Maailman paras suolasuihke

hawaii-style

Enää ei tarvitse metsästää puteleita saadaakseen surffitukan, sillä suolasuihkeiden voittaja on löytynyt. Se on ihkaoikea merivesi. Hiukset näyttävät sen jälkeen hyvältä, mutta tuntuvat hirveältä, mutta eikö jälkimmäinen ole aina epäolennainen seikka suolasuihkeita kuluttaessa?

Saavuin juuri turkoosin meren ääreltä. Täysin luonnottoman näköinen, kirkkaana hohtava vesi oli erinomainen rauhoittaja orientaatiopäivän jälkeen. Kävin eilen ostamassa uuden mekon sotkeakseni  sen hiekkaan, meriveteen ja muuhun. Oikea vapauden mekko.

hawaii-style

Sain lukujärjestyksenkin, ja huomenna koulu alkaa vasta puoli kolmelta. Löysin kuitenkin vapaaehtoisen kurssin, joka alkaa sopivasti ennen omia tuntejani. Myöntäkää pois, että Ukulele lesson suorastaan huutaa nimeäni!

Lisäksi sain muutaman kaverin, joista kahden kanssa vietin iltaa merellä. Sveitsiläinen otti ylläolevan kuvan, ruotsalainen levitti selkääni aurinkorasvaa. Sydämeni ei turhaan tarvitse pamppailla yksinäisyyden pelolle.

hawaii-style

Lämpöasteita on noin kolmekymmentä. Sitten aina välillä, ihan yhtäkkiä, alkaa tulla vettä taivaalta. Se on sellaista kristallista tihutusta, joka virkistää, mutta myös kastelee. Aurinko paistaa samaan aikaan, ja kaikki kastunut kuivuu muutamassa hetkessä. Lupasivat, että siitä alkaa pitää, mutta itse olen kyllä pitänyt siitä alusta lähtien.

Maapallon toisella puolella kaikki hyvin. Entä siellä?

-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

Rakennusmiehet mielessä

_MG_0348 kopio

Herran jestas tätä kevättä! Sitä turstuilee ovista, ikkunoista, korvista ja suista. Olen yhtä hymyä vasemmalta ohimolta leukakuopan kautta oikealle ohimolle, eikä mikään tunnu pysäyttävän hyvää kevätrytmiä.

Ihailen jokaista vastaantulevaa lakaisukonetta, olihan lapsena yksi haaveammateistanikin kadunlakaisija. Tosin minä halusin käyttää työhöni kunnon varsiharjaa enkä mitään teknisiä vempaimia. Lakaisukoneet saavat kuitenkin sydämeni läpättämään. Jos mahdollista, yritän kävellä niiden tahtiin. Pölyä tarttuu hiuksiin ja vaatteisiin, mutta tunnelma on sen arvoista.

_MG_0394 kopio_MG_0258 kopio _MG_0329 kopio

Luulin myös, etten syty uniformuista. Kevättä taitaa kuitenkin olla rinnassa enemmän kun laki sallii, sillä jäin tänään itselleni kiinni itse teosta: ihailin työmatkallani julkisivuremonttia toteuttavia rakennusmiehiä oransseissa haalareissaan!

Onhan se nyt hienoa. Sitä voi itse maleksia kahvikuppi kädessä ymmärtämättä tuon taivaallista talon rakennuksesta tai remontoinnista. Samalla kaupunki kehittyy rakennustelineillä kiikkuvien miekkosten ansiosta; taloista tulee kuin upouusia ja kevät voi tulla alati kaunistuvaan kaupunkiin.

Pyydän anteeksi (etenkin mieheltäni) tämänpäiväisiä rakennusmiesvitsejäni Snapchatissa. Minkäs teet, kun kevät kuplii pinnan alla.

_MG_0407 kopio _MG_0339 kopio_MG_0391 kopio

Mutta mitä mitä mitä! Kurkkuani on sattunut eilisestä asti. En kyllä ole valmis ottamaan minkäänlaista maaliskuun flunssaa tähän väliin, joten nyt ryhdyn inkiväärin raastantaan ja teeveden keittoon. Näinkö se onnellisuus napsahtaa sitten omaan nilkkaan?

Tulta päin, vedet tulille ja kesää kohti.

-Henriikka

takki/Filippa K., farkut/Denham, reppu/Lumi Accessories (saatu), huivi/& other stories, kengät/Nike, muki/KeepCup, kangaskassi/Vallila

Kun naapurit ei saa päättää

_MG_0602 kopio

Meni aikansa, että lopetin odottamasta lunta tulevaksi. Valkoista iloa kesti hetken verran ja nyt on aika suunnata katse vaaleankeltaiseen, ruohonvihreään ja sellaisiin lempeisiin pääsiäisen väreihin.

Kuuntelen juuri Spotifystä Lucaksen Kauniita yhdessä ja hihittelen, miten laaduttomaksi musiikkimakuni välillä liitelee. Nykyisessä kodissamme seinät ovat entiseen verrattuna huomattavasti huokeammat, ja naapurit saavat osansa herkistä falsettipyrkimyksistäni: ”Mä haluan niin, ottaa sust tiukasti kii-i-i ja viedä sut korkeille taivaisiin, mut mä en voi tehdä niin!

Tämän sunnuntai-illan soittolistaan on kuulunut lisäksi muun muassa Let it be -klassikon monenmoiset versiot ja Levottomat-elokuvan tunnusmusiikkina tuttu Se ei mee pois. Itsellään on hauskinta niissä korkeuksissa, johon ei aivan ääni riitä. Naapureilla kuulijan roolissa tuskin.

_MG_0640 kopio _MG_0616 kopio_MG_0649 kopio

Tämä viikonloppu on ollut niin selkeä ja tavallinen. Hyvällä tavalla arjenomainen. Ei ole tarvinnut lähteä reissuun yhtään mihinkään, vaan ystävät ovat tulleet kyläilemään meidän luoksemme. Mitään ei tarvitse kuvailla liiotelluin superlatiivein, vaan tasaisen tappava tyytyväisyys kulkee kaiken halki.

Eilen leivoin sämpylää aamulla, pyöräilin ympäri kaupunkiä päivällä ja istuin iltaa naapurikuppilassa, joka kokoaa koko korttelin yhteen. Juuri sellainen kantapaikka, jossa näkee kaikenlaista tepsuttelijaa: nuorempaa ja vanhaa, pitkää ja pätkää, laitapuolenkulkijaa ja vähän varakkaampaa. Toinen tilaa lasagnea, toinen lasin viiniä. Ja kaiken keskellä kuljeskelee pari koiraa.

Ja kun muutama tuntia istumista on takana, tuo talon emäntä jokaiseen pöytään kauniin sipsikulhon: ”olettehan te varmasti jo väsyneitä kaikesta kuulumistenvaihdosta.”

_MG_0636 kopio_MG_0570 kopio _MG_0643 kopio

Polkupyörä kaipaisi keväthuoltoa, minun heleäni lauluääneni falsettiharjoitusta. Mut kaikki kaipaa lempee, eiks niin? Ota kädestä kiinni, mennään lempeemmin.

Reinon tahdissa kevättä kohti.

-Henriikka

polkupyörä/mummin vanha, takki/& other stories, huivi/Cos, kengät/Nike, farkut/Tiger of Sweden, pitsipaita/second hand, muki/Keep Cup

Viuhahdus jääköön ensi vuoteen

_MG_0607 kopio

Kuinka monta kertaa Robinin levyn voi kuunnella läpi yhden lauantaiaamun aikana? Ystävä oli aamiaisella, ja sen aikaa kuuntelin vielä jotain ikäisilleni suunnatumpaa. Heti oven pamahdettua kiinni vaihdoin Robbarin leiriin. Bileet pystyyn. Toisaalta Robinhan vaihtoi uuden sinkkunsa kautta ikäryhmäänsäkin, joten voin varmasti tulla ulos kaapista (ikään kuin siellä koskaan olisin ollutkaan).

Torstaina juhlittiin Some Awards -gaalaa ja nämä kuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen kuin hilpaisen pihalle. Räppiletit kiinnosti ja pitäydyin visiossa. Ystäväni Laura testasi aamulla Hiushuone Dandyssa hiottuja kampaajantaitojaan leijonanharjaani, ja lopputulos oli käsittämättömän hieno. Kunpa voisin kulkea tällaisessa tukassa joka päivä!

_MG_0511 kopio _MG_0584 kopio

Harkitsin killerikorkoja, mutta pyh pyh pyh! Eihän sellaiset ole itselleni ominta maaperää. Valitsin lopulta fläteista fläteimmät adidas Gazellet sinisillä raidoilla. Enkä valehtele, kun kerron kuulleeni yli 10 kertaa juhlissa: ”Ootko sä noin lyhyt! En mä tiennyt, että sä olet noin lyhykäinen?”

Mekoksi nappasin vajaa viisi vuotta sitten ostetun alerekin löydön. Nahka on aina nahka. Kokonaisuus ei ehkä ollut imartelevuudeltaan sellainen, jota naistenlehdet olisivat minulle suositelleet, mutta minulla oli vaatteissa mukava olla. Ei ihme, että jaksoin sosialisoida reippaasti yli puolenyön.

_MG_0554 kopio _MG_0520 kopio

Virallinen nahka-asu eli uhkailemani viuhahdus jääköön ensi vuoden gaalaan.

-Henriikka

mekko / Gina Tricot, kengät / adidas, kaulakoru / & Other Stories, käsikoru / Syster P.

Tyyli huomiseen gaalaan?

tyyli3

Huomenna juhlitaan Some Awards -gaalaa Vanhalla ylioppilastalolla. Gaalassa palkitaan vuoden 2015 someonnistujat. Kutsussa luvattiin, että luvassa on kutkuttava ilta täynnä tiukkaa reaalimaailman läsnäoloa, laavaakin kuumempaa somepresenssiä ja riemukasta juhlafiilistä. Suuria lupauksia, sanoisinko. Saas nähdä kuinka kemut onnistuvat.

Tulin juuri kotiin ja tajusin, että nakupellenä tuskin pääsee sisään. Pukukoodi on rennon juhlava. Menin selailemaan tukholmalaisia tyylitaitureita ja tajusin, että kaikki näyttivät aika pelleiltä. Leveitä lahkeita ja värikkäitä printtejä. En tiedä miksi olen näin skeptisellä tuulella, mutta viuhahtaminen tuntuu tällä hetkellä parhaalta idealta. Se takaisi kutsun ensi vuodellekin! Luulen, että minut palkittaisiin viraalihitin vuoksi vuoden 2016 someonnistujana.

Jos totta puhutaan, löysin myös muutaman vallan mukavan tyylin. Tarkkaan ottaen kymmenen kappaletta, jotka tässä nyt kuvien muodossa teille tarjoilen.

tyyli10 tyyli9 tyyli8 tyyli7 tyyli6 tyyli5 tyyli4  tyyli2 tyyli1

Masennuin, kun selasin kuvat uudestaan läpi. Lähes kaikilla näistä mimmeistähän on takit päällä! Eihän minua päästetä narikasta eteenpäin, jos meinaan pyyhältää sisätiloihin joku kelsiturkki päällä. Näen itseni tivaamassa narikkaukkelin kanssa: ”Kyllä, kyllä. Tämä villakangastakki on mun rennon juhlava gaala-asu. Ja joojoo, nämä villahousut myös. Ja myssy.

Ei ole onneksi niin vakavaa. Voihan olla, etten saa purkamattomista muuttolaatikoista kiskaistua mitään muuta kuin collegepaidan ja rikkinäiset farkut. Voi kuulkaa kuulkaa. Minä en halua pukea yhtään mittään. Nakupelle a.k.a nakke it is!

-Henriikka

Kuvat: Carolines Mode / Stockholm Street Style

Kaikki asut vuodelta 2015

_MG_0384 kopio

Tammikuun viimeisen päivän kunniaksi pamautan linjoille kaikki viime vuoden asukuvat.

Blogi on muuttunut paljon sitten vuoden 2011, jolloin aloitin bloggaamisen lähinnä jakaakseni tyyli-inspiraatiota ja päivän asukuvia. Vaatteet ja tyyli ovat itselleni kuitenkin edelleen yksi intohimo ja tärkeä osa elämää. Blogiin päätyy enää vain muutaman kokonaisuudet, sillä nykyään käytän samaa kokonaisuutta useammin kuin kerran. Haha. Lisäksi vaatteiden rinnalle on tullut niin monta muutakin mielenkiinnonkohdetta, joista on kuvattavaa ja kirjoitettavaa.

Hihkaise, kun kaikista kivoimmat ja hirveimmät asut ja vaatteet ovat löytyneet.

TAMMIKUU

tammi1 _MG_0542 kopio _MG_0764 kopio _MG_2051 kopio OLYMPUS DIGITAL CAMERA _MG_0167 kopio

HELMIKUU

helmi2 Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi_MG_0740 kopio _MG_1303 kopio _MG_0442 copy Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi

MAALISKUU

_MG_0614 kopiomaalis1 _MG_0357 copy _MG_1086 copy Henriikka Simonjoki Aamukahvilla blogi

HUHTIKUU

_MG_1910 kopio _MG_1087 kopio _MG_1380 copy

TOUKOKUU

_MG_0216 kopio _MG_0030 kopio _MG_3821 kopio_MG_1588 kopio _MG_3297 kopio_MG_2947 kopio

KESÄKUU

_MG_0535 kopio_MG_0794 2 kopio _MG_0571 kopio  _MG_0734 kopio _MG_0191 kopio_MG_1636 kopio _MG_1177 kopio _MG_1188 2 kopio

HEINÄKUU

_MG_1804 kopio _MG_0236 2 _MG_0966 kopio _MG_0924 kopio _MG_1094 kopio

ELOKUU

_MG_0548 kopioelo1

SYYSKUU

_MG_0901 kopiosyys1

LOKAKUU

_MG_2560 kopio _MG_3236 kopio _MG_3146 kopio _MG_1605 kopio

MARRASKUU

_MG_0258 kopio _MG_4436 kopio

JOULUKUU

tunnelukkojoulu1_MG_0128 kopio _MG_0436 kopio

Itseäni naurattaa pahemman kerran tuo kesäkuu ja Siperian reissun vaatteet. Samat appiukon vanhat farkkusortsit (jotka sittemmin repesivät takapuolesta), juna-asemalta ostetut, liian suuret sandaalit ja kaikkea muuta yhtä reissu-hehkeää.

Asukuvien kautta muistaa mukavia hetkiä. Muistaa missä on ollut, kenen kanssa on ollut ja miltä on tuntunut. Miltä on tuoksunut, miltä on maistunut.

No, löytyikö lemppari?

-Henriikka

Asut vuodelta 2012: osa 1, osa 2, vuodelta 2013, vuodelta 2014

Kuvat 2, 8, 9, 13 ja 18: Dora Dalila

Pysähdyn johonkin odottamaan sinua

_MG_0128 kopio

Olen lukenut joululomalla John Greenin kirjaa ”Arvoitus nimeltä Margo”. Kyseessä on nuortenkirja, jonka kohderyhmä on varmasti ikääni matalampi enkä siksi ladannut kirjalle suuria odotuksia. Greeniltä ilmestyi kuitenkin vuoden 2014 nuortenkirja ”Tähtiin kirjoitettu virhe”, mikä enteili vähintään keskinkertaista lukukokemusta. Lisäksi myös tästä uudesta kirjasta on ilmestynyt elokuva, jota tähdittää huippumalli Cara Develingne. Haluan kovasti nähdä roolisuorituksen, mutten voi millään katsoa leffaa, jos en ole lukenut kirjaa.

Kirja on ollut yllättävän mukaansatempaava, vaikka kielenkäyttö on aika tavallista, ja juoni sekä ajatukset selkeästi nuoremmalle väelle suunnattuja. Olisin varmasti 13-vuotiaana haukkonut henkeäni oivalluksille ja päähenkilöiden dialogille.

Todella isoksi myönteiseksi anniksi on noussut juonen seassa kulkeva Walt Whitmanin runo ”Laulu itsestäni”. Runo-sitaatteihin olen uppoutunut pitkäksi aikaa ja tajunnut, että vuonna 2016 on kyllä luettava runoja. Kuinka rakastankaan niitä!

_MG_0179 kopio

– – kaikki nämä asiat vyöryvät kohti sisintäni ja minä vyöryn niitä kohden,
ja mitä ne ovat sitä olen minäkin, enemmän tai vähemmän,
ja jokaisesta niistä yhdessä ja erikseen punon laulun itsestäni.

– – Älä luovuta vaikka et heti löydä minua,
jos en ole täällä etsi tuolta:
pysähdyn johonkin odottamaan sinua.
  _MG_0223 kopio _MG_0227 kopio

– – Oikeastaan nämä ovat kaikkien ihmisten ajatuksia kaikkina aikoina ja
kaikissa maissa, eivät ne minusta ole lähtöisin,
elleivät ne ole sinun siinä kuin minunkin ne ovat yhtä tyhjän
kanssa tai ainakin melkein,
jos ne eivät ole arvoitus ja arvoituksen ratkaisu ne
ovat yhtä tyhjän kanssa,
jos ne eivät ole lähellä niin kuin kaukana ne ovat
yhtä tyhjän kanssa.

Tämä on ruohoa joka kasvaa siellä missä on maata
ja vettä,
tämä on yhteistä ilmaa jossa maa kylpee.

_MG_0196 kopio

– – Ja mitä sinuun tulee Kuolema ja lopullisuuden katkera syleily, minua
on turha pelotella.

– – Kaikki liikkuu eteenpäin ja pyrkii esiin, mikään ei luhistu,
ja kuoleminen on erilaista kuin kuvitellaan, ja
onnellisempaa.

Olen monesti miettinyt, miksi kirjan kaunis alkuperäisnimi ”Paper Towns” on käännetty suomeksi kökösti ”Arvoitus nimeltä Margo”? Paperikaupunki on niin kaunis sana, että jos joku harkitsee perustavansa blogin, niin suosittelen sitä nimeksi. Tulisin otsikon perusteella heti lukijaksi.

Luen kirjan tänään loppuun. Ehkä pääsen katsomaan elokuvan loppuviikosta. Ajamme juuri Helsinkiä ja arkea kohti. Mukava päästä loman jälkeen kotiin.

-Henriikka

(Runokatkelmat Walt Whitmanin runosta ”Laulu itsestäni”)

pipo/omatekemä, kengät/Vagabond, ruutupaita/Zara, hihaton/Urban A, hame/second hand

Onkohan minulla tunnelukkoja?

_MG_0120 kopio

Lähipäivinä mieleni on vaellellut ja sielu heittelehtinyt. Parempi niin päin, sillä vaikka nämäkin ovat olleet varsin analyyttisia päiviä, niin sielunvaellus se vasta olisikin hard corea.

Tuntuu, ettei ihmisen päähän voi edes mahtua näin paljon ajatuksia kuin minulla nyt on ollut. Tavallisesti nukkumaanmenoa edeltävä juttutuokiomme on maksimissaan seitsemän minuuttia, kun nyt olemme keskustelleet asioista tuntitolkulla. Eikä aihepiiriä ole rajattu yhtään. Mielessäni liikkuu yksinkertaisesti normaali määrä ajatuksia potenssiin tuhat.

Tiedättehän lapset, joilla on kyselyvaihe? Äidit ja isät ovat uupuneita, kun eivät saa vastauksiltaan hetken rauhaa. Minulla on se vaihe nyt, mutta olen itse sekä kysyjä että vastaaja. Onkohan minulla tunnelukkoja? Mitenhän vahvoja nämä tunnelukot ovat? Mitähän vastapäisen talon toimistoissa tapahtuu? Onko muilla planeetoilla elämää? Tarvitaanko avaruudessa rintaliivejä? Entä jos kuolen nuorena? Entä jos en kuole?

Kyllä uuvuttaa.

_MG_0033 kopio _MG_0105 kopio _MG_0093 kopio_MG_0113 kopio_MG_0156 kopio

Lähetin ystävälle viestin kaiken syvän itseanalyysin ja maailmantutkimuksen keskellä kuin 12-vuotias konsanaan: ”Sano, että mä oon ihan ok.”

Ystävä vastasi: ”Oot super ok! Tietty. Mieli vain välillä huikentelee.”

On se hassua, että olisi sitten vauva tai mummo, niin aika pitkälle jaksaa,
kun tietää olevansa ok. Tai edes luulee.

-Henriikka

reppu/Lumi Accessories (saatu), takki/Twist & Tango, villapaita/H&M Trend, kengät, housut, pipo / second hand

Keltaista kahvia, vihreitä sydämiä

_MG_3918 kopio

On marraskuu ja ulkona on syyskuu. Pitäisi olla kaamos, mutta onkin väriä ja lämpöä enkä ole siitä lainkaan pahoillani.

Olen isänpäiväretkellä kehäkolmosen ulkopuolella. Olen kiitollinen siitä, että tänä syksynä olemme oikeasti jaksaneet tehdä asioita viikonloppuisin. Kotiin jääminen on aina se rentouttavin vaihtoehto, mutta usein lyhytkin reissu siirtää ajatuksia omasta elämästä vähän kauemmaksi. Sitä paitsi lapsuudenkoti on lataamo, ja perheet sellaisia vara-akkuja, ettei lainkaan kaduta käyttää aikaa heihin.

_MG_3843 kopio_MG_3927 kopio

Kävimme eilen Kouvolan keskustassa istumassa hetken iltaa. Tuntui paluulta 17-vuotiaaksi. Istuimme kävelykadun Coffee Housessa, jossa oli tapana istua lukioikäisenä ja pelata Uunoa. Kahvissa oli silloin vielä kaksi sokeripalaa ja puolet maitoa, mutta Cafe Mochaan ei ollut joka kerta varaa.

Istuin usein myös yksin keltaisen kahvini kanssa ja kirjoitin päiväkirjaa. Saatoin viettää samalla tuolilla helposti viisikin tuntia, kunnes kylmästä kahvista ei ollut jäljellä enää edes pohjia. Kahviloissa viruminen on aina ollut juttuni, luin YO-kirjoituksiinkin samassa paikassa. Pitkää saksaa kahdeksan tuntia päivässä, kyllä oli hyvää elämää.

_MG_3849 kopio _MG_3889 kopio

Tämä viikonloppu on isien juhlaa, villapaitoja ja vihreitä sydämiä. Suuria kahvikupillisia, jotka ovat ajan saatossa muuttuneet kermaisen keltaisista kunnon mustiksi. Isejä ja appiukkoja, veljiä, siskoja, kälyjä, anoppeja, äitejä ja lankomiehiä. Miten meitä onkin niin hirveästi?

Ja voi! Äiti leipoa raakasuklaata ihan minua varten, kun minä siitä niin pidän. Käperryn sydänkuvioisen villapaitani sisään ja otan evääksi ainakin kymmenen konvehtia.

-Henriikka

neule/Ivana Helsinki (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond

Jaksan kävellä ihan itse paitsi silloin kun väsyttää


_MG_2649 kopio

Ethän korjaa minusta mitään,
ethän yritä mua pelastaa.
Ethän hio minusta mitään pois,
ei siinä onnistuneet toisetkaan.
Eikä minua tarvitse kantaa
eikä pitää kädestä.
Jaksan kävellä ihan itse
paitsi silloin kun väsyttää.

Sinä valitsit minut, minut, minut,
joo ja minut sinä sait.
Ota minut tällaisena kuin oon,
tällaisena kuin oon.

_MG_2560 kopio_MG_2685 kopio

Ethän luule et tarviin ketään minua kokoomaan?
Olen monista palasista kasannut itseni uudestaan.
Eikä minua tarvitse muuttaa
eikä tehdä musta parempaa.
Tiedäthän sen jo sinäkin,
ei musta täydellistä koskaan saa.

Sinä valitsit minut, minut, minut,
joo ja minut sinä sait.
Ota minut tällaisena kuin oon,
tällaisena kuin oon.

_MG_2632 kopio_MG_2718 kopio _MG_2705 kopio

Joo ota siis minut, minut, minut
juuri tällaisena kuin oon.

-Henriikka

Biisi: Anna Puu

hame, paita, reppu/second hand, villapaita/lahjaksi saatu, kengät/Vagabond

Crazy Bird Lady

_MG_3146 kopio

Monilla on nykyään sellaiset trendikkäät kapselivaatekaapit. Se on kai jotain sellaista, että on kolmen tai neljän sesongin kuteet, ja kaikki vaatekappaleet yhdistyvät saumattomasti toistensa kanssa. Ei turhia vaatteita, jotka eivät sovi minkään kanssa. Ei liian suuria, pursuilevia vaatekaappeja.
No, entäs minun vaatekaappini? Se tuntuu koostuvan niistä vaatekappaleista, joita ihmiset heittävät pois, kun päätyvät tähän kapseliratkaisuun: paljettiset bomber-takit, keltaiset kumisaappaat, puiset Pikku Myy -kengät, kuviolliset kimonot ja nahkaiset minimekot… Mikään ei sovi minkään kanssa, mutta ei sillä oikeastaan ole niin väliä.

Että kiitos vaan jengi tästä konmaroinnista, meitsille jää enemmän.

_MG_3192 kopio _MG_3180 kopio

Tänään alkoi kaakaokelit. Sellaiset syksyiset, jotka kaipaavat kermavaahtoa. Siis kaakaota. Eli kermavaahtoa. Torkutin aamulla puolitoista tuntia, aarrrrrr! Tästä on päästävä ihan samantien. Elämästä katoaa hohto, jos vuorokaudesta kuudestoistaosan antaa joka päivä niin turhalle asialle kuin puhelimen hakkaaminen viiden minuutin välein.

Ja heräsin tänäänkin viluisena! Isännöitsijä väitti, että patteri vain tuntuu kylmältä kättä vasten, koska käden lämpötila on noin 37 astetta. Minunkin fysiikan taidoillani ymmärretään, että tämä perustelu on aivan suolesta. Muistan kyllä lapsuudesta, kun lämmitin pihaportaalla istuessa kylmennyttä peppuani patteria vasten. Kyllähän se tuntui kuumalta.

_MG_3157 kopio _MG_3171 kopio

Kävin tänään postissa hakemassa postipakettia (uijui, se oli uusi vaaleanpunainen puhelimeni) ja päivän ilot tuli, kun jäin juttelemaan postivirkailijan kanssa. Hän kertoi, että on ollut samoissa hommissa 40 vuotta. Ostin Tove Jansson -juhlakuoria ja muutamia postikortteja ja hän kertoi myyneensä Tovelle aikoinaan postimerkkejä. Osti kuulemma monia kymmeniä kerrallaan, jotta voi sitten sulkeutua omaan rauhaansa saarelle ja lähetellä sieltä kirjeitään.

Vaikka koin vähän huonoa omatuntoa, että jonotutin rupattelutuokiomme vuoksi koko muuta postin asiakaskuntaa, lähdin hymyillen pois.

-Henriikka

kimono / Poola Kataryna, mekko / Gina Tricot, laukku & kengät / second hand

Espressonhuuruisia ajatuksia

_MG_1605 kopio

Hey dudes ja leppoisaa tiistaita. Menen ajatuksissani jo ihan keskiviikossa, mutta kalenteri taitaa kertoa totuuden. Tänään oli vuoden ensimmäinen höyrypäivä. Kun puhalsi ilmaa, oli niin kylmä, että syntyi höyryä. Kyllä puhaltelinkin innoissani aamulla, pienet on ihmisen ilot.

Istuin tänään illalla pitkään Johan & Nyströmin kahvilassa Katajanokalla. Mietin, miksen ole siellä useammin. Se on lempparini koko Helsingissä. Otin alkuruoaksi espresson ja illalliseksi raakakakkua, minttusuklaista. Kovin on kypsää, kun hörpin nykyään noista minimukeista. Musta kahvi on ollut aina musta kahvi, mutta espresso! Uuden levelin huttua.

_MG_1640 kopio_MG_1607 kopio_MG_1676 kopio

Tajusin heti väittäessäni itseäni kypsäksi, että minullahan on näissä kuvissa Mikki-college. Kuviointi näyttää siltä, että Mikillä olisi metkut mielessä. Kummaa käpälöintiä harjoitetaan sieltä sun täältä. Toimistolookkini alkaa ilmeisesti löytää omia uomiaan, sillä sekä minä että kollegani hyväksyimme paidan nyökytellen.

”Onko sulla uusi mekko?”
”Paita tämä taitaa olla, mutta lyhytkasvuisuuteni johdosta minulle mekko.”

Jostain syystä paidan kuviointi keräsi myös kollegoiden hipelöintiä. Eräs naispuolinen työkaverini yllätti minut täysin, kun hän aivan yllättäen koski kylkeeni. Säpsähdin ja läiskäytin häntä vaistomaisesti käteen. En onneksi naamaan.

Halusin vain kokeilla, millaista materiaalia tämä sun paita on.”

_MG_1695 kopio_MG_1645 kopio _MG_1701 kopio

Viikonalku on ollut nautittava. Eilinen syksyinen maanantai oli kirpeä superpäivä. Viiletin aivan onnessani katuja hirveällä vauhdilla ja haistelin lokakuuta. Tänään on mennyt väsyneesti, vähän alakuloisestikin, mutta hyvällä draivilla yhtä kaikki. Pimeys on laskeutunut Arabianrannan ylle ja kaipaisin oikeaa takkaa ja tiukkoja löylyjä savusaunassa.

Kun olisi aina syksy.

– Henriikka

Mikki-college/Eleven Paris, kengät & hame/second hand

Nahkavaipoissa

_MG_0858 kopio

Kävin tänään ensimmäisen kerran Hotelli Tornin vessassa. Juuri siinä legendaarisessa lasikopissa, josta näkee Helsingin yli. Voi istua pissillä ihan rauhassa, ihailla kaupunkia ja miettiä, kuinka moni kiikaroi sinua samalla.

Tällainen spesiaalihetki kaipaa spesiaalihousuja. Olivat ne sitten nilkoissa tai eivät. Työkaverini kommentoi aamulla: ”Aikamoiset nahkabyysat. Vaativat kyllä kantajansa.” Vakuutteli, että olen sellainen kantaja. Uskoin häntä, vaikkei työkaveri olisikaan ehkä kehdannut myöntää muuta.

Nahkaverkkarit tulivat vaatekaappiini jouluna 2012 ja ovat olleet siellä kohta kolme vuotta. Tiedän osan edelleen kauhistelevan, missä nahkavaipoissa elämääni elän, mutta minä hiippailen niissä tyytyväisenä.

_MG_0744 kopio _MG_0911 kopio_MG_0881 kopio _MG_0938 kopio

Syyskuu ei ole pettänyt. Tiesin sen olevan paras kaikista. Jo syyskuun ensimmäinen todisti, ettei hehkutukseni ole ollut turhaa: olin unohtanut ladata matkakorttiani, ja lipuntarkastaja antoi minulle sakot anteeksi, kun olin niin surullinen.

Muutama päivä sitten olin ystäväni kanssa Hietalahden kauppahallissa syömässä lounasta. Saimme ilmaiset minijälkkärimunkit. Ja kun ostin viikonloppuna auringonkukkia, kukkasia myyvä poika oli ystävällisin asiakaspalvelija, kenet olen koskaan kohdannut. Siitäkin huolimatta, että hän teki töitä pihalla katoksessa sateen ropistessa, tuulen tuivertaessa.

Syyskuun ansiota kaikki ihana, sanon minä.

– Henriikka

nahkahousut/H&M Studio, kengät/Bianco, paita/second hand, laukku/Lumi (saatu)

Kissamekko kakkonen

_MG_0548 kopio

Pukeuduin lähes tasan kaksi vuotta sitten kissamekkoon. Se oli musta, jossa oli valkoisia kissoja. Enää minulla ei ole sitä, tuttuni piti siitä paljon ja myin sen hänelle parista lantista.

Oli kissamekon kokoinen aukko vaatekaapissa. Mikä neuvoksi? Kissamekko kakkonen. Kermanvalkoinen ja kellohameinen. Ilahduttava ja vähän liian söpö. Poola Katarynan uusinta mallistoa.

_MG_0531 kopio_MG_0561 kopio_MG_0530 kopio

Pyörähtelin eilen kissamekossa elokuun toiseksi viimeistä päivää. Lähdimme Jannen kanssa treffeille konserttia kuulemaan ja Janne poimi minulle kadulta vaalenpunaisen, vähän kulahtaneen kukan asusteeksi. Polvet olivat mustelmilla ja jalkaterät sujautettu vikkelästi puukenkiin, huoletonta ja helppoa.

Hameen alla oli piilossa lyhyet pyöräilysortsit, sillä mikään ei ole rasittavampaa kuin varoa vilauttelua.

Herra ratikkakuski katsoi pitkään ja tuimasti, kun otimme kuvia raitiovaunukiskojen päällä. Mutta varmistimme oikealta, vasemmalta ja vielä kerran vasemmalta ja oikealta, etteivät lapset nää ja ota meistä mallia. Toivoin vaaleanpunaisen pallokukan olevan jättitikkari, mutta toiveistani huolimatta se pysyi pensaastaan pudonneena kukkaisoksana.

_MG_0540 kopio_MG_0581 kopio

Minusta tämä toinen kissamekko on entistä parempi. Ja alkusyksyinen ja loppukesäinen minä alkukesäistä ehdampi. On päässyt jotenkin mieli virkistymään ja hipiä ottamaan muutaman pisaman.

Olen saanut itseni muutamana päivänä kiinni itse teosta: en ole juuri lainkaan skeptinen juuri millekään, vaikka uskokaa tai älkää, suhtaudun moniin asiohin pienellä varauksella. Ilmeisesti kohti valuva syksy saa minusta parhaat puolet esiin.

Dippadappadaa ja sitä rataa.

– Henriikka

mekko / Poola Kataryna, takki & kengät / second hand

Riittävän fashion?

_MG_1804 kopio

Minulta jäi kerran eräs työkeikka saamatta, kun en ollut maksavan osapuolen mielestä riittävän fashion. Vaikka se on minusta toisaalta aika huojentavaakin (kuulostaa nimittäin raskaalta olla tarpeeksi fashion), niin nämä kuvat on minusta aika fashhhh. Ei välttämättä sellaiset että Vogueen kelpaisi, mutta ensimmäisen kuvan slaavikyykky voisi hyvinkin mennä läpi jossain kuppasemmassa indiejulkaisussa. Toisaalta indiejulkaisujen kuvien pitäisi olla vähän raffimpeja. Ehkä voisin olla kyykkypissalla?

Näin erikoiset housut ovat olleet tällaiselle tavallisen pukeutumisen kesälle jotain aivan spesiaalia. Olen kulkenut lähinnä farkuissa, lenkkareissa, t-paidassa ja nahkatakissa ja jättänyt erikoisemmat vaatekappaleet odottamaan erikoisempia päiviä. Heinäkuun työpäivät ovat olleet kivoja, ja helppo, huoleton pukeutuminen on saanut duuniviikotkin tuntumaan lomalta. Satunnainen vaatteilla irrottelu muistuttaa kuitenkin, että joskus mukavuusalueelta poistuminen tuottaa parhaita tuloksia.

_MG_1740 kopio _MG_1823 kopio _MG_1793 kopio

Niskani ja hartiani voivat paremmin, kiitos kysymästä (ja vinkeistä!). Sidoin ranteet eilen yhteen nukkumaan mennessäni hikinauhalla, mutta olin unissani kieputellut itseni irti tästä ansasta ja nukuin taas kerran onnellisesti kädet pään yläpuolella. Siitäkin huolimatta voin jo vähän paremmin, ja happi on päässyt jo kulkemaan aivoihin saakka. Taidan suunnata tyyny- ja tennispallo-ostoksille heti palkkapäivän jälkeen.

Mutta arvatkaa mitä tänään kävi? Kävelin töistä kotiin Putte’sin pitsabaarin edestä. Katson usein nopeasti ikkunoiden läpi, istuuko sisällä tuttuja, sillä paikkahan on miltei aina täynnä. Sattumalta huomasin vanhan kaverin muutaman vuoden takaa. Oikein mukava jantteri, jonka kanssa samassa porukassa vietimme erästä kesää. Ilahduin, leväytin koko naamani levyisen hymyn ja vilkutin vimmatusti. Kaveri katsoi minua, suoraan minua. Tajusin, ettei hänellä ole harmainta aavistusta kuka olen. Tuijotin tiukemmin ”hei se olen minä”- ja ”kamoon, vanha kaveri” -katseillani. Ei reaktiota. Poistuin paikalta. So long sucker!  

_MG_1755 kopio _MG_1826 kopio

Hän ei varmaan vain halunnut tunnistaa, koska en ole riittävän fashion. Ympyrän kaari sulkeutuu. Saatan vihoissani poistaa hänet facebook-kavereista. Heippa vaan sitten hei.

Haha, ei tosissaan. Laitoin hänelle perään viestiä, että tuntemattomasta naamastani huolimatta tunnistin kyllä raivokkaan vilkutukseni kohteen.

– Henriikka

laukku / Lumi (saatu), kengät / Urban Outfitters, korvikset / Kiinan tuliaiset, housut / Monki (saatu), paita / second hand

Ostapa itsellesi sadetakki

1422455445.6254

Olen jo pidemmän aikaa hamutellut sadetakkia. Ja nimenomaan RAINS:in sadetakkia. Olen kokeillut niitä monessa paikassa ja lykännyt ostoaikeita tulevaisuuteen: ”Onhan niitä tärkeämpiäkin sijoituskohteita kuin sadetakki.”

Siksi olikin kertakaikkisen kivaa saada vanhemmilta valmistujaislahjaksi rahaa ja yhtä nimenomaista käyttötarkoitusta varten. Äiti oli huomannut, kuinka koko kevään Tukholman reissumme hipelöin jokaisessa kaupassa kyseisiä sadetakkeja. Tummanvihreitä, tummansinisiä, mustia. Trenssimäisiä, pitkiä, lyhyitä ja anorakkimaisia. Valmistujaispäivänä sain käteeni kortin, johon oli liimattu kymmenien sadetakkien kuvia ja liitetty klemmarilla pari seteliä: ”Ostapa itsellesi sadetakki.”

1422455445.6269 1422623174.525 1422456064.9233 1422456600.1491

Olin ajatellut, että valitsen tummanvihreän tai tummansinisen trenssimallisen sadetakin. Pitkän ja käytännöllisen. Napeilla. Toisaalta haaveilin neonoranssista anorakki-mallisesta, joka olisi mukava väriloiste sadepäivään ja hauskan unisex. Meinasin jo tilata tummanvihreän trenssin, jonka saa kiristettyä vyötäröltä kivasti. Huomasin mallistokuvien törröhuuli-mimmin murjotuksen ärsyttävän minua enkä sitten tilannut vielä mitään.

Sitten luovuin nappiajatuksesta, vetoketju olisi kuitenkin käytännöllisempi. Sitten luovuin anorakeistakin. Onhan se hyvä, että takinretaleen voi vain viskata päälle rennosti sateen yllättäessä. Anorakki voi sitten olla kakkos-sadetakki, jos sellaiseen joskus kukkaron nyörit löystyvät.

Valinta oli vaikeampi kuin minä äitilleni murrosikäisenä.

1422622950.12261423234915.8479

Nyt olen hilannut valintani ostoskoriin. Petollinen nettikauppa, sillä valinta pysyy virtuaalisessa korissa viikkoja, vaikka poistuisin sivuilta.

Suosikikseni nousi kuitenkin viimeisen kuvan musta parkasadetakki. Siinä on vetoketju, huppu ja hauska kiristys helmassa.

Ja toisin kuin ennen ajattelin, olen koko ajan tullut enemmän siihen tulokseen, ettei Suomessa ole montaa tärkeämpää sijoituskohdetta kuin sadetakki. Täällähän sataa viikonlopun mittaista kesää lukuun ottamatta ihan koko ajan.

– Henriikka

Kuvat: RAINS

Karvaton muija

_MG_1042 kopio

Tänä kesänä naiset kasvattavat innolla kainalo- ja säärikarvojaan ja antavat kaikkien kukkien kukkia. Itse en ole tästä buumista vielä innostunut ja itse asiassa vähennän mukavemmistakin karvoista vielä lisää. Vietän kulmakarvatonta kesää.

Kyselin alkukesästä mielipiteitä kasvoista, joita kehystää esiin väritettyjen kulmien sijaan luonnollisen valkoiset haituvat. Niin moni piti ideaa hyvänä, että päätin antaa kulmanöyhdälle mahdollisuuden. Vaikka meikkaan arjessa aina tosi kevyesti, vaatii uusiin kulmiin tottuminen aikansa. Reissu totutti meikittömään naamaan nopeasti ja tehokkaasti, hikisten junareissujen jälkeinen naama tuli tutuksi ja kotiin paluun jälkeen saattoi helposti jäädä kevyemmälle linjalle.

Silmien sinisyys pääsee ainakin paremmin esiin, vaikka tavallisesti perin ilmeikkäät kasvoni menettävätkin puolet ilmeitten potentiaalista.

_MG_1054 kopio_MG_1094 kopio

Helteiden jälkeen on taas helpottanut. Tämä +20-keli sopii minulle niin paljon paremmin kuin pätsilukemat. Kuumuus ottaa pannuun ja hakeudun varjoon kuin pieni eläin. Hermo menee, jos ratikkapysäkillä ei ole varjopaikkaa. Lisäksi terassit on täynnä ja parkkipaikat tursuilevat liikkeellä olevia (ikään kuin minä koskaan tarvisin parkkia). Toisaalta, ihmiset ovat silmin nähden onnellisempia ja huvittavan suloisesti kesästä sekaisin. Fiilistelinhän eilen itsekin grilli-iltoja ystävien kanssa.

_MG_1069 kopio_MG_1057 kopio_MG_1115 kopio

Mokkapylly on viileän kesän juttu. Sukkahousut olisi tosin voinut unohtaa, vaan Suomen kesään ei koskaan osaa pukeutua nappiin. Taas puhutaan säästä, parempi lopettaa. Sisar kehottaa laittamaan vipinää kinttuun, sillä pöytä odottaa katettuna. Feta-cashew-salaatti odottaa nälkäisiä suita ja jälkiruokaakin saa, kunhan on kunnolla. Tällä viikolla ajattelin leipoa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnon mansikkakermakakun. Unelman, joka maistuu aina pahemmalta kuin haaveissa.

Rauhaa, rakkautta ja sen semmoista.

– Henriikka

hattu/Minimum, sukkahousut/Falke, kengät/Vagabond, sortsit/Monki (saatu), bomber/Zara, paita/second hand