arkisto:

maaliskuu 2013

Vihdoinkin täydellinen matkatakki: Jackpot-arvonta

195
–
kilpailut ja arvonnat, muoti
En kovin usein ajattele käytännöllisesti. Sitä voisi kai pitää paheena. Ajattelen usein järjestelmällisesti ja määrätietoisesti, mutten käytännöllisesti, ja siinä on vissi ero. Käytännöllisen pukeutumisen puolella omistamani vaatekappaleet taitavat rajoittua Hai-saappaisiin (jotka nekin ostin tyylin vuoksi) ja Ecco-merkkisiin työkenkiin, joita olen toisinaan käyttänyt seisomatyössä.
Matkustus-aspekti on kuitenkin sellainen poikkeus, joka saa paatuneen epäkäytännöllisyys-pukeutujankin vaihtamaan leiriä. Kun Jackpotilta lähetetty kevytuntuvatakki paljastui käsittämättömän hyväksi reissutakiksi, olin myyty. Monissa eri väreissä myytävä polyamidinen takki on hyvä päällä ja sopii keväästä kesäiltoihin ja syksyyn. Parasta on, että takin pystyy taittelemaan reilun nyrkin kokoiseen tilaan, eikä se paina paljon mitään. Kevytuntuvatakit olivat aivan uusi juttu itselleni ennen tätä kevättä, mutta ilmiö tulee varmaan jäädäkseen.
Jackpotilta kysyttiin vielä myöhemmin, tahtoisinko arpoa lukijoille yhden takin. Suostuin mielelläni, sillä seison itse tuotteen takana. Jos siis haluat osallistua kevytuntuvatakin arvontaan, niin jätä kommenttipoksiin sähköpostiosoitteesi ja vapaaehtoiset lopputalven terveiset viimeistään sunnuntaina 17.3. klo 23.59 mennessä. Aikaa osallistumiseen on viikko. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti maililla ja hän saa valita takkinsa koon ja värin. Palkinnon arvo on 129,95€.
Tähän iloiseen arvontaan ja levottomaan, elämäni ensimmäiseen GIF-animaatioon päätän blogiviikkoni. Kivaa, että jaksatte lukea ja vierailla. Ensi viikolla luvassa muun muassa pappafarkkuja ja uuden, ihanan vaateliikkeen esittelyä. Juttutoiveita saa aina jättää ja edellisistä muistutella.
Terveisin Henriikka
EDIT: Arvonta on päättynyt ja voittajaksi selviytyi nimimerkki ”Siili”.
Voittajalle on ilmoitettu. Kiitos kaikille osallistuneille.

Servettirenkaita hiuksiin

15
–
hiukset, muoti
Alkaa naistenpäivä olla lopuilaan. Sen kunniaksi päivääni on tullut runsaasti onnitteluita opiskelukavereilta, kaksi avokadoa, muutama suklaakonvehti, kukkakimppu, mansikkarahka ja Kinder-muna. Ei ole naistenpäivä Suomessa yleinen vapaapäivä (niinkuin vaikka Venäjällä), mutta onneksi perjantai toi viikonlopun. Tämän juhlapäivän iltaan halusin kuitenkin tuoda jotain tyttömäistä ja muistin servettirenkaat, jotka ostin Indiskasta eräs kaunis päivä: servetit kulkevat kattauksissani sellaisenaan ja siksi pujotinkin renkaat hiuksiin.
Vaikuttiko idea tuhoontuomitulta vai kävikö kattauksen somisteet hiuskoristeista? Kolmannen, pronssisen servettirenkaan kanssa pitäisi kyllä ehdottomasti käyttää läpinäkyvää tai vaaleaa ponnaria, mutta muilta osin nämä toimivat mielestäni hyvin. Voisin kuvitella käyttäväni koristeltua poninhäntää ihan juhlakampauksenakin. Renkaat ei ole hinnallakaan pilattu, kun alennusten jälkeen maksettavaksi jäi 0,99 euroa/kpl.
Viimeisenä lähtee terveisiä kauniille Indiskan myyjälle, joka suuresti ilahdutti päivääni paljastaessaan kassalla, että blogini löytyy lukulistalta. Kiitos siitä ja kumarrus servettirenkaista.
-Henriikka

2×6 kappaletta kirpputorin ihmeitä

20
–
astiat, sisustus
Taas sitä ollaan kirpputorilla oltu skarppina: kävin kokeilemassa Vantaan uuden jättikirppiksen, Suomen suurimman itsepalvelukirpputorin. Täytyypä kuitenkin surukseni todeta, että eipä ollut ihmeellinen. Voi olla, että kyseessä on alun kivinen polku, mutta minua Ikean kyljessä tönöttävä halli ei vakuuttanut. Pöydät olivat täynnä jälleenmyyntituotteita (mikä on kirppiksien suurin agression aiheuttaja), eivätkä lukuisat lastenvaatepöydätkään kosketa itseäni tässä elämäntilanteessa. Äideille sellainen huomio, että lastenvaatteita kyllä löytyi. Ehkä kirpputori onkin suunnattu niille perheellisille, jotka suuntaavat Ikeaan huonekaluostoksille ja samalla poikkeavat Lanttilan halliin. Seuraavan Valtterin ennusteet ovat kyllä menneet metsään. Aion kyllä tulevaisuudessa käydä uudestaan, jos ensimmäisten kuukausien taantuman jälkeen olisi havaittavissa parempaa.
Tyhjän kangaskassin kanssa en kuitenkaan poistunut. Joskus kehnonkin kirpputorikokemuksenkin jälkeen voi lähteä kivojen löytöjen kanssa pois. Sinänsä ristiriitaista, mutta totta.
Ensimmäiset 1×6 löytöä olivat retrot kahvikupit ja -asetit (Apua! Onko se sana asetti?). Astioiden alkuperää en tiedä, mutta minulla oli jo ennestään yksittäinen tällainen samanlainen muki muutaman desin suurempana. Tietääkö joku näistä enemmän?  Norjassa taitavat olla valmistettu. Nämä ovat huomattavan pieniä perinteisiin arkikäyttööni, mutta nämä ovatkin teddy karhun -teekestejä varten: santsikuppi on aina santsikuppi. Pulitin yhteensä 10 euroa.

 Toiset kuusi astialöytöjä oliva lasit, joiden yhteishinta oli 6 euroa. Kristallihenkiset juomalasit olivat itsellenikin yllätys, sillä en usein innostu laseista. Mukeihin minulla on suuri rakkas, mutta laseja pidän kertakaikkisen tylsinä. Ehkä takkini on taas kerran alkanut kääntyä hiljalleen.
Nyt taidan jatkaa iltapäivääni ja piipahtaa Itiksen Onlyn ja uuden ALL FOUND Storen avajaisissa. Pikkuisen viihdettä tämän kokopäiväisen pänttäämisen ja työnteon väliin. Viihde on hyvästä, muistakaa se. Melkein yhtä hyvästä kuin kirpputorit.
Henriikka

Elämäni julkkiksena vol. 2.

12
–
pressi
Elämä on täynnä mukavia, pieniä yllätyksiä. Tänään sellainen saapui uuden Trendin sivulla oman naamani muodossa, haha (joku nopea olikin jo bongannut!). Jennin palstalla puitiin tyylikkäitä pokia, ja pääsin ”sama tyyli blogissa” -kuvaan omien egolasieni kanssa. Tämä taitaa olla suurin virstanpylväs siinä, että vihdoin voin tehottomia rillejä pilkanneille isoveljilleni näyttää närhen munat.
Eihän tämä ole tietenkään mitään verratunna viimekesäiseen julkimo-hetkeeni, silloin kuvastani kuitenkin maksettiin sata euroa. Mutta ehkä tämä on sitten lempeä kakkonen. Ehkä pitäs antaa näiden suurennuslasi-kuvien nousta ihan kunnolla hattuun ja perustaa sellainen oma palkki tuonne sivuun: ”aamukahvilla mediassa”. Vai olisko kuitenkin parempi sellainen lyhyt ja ytimekäs ”PRESS”.
Saanen toivottaa hyvää tiistaita. Nyt juon chai laten kauniista oliivinvihreästä kupistani. Pakkasessa odottaa minttu-puffet.
Henriikka, kera keltaisen otsalohkon

EDIT: kyllä kyllä, kyllä minulta kysyttiin lupa kuvan käyttöön. En vain yhtään muistanut, että lehti tulee tänään. Ja yllätys oli aikoinaan jo tuo lupa-kysymyskin. Trendi kyllä hoiti homman hyvin.

Tiedän vielä jaksan kevääseen.

20
–
muoti, oma tyyli
Mulla on ollut tänään niin kiire. Niin kiire, että nyt keskiyön jälkeisinä minuutteina tajuankin kirjoittavana eilisestä päivästä. Siis eilen minulla oli niin kiire. Olen aloittanut taas työt Kuvataideakatemialla Kuvan Kevät -näyttelyn järjestämisen parissa ja miltei joka viikonloppu päivystän Galleria Gjutarsilla, jonka galleria-assistenttina minulla on ilo olla. Sitten on kulttuurituotannon opiskelut ja kesätyöhaut ja vaikka mitkä. Kaiken päälle vielä tämä rakas blogi, niin tämä elämähän on yhtä kulttuuri- ja taidemylläkkää. En pane pahakseni, vaikka nyt silmäluomet valuvatkin väkisin kiinni. 
Onko kenelläkään muulla jokakeväinen kiire helmikuusta toukokuuhun? Tuntuu, että se on jokavuotinen traditio, jota ei voi ohittaa millään keinoin. Sain joulukuussa ystäviltäni lahjaksi lahjakortin brunssille ja kirpputori -kierrokselle, jonka he täysin kustantavat. Olemme merkinneet päiväksi 4.5., sillä ennen sitä ei vain yksinkertaisesti ole yhtäkään vapaata viikonlopunpäivää. Tai sellaista täysin vapaata. 
Mutta se siitä kiireestä, siitä puhutaan yhteiskunnassamme muutenkin aivan liikaa, joten lopetan oman osuuteni nyt tähän. Ensimmäisen kuvan ärtynyt katse ei johdu arjen epämieluisuudesta, vaan yrittää olla uskottava poseeraus. Kokopitkä raitamekko on ollut muutamaan otteeseen lähiviikkoina päälläni, kun vihdoin saatiin viettää pari päivää sukkahousukelejä. Suuret sulkakorvikset, nilkkurit ja mekko toivat kevättunnelmaa, ja astelin kevään ensimmäistä kertaa kuivalla asvaltilla. Nyt on taas asvaltti peitossa, kiitos lähipäivien hyytävän lumituiverruksen. Ehkä sitä on hyvä pikkuisen vielä kituutella.
”Olen kasvanut kiinni talveen, sen kuristusotteeseen
Kun pysyn luonas, tiedän vielä jaksan kevääseen.”
– Anna Puu
Kauniita unia,
Henriikka

mekko, kengät, sukkahousut/second hand, sulkakorvikset/Rewind and Play Again -blogi

Kirkkaankeltainen Carolina

6
–
musiikki
Inspiraatiokenttäni ylettyy koko elämän levyiseksi: tuijotan kaikkea sellaisten visuaalisten silmälasien läpi. Kun jotain kiinnostavaa ilmenee esimerkiksi kadulla, elokuvassa, telkkarissa tai oikeastaan ihan missä vain, niin suoristan selkäni ja keskityn tarkemmin. Perjantai-iltani on viime viikkoina kulunut Voice of Finlandin parissa ja sitäkin ohjelmaa tuijotin visuaalisella syynällä. Maailman sympaattisin Carolina Storrank pysäytti sydämeni. Kirkkaankeltainen bleiseri, turkoosi kauluspaita ja pinkit huulet. Mikä nainen.

Toisista ihmisistä tulee samantien sellainen olo, että he ovat varmasti tosielämässäkin valloittavia ja sydämellisiä. Carolina teki ruudun kautta minuun lähtemättömästi sellaisen tunteen. Ja jos ruuminosia voisi vaihdella, niin kuin leikkisästi aina sanotaan, niin ottaisin samantien nuo silmät.

Ei päässyt harmikseni Carolina jatkoon, vaan kaksintaistelut vei hämmentävässä haalarissa esiintynyt Regina. Olisin valinnut toisin, mutta eihän tuosta Michaelista muutenkaan ota selvää. Olen usein enemmän Elastisen, tuon jättivauvan, kanssa samaa mieltä. Ostoslistalleni kirjautui joka tapauksessa suurikokoisin kirjaimin: TIPUNKELTAINEN BLEISERI.

Carolinan karsintabiisin voi katsoa täältä.
Kaksintaistelun voi katsoa täältä.

Letkeetä lauantaita. Meillä on täällä viikonloppureissulla Jannen pikkuveikka, 10 vuotta. Illalliseksi purkkihernekeittoa hänen toiveestaan.

-Henriikka

PS. Lumoanin Pop Up -kauppa vielä sunnuntaihin klo 16 asti Lasipalatsilla.

Thaimaan viimeiset retket

27
–
elämä, matkustus
Tänä torstaina olisi viimeisen tältä erää viimeisen Thaimaa-jutun vuoro (Ensimmäisen jutun voi lukea täältä ja toisen täältä). Viimeisen viikon vietimme kahdelle eri saarella, ennen kuin siirryimme takaisin Bangkokiin. Tätä ennen matkamme oli risteillyt Bangkokista Koh Lantalle, mutta nyt edessä olivat Koh Mook ja Koh Kradan. Tarkoituksenamme oli löytää ”paratiisi” ja siirryimme koko ajan suuremmalta saarelta pienemmälle. Niin kuin kuvista saatatte huomata, loppujen lopuksi jalkojen alla olikin mitä hienointa hiekkaa ja silmien edessä maailman kirkkain meri.
Ensimmäiset kuvat ovat Mookin saarelta, jonne siirryimme Lantan saarelta pitkähäntäveneellä. Island hopping (eli saarelta toiselle hyppely ja reissaaminen) on Thaimaan eteläosissa todella helppoa ja halpaa, sillä länsimaisten reppureissaajien epämääräinen haahuilu on paikallisille tuttua. Saarilla on ”matkatoimistoja”, joista voi varata lauttoja tuleville päiville ja saarien henkilökunta on usein yhteyksissä toisiinsa, ja tietävät näin opastaa muun muassa majoituksesta paikan päällä. Mitä pienemmäksi saari tulee, sitä hankalampi infoa on löytää. Meidän tapauksessa viimeisin Kradanin saarikin oli kuitenkin sen verran kehittynyt matkailussa, että minkäänlaista ongelmaa ei ollut. Hauskaa tosin oli, että esimerkiksi eräällä lauttamatkalla huomasimmekin olevamme osana päivän snorklaus-retkeä ja siinä missä muut jäivät korallille pulikoimaan, niin meidät heitettiin Mookin rantaan. Paikalliset kyllä tietävät, kuinka toimia mahdollisimman halvasti.
Koh Mook oli kaunis, mutta yllättävän ”turistisoitunut” alue. Päärannan johtava mökkikylä oli paikalliseen tasoon nähden sangen ylellinen ja jopa joku suomalainen matkatoimisto on ruvennut järjestämään Mookille pakettimatkoja. Oma majoituspaikkamme oli kuitenkin vähän kauempana rannasta ja saaren toisella puolella oli kalastajakylä ja rauhallinen ranta, jossa saattoi välttää hehkuvanpunaiset, suomalaiset eläkeläiset ja muun vyölaukku-kansan. Sinänsä turisteja olimme itsekin, mutta rauhaa kaipaavia sellaisia, ja siksi löysimmekin usein itsemme kaukana päärannasta. Myös ruokapaikkojen hinnat tippuivat sitä mukaa, mitä kauemmas pahimmista turistikeitaista käveltiin. Paikallisten ruoan ystävinä ruoan laatukin parani yhtä lailla: tuoreet hedelmät, mausteinen papaija-salaatti, paistettu kala sitruunaruoholla maustettuna, sticky rice ja mango ja curry-kastikkeet. Vatsani kaipaa Thaimaata hartaasti.
Pssst! Ylläolevassa kuvassa on rantarapujen hiekkapalleroita. Seurasimme tuntikausia, kuinka muutaman millin mittainen rapu teki tarkkaa työtänsä. Vielä rapujakin hienompaa oli kuitenkin hakea rantabaarista jääkahvi tai kookos-shake.
Majoituimme näilläkin saarilla pieneissä Bungaloweissa, joiden yöhinta seikkaili peak-seasonin aikaan yhteensä siinä noin 15 euron tietämissä. (Nyt saattaisi hinta olla tipahtanut jo puoleen!) Eipä nuo nyt ihmeellisiä mökkeröisiä ole, mutta hinta-laatusuhde ei voisi olla kohdallaan. Usein bungaloweissa on vielä oma suihku ja vessanpöntö/reikä maassa, mutta Kradanilla kylppäritilat olivat yhteiset. Tuuletusta ei luonnollisestikaan ollut, mutta sellainen hyrräävä kattotuuletin hoiti hommansa ja kuivatti silmät sopivasti.
Kolmen saaren viimeinen oli Kradan, saarista rauhallisin. Siinä missä Mookilla olivat kauneimmat näkemäni auringonlaskut, niin Kradanilla oli kirkkaimmat vedet ja hienointa hiekkaa. Enkä ole koskaan nähnyt niin häilyvää rajaa meren ja rannan välissä. Paljon saarelta ei ole kerrottavaa, sillä paljon siellä ei mitään ollut. Juuri ja juuri yksi pieni kauppa. Se mikä yllätti oli, että hinnat nousivat jonkun verran pienemmillä saarilla, mutta järjellä ajateltuna se onkin luonnollista, kun kaiken tavaran joutuu kuskaamaan maista. Nautin joka hetkestä kaiken seesteisyyden ja kauneuden keskellä. Jos kirjoittaisin romaanin, kirjoittaisin sen varmaan Kradanilla.
Päiväsaikaan saaren ympäristöön tuli veneillä turisteja ja paikallisia käymään ja eritoten snorklaamaan, mutta iltapäivästä saari hiljeni. Snorklasimme saaren edessä olevalla koralliriutalla, enkä ole koskaan nähnyt sellaista kalamäärää. Nemo-kalat olivat peruskauraa verrattuna niihin sateenkaarikaloihin.

Lautta-bussi-yhdistelmällä pääsimme saarikierroksen päätyttyä Trangin juna-asemalle, josta lähti 15 tunnin junamatka kohti Bangkokia. Kyllä oli kolisevassa junassa taas tunnelmaa. Bangkokissa oli kaikki ennallaan: kuu kallellaan ja ihmisiä kuin susia itärajalla. Chatuchakin viikonloppu-marketti oli huikea elämys satoineen ja tuhansine myyntipöytineen: aivan mielettömiä second hand -löytöjä tekee joskus mitä oudoimmista paikoista. Viimeinen päivä kului muuten rauhassa, syöden varastoon, luonnollisesti.

Siinä oli kaikki kuvasato Thaimaasta teille. Vastailen miellelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin reissuun liittyen. Vielä olisi marraskuista Tansanian-reissu-kuvasatoa varastossa.Vieläkö siellä jaksettaisiin reissujuttuja?
Tämä vuosi taitaa mennä Suomessa. Valitettavasti. Jos lompakkoni yllättävästi siitä vuoden mittaan kuitenkin lihoo, niin sitten kohteena voisikin olla Intia. Tai ehkä Islanti. Tai Uusi-Seelanti. Namibia ehkäpä?
Mukavaa torstaita. Harmi, ettei ole helatorstai, olisi vapaapäivä haha.
Nyt Les Misérables ja ihanat ihanat kaksi ja puoli tuntia.
-Henriikka

Mahdollisesti Marimekkoa.

16
–
muoti, oma tyyli
Villasta ja neuleesta on tullut tämän talvena aikana minulle yhä tärkeämpää. Työpaikallani on ollut niin viileää, että paras univormu on ollut villapaita ja koulupäivätkin ovat kuluneet villavaatteissa. Eräs lämmin löytö on ollut Fidasta löytynyt puna-vihreä neulemekko, jonka pitkät hihat ja polviin asti ylettyvä helma toimivat hyvin hangessa. Fidan vaatteiden hintalappuihin on toisinaan merkitty tuotteen merkki ja tämän mekon lapussa luki ”Marimekko”. Niskassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista lappua, eikä googlettaminen ole tuottanut tulosta. Tietääkö joku, voisiko tämä tosiaan olla Marimekkoa? Oli tai ei, pidän siitä silti.
Neulemekon kanssa sopivat yksinkertaiset vaatteet: mustat farkut, kirppisbootsit ja shampanja-korvikset. Punatut huulet ovat yllätysyllätys se viimeinen niitti.
Lähipäivinä on kuitenkin alkanut tuoksua kevät. Väistyköön villa, tulkoon lämpö ja pölyiset, kuivat asvaltit. Hyvää yötä.
-Henriikka

 neulemekko/Fida, kengät/Pertti Palmrooth -second hand, farkut/Levis, korvikset/DIY

Kevään uudet astiat

10
–
astiat
On taas aika puhua astioista; keraamisista esineistä, jotka niin kovasti elämääni ilahduttavat. Olen jo muutamaan otteeseen vieraillut Sagaformin tilaisuuksissa katsastamassa tulevan sesongin uutuustuottet ja tämän kevään tuotteet sain nähdä pari viikkoa sitten. Sagaformin jouluastioista en ollut niin suuresti mielissäni, mutta tulevan kevään tuotteet olivat taas nappeja. Pelkkä katselu ei riitä astioiden arviointiin lainkaan, vaan lautasiakuppejakippoja pitää päästä koskemaan ja kokeilemaan. Kevään tuotteiden lemppareiksi nousivat kolme seuraavaa settiä:
POP -väriä kahvipöytään
Leikkimökki-henkiset, värikkäät astiat ovat ilo silmälle. Pyöreät muodot ovat leikkisiä, jopa pienesti hauskan kömpelöitä, ja värit mukavan murrettuja. Nämä olisivat sopivat tyttöjen teekutsuille, siirtolapuutarhaan tai mökille.
PRINT COLLECTION -Tulip
Retrofania hellitään lämpimän sävyisella, simppeleillä tulppaanikuosilla. Peltipurkit, essut ja keittiötarpeet ovat kuin monen vuosikymmenen takaa. En tarvitse ainuttakaan astiaa, mutta voi olla, että pyöreä peltitarjotin ja muutama keittiöpyyhe ajautuu kaappiimme mystisesti lähiaikoina.

 PRINT COLLECTION -Story

Print collectionin tulppaanisarjan lisäksi sykäytti myös mustavalkoinen, sinisella ja pinkillä korostettu kuosi. Vaikka pöllöt ja ketut alkavat hiljalleen väistyä printeistä, tämä jaksoi vielä innostaa. Tähänkin sarjaan kuuluu essuja, patakintaita, purkkeja ja keittiöpyyhkeitä, mutta jostain syystä sydämeni vei munakupit, nuo maailman kaikkeuden turhakkeet, universumin älyttömimmät astiat.

Iloinen uutinen oli myös, että perinteisen take away -mukin rinnalle oli tullut toinen pienempi kokoisena.  Pikkuiruisempi mahtuu paremmin laukkuun, mutta sisään mahtuu kuitenkin mukillinen. Kaiken kaikkiaan kaikki uudet kevätastiat olivat sellaisia piristykseen pyrkiviä, jotka tekevät arjesta astetta riemukkaampaa. Elämästä on hyvä tehdä mielekkäämpää, on syynä sitten kettukuvioinen munakuppi tai suloisen kömpelö teekannu.
– Astiaraportterinne Henriikka kuittaa

Ruostetta hiuksissa, Houston help.

17
–
vinkit
Kaipaan fiksua apuanne. Houston, I have a problem. Ja ongelma onkin erittäin epämääräinen, nimittäin hiukseni ovat täynnä ruosteläikkiä ja raitoja. Niitä on oikeastaan joka puolella hiuksia, joskin ne ovat suhteellisen huomamattomia etuhiusten suurempaa läiskää lukuun ottamatta. Thaimaan reissumme jälkeen huomasin tämän kummallisen dalmatialais-ilmiön ja tajusin sen johtuvan matkakampauksestani: saatoin pitää samaa nutturaan monta päivää peräkkäin ja ilmeisesti ponnarin metalliosa oli reagoinut meriveden kanssa niin, että ruoste levisi ja jäi hiuksiin. 
Ei ole auttanut normaalit pesut eikä tavanomaiset hiustuotteet. Siispä kysyisin, mikä neuvoksi? Millä tökötillä ruoste lähtisi hiuksista? Ostin tänään syväpuhdistavaa shampoota toivoen, että se veisi myös metallijämät mennessään. 
En ole aiemmin törmännyt moiseen ilmiöön, mutta tässä tätä nyt ollaan. Ei mitään kuolemankamalaa, mutta mielelläni olisin ilman täpliä. Anybody help?

-Henriikka

Villakäärö

6
–
muoti, oma tyyli

Monen monta kuvaa kauniista talvipäivästä ja iltapäivän auringosta. Suuri helpotus ja ilonaihe elämässä on, että aurinko pysyy taivaalla pitkälle iltapäivään. Aurinko on kyllä käsittämättömän voimauttava. Tuntuu, että jokaisella ihmisellä on sellainen henkilökohtainen nintendo-voimapalkki, jonka energiavarastoa kasvatetaan auringon avulla. Lähipäivät on saanut mun palkin täpötäyteen.

– Vaikka valoa jo näkyykin, niin villasta en luovu. Täysvillainen takki, villapipo, villalapaset ja -huivi. Olen yksi kävelevä villakäärö.

Tänään saavuin Turkuun ja käyty on jo SPR:n Kontti ja Retrobot. Molemmat vakuuttivat vahvasti: Kontti aarrerallin ja viiden euron alennus-kassien kanssa, ja Retrobot ihanan palvelun, valikoitujen second hand -aarteiden ja yleisen tunnelman tähden.

-Henriikka
takki, huivi, pipo, farkut, kengät/second hand, reppu/Fjällräven, lapaset lahjana anopilta

Vinkkejä Turkuun ohoi!

22
–
kaverit, matkustus, vinkit
Arvatkaas kuomat, olen matkalla Turkuun. Epämääräinen koulu- ja työhommien täyttämä hiihtolomani huipentuu viikonloppureissuun Suomen länsihelmeen, Suomen aliarvostetuimpaan kaupunkiin. Itse asiassa täytyy myöntää, että siitä on useampi vuosi, kun viimeksi vierailin Turussa. Turku on yksi niistä kaupungeista, joissa voisin hyvin kuvitella asuvani, mutta kaupunki on kuitenkin itselleni vieras ja sisältö tuntematon.
Toivoisin teiltä vinkkejä siitä, mitä Turussa kannattaa tehdä ja nähdä. Mikä on paras kirpputori ja saako jostakin täydellistä italialaista jäätelöä? Missä myydään suomalaista designia ja mikä second hand -liike pieksee muut kuusnolla? 

Aikaahan meillä ei ole kuin muutama päivä, mutta nyt kun ihanat ystävämme ovat siirtyneet Porista Turkuun, niin tulemme varmasti vierailemaan siellä jatkossakin. Alina ja Juuso, vartin päästä perillä!
Mitä parhainta viikonloppua kaikille, hiihtolomalaisille etenkin.
-Henriikka
Kuva: shop.cometofinland.fi

COTTON CANDY

3
–
valokuvat

”When I was young I listened to the radio waiting for my favourite songs to come. Now that I’m older I’m surfing on the Internet waiting for my favourite pics to be found. Today I was in wearehairypeople.tumblr.com and just loved life because of that site.”

Joskus fiilikset on paljon helpompi kasata kuviksi kuin yrittää rakennella sanoiksi. Muutama päivä sitten, pakkasaamuna, keräilin kuvia tunnelman pohjalta ja kokosin ne fiiliskartaksi. Sinistä, vaaleanpunaista, valkoista, pilviä, lunta, metsiä. Tammi-helmikuun taite on itselleni usein sellaista utuista aikaa, jolloin pohtii syvällisiä ja miettii tulevaa. Nämä kuvat kiteyttävät juuri tämänhetkistä oloani enemmän kuin hyvin. Mitä nyt? Mitä kohta? Mitä sitten, kun opiskelut loppuvat? Missä kaupungissa? Missä maassa? Mitä? Miksi? Elän ihanaa aikaa elämässä, mutta on vaikeaa nähdä kovin montaa kuukautta pidemmälle. On nautittava tästä sinisestä hetkestä. Eleltävä murehtimatta, mutta mietiskellen.
Kovasti hattaraa jokaisen päivään. Nauttikaa.
-Henriikka
my fashion mags -profile: http://thefashionmags.com/aamukahvilla

Ystävänpäivälahja minulta minulle

10
–
muoti, oma tyyli, ostokset

Joskus onni löytyy ihan nurkan takaa. Joskus jopa todellinen onni, mutta tällä(kin) kertaa aion kirjoittaa sellaisesta astetta pinnallisemmasta onnesta. Ja kukapa tietää, josko se onni saisi mussa aikaan myös syvempää onnellisuutta. Uskon jonkin asteiseen, joskin hataraan, suoraan verrannollisuuteen näiden kahden onni-asteen välillä. Joka tapauksessa tämänkertaisen onnen luojana on uusi viininpunainen villakangastakkini, joka odotti minua rekissä uskollisesti yli puoli vuotta, ollen lopulta viimeinen lajitoveri koko kaupassa.

Kävelin Beamhilliin, suuntasin suoraan alennurekeille ja bongasin Dagmarin punaviini-takin: 70% merinovillaa, 20% polyamidia, 10% kashmiria. Toivoin hartaasti mielessäni, että hinta olisi niin korkea, ettei asiaa tarvitsisi edes harkita. Lapussa kuitenkin luki, että alkuperäinen 450 euron hinta oli tiputettu asteittain aina 130 euroon saakka. Mitä ihmettä! Alkoi armoton henkinen kamppailu siitä, kotiuttaisiko viimeisen jäljelläolevan takin vai jättäisikö riemunkiljahdukset jollekin toiselle kokoiselleni onnenonkijalle. Niin kuin kuvista näkyy, valitsin vaihtoehdon A.

Oi-jo-joi, se on niin täydellinen kaveri. Saman talven aikana kaappini ovat saapuneet molemmat villakangastakkini, kamelinvärinen ja tämä. Kelpaa tepastella ympäri ämpäri katuja ja piiloutua tuulelta. Varmasti jotakuta 130 euron hinta hirvittää, mutta itsestäni se tuntuu huokealta: samalla hinnalla myydään villakangastakkeja monissa ketjuliikkeissä, eivätkä niiden materiaalit usein houkuttele. Ainoa asia, joka on jäänyt itselleni mysteeriksi on, miksi uusi takkini oli saanut roikkua rekissään syksystä tänne saakka. Toivottavasti minulta ei ole jäänyt huomaamatta joku ammottava reikä kainalossa. Yritin parhaani mukaan syynätä takin läpi.
Joku joskus kritisoi tapaani kirjoittaa kertomalla minun ”höpöttelevän liikaa Haavistomaisesti”. Aion kuitenkin vielä jatkaa kertomalla, ettei takin ostopäätös ollut helppo. Kävin lounastauolla kaupassa, jonka jälkeen ehdin harkita ja veivata asiaa nelisen tuntia keskustassa haahuillen, ennen kuin sydän pamppaillen juoksin kauppaan peläten hullun lailla, että joku on vienyt takin. Myyjät nauroivat.
Totuushan on, ettei ihminen välttämättä tarvitse kahta villakangastakkia. Nyt kun minulla sellainen kuitenkin on, niin iloitsen enkä kadu. Lupasin takin takia olla ostamatta irtokarkkeja ja kahvilan kahvia kahteen kuukauteen ja aion pysyä päätöksessäni. Normaalisti nappaan viikossa mukaani muutaman kahvin ja yhden irtokarkkipussin. Näin ollen viikossa kuluja tulisi noin 3x 2,5€ + 3 € =11,5€. Yhdeksän viikon aikana säästöä tulee siis 9x 11,5€ =103,5 €. Näin ollen voin kai ajatella, että takkini maksoi vain vajaa 30 euroa ja muutaman hassun kahvin? Näppärän naisen logiikkaa.
Mukavaa keskiviikkoa evribadi. Pysykää lujina kukkaron ja intuition kanssa ja 
rakastakaa rakkaita takkejanne. 
-Henriikka
takki/Dagmar, housut/Seppälä, kaulaliina/H&M men, lapaset ja paita/second hand

Luovuus irti repimällä.

6
–
random, valokuvat
Tämä maanantai ei ollut läheskään yhtä hankala, kuin moni muu maanantai. Paastoamme Jannen kanssa torkutuksesta, mutta menestys on ollut vaihtelevaa. Minun kohdallani. En kuitenkaan huonossa omassatunnossani voi painaa torkkua, joten annan sen soida läpi hiljentymiseen asti. Ja kuinka tajuttoman raivostuttava onkaan se ääni ja se kestää niiiin pitkään. Vihaan elämää aina puoli tuntia herätyksen jälkeen. Mutta palatakseni tähän maanantaihin, pääsin sängystä ylös suhteellisen hyvin. Vain kahden läpinukutun herätyssoiton jälkeen.
Aion julkaista mystisen kuvasarjan. Siinä ei oikein ole järkeä. Se kasaantui Thaimaan kolmen viikon aikana kaikkien löytyneiden vanhojen muotilehtien sivuista. Useassa majoituspaikassa oli kirjahylly, johon sai jättää kirjat ja lehdet ja ottaa vastavuoroisesti jotain matkaansa. Huusin halleluujaa jokaisen neljän muotilehden kohdalla, mikä inspiraatiovirta keskelle rantalomaa, keskelle ei about mitään. Lehdet olivat kuitenkin usein leikeltyjä ja otinkin oikeuteni ohentaa niitä vähän lisää. Nappasin siististi talteen kaikista parhaat sivut: sellaiset, jotka herättivät minussa positiivisia tunteita. Jälkeenpäin on vaikea analysoida sivuja erikseen, mutta antaa intuition puhua.
 
 Tämä maanantai ei ollut läheskään yhtä pimeä, kun viime viikkojen maanantait. Kohta paistaa aurinko korkealta taivaalta, lumi sulaa pulipuli. Mutta ei vielä, sillä mun on päästävä vielä lautailemaan. Ja vielä kerran termarikaakaoille. Ja ehk pulkkailemaan. Ja ainakin lämmiteltävä keittiön patteria vasten.
Henriikka

Löytöjä budjetilla nolla

16
–
kirpputori, muoti, oma tyyli
”Olisko hei tää kuva hyvä?”
”Joo. Mä tykkään noista sun oravanhampaista.”
Tein muutama päivä sitten aivan uskomattoman osuvan kirppislöydön. Pastellinkeltainen over-size-takki osuu kevättä odottelevan talvityyliin kuin nenä päähän. Kaiken kukkuraksi takki oli ilmainen. Tämä löytöhän sattui eteeni, kun selailin aivan omaa blogikirppistäni. Huvittavaa, mutta totta. Katselin kuvia läpi ja pysähdyin takin kohdalle: ”Miksen itse käytä tuota?” En osannut vastata. Kävin hakemassa takin pahvilaatikostaan ja otin heti seuraavana päivänä käyttöön. Hyvä minä.
Oon myös viime päivinä lukenut ahdistavan paljon suomalaisuuteen liittyvästä mustasta pukeutumisesta ja miettinyt, oonko täysin vajakki. Haluisin ajatuksen tasolla pukeutua pikimustaan nenänpäästä varpaisiin asti, mutta kerta toisensa jälkeen huomaan olevani siihen täysin kykenemätön. Joka kerta, kun olen päättänyt laittaa mustat housut mustan paidan kanssa, niin jännästi siihen napsahtaa sitten kuitenkin jotkut yliräikeät korvakorut tai kengät. Lupaan auttaa värien käyttämisessä niitä, jotka onnistuvat pitämään minut mustissani. 
Värienkäyttö ei itselläni siis liity kevään odottamiseen. Sen sijaan hedelmäteema saattaa hyvinkin tulla alitajuntaisesti kesän lähestymisen johdosta. Bangkokin viikonloppumarkkinoilta löytyneet rypäleet muistuttavat 90-luvun alun äitiäni. Silloin hävetti, eipä enää.
Duuniviikonloppu päällä. On voimaannuttavaa kuitenkin huomata, että aurinko laskee vasta viiden jälkeen. Nyt olisi edessä leffailta, niin kuin oli eilen ja toissapäivänäkin. Step up 4, 3 Simoa ja tänään vihdoin Julia & Julie. Roosaliina kylässä ja eiköhän tänne muitakin lähitienoon ystäviä rantaudu illan mittaan. Meillä on tuossa etuovella sellainen ystävämagneetti.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa tunnustaa väriä.
-Henriikka
farkut, bleiseri, korvakorut/second hand, musta mekko-paita/Monki, kengät/Bianco Footwear

Häpi häpi valentain!

10
–
elämä, Helsinki, juhlat, kaverit
Ystävänpäivä-tunnelmia jakoon. Eilinen oli sattumalta täysin tyhjä kaikesta välttämättömästä ja joustamattomasta, joten päätimme pyyhältää Kauppatorin kulmille viettämään piknikkiä. Merituulen puhaltaessa ei ollut aivan sellainen perinteinen eväsretken tuntu, mutta mitä voisi helmikuulta odottaakaan. Minä, Janne, Tuomas ja Eeva uhmasimme lunta ja jäätä ja kannoimme termarit ja purtavat torille. 
Loppujen lopuksi kovin pienet asiat tuntuvat suurilta ja tuovat mainioita muistoja. Suurin kynnys on vaan jaksaa toteuttaa niitä pieniä asioita. Kauppatorilla oli lisäksemme turkismyyjiä ja japanilaisturisteja, ja voitte kuvitella kumpaisen ryhmän kamerat täyttyivät hulluista suomalaisista kaakao-mukien kanssa.
Piknik-kori/-muovipussi sisälsi:
– kuumaa kaakaota
– joulun jämäsuklaita
– omatekoista mustikkapiirakkaa
– kebabbia ja ranuja
– juustopatonkia

Eilisaamuna vaatekaapin edessä yritin löytää päälleni jotain vaaleanpunaista. Kovin suurta tarjontaa ei löytynyt, mutta ehkä kaikista söpöin omistamani vaate on valkoinen neule hämmentävällä ruusu-kangaskuviolla. Kovalla raivolla ja yrittämisellä sain hiukseni kiharalle ja vähän vähemmällä vaivalla pipon päähän. Suurin kiitos kuului kuitenkin uudelle Joutsenen untuvatakille, joka piti minut totaalisen lämpimänä jääkalikka-ystävieni seurassa. Kyllä kelpasi olla ystävillä ja hanhen untuvalla ympäröity.

Eläköön ystävät.
Nekin jotka ottavat piknik-evääksi kebabbia
vastoin kaikkia romanttisuuden lakeja.
-Henriikka

Rauhaa ja rakkautta, immeiset.

10
–
juhlat, kaverit
Hyvää ystävänpäivää jok’ikiselle. Yleensä ystävänpäivä on mennyt itselläni humahtaen ohi, mutta tänä vuonna päätin tarttua siitä kiinni. Lähetin ympäri maata ja Suomea parikymmentä korttia, jaoin vinkkejä ystävänpäiväpostin väsäilystä ja tänään pidimme talvipiknikkiä muutaman ystävän kanssa Kauppatorin laidalla. Nyt uunissa hautuu puuro ja leffailta häämöttää. 
Suoraan sanottuna tänä vuonna tajusin, ettei ole montaakaan parempaa syytä juhlia, kuin läheiset ystävät. Joten miksi en juhlistaisi. Pidän ystävistä enemmän kuin irtokarkeista, kahvista, pitkistä aamupaloista, puhtaasta pyykistä, etanakirjeistä, postin paketin-saapumis-ilmoituksista, täydellisistä trensseistä, nahkatakeista, vintage-liikkeistä, metsäretkistä, avokadosta, palkkapäivästä, opintotuista ja pienistä gallerioista kaupungin laidalla. Pidän ystävistä ehkä jopa enemmän kuin Karhun retrovaatteista, lautapelien voittamisesta, afrotukista ja siitä, kun saan tahtoni läpi. 
Jään kahden vaiheille, kumpi voittaa ystävät vai Kouvolan lakritsi, mutta joka tapauksessa ystäville on varattu sydämeni parhaat huoneet. Teille blogin lukijoille ei ole ehkä sitä kattohuoneistoa, mutta vähintään aulaan asti saatte tulla hengailemaan. Oikeasti, piristätte usein päivää ja annatte inspiraatiota, nostatte hymyn huulille ja pamautatte välillä kritiikin muodossa mukavan tiukasti persuksille. Hyvän ystävänpäivän -toivotukset kuuluvat siis yhtä lailla teillekin.
Lahjaksi saatte muutaman täydellisen reseptin ja pari hyvän mielen biisiä:

Ja nyt paistuu uunissa toista tuntia ohrapuuro tällä ohjeella. Uskallan miltei luvata hyvän lopputuloksen. Vielä kun saan tehtyä mansikka-vadelmakiisselin, niin villasukat jalkaan ja elokuvan äärelle. Step up 4 -juuri se romanttisin ystävänpäiväleffa.

Peace and Love.

-Henriikka

1 … 10 11 12 13 14 15