettomalle kasalle
– Vedä uusi ponnari hiusten päälle ja kiinnitä nuttura
– Viimeistele siirtelemälle ja kiinnittämällä hiussuortuvia ja pöyhimällä hiuskasaa (hahaha, nämä ohjeet ovat niin vallattomia)
– Huom! Nuttura toimii mainiosti märkiin hiuksiin ns. surffinutturana

Nuttura 4: Hiusdonitsi

– Pujota hiusdonitsi hiustenlatvojen päälle
– Lähde ”pyörittämään” donitsia alas niin, että hiukset kiertyvät sen ympärille (ohjevideo täällä)
– Pyöritä alas asti ja kiristä tarpeeksi
– Viimeistele lakalla ja tarkista huolellisesti ettei hiusdonitsi jää pilkottamaan
– Hiusdonitsin virkaa ajaa myös sukka, josta on leikattu kärki pois
– Pyöritystekniikkaakin isomman donitsinutturan saa aiemmin esitellylläni ohjeella

Siinä oli neljä arkista ja helppoa vaihtoehtoa saada pallo pään päälle. Nutturat on siitä ihania, että ne toimivat hyvin jo vähän likastuneessakin tukassa ja ovat kuitenkin nättejä ja näyttäviä. Pöyhimällä, tupeerauksella, sliippauksella ja erilaisilla hiusaineilla saa näitäkin ohjeita jalostettua ja lopputuloksista eri näköisiä. Tilanteesta riippuen nutturoihin voi lisätä virallisuutta, rokkihenkeä ja leikkisyyttä. Tykkään itse välillä jättää latvoja tarkoituksella hapsottamaan tai ensimmäisen nutturan tupeerausjäljen selkeästi näkyviin. Puhumattakaan 90-luvun legendaarisista donitsi-hiuslenkeistä hah.

Onnea yrityksiin. Jos minäkin osaan, niin osaatte varmasti tekin.

-Henriikka

Kertakäyttökamera numero kaksi

22
–
tempaukset, valokuvat
”aamukahvilla-blogin kameratempaus, 5.7.2012 Helsinki
 
Hei! Olet nyt vastaanottanut kameran. Kohtelethan sitä hyvin ja rakkaudella. Tehtävänäsi on napata 2 kesäkuvaa, jonka jälkeen lähettää kamera eteenpäin (osoitteeseen, jonka olet maililla vastaanottanut). Voit kuvata ihmisiä, maisemia, tunnelmia, tapahtumia.. Mitä vain siis, ole luova! (ei liian: ei verta, ei sukupuolielimiä) Ja voit toki halutessasi olla itse kuvassa.”
Tulossa olisi siis kameratempauksen toiset kuvat. Taas mieletön satsi kauniita kauniita, tunnelmallisia kuvia. Siinä missä ensimmäisen kameran kuvaajat olivat luonto- ja maisemaihmisiä, niin tämän kameran linssin eteen on uskallettu hypätä itsekin. Kamera kiersi matkaa Helsinki-Helsinki-Jyväskylä-Kuhmoinen-Lappeenranta-Oulu-Jyväskylä-Vantaa-Tampere-Oulu-Imatra-Oulu-Joensuu-Helsinki-Helsinki (joissa ensimmäinen ja viimeinen Helsinki olen minä). Nauttikaa ”kesäkuvista”!
Hahah, Oulun toripoliisi, grilliruoka ja jätskitöttero. Ja viimeisiin kuviin on laskeutunut jo täysi talvi. Ja kas, kukas se siinä? Viimeinen kuva onkin siskostani, joka ahkerasti meni teettämään kuvat valokuvaamoon. Aplodit hänelle. Ja suur-aplodit myös kaikille kuvaajille, viime kameran kuvaajille ja kuvissa nätisti poseeranneille ihmisille. Tämä oli hauska ja pitkä keissi, ja uskoisin järjestäväni tulevaisuudessa taas lisää jotain tämänkaltaista.
”Ihan mahtava idea, lisää tällaista ja vähemmän vihapuhetta ja EU-kriisejä yms!” – Lukija
Hyvää viikonloppua itse kullekin. Hyvä kun voin kirjoittaa, sillä ääntä ei lähde yhtään. Taitaa mennä kuuman mehun ja villaviltin kanssa tämä viikonloppu.
Henriikka

Elämäni riippumatossa

20
–
matkustus
Tuutin täydeltä lisää reissukuvia. Tammikuinen kolmen viikon reissu oli yhtä löllimistä. Ohjelmamme oli oikeastaan seuraavanlainen: frisbeen heittoa, Yatzin pelaamista, nukkumista, auringonottoa, uimista, löllimistä, köllimistä, lukemista, syömistä, löllimistä ja ahkerien rantarapujen puuhien tuijotusta (enkä valehtele edes viimeisessä: tuijottelimme niitä tunteja! Olivat uskomattomia kaivamaan kuoppia). 12-15 tunnin yöunia, maailman ihmettelyä ja taivaallista ruokaa, siinä taitaa olla reissumme tiivistys.
Niin kuin ensimmäisessä Thaimaa-jutussani jo kerroinkin, niin Bangkokin saasteiden jälkeen suuntasimme hienoille hiekkarannoille maan eteläosiin. Emme olleet varanneet majoitusta etukäteen, emmekä oikeastaan edes suunnitelleet matkareittiämme. Tarkoitus oli matkustella saarelta saarelle ja mennä fiiliksen mukaan. Bangkokista matkustimme junalla yön yli Surat Thaniin, josta jatkoimme reittibussille kohti Krabia. Bussissa kuitenkin tulimme päätökseen, että skipataan ruuhkainen Krabi ja siirrytään väljemmille vesille. Päämääräksi valikoitui Lantan saari.

 

Ensimmäisen yömme olimme Lantan toisella päärannalla yötä. Sen öinen bambu-bungalovimme olikin koko reissumme hintavin, hurjat 25 euroa yhteensä meiltä molemmilta. Uuden vuoden aikaan Thaimaassa on kovin turistikausi ja majoitushinnat on 30-40% tavallista kovemmat. Soittelimme heti seuraavalle päivälle edullisempaa majoitusta saaren eteläosasta, Kantiangista. Kantiang on rakentunut kylän ympärille, mikä tuntui mukavammalta ajatukselta kuin suuremmat rannat. Paikalliset ihmiset ja kulttuuri ovat matkustuksen parasta antia, enkä halunnut hukuttaa sitä turismin elinkeinon alle, vaikka turisti olin itsekin.
Kävi tuuri ja ensimmäistä yötä puolet halvempi bungalowi löytyi Kantiangin rannalta. Tarkoituksenamme oli viettää paikassa muutama yö, mutta kuinkas kävikään: ihastuimme paikkaan ja jäimme miltei viikoksi. Hyvät ja halvat ruokapaikat, rauhalliset pikkukadut ja polut, korkeana nousevat kalliot, vihreä luonto ja valkoinen hiekkaranta. Ei edes bungalowissa riehuvat gekot ja yksinäinen pyyhkeen mukana matkustanut rapu haitannut menoa.

 

Kantiang kohteli hyvin. Aiemminmainittujen aktiviteettien lisäksi kävimme ratsastamassa norsuilla ja vaeltamassa luonnossa. Illalla aurinko laski suurena mereen, ja suuntasimme notkumaan moniksi tunneiksi ravintolaan. Lemppareikseni muodostuivat kolme paikkaa: 1. Drunken Sailors -länsimäisen seikkailijan perustama kahvila, jossa sai maailman parasta kahvia ja sai istua riippukeinussa. 2. Phad Thai Rock’n’Roll -paikallisen miehen perustama ruokapaikka, jossa sai huikean hyvää perinteistä ruokaa ja smoothieita (uskokaa tai älkää, mutta myös mustikanmakuista). 3. A little handmade shop –  kahden thaimaalaisen hipsteritytön perustama käsityökauppa täynnä aarteita.
Lempijuttuja olivat tietenkin myös tuoreet hedelmät, jotka nappasin kiskasta mukaan aamupalaksi. Niin täydellinen tunne, kun voi syödä aamupalaksi kokonaisen ananaksen.
Maailmanmatkaamisesta saa aina olla niin hirmuisen kiitollinen. Sitä saa nähdä, kuinka maapallon toisella laidalla ihmiset elävät ja millainen kulttuuri vallitsee jossain kaukana kotoa. Saman auringon alla taaperretaan kaikki, mutta Thaimaassa aurinko näyttää vain puolta suuremmalta. Ja kuu on hassusti kallellaan.
Lantaa ja etenkin Kantiangia voin suositella ilolla kaikille. Kannattaa nähdä vaiva ja matkustaa ruuhkaisimmilta alueilta ihmisvilinää pakoon, kylän yhteyteen, jotta näkee myös paikallisten arkea. Saaren läpimitta ei ole kovinkaan montaa kilometriä ja paikkoja voi katsastaa helposti vuokratun skootterin selästä. Jos ruotsalaisilta haluat välttyä, niin suuntaa muualle: Lanta on etenkin loma-aikoina rakkaiden länsinaapurien lempparipaikka. Muutama kerran mekin saimme kohteliaasti kiitokset: tack tack!
Kolmas reissujuttu coming soon. Vieläkin hienompaa hiekkaa ja autiorantoja.
-Henriikka
PS. Lisäsin blogikirppikselle aivan törkeenä kuteita: takkeja, hameita, sortseja… Valkkaa lempparit ja osta pois. Jos ostat neljä, saat yhden ilmaiseksi.

Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä

34
–
elämä, Helsinki, kaverit

Facebook on monestakin syystä hauska kapistus. Yksi on kuitenkin se, kuinka sinne heittää kuvia, ja sitten yhtäkkiä monen kuukauden päästä joku kommentoikin vanhaan kuvaan. Tuntuu kuin muistoja ja hetkiä ripoteltaisiin muistutukseksi mukavista päivistä. Kuvatekstinä oli ”Sadepäivän ilo, uskollinen ystävä” ja kommenttejakin lukiessa nousi hymy korviin:

Tuulia: ”Must tää on keisarin morsian!”
Henriikka: ”Näytän semirakastuneelta. Harmi ettei Jannesta voi sanoa samaa.”
Teppo: ”Miksi Jannella on sadetakki ja -varjo? Varsinkin kun sulla ei ole kumpaakaan?”
Henriikka: ”Muistaakseni Jannen päälle satoi, minun ei. Siksi kai nuo ilmeetkin.”

Nyt on helmikuun kuudes, saamelaisten kansallispäivä, ja olen kipeä. Kurkkuun sattuu, ja huimaa kuin olisi kovinkin korkealla. Enkä muistanut edes eilen syödä Runebergin torttua. Pakkasen keskellä on kiva muistella heinäkuun päivää, kun olin hyvällä tuulella ja välillä satoi ja välillä paistoi. Kuljimme Helsingin keskustasta Hakaniemen rantaan ystävämme Aapon kanssa ja pohdimme, miksi koko kesän on vain satanut. Purjehduskengissä ja paljainvarpain oli kevyt kävellä. 
Olin ostanut Jannelle ja itselleni samanlaiset paidat. Sovimme, että käyttäisimme niitä samana päivänä vain ja ainoastaan sen yhden päivän ajan.
Viimeinen kuva on edelleen itsellenikin mysteeri. Olen siinä kuitenkin tyllihame korvissa ja iloisella mielellä. Olisko toi nyt sitä uusgrungea sitten? Trendistä luin, että se grunge toteutetaankin nyt sivistyneemmin, laadukkailla materiaaleilla. Oletan tyllin kuuluvan siihen porukkaan.
Hei hei heinäkuu.
-Henriikka
Kuvat: Aapo Jämsén

Jouluksi tai ystävänpäiväksi, who cares?

15
–
juhlat, lahjat
Kaikkien näiden päivien ja reissujen jälkeen sain tammikuussa vihdoin koostettua kollaasin joululahjoistani. Keräsin muutamia pieniä, ilahduttaneita yllätyksiä kokoon ylläolevaan kuvaan. Tammikuussa ajattelin, että miksipä en odottaisi lähestyvää ystävänpäivää. Tässä olisikin siis joululahja-paljastuksien lisäksi myös otollisia asioita pieniin, punaisiin paketteihin ensi torstaille. Niin kuin arvata saattaa, kuulun siihen klaaniin, joka nauttii Amerikasta raahatun ystävänpäivän tunnelmasta ja rakkauden ylistyksestä.
(kuvaa klikkaamalla jutut isompina nähtävillä)
– Pieni Runokirja/150 suomalaista klassikkoa: Petri Vaittinen, Gummerus),
divarista löytynyt Ylpeys ja Ennakkoluulo, 2.painos ja
vaaleansinivalkoinen muistikirja
– Teemuki: Indiska
– Poola Kataryna: Puiset pupukorvikset
– Marimekko: Tarha-/Verso-meikkilaukku
– Keraamiset adjektiivi-mangneetit (just, söpö, tosi, jees)
– Lahja itselleni, astetta kauniimpi tonttulakki/ virkattu tonttuhattu: Moko
– Omatekemät patalaput
– Reissu-riippumatto: Ticket to the Moon
– Mac-punainen mattahuulipuna (Ruby Woo) ja vakioripsiväri
– Chai Latte -jauhe
– Huopahattu rusetilla: Accesories
Kaikista lahjoista multa ei luonnollisestikaan löydy kaikkea tietoa, mutta lupaan selvittää, jos jää uupumaan joku teille tärkeä tieto. Josko joulun voisi tämän jälkeen vaikka suosiolla heivata tauolle? Kirjoitin ennen joulua, etten oikein ehtinyt valmistautua ja nyt tuntuu, etten oikein tainnut päästä kunnolla ylikään. Lahjoja en tosin heivaa, vaan nautin niistä ympärivuotisesti. Lahjan idea on niin mieletön.
Mutta mitäs sitä keksisi ystävänpäiväksi? Millaisia vinkkejä/perinteitä teillä olisi? Olisi kiva tehdä jotain spesiaalia. Nyt valuu silmät umpeen ja kutsuu uni. Kiva, että saan pitää tätä blogia.
-Henriikka

”I stood there with my mouth open like an ape”

29
–
blogit, muoti, taide
Joskus sitä ei vain löydä sanoja. Tiedättehän. Ja niin on käynyt minulle ennenkin. Mutta rehellisesti on vaikea muistaa samanlaista totaalista maailman seisahtamista, kuin kävin silloin, kun löysin Nancy Zhangin. Selasin Lookbookia ja pam! Se löi suoraan tajuntaani ja jäi sinne. Miten joku voikaan olla näin uskomattoman lahjakas? Miten joku voi?
 
 

Taiteilija, kuvittaja, designer Nancy Zhang on kerta kaikkiaan käsittämätön. Värienkäyttö, sommittelu, mielikuvitus, huoleton ote ja viimeistely. En voi kuin ylistää. Kiinalainen Zhang asuu tätä nykyä Berliinissä ja on tehnyt tilaustöitä muun muassa Ellen ja lasten kirjojen kuvittajana. Äitinsä tyylistä vaikutteitaan saanut Zhang rakastaa värejä, printtejä ja kuitenkin samalla yksinkertaisuutta.

Semmoinen keskinkertainen lahjakkuus aina innostaa, mutta nyt täytyy olla rehellinen ja kertoa, että tällainen miltei lannistaa. Mitäs kummaa mä oikein piirtelen vihkojen reunaan koulutunneilla tai pitkien puheluiden aikana? Tai mitäs minä ylipäänsä teen elämässäni yhtään mitään? Onneksi siinä missä lamauttaa, niin myös inspiroi. Ja ehkä se inspiraatio kuitenkin jää aina loppujen lopulta päällimmäiseksi. Onneksi.
– Henriikka

LET IT SNOW.

25
–
muoti, oma tyyli
On lauantai-ilta. Kaiuttumista kaikuu Pete Yornin ja Scarlett Johanssonin yhteistuotantoa, joka saa suupielet hymyyn ja mielen keveäksi. Tekisi mieli tanssia. Tänään oli työpäivä ja huomennakin on, mutta ei lannista. Let it snow, let it snow. Sitä paitsi isä saapui tänään gallerialle kylään ja toi Dumle-donitseja. Olen isän tyttö. 
Vaikka jäähallin kirpputori ei vedä vertoja Valtterille, niin löytöjä sieltäkin voi tehdä: se legendaarinen camel-coat on vihdoin saavuttanut vaatekaappini ja aikoo pysyä siellä ikuisuuden. 100 prosenttia villaa suoraan Italiasta. Olen valmis luopumaan tästä ainoastaan silloin, jos samanlainen suomalainen kävelee vastaan. Tai jos joku lupaa pelastaa maailman siitä syystä, ja vielä pelastaakin. Vielä en ole keksinyt takille sopivaa nimeä. Ehkä sopivan keskittyäni järjestänkin sen kunniaksi juhlat. Ja silloin tanssin, jos tanssittaa. 
Loskasateessa on monta hyvää puolta. Sisällä tuntuu entistä lämpöisemmältä, kodikkaammalta ja tunnelmalliselta. Siinähän oli jo kolme.
Mitä parhainta lauantaita, kivat tyypit. Nyt on pakko lopettaa, sillä tanssittaa liikaa. Ja tajusin, että voihan sitä yksinkin tanssia. Ilman sen kummempia juhlia. Ja voinhan nimetä takkini vaikka heti.
-Henriikka

takki, pilkkupaita, turkoosi liehupaita, lapaset/second hand, huivi ja korvis/Gina Tricot, kengät/vagabond, housut/Mango

Hieno rouva

6
–
muoti, oma tyyli

Kyllä. Olen rouva. Minusta voisi käyttää tätä hämäräperäisen kaukaisenkuuloista nimitystä. Ulkoinen habitukseni on usein kuitenkin hyvin vähän rouva. Jos en omistaisi kausilippua bussiin, niin saisin varmaan usein kuulla varmistusta kuskilta, tuleeko lasten- vai aikuistenlippu. Ajattelin kesän loputtua aloittaa rouvastumisen klassisin keinoin: jakkupuvulla.

Kiertelin ja kaartelin aikani kaupoissa ja viimein marraskuun lopulla löytyi ’juuri se oikea’. Tummansininen, liituraitainen villasta valmistettu jakku vei ajatukset pilviin ja tuntui täysin omalta. Halusin puvun, jossa voisin hengailla yhtä lailla arjessa kuin duunikuvioissakin. Jätin housut ja takin kuitenkin vielä yön yli harkintaan Aleksanterinkadun H&M:ään. Illalla kiitin harkintakykyäni, kun huomasin takin olevan puoleen hintaan nettikaupassa.

Ja kyllä se tuntuu omalta! Sympaattiselta, skarpilta, pehmoiselta. Ilman korkoja voisin tuntea itseni jakkupuvussa hoopoksi, mutta muutamakin lisäsentti kantapohjien alle tuo paljon. Tässä asussa tunnen itseni viralliseksi ja auktoriteettivaltaiseksi ja kuitenkin myös leikkisäksi, esimerkiksi kuvissa olevien runsaiden kultakorujen kanssa.
Juuri tällaista kaksiosaista pukua olin etsinyt, mutta toki aion käyttää housuja ja takkia myös erikseen. Virallisuus kaikkoaa, kun takin parina onkin pappafarkut ja olkihattu tai vanhat kunnon viisnollaykköset.

 Meneekö hieno rouva -look läpi? 
Hymyä irtoaa ainakin täältä päin, 
vaikka lastenlipulla ei tässä asussa matkustetakaan.
-Henriikka
liituraita-jakku/H&M trend, musta toppi/Monki, kengät/Vagabond, kaulaketju/second hand

Kuvat: Eino Manner

Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vinkit

18
–
Helsinki, kirpputori, muoti, tapahtumat
Huomenna pyörähtää helmikuu käyntiin. Se on ainakin omassa mielessäni sellainen puhtaan valkoisen lumen, kovan pakkasen ja kuuman kaakaon kuukausi. Nyt kun katsoo pihalle, ja räntää sataa minkä jaksaa, tämä mielikuva on hieman kaukainen. Loskaa vastaan on kuitenkin taisteltava, ja sitä varten minulla olisikin tulevalle viikonlopulle kaksi vinkkiä.
1. Mari Johanna vintage pop up -kauppa
Vaatelainaamossa to 31.1-su 3.2 klo 14-17,
Salomonkatu 17A, 4.krs. 
Käteismaksu.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa kovasti puhutussa Vaatelainaamossa, jossa järjestetään pidennetyn viikonlopun ajan kierrätettyjen vintage-vaatteiden pop up -kauppa. Tällaiset hetkelliset putiikit ovat lemppareitani. Pöydille on nostettu mitä kauneimpia koruja, muita asusteita ynnä muuta, ja rekit ovat täynnä mekkoja, paitoja, takkeja ja vaikka mitä. Hinnat ovat luonnollisesti perinteisiä kirpputoreja korkeammalla, mutta eivät keskimääräisellä second hand-kivijalkaliikkeiden hintatasolla. Vaatelainaamon tunnelma on intiimi ja ystävällinen, ja henkilökunta on osaavaa ja hyväntuulista. Suosittelen.

Psssst! Ylläolevat aarteet lähtivät kangaskassissani kotiin:
– kirkkaansininen, aitonahkainen takki (30 euroa).
– pieni, ruskea nahkakukkaro (4 euroa).

 2. Fida-Mylläkkäpäivät

Fidan puolikkaista hinnoista saadaan nauttia ympäri Suomen kaikissa liikkeissä, mutta erityisesti haluaisin vinkata uudesta liikkeestä Lönnrotinkadulla. Helsingin keskustan uusi Fida on avattu aivan Forumin kylkeen (Kenkä-Marskilta muutama talo ylöspäin) ja putiikkiin pyritään tuomaan Hakaniemen liikkeen kaltaisesti juuri eritoten retro- ja vintage-aarteita ja valtavirrasta poikkeavampaa vaatetta ja tavaraa. Perjantaina ja lauantaina kaikki Fidan sisältö on siis puoleen hintaan, suosittelen lämpimästi.

Näitä suosittelen näiden kahden aiemmin mainitun lisäksi:
– Kakkugallerian kakkubuffettia
– Kauppoihin huomenna ilmestyviä, legendaarisia merkkareita
– Weekdayn uutta verkkokauppaa
– Cashmir-neuleita
– Läheisten muistamista pienin lahjoin
– Itsensä muistuttelua tulevasta ystävänpäivästä
– Oscar-valvojaisten suunnittelua
– Lievää ja terveellistä stressiä asioiden aikaansaamiseksi
– Korkolappujen uusimista ennen kiusallisen terävää kopinaa
– Valkoisia neilikoita
– Muutaman pienen hetken pidempiä halauksia
-Henriikka

 Lönnrotinkadun kuvat: Fida

Kertokäyttökamera numero yksi

52
–
tempaukset, valokuvat
Kesäkuun lopulla lähetin kaksi kertakäyttökameraa kiertämään Suomea. Ensimmäinen kotiinpalannut on näiden seitsemän kuukauden aikana kiertänyt reitin Helsinki-Kouvola-Kemijärvi-Joensuu-Tampere-Tampere-Lappi-Turku-Jämijärvi-Kirjala-Helsinki-Turku-Helsinki-Kouvola-Helsinki. Ensimmäinen ja viimeinen Helsinki tarkoittaa minua, ja näiden kahden etapin väliin on mahtunut 13 tuntematonta kuomaa. Toisin kun etukäteen olin ajatellut, niin en itse kuvannut kuvia lainkaan, vaan annoin filmin lukijoiden armoille. Jokainen nappasi kameralle kaksi kuvaa, erästä mysteerihenkilöä lukuun ottamatta… kuvia kun oli 27 kappaletta. Kuvat alla aikajärjestyksessä, nauttikaa!

Tähän hämäräperäiseen, batman-naamarilla varustettuun lumimieheen päättyi 27 kuvan sarja. Kestovaipoista oli hyvä aloittaa ja lumisateeseen päättää. Mitä piditte? Itseäni jännitti niin kovasti, että saadessani kuvat käsiini, vatsanpohjasta otti jokaisen uuden näkemäni kuvan kohdalla.

Myöhemmin näitä olen sitten katsellut hymyillen ja naureskellen ja jopa analysoiden: Kuvaajat taisivat olla luontoihmisiä? Ehkä armottomia romantikkoja? Lisäksi kissat olivat kova sana, sillä niitä löytyy kuvista peräti kolme. Eläinrakkaus ei kuitenkaan lopu siihen, sillä 18.kuvassa komeilee kastemato. Mutta kuka olisi tunnistanut kolmanneksi viimeisen kuvan iloiset? Siinäpä onkin Kaksitvån designer-kaksikko ilmielävänä. Tienaan kuvalla tulevaisuudessa mahdollisesti tuhansia. Eipä olekaan kaikilla yhtä uniikkia fanikuvaa. Tai ehkä tämä olikin merkki siitä, että minun olisi ehdottomasti ostettava itselleni esimerkiksi tällainen paita kyseiseltä merkiltä? Kohtalo.

Näissä tunnelmissa jäämme odottamaan toisen tuhlaajapojan kotiinpaluuta (tämä oli mahdollisesti huonoin intertekstuaalinen viittaus, jota olen blogihistoriassani käyttänyt). Sormet ristiin, että se palaa ehjänä ja kuvat onnistuvat.

Että minä rakastan elämää.

Henriikka

Kun kamera löysi takaisin kotiin

22
–
kilpailut ja arvonnat, valokuvat

Tätä te olette kovasti odottaneet. Ja niin minäkin. Mutta ensi vähän alustusta niille, jotka ovat hypänneet kelkkaan vasta kesän jälkeen. 30. kesäkuuta kirjoitin seuraavaa:

”Tämänkertainen tempaus on seuraavanlainen:

Tarkoituksena on tallentaa kesäkuvat yhdessä filmille. Eikä millekään tavalliselle filmille, vaan kertakäyttökameralle. Minä hankin kameran, jonka laitan lukijoiden postiosoitteiden mukaan kulkemaan ympäri Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaita?). Otan itse 2 kpl kesäkuvia, jonka jälkeen laitan kameran postissa eteenpäin seuraavalle tempaukseen osallistuvalle. Hän taas ottaa 2 kpl kuvia omasta kesästään ja sen tunnelmista, jonka jälkeen lähettää taas osallistujista seuraavalle. Kameran kahden viimeisen kuvan räpsäisijä lähettää kameran täyden filmin kanssa takaisin minulle. Minä nappaan kameran, vien sen valokuvausliikkeeseen ja kehitän kuvat. Sen jälkeen skannaan ne ja julkaisen täällä blogissani. Olen jo nyt aivan tärinöissäni siitä, kuinka jännittävää on nähdä tuntemattomien ihmisten ottamia otoksia.”

Ja kyllä. Kuvissa oleva kuori on toinen kesäkuvatempaukseni kuorista. Se palautui kuin palautuikin lähettäjälleen! Tosin nuhjuisena ja matkasta kolhiintuneena, mutta kuitenkin niin hyvässä hapessa, että kun vein kameran teetätykseen, niin sain onnistuneet kuvat haltuuni. Oi, kuinka olenkaan onnellinen.

Ja heti huomenissa saan skannatut kuvat julkaistua kaikkien näkyville. Kuinka jännää osaakaan olla tämä elämä. Ja ettei ilo loppuisi tähän, niin sain muutama päivä sitten viestiä toisen kameraketjun viimeiseltä osanottajalta. Hän oli saanut kameran postissa ja saan senkin pian itselleni.

Kesäkuvakameroista tulikin kesä-syksy-talvikameroita, mutta annan teille hitaille laiskapyllyille mielelläni anteeksi.

Henriikka

Kenelle päätyivät retro-rullaluistimet?

8
–
blogit, muoti
Ylläolevassa kuvassa näette Kertun. Tapasin hänet viime viikon keskiviikkona Rautatieaseman kuuluisien kivipatsaiden alla. Ensitapaamisemme oli lämmin ja kepeä. Ja mitä muutakaan se olisi voinut olla, kun missiona oli siirtää blogikirppikseltäni ostetut retro-rullaluistimet uudelle omistajalleen. Onneksi kamera oli sattunut mukaan, sillä tämän tyylin halusin ikuistaa samantien. Onneksi sain varmaa ja herttaista poseerausta suoraan muistikortille sekä analyysia tyrmäävän tyylin saloista:

”Tyylistäni voisin kertoa sen verran, että olen melko monipuolinen ja ennakkoluuloton pukeutuja. Tykkään yhdistellä eri tyylilajeihin liittyviä elementtejä toisiinsa, esimerkiksi tänään tuntui erinomaiselta idealta tasapainottaa kierrätyskeskuksesta peräisin olevien Leviksieni ysärimammaisuutta kietomalla päähän ikivanha kukkahuivi turbaanimaiseksi viritykseksi.”

”Käytän paljon värejä, joskin useimmiten melko murrettuja ja tietyssä skaalassa liikkuvia. Erilaiset näyttävät korut ja asusteet ovat myös juttuni, ja jokainen yritykseni skandinaavisen minimaalisen tyylin toteuttamisessa kaatuu tupsukorvakoruihin ja huiveihin. Hiusteni väri vaihtelee turhankin tiuhaan tahtiin: viikko sitten päätin hankkia oman vaalean värini takaisin, mutta jotenkin mystisesti heräsin tänään vaaleanpunaisilla hiuksilla. Oh well.

Vaatekaappini pohjana toimii kuitenkin muutamat luotettavat perusvaatteet, kuten tummat pillifarkut ja ajattoman malliset takit, joiden sekaan on kiva heitellä persoonallisempia vaatekappaleita. Suurimman osan vaatteistani hankin kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista ja teen vaatteita sekä asusteita myös jonkin verran itse. Kierrätyskeskuksen ”20 senttiä kappale” -rekin jälkeen on nimittäin kovin vaikeaa oikeuttaa itselleen tarvitsevansa kymmenen euron t-paidan.”

”Tyylini parin lauseen tiivistelmä: 
vaihtelevuus, värien käyttö, kirppisshoppailu, hauskat asusteet ja ainaiset tukkakriisit.”

Kerrassaan valoittava kokonaisuus, sanon minä. Ja tiedän, tiedän, että kaikki odottaa, olisiko kyseisellä tukkakriiseilijällä blogia. Tässä tulisi, olkaa hyvät:
– Henriikka
Ps. Kolme ilmoitusasiaa:
– Vastasin rästiin jääneisiin kommentteihin, eikä mennytkään kuin viisi tuntia. Hienoa meikä!
– Koruarvonta on suoritettu, kiitos aivan ihanista jutuista ja tarinoista. Voittajaksi selviytyi Aino,
  joka aikoo tulevaisuudessa antaa tytöilleen nimeksi Minttu ja Hilla.
– Ylihuomenna, keskiviikkona olisi Tavastialla tarjolla Redramaa ja Super Jannea. Suosittelen.

IT DOESN’T FEEL THE SAME

16
–
elämä, kirpputori

Käytän siskoni Tansaniasta nappaamaa kuvaa osoittamaan fiiliksiäni. Pieni tumma tyttö osaa kertoa sen paremmin: It doesn’t feel the same.”

Heräsin aamulla ja suuntasin jäähallin kirpputorille. En ollut käynyt siellä ennen, sillä Valtterin kirpputori oli kotikenttää. Vuoden loppuun toimintansa lopettanut kirpputori ei kuitenkaan ollut enää mahdollisuus.

 Valtteri oli nuhjuinen, haiseva, pimeä ja siellä oli paljon varkaita, makkaramyyjiä, mutaiset pihat ja epämääräinen parkkijärjestely. Takapihan katos vuosi ja vakiomyyjät kaupustelivat antiikkialusvaatteitaan ja kiskoivat hintoja kattoon. Kioskin kahvi oli pikimustaa, pahaa ja seissyttä.

Jäähallin kirpputori oli iloinen, valoisa ja järjestelty. Hintoja ei sovittu huutaen ja kahvilassa oli mitä parhainta kahvia ja tuoreita sämpylöitä. WC:t olivat siistit ja niihin ei ollut jonoja. Myyjät luovuttivat vaatteet sovitettaviksi lähimmälle vessalle, eivätkä vaatineet pantteja kokeilun ajaksi. Tavara oli hyväkuntoista ja kaikin puolin kelpoisaa.

Where are you Valtteri (en tarkoita sinua veljeni Valtteri) and why did you do this to me?

Look at me now. I’m broken. 
Inherit my life I’m broken
One day we all will die, a cliched fact of life. 
Force fed to make us heed. 
Inbred to sponge our bleed. 
Every warning, a leaking rubber, 
A poison apple for mingled blood.

Pantera – I’m broken

Haiken terveisin: 
Henriikka
Ps. Huomio: teksti saattaa sisältää liioittelua.

Lippu Bangkokiin ja takaisin

31
–
elämä, matkustus
”Mä oon niinku sitä mieltä, että elämästä kannattaa napata koppi”, oli kuvatekstinä ylläolevassa kuvassa, kun lisäsin sen rakkaaseen facebookiin. Seisomme ystävämme talon edessä, matkalla jatkamaan matkaa Bangkokista Thaimaan eteläisempiin osiin. Tarjolla olisi kuitenkin ensin kuvia Bangkokista, joka oli lentomme päätepysäkki, ja jossa vietimme viisi päivää kolmen viikon reissustamme.
Thaimaan reissumme lähti 30.joulukuuta Helsinki-Vantaalta ja onneksemme lentomme pyyhälsivät suoraan määränpäähän. Finnairin lennot oli hankittu Killroy Travelsin kautta, ja ne olivat vain 20 euroa kalliimmat kuin välietapin kautta lentävät. Uuden vuoden aikaan on Thaimaassa suurin turistikausi, joten lennoista piti väistämättä pulittaa sesongin ulkopuolisia lentoja enemmän. Hintaa tuli yhteensä noin 1400 euroa. Voin kertoa, että se oli sen arvoista.
Vajaa 10 tunnin lennon jälkeen saavuimme perille. Oli uudenvuodenaatto ja klo 09:00 aamulla, kun se Suomessa oli neljä aamuyöllä. Parin tunin aamu-unien jälkeen valvoimme keskiyöhön ja yli. Ja vaikka loppuillasta asennettiin tulitikut pitämään silmiä auki, niin se kannatti: jetlaagi oli selätetty sen sileän tien. Sitä paitsi onhan se ainutkertaista vaihtaa uusi vuosi Thaimaassa, etenkin kun vaihdetaan vuoteen 2556.
En ole eläessäni nähnyt sellaista ilotulitusta, sellaista läjää uuden vuoden juhlijoita tai etenkään sellaista määrää i-podeja kuvaamassa kaikkea nauhalle. Sääd sääd ihmiskunta, mitä tapahtui silmillenne? Kameran läpi on kaikki kauniimpaa.

Meillä oli reissulle yksi ainut odotus ja toive: ei tehdä mitään. Ollaan vaan. Koska kolmeen viikkoon mahtuu kuitenkin aika paljon, niin päätimme pääkaupungissa vähän lipsua tavoitteestamme. Kävimme katsomassa toista isoa Buddhalaisten temppelialuetta ja saimme nähdä kylliksemme kultaisia jumalpatsaita, suitsukkeita ja kimaltavia yksityiskohtia. Vau, kuinka temppelirakennuksiin on nähty vaivaa. Ja vau, kuinka paljon porukkaa alueilla oli. Meinasin eksyä kuin pienenä Muumimaailmaan.

Lisäksi rentoilimme thai-hieronnan parissa (ilman onnellista loppua). Käsittämätöntä, miten halvalla voi saada huippuhierontaa: viidellä eurolla sai tunnin satsin. Mitäs muuta? Tietenkin pienesti shoppailua, halpaa ja maailman parasta ruokaa, monia monia hedelmiä ja smoothieita. Bangkokissa tuli sellainen olo, että on ensi kertaa kaupungissa, jossa on erittäin halpaa, mutta silti kaikkea. Hintataso on noussut huimasti viime vuosina, mutta silti lounaan voi hoitaa eurolla ja yöpymisen turistisesonkinakin vajaa kympillä. Itse majailimme kaupungissa asuvan ystävämme Kirsin luona.

Mites toi jättikultamies? Aika kimpale. Mielenkiintoista oli nähdä kaikkien turistien seassa ne paikalliset ja heidän tapansa kulkea temppelialueella. Uskonto on niin vahvasti esillä, että koko kaupunki näyttäytyisi totaalisesti eri tavalla, jos se poistettaisiin. Tuhannet ihmiset kulkivat patsaalta toiselle rukoilemassa, jokaisen talon pihassa oli oma ”pienempi temppeli” hengille ja ruokakaupoissa myytiin herkkukoreja, joita voi ostaa hengille uhrattavaksi. Vaikeita asioita käsittää, mutta mielenkiintoisia käsitellä.
Allaolevassa kuvassa näkyy kuitenkin katu, jossa kultainen uskonto oli aika lailla piilossa. Kyseessä on Khao San Road, reppureissaajien oma turvapaikka. Paikka on ollut aikoinaan se, josta reppureissaajat aloittavat matkansa: ostavat liput, varaavat mahdolliset majoitukset, hankkivat tarpeita reissulleen ymsyms. Myynnissä oli edelleen niin henkilötodistuksia, ajokortteja kuin opiskelijatodistuksiakin, lisäksi hirvittävä määrä halpaa vaatetta, matkalippuja, rinkkoja, makuupusseja… Valkoisia länsimaalaisia oli tie täynnä melkein ahdistukseen asti, mutta meininki oli hyvä. Nappasimme täältä reissuumme silkkimakuupussit, sillä olimme lähteneet reissuun miltei tyhjillä rinkoilla.
Bangkokin kolmen yön jälkeen lähti juna hitaasti ja kolisten, mutta keskinkertaisen varmasti kohti etelää. Kyllä thaimaalaisessa yöjunassa on tunnelmaa.
Lisää reissukuvia tulossa myöhemmin. Mitä haluisitte kuulla? Tulossa on paratiisisaaria, aavaa merta ja hienoa hiekkaa. Naked Truthia on ainakin kerrakseen, Bangkokin jälkeen katosi kummasti pakkeli naamalta. Reppureissulainen kuittaa.
-Henriikka

Bangkokista voi lukea lisää muun muassa täältä.

Kun unelma kävi toteen

26
–
korut, muoti, oma tyyli
Näistä taivaitatavoittelevista, vaaleanpunaisista haaveistani eräs oli Mangon nahkahousut. Kyllähän jokunen yritti todistella, etteivät lyhyille ihmisille porkkanamalliset nahkapökät kerta kaikkiaan sovi, kun kyselin kannattaisiko satsata oikeean nahkaan ja Mangon kaunokaisiin. Kuitenkin kaikista varoitteluista huolimatta minulle jäi sellainen olo, että vaatekaapissa on kyseisten housujen mentävä kolo. Ylimääräistä 110 euroa ei kuitenkaan löytynyt. 
Muutamaa päivää ennen joulua Mangon nettisivuilla surffaillessani saatoin soittaa paremmalle puoliskolleni: ”Nyt ne ovat 69 euroa!” Olin tosin vihjaillut kymmenistä (sadoista, tuhansista) muistakin asioista kesän lopun jälkeen (koko vuoden), joten ei kannattanut muhia liikoja odotuksia. Jouluaattona paketteja availlessa en housuja sitten löytänytkään. Keskiyön lähestyessä Janne ohimennen ilmoitti, että ”ainiin, sulle on myös postissa tulossa ne nahkahousut”. Sanoin ”kiitos ei, mul on kaikki mitä tarviin”… NOT. Hypin riemusta. 

Sanokaa mitä sanotte, mutta mielestäin nämä sopii. Kokeilin jo tuplanahkaakin, kun puin pinkin paidan päälle mustan nahkatakin. Korvissa matkustivat rakkaalta kälyltä joulupaketissa saadut Poola Katarynan pupukorvikset. I-hanat.
Kun on puput mukana ja auringonpaiste vasten betoniseinää, kuvissa syntyy miltei illuusio että kevät olisi tulossa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin elokuun illuusio, sillä kaiuttimista kuuluu Hermanni Turkki. Muistan viilenevät illat, ja kuinka syksyn hiljalleen lähestyessä mietin sähkölangoilla keinuvia lintuja.
– Henriikka
nahkahousut/Mango, pinkki kauluspaita/Gina Tricot, korvikset/Poola Kataryna, kengät/Bianco Footwear, nahkatakki/second hand

Blogikirppis auki!

8
–
kirpputori, random
Ohoi ohoi ystävät. Nyt se on sitten tapahtunut, nimittäin aamukahvilla-blogikirppis aukesi ensimmäisine myytävine tuotteineen tänään. Viimesyksyinen päähänpisto kokoaikaisesta, jatkuvasta blogikirppiksestä on saanut konkreettisen muotonsa ja toimii tästä lähin osoitteessa www.aamukahvillakirppis.blogspot.com. Kätevästi sivulle pääsee kuitenkin myös oikeasta sivupalkista löytyvän kuvakkeen kautta. 
Olen niin innoissani, sillä tätä on ollut hauska kyhäillä. Ja on sellainen olo, että monet itsellä käyttämättä jääneet vaatteet ja jutut voivat nyt saada uuden, sopivamman omistajan. Ja ehkä joku voi löytää kirpputorin kautta jonkun uuden lempparinkin. Yritän pitää kirpputorin laadun korkealla ja hinnat järkevinä, kaikkia vanhoja rättejäni en mukaan kisko. Olen kuvannut useita kymmeniä juttuja, joita ripottelen kirppikselle kunhan saan tiedot kirjoitetuksi. Vintin laatikoissa odottaa kuitenkin vielä jokunen laatikko purettavaksi, pysykää siis tutkalla.
Tervetuloa löytämään vanhoja uusia asioita!
-Henriikka

Arvonta: Haluutko uuden nimen?

166
–
asusteet, kilpailut ja arvonnat, korut, muoti

Kuka muistaa sen lapsuuden hämmentävän aivottoman jutun, että toiselta kysyttiin: ”Haluutko uuden nimen?” Ja sitten kun toinen vastasi esimerkiksi ”en”, niin sitten vastattiin: ”Okei, sun uusi nimi on ’en’.” Jokainen sitten opetteli vastaamaan sen oikean oman nimensä kysymyksen perään, jottei olisi joukon typerys. Tämä juttu menee tietenkin samaan kastiin niiden ”Pelkäätkö isää ja äitiä?”- ja ”Kuinka monta tähteä on taivaalla?” -arvuuttelujen kanssa (olen valmis ottamaan sen riskin, että kukaan ei tiedäkään näitä lapsuuden leikkejä ja jään nolosti itsekseni muistelemaan).

Tämä oli löyhä aasinsilta nimi-asiaan, sillä nimesi.fi tarjoaa arvonnan kaikille aamukahvilla-lukijoille. Palkintona on tietysti ikioma nimikoru. Voittaja voi sitten valita, haluaako korussa killuvan alkuperäisen nimen vai jonkun ihan uuden. Arvontaan voit osallistua kirjoittamalla kommenttipoksiin minkä nimen valitsisit itsellesi (omaksi nimeksesi), jos saisit valita kaikista maailman nimistä. Tätä nimeä ei siis tarvitse koruun laittaa. Liitä mukaan myös sähköpostiosoitteesi. Arvonta suoritan rehellisin keinoin sunnuntaina 27.1.2013, joten kommentteja voi jättää viikon ajan, lauantain keskiyöhön saakka. Lisäksi alekoodilla ”aamuk10” saat nimesi.fi:stä -10 % alennusta 28.2.2013 asti.

Huomenna palaan Bangkokista kotiin, ja aloitan kommenttirästien vastaamisen mitä pikimmiten. Sitten on aika siirtyä loma-muudeilta opiskelutunnelmiin ja työkuvioihin, ja samalla päivittää itselleen, mitä blogi tulee sisältämään alkaneena vuonna ja tulevina viikkoina. Päässä pyörii vaikka mitä, mikä olisi mukava purkaa bittiavaruuteen. Loma on ollut mitä parhain, Thaimaa on kohdellut hellien, eikä huominen 11 tunnin lentokaan kauhistuta. Voi olla, että lentokentän lehtihyllyltä lähtee matkaan joku kunnon Vogue, jottei lentotuntejakaan tarvitsisi turhan epäesteettisesti käyttää.

Kauniita unia ja onnea kaikille. Kaikkia ei arpaonni suosi, mutta ainakin kaikki Henriikka-nimiset voivat sitten lainata välillä tätä minun.

– Henriikka (nainen, joka inhosi nimeään niin pitkään, että tajusi sen olevan oikeastaan aika kiva)

EDIT: Arvonta on päättynyt. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Mustavalkofilmi

kommentoi
–
muoti

Oma eleganttius-asteeni on ilmeisesti surullisen alhaalla: innostun harvoin editorialeista, jotka sisältävät silkkaa mustaa ja valkoista. Omassa sarjassa painivat tietysti mustavalko-kuvasarjat, mutta värilliset ja silti mustavalkoiset kuvat ohitan usein surutta. Zara onnistui kuitenkin nostamaan huomioni seuraavilla kuvilla. Rennot ja tyylikkäät asukokonaisuudet edustavat kattavasti sen suuntaisia fiboja, joita haluisin ”edustuspukeutumiseeni” enemmän: työkuvioihin (joskin nykyiset duunijuttuni hoidan huolettomasti villapaidassa), blogitilaisuuksiin, työhaastatteluihin ynnä muihin. Korot, graafiset leikkaukset, selkeät kuviot, hurraa!

Mallin pituudesta taas kerran puolet pois, niin voin hyvin soveltaa näitä kokonaisuuksia myös omaan vaatekaappiini. Kavahtakaa iänikuiset, rakkaat värit.
Henriikka
Zara December 2012 Lookbook.
Model: Kasia Struss
1 … 11 12 13 14 15